Aleksin Blogi

Month: June 2021

  • Leffalauantai: Jesse James Meets Frankenstein’s Daughter (Jesse James kohtaa Frankensteinin tyttären)

    Hank/Igor (Cal Bolder), Maria Frankenstein (Narda Onyx) sekä Jesse James (John Lupton)

    Jesse James Meets Frankenstein’s Daughter joka suomennettuna on suoraan käännetty Jesse James kohtaa Frankensteinin tyttären on vuonna 1966 julkaistu lännenelokuvan ja sci-fi-elokuvan yhdistelmä. Sen on ohjannut William Beaudine ja sen pääosarooleissa nähdään John Lupton, Narda Onyx, Cal Bolder, Estelita Rodriguez, Jim Davis, Rayford Barnes sekä Steven Geray.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan kuinka Juanita Lopezin (Estelita Rodriguez) kotikylässä tapahtuu epäilyttäviä kuolemia jonka seurauksena koko kylän väki on vähitellen lähtenyt alueelta pois. Väki epäilee syyllisiksi omituisiin kuolemiin euroopasta saapuneiden tiedemiesten Maria Frankensteinin (Narda Onyx) ja hänen veljensä Rudolph Frankensteinin (Steven Geray) salaperäisiä töitä laboratoriossaan.

    Matkallaan kotiseuduiltaan pois sattuu Juanitan ja hänen vanhempiensa kohdalle tunnettu lainsuojaton Jesse James (John Lupton) ja apurinsa Hank Tracy (Cal Bolder). Hankia on ammuttu ja Juanita päättää viedä Jessen ja Hankin kotikyläänsä saamaan hoitoa. Maria Frankenstein näkee Hankissa oivan henkilön seuraavaan ihmiskokeeseensa.

    Maria Lopez (Estelita Rodriguez) sekä Jesse James (John Lupton)

    Tahtotila yhdistää kauhu/sci-fi elokuvan elementtejä lännenelokuvaan on jossain määrin mielenkiintoinen ja omaperäinenkin. Harmillisesti mielenkiintoisen lajityyppien kombinaation luominen jää ainoastaan ajatuksen tasolle tämän filmatisoinnin kohdalla, sillä lopputulemana on keskinkertainen tusinafilmi jonka painopiste nojaa liiallisesti enemmän westernien suuntaan kuin kahden lajityypin välimaastoon.

    Kuten monissa näkemissäni vanhoissa filmatisoinneissa (lue: ennen vuotta 1970 tehdyt elokuvat) on tämänkin kohdalla havaittavissa oman aikakautensa tyylisuuntaukset. Tarkoitan tällä sitä, että tarina ja hahmot ovat pintapuoleisia vailla minkäänlaista syvyyttä tai sen suurempaa sanomaa. On vain satunnaisia henkilöitä ja heille sattuvia tapahtumia ilman sen suurempaa evästä katsojan ajatustoiminnalle. Kepeää viihdettä joka toisinaan toimii hyvin itsellenikin, mutta joka kuitenkaan ei säväytä missään vaiheessa mihinkään suuntaan. Aivojen lepuuttamiseen kuitenkin tämänkaltaiset elokuvat sopivat.

    Monien vanhojen elokuvien tyyliin myös tässä näyttely on teatreaalista ja liioiteltua vaikkakin maltillisissa määrin. Dialogit ja niiden ilmaisut tuntuvat enemmän teatterimaailmaan toimivammalta kuin elokuviin, mutta tämä tietenkin on henkilökohtainen preferenssini joka on muovautunut modernimman aikakauden elokuvien kanssa kasvamisen seurauksena.

    Kokonaisuutena Jesse James Meets Frankesntein’s Daughter on keskinkertainen tusinaelokuva jolla on kyllä ollut jotain yritystä omaperäisyyden saralla, mutta joka kuitenkin jätti itselleni vain halun etsiä jotain aivotoimintaa enemmän ruokkivaa taidetta kuin tämänkaltaista tusinaviihdettä. Lajityyppiinsä suhteutettuna tämä on kuitenkin keskinkertaisuudessaan mukiinmenevä.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 1 583 annettuun ääneen”]3,3/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: BrewDog Cocoa Psycho Russian Imperial Stout

    Skotlantilaisen BrewDogin panimon Cocoa Psycho on 10,0 % vahvuinen Russian Imperial Stout. Katkeroita siinä on 50.0 EBU-asteikolla ja kantavierrettä löytyy
    23.3 °P. Vahvuutensa vuoksi Suomessa olutta löytää ainoastaan Alkoista joissa se kuuluu vakiovalikoiman juomiin. Lisätietoja oluesta löytää Alkon sivulta (katso täältä).

    Ulkoisesti pullo on monien muiden BrewDogin pullojen tyylinen etiketin tunnelmalta. Simppeli mutta toimiva.

    Pullon aukaistua ja oluen tuoksua etsiessä löytää heti paksun ja voimakkaan mutta lempeästi esiin nousevan siirappisen maltaan tuoksun joka antaa heti ensimetreillä miellyttävän lupauksen tulevasta mausta.

    Vaahtoavuus on vähäistä ja tuoppiin olut humahtaa helposti käden käänteessä vailla pelkoa ylitse kuohuamisesta. Tuoppiin kaataessa tuntui aivan kuin olut olisi tavallista vähemmän juoksevaa nestettä, mene tiedä johtuiko monien mielikuva niin mustasta väristä että Teboilin moniaste moottoriöljykin näyttäytyy vaaleana tämän rinnalla. Väriltään tämä on luultavasti tummin tai vähintäänkin tummimpia oluita joita olen nähnyt mutta tällaisenaan kaunis katsella.

    Suutuntuma on poikkeuksellisen täyteläinen ja runsas. Maku on paahteinen, maltainen, siinä on löydettävissä helposti siirappisuutta ja suklaata. Maku on tasapainoinen eikä alkoholin vahvuus käy esiin häiritsevästi, joten kokonaisuutena tämä on erinomainen makunautinto joka pääsi suoraa päätä Suosituksia-sivun uusimmaksi tulokkaaksi.

    Musiikkina tämän kanssa toimii maalaileva synkistely, mm. Hegemone – Raising Barrows tai Firtan – Nacht Verweil.

  • Kokeilussa: Rog Strix Arion M.2 NVMe SSD Enclosure

    Rog Strix Arion on kotelo M.2 NVME-levylle

    Jokunen tovi takaperin hankin verkkokauppa.comista (katso täältä) kotelon kaapissa ylimäärisenä pyörineelle M.2 NVMe levylle. Kovalevy pyöri pidemmän aikaa jo jouten sillä olin hankkinut Windows-koneeseeni isompia M.2 levyjä jo kuukausia takaperin joten vihdoin sain aikaiseksi etsiä minkälaisia koteloita markkinoilla olisi joilla ylimääräisen 240 GB M.2 levyn saisi hyötykäyttöön pölyn keräämisen sijaan. Asuksen Rog Strix vaikutti omiin tarpeisiini sopivalta ja hintakin oli järkevä (59,90 eur) joten hain kotelon kotiin.

    Kotelon käyttöönotossa oli alussa itselläni hieman haasteita sillä en meinannut millään saada koteloa kiinni kovalevyn asentamisen jälkeen. Tähän löytyi onneksi netistä tietoa ja syynä oli että kiinnitysruuvit ei ollut kovalevyssä aivan pohjaan asti pyöritetyt minkä vuoksi kotelon kannen kiinni laitto aiheutti ongelmia. Muutoin kotelon käyttö oli juuri niin helppoa kuin osasi odottaakin eli laite tuli Windowsin laitehallinnassa näkyviin suoraan ilman säätämisiä.

    Käytön aikana laitteessa on hienosti väriään vaihtelevat ledit joka on ihan mukavan näköinen pöydällä käytössä ollessa. Tämä luultavasti jakaa mielipiteitä ja voi luoda toisille jonnemaiset fiilikset, mutta itse pidän värillisistä ledeistä joten omaan silmääni tämä näyttää mukavalta käytössä.

    M.2 levy kotelossa paikalleen kiinnitettynä kansi vielä avoinna

    Kotelon tuntu on todella jämäkkä josta iso plussa. Tuntuu että tätä ei tarvitse ainakaan jännittää repussa kuljettaa mukana koska pelkoa mutkalle vääntymisestä tai halkeamisesta ei luultavasti ole. Etenkin enemmän matkustaville tämä on piirre jota voi arvostaa.

    Verkkokaupan sivujen mukaan kotelo tukee siirtonopeuksia jopa 10 Gb/s USB 3.2 Gen 2:lla joten kotelon oma nopeus tuskin tulee ensimmäiseksi pullonkaulaksi. Kovalevy jonka sisään nakkasin on nopeutensa puolesta lukiessa jopa 1500 MB/s ja kirjoittaessakin 800 MB/s, mutta Windows koneessa kiinni näytön USB-hubin kautta siirtonopeus kirjoittaessa oli noin 230 MB/s ja lukiessa noin 350 MB/s vaikkakin välillä jostain syystä lukiessa joku osa koneesta hikkaili ja välillä vauhti hidastui ja pian kiihtyi uudestaan.

    Mac OSX:ssä pari vuotta vanhalla MacBook Prolla ajettaessa kirjoitus- ja nopeustestiä käyttäen BlackMagicin testisoftaa saatiin kirjoitusnopeudeksi 261.3 MB/s ja lukunopeudeksi 838.9 MB/s joten lukunopeus oli merkittävästi parempi kuin oman Windows-koneeni USB-liitännässä.

    Nopeustestausta BlackMagic Designin testisoftalla Mac OSX:ssä

    Kokonaisuutena vekotin on vaikuttanut vakuuttavalta. Jämäkkää tekoa oleva kotelo jonka sisään saa nykyaikaisen M.2 levyn josta voi värkätä käyttöönsä merkittävästi keskivertoa USB-tikkua tai muistikortteja rivakamman kannettavan kovalevyn. Mikäli myöskään pitkässä juoksussa ongelmia ei ilmene on laite ainakin itselleni hintansa väärti, etenkin jos reissussa haluaa tehdä videoeditointia tai muuta missä isokokoisia tiedostoja haluaa käsitellä ilman tuskastuttavaa odottelua.

  • Paluu radalle

    Skootteri palasi kotiin

    Eilen illalla kävimme kaverini kanssa hakemassa skootterini toisen kaverini luota missä se oli odottanut noutajaansa siitä saakka kun kaverini kävi skootterin poimimassa turvaan kaatumisen jälkeen (lue täältä).

    Onnettomuus sattui aivan maaliskuun viime metreillä joten kolmisen kuukautta kerkesi aikaa vierähtämään ennen kuin sain skootterin hoidettua takaisin kotiin. Myönnettäköön että suurimpana osana tuota kolmea kuukautta ei onneksi skootteroimaan tehnyt edes mieli; ensin jalan toipumisessa siihen kuntoon että sillä ei jännittänyt edes kävellä tavallisesti meni muutamia viikoja ja sen jälkeen säät olivat suurimman osan ajasta joko sen verran kylmiä, koleita tai sateisia että pihalle ei liian usein tehnyt mieli lähteä pilkistämään muutenkaan.

    Jalka on toipunut jo enimmäkseen eikä sillä kävelyä tarvitse tavallisesti jännittää, mutta vielä polvellaan olo tuntuu epämukavalta ja jalan toinen puoli polven kohdalta (niveltaive vai mikä se on?) on vielä sellainen että kyykkäillessä tai muutoin rasittaessa huomaa vielä että jälkimaininkeja kaatumisesta on havaittavissa. Mene tiedä onko seurausta kaatumisesta vai kerkesikö sen jälkeen jalalle jotenkin saada hankittua vähemmän hyvän askelluksen josta sitten kipeytyi tuolla tapaa. Oli miten oli, pääosin siis kaikki jo hyvin.

    Viime viikolla alkoi olemaan jo sen verran mainioita kelejä useampana iltana töidenkin jälkeen että skootterin nouto alkoi houkuttelemaan. Muutamana päivänä oli jo mielessä että lähden sen töiden jälkeen noutamaan, mutta joskus työpäivä ja sen jälkeiset päikkärit venähtivät niin pitkäksi tai oli muutoin vain väsynyt päivän jälkeen että ei jaksanut lähteä hakemaan.

    Näiden kesäyön maisemien takia skootterilla ajo on nautintoa

    Kyselin sapattina seurakuntaveljeltä josko hänen onnistuisi viskata minut skootteria hakemaan ja hän ehdotti että voidaan tuoda se skootteri vaikka mun parkkipaikallekin pakulla. Se sopi hyvin joten eilen illalla haimme skootterin ja viskasimme sen parkkipaikalleni.

    Jatkoimme siitä hänen ja muiden hänen kanssaan asuvien luo ja katsoimme Suomen jääkiekko-ottelun (toisesta erästä eteenpäin kerkesin itse näkemään) jonka jälkeen hän vielä viskasi minut kotiin. Kotona olin joskus puolen kahdentoista maissa. Kävin hakemassa sisältä kypärän, repun ja toisenlaisen lompakon ja lähdin baanalle katsomaan miltä Piaggio tuntuu muutaman kuukauden jälkeen. Ja ai että, hyvältähän se tuntui!

    Ajoin Ilolan ABC:tä kohden, mutta hieman yli kahdentoista maissa vasta olin siellä joten ABC:n Alepa oli mennyt juuri kiinni. Suuntasin samantien keulan kohden Ruskeasannan Shelliä ja skootteri kulki iloisesti kuin turisti alennusmyynnissä. Shelliltä sain kauramaitoa ostettua ja sen jälkeen palasin takaisin kotiin. Kotiinpaluu tosin tuli tehtyä ylimääräisiä reittejä ajellen kun ajaminen vain tuntui niin hauskalta. Kävin samalla pärräilemässä lähialueilla vielä muutamia kilometrejä ylimääräistä ihan vain ajamisen ilosta.

    Kilometrejä mittariin tuli 15 joten ihan mukavan pituinen ensilenkki kaatumisen jälkeen tuli ajettua. Hieman se alussa jännitti lähteä baanalle ja tuli toki tavallista varovaisemmin ajettua sen vuoksi että huomaa jos skootterissa jotain hämminkiä olisi esim. ohjauksessa tai jarruissa, mutta pääsääntöisesti vauhtia oli sen maksimin mitä skootterilla saa työntää rajoitusten salliessa maksiminopeutta kulkemisen.

    Tästä on hyvä jatkaa kohden skootterikesää!

  • Leffalauantai: From Dusk Till Dawn 3: The Hangman’s Daughter

    Esmeralda (Ara Celi)

    From Dusk Till Dawn 3: The Hangman’s Daughter (IMDB) on vuonna 1999 julkaistu toiminnallinen vampyyrielokuva jonka on ohjannut P. J. Pesce. Pääosarooleissa nähdään Marco Leonardi, Michael Parks, dRebecca Gayheart, Arfa Celi, Jordana Spiro, Lennie Loftin sekä aikaisemmissakin osissa nähty Danny Trejo.

    Tarinassa kerrotaan kuinka muutama rikollinen, pyöveli, hänen tyttärensä, lähetystyötä tekevä pariskunta sekä muutama muu ihminen päätyvät kukin tavallaan Meksikon puolella sijaitsevaan hämäräperäiseen kapakkaan. Kapakan asiakaskunta saa nopeasti huomata että aivan jokainen asiakas ei olekaan ihminen vaan verta janoava vampyyri.

    Kaiken muun lisäksi eräs paikalle ihmisten joukossa saapunut henkilö saa kuulla totuuden siitä kuinka hänen äitinsä ei olekaan kuollut hänen syntymässään kuten hänelle on kerrottu, vaan todellisuudessa hän on eräs paikalla olleista vampyyreistä. Samalla hän saa tietää että hän on vampyyriprinsessa Santanica Pandemonium.

    Mary Newlie (Rebecca Gayheart)

    Edellisen From Dusk Till Dawn 2: Texas Blood Moneyn tapaan tällä osalla on hyvin vähän tekemistä elokuvasarjan ensimmäisen osan kanssa eikä tällä käytännössä ole juuri mitään yhteistä myöskään Texas Blood Moneyn kanssa joten katsoakseen tämän elokuvan ei aikaisempia osia katsomaton menetä juuri mitään. Pieniä mutta merkityksettömiä viittauksia löytyy aiempiin osiin, mutta kokonaisuutena on tämä omilla jaloillaan seisova elokuva jonka katsoja ei tarvitse pohjatietoa aiemmista elokuvista.

    Siinä missä kaksi aikaisempaa From Dusk Till Dawnia ovat olleet toiminnallisia vampyyrielokuvia vahvoilla splatter-tyylin toteutuksella, on ilahduttavasti tämän osan kohdalla painopiste merkittävästi enemmän vampyyrielokuvassa kuin toimintaelokuvassa.

    Tässäkin on kyllä paljon toimintaa, mutta silti tämä on paljon helpompi laskea vampyyrielokuvaksi kuin aikaisemmat osat sillä tässä annetaan paljon enemmän tilaa hyvien vampyyrielokuvien tunnelman mystiikalle ja lajityypin klassisille elementeille.

    Omaan makuuni tämä oli From Dusk Till Dawn -elokuvista selkeästi paras. Tämä on vampyyrielokuvista pitävälle viihdyttävä toimintapläjäys jonka katsoo mieluusti useammankin kerran.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 11 076 annettuun ääneen”]4,8/10[/simple_tooltip])