Pitkästä aikaa tuli jälleen harrastettua studiokuvailua kotistudiossa. Tällä kertaa mallina toimi seurakuntaveljeni Timi. Kamerana toimi tuttuun tapaan Fujifilm X-T2, mutta aikaisemmasta poiketen on nämä potretit otettu uudella Fujinon 56 mm F/1.2 objektiivilla.
Taustakankaana toimi Falcon Eyesin vihreä kangas ja valaistuksen virkaa hoiti Godox Led M150 LED-paneeli (katso täältä postaus valosta). Mustavalkoiseksi muuttaminen ja editointi on tehty iPad Prolla käyttäen Adobe Lightroom -ohjelmistoa.
Juhannus jäi taakse ja se oli tänäkin vuonna mukava ja toiminnantäyteinen. Viime vuoden tapaan olin myös tänä juhannuksena Nummelassa Kopussa seurakunnan väen kanssa. Jyväskylän lähellä Kallioniemessä olisi myös ollut aktiviteettia, mutta en sitten sinne jaksanut lähteä vaan kävin perjantaina sekä lauantaina Kopussa.
Perjantai-ilta meni rennosti grillaillen ja hengaillen ihmisten kanssa. Loppuillasta lähdin itsekin saunomaan ja uimaan muun porukan kanssa. Tai no, ”muun porukan kanssa” on toki hieman harhaanjohtava termi koska pitkin iltaa eri aikaan ihmisiä saunoi ja ui, mutta siinä vaiheessa kun itse menin saunaan ja uimaan oli vielä hyvä määrä väkeä uimassa ja saunomassa seurana. Vesi oli aivan mahtavan lämmintä, kyllä kelpasi polskia. Välillä aina saunasta lämpöä tuli käytyä hakemassa lisää ja sitten jälleen järveen viilentymään.
Sauna ja uinti kyllä sopii juhannukseen enemmän kuin hyvin!
Yöllä maisema oli kaunis ja tyyni
Yöksi ajoin kotiin nukkumaan ja joskus puolen kahden aikaan varmaankin taisin olla kotosalla. Seuraavana aamuna (eli sapatinpäivänä lauantaina) ajelin takaisin samaan paikkaan kello yhdeksi. Yhdeltä oli soppalounas jonka jälkeen kahdelta alkoi jumalanpalvelus.
Jumalanpalveluksen jälkeen vielä tuli jäätyä oleskelemaan väen kanssa paikalle ja neljältä oli muurinpohjalettujen vuoro. Ilta meni Kopussa muiden kanssa hengaillen ja siitä sitten kotiuduin joskus ennen kahdeksaa illalla.
Mukava ja rento, vaikkakin toiminnan täyteinen viikonloppu 🙂
Richard Donnerin ohjaama Asssassins (Ammattitappajat) (IMDB) on vuonna 1995 julkaistu toiminnallinen rikostrilleri. Sen pääosarooleissa nähdään Sylvester Stallone, Antonio Banderas sekä Julianne Moore.
Robert Rath (Sylvester Stallone) on ammattitappaja joka saa tietokoneensa välityksellä anonyymiltä henkilöltä keikkoja joissa yleensä on tarkoituksena pistää kohde tai useampikin kylmäksi. Kesken erään keikan suorittamisen Robert saa havaita että hän ei suinkaan ole ainoa henkilö kuka on samaa keikkaa suorittamassa. Miguel Bain (Antonio Banderas) on toinen ammattitappaja joka jostain syystä sattuu useammankin kerran samoille apajille saalista noutamaan.
Eräällä keikalla yhdeksi kohteeksi tulee salaperäinen nettikäyttäjä Electra (Julianna Moore), jolla on hallussaan levyke täynnä salaisia tietoja. Rahojen ja levykkeen vaihto ei mene suunnitellusti ja pian Electra on Robertin kohteena.
Electra (Julianna Moore)
Assassins on mukaansatempaava toimintaelokuva. Sen tarina on kiinnostava ja se rakentuu hyvällä rytmillä pitäen koko ajan yllä jonkinlaista tapahtumaa käymättä kuitenkaan missään vaiheessa liiallisen nopeatempoiseksi tai sekavaksi. Pakka pysyy toisin sanoen hyvin kasassa alusta loppuun saakka.
Ennalta arvattavia ja myös arvaamattomiakin käänteitä oli tarinassa tarpeeksi luomassa hieman makua tarinan suoraviivaiseeen etenemiseen. Ohjaus on toimivaa eikä liian useassa modernimmassa toimintaelokuvassa nähtävää suhteettoman nopeaa ja siten käsittämättömän sekavaa leikkaustyyliä onneksi nähdä missään vaiheessa.
Tämän tyylilajin elokuvissa en yleensä kovin suurta ja syvällistä henkilöhahmokuvausta odota, mutta hieman lisää olisin siltikin kaivannut Miguelin hahmoon avaamista. Kuka hän oli ja mistä hän tuli? Samoin Electran hahmon olisi suonut saavan astetta enemmän taustaa jotta tarina ei henkilöiden osalta olisi jäänyt näin ohueksi. Onneksi lajityyppi on vähemmän draamaa ja enemmän toimintaa joten tämä suotakoon, vaikkakin onnistuneesti näiden hahmojen taustoja avaamalla olisi saatettu saada tähän tarinaan merkittävästi enemmän tarttumapintaa.
Kokonaisuutena Assassins on viihdyttävä toimintaelokuva jonka katsoo mieluusti kerran tai vaikka useammankin.
Kiinalaisen Tsingtao Breweryn panimon Tsingtao Strong Lager on 8.9 % vahvuinen lager. Katkeroita siinä on 17.0 EBU ja kantavierrettä löytyy 19.1 °P. Olutta myydään vahvuutensa vuoksi Suomessa ainoastaan Alkoissa (katso täältä).
Etiketti ja pullo ulkoisesti muutenkin on mukavan näköinen ja toimiva ainakin omaan design-silmääni. Pullon aukaistua löytää tutun raikkaan kepeän ja kenties vehnäisenkin tuoksun. Kesäinen olemus kuitenkin tulee ensimmäisenä tuoksusta mieleen.
Kaataminen käy helposti, sillä vaikka olut vaahtoaa runsaasti ei se ole mitenkään ennalta arvaamatonta käytökseltään. Pinnalle muodostuva harso katoaa nopeasti pinnalta pois eikä sitä pääse juurikaan maistelemaan Väri on kullankeltainen.
Suutuntuma on Alkon sivun mukaan täyteläinen, mutta itselleni tämä kyllä menisi kategoriaan keskitäyteläinen. Maku on hyvä. Miellyttävä ja aromikas, helposti lageriksi tunnistettavissa oleva hieman hunajaisella vivahteella oleva hedelmäinen maku toimii. Alkoholin maku ei nouse häiritsevästi vaan pysyy hyvin mietona taka-alalla, joten tällaisenaan tomiva olut ainakin allekirjoittaneen makumaailmaan.
Musiikkina tämän kanssa menee hyvin menevä kesäinen poppi, mm. TIEKS – Sunshine tai Mr. Probz – Waves.
Jennifer Lawrence elokuvassa Passengers (lue arvostelu)
Yleistä historiaa leffalauantai-postauksista
Viime lauantaina arvostelemani Burn After Reading (lue täältä) rikkoi merkkipaalun tässä blogissa, sillä se oli 200:s elokuva josta olen kirjoittanut arvostelun.
Ensimmäinen elokuva-arvostelu tässä blogissa oli elokuvasta The Moth Diaries (lue täältä) ja se julkaistiin 22.06.2017 – neljä vuotta takaperin, ainoastaan yhden päivän erolla. Kuten ensimmäisestä arvostelusta voi helposti havaita oli elokuvien arvostelu alkuvaiheessa täysin erilaista kuin mitä se on nykyään. Tyyli tekstissä oli myös lähempänä päiväkirjamaista ilmaisua kuin nykyistä tekstiä leffalauantai-postauksien osalta.
Alkuvaiheen arvosteluissa ei ollut lainkaan kuvia itse elokuvasta ja ainoat kuvat olivat DVD:n tai BluRayn kansikuvista. Arvostelu elokuvasta Blended (Lomapainajainen) kuitenkin oli poikkeus tähän tyyliin ja postaukseen pääsi myös kuvia varsinaisesta elokuvasta (lue täältä). Kuitenkin tämänkin jälkeen kolmessa seuraavassa arvostelussa nähtiin kuvissa vain elokuvan kotelo, mutta The Martian (Yksin Marsissa) muutti suunnan ja kuviin päätyi elokuvan kansikuvan lisäksi myös kuvankaappauksia elokuvasta (lue täältä).
Alkuvaiheessa antamani arvosana ei erottunut kovin selkeästi tekstistä, mutta The Martian -elokuvan arvostelussa ja sen jälkeen on nähty postauksen lopussa lihavoidulla tekstillä arvosana jonka olen elokuvalle antanut.
Viimeinen arvostelu jossa nähtiin postauksessa mukana myös kotelon kansikuva oli vampyyrielokuvasta BloodRayne (lue täältä) ja ensimmäinen arvostelu missä kansikuvaa ei ollut eikä sen jälkeen ole ollut oli elokuvasta Dark Shadows (lue täältä).
Alkuvaiheen kuvattomuus arvosteluissa johtui siitä, että en ollut aivan varma kuvankaappauksien käytön tekijänoikeuksellisista puolista. Selvitin asiaa ja muutaman kuvan käytön pitäisi olla ihan OK, joten siirryin lisäämään myös kuvia varsinaisesta elokuvasta.
Sekalaisia tilastoja elokuvien katseluun ja arvosteluihin
Margot Robbie elokuvassa Suicide Squad (lue arvostelu)
Arvosteluita on blogissani julkaistu nyt yhteensä 200 kpl. Elokuvia olen katsonut vuodesta 2017 alkaen yhteensä 812 kpl jos ei ole tilastoinnissani virheitä, joten lähes joka neljännestä elokuvasta on arvostelu tullut kirjoitettua. Tosin voi olla että tuohon 812 joukkoon lasketaan jotkut elokuvat useampaan kertaan sillä joitain elokuvia olen katsonut useampaankin kertaan. Oli miten oli, suuntaa antavasti siitä voi päätellä elokuvien katselun määrää.
Suosituksiin saakka näistä katsotuista elokuvista on päätynyt 4 vampyyrielokuvaa sekä 28 muuta elokuvaa (katso täältä). Kuusi elokuvaa on suosituksia-listalla, mutta en kuitenkaan ole niistä saanut kirjoitettua jostain syystä arvostelua (kaksi vampyyrielokuvaa, neljä muuta).
Elokuva-arvostelut joihin on suoraan päädytty hakukoneella, suoralla linkillä tai muuten sivuni kautta klikkaamalla eivät yleisesti ottaen ole kovin suuria katselukertoja keränneet. Eniten katselukertoja on kerännyt arvostelut elokuvista OtherLife (lue täältä) (176 kertaa), Final Girl (lue täältä) (145 kertaa) sekä The Shining – Hohto (lue täältä) (109 kertaa).
Top 10 arvostelut sivun katseluiden määrän mukaan ovat seuraaavat:
Toki arvostelun lukukertoja ei voi päätellä suoraan näistä lukemista, koska jos käyttäjä selaa sivuani esim. etusivun kautta ja lukee arvostelun suoraan sivuja rullaamalla eikä klikkaamalla yksittäiseen postaukseen ei sitä näy tilastoissa.