Month: October 2021

  • Kuukausikatsaus syyskuuhun

    Lokakuu vaihtui jo useampi päivä takaperin, mutta blogin normaalin kuukausikatsauksen aika on kuitenkin vasta tänään laiskuuteni vuoksi. Tähän mennessä luultavasti hitaammatkin ovat kuitenkin jo kerenneet havahtumaan siihen elämän todellisuuteen että syyskuu jäi taakse kuin Lada liikennevaloihin kun lokakuu saapui keskuuteemme.

    Syyskuu oli tapahtumarikas kuukausi ja siihen mahtui monta erinomaista hetkeä. Kuun alussa oli ystäväni häät (lue täältä) Itä-Suomessa joten kotiseuduilla tuli vierailtua jälleen. Samalla reissulla kävin myös Kuopiossa vasta sinne muuttanutta seurakuntasisarta moikkaamassa sekä serkkuni ja hänen vaimonsa asuntoa katsomassa. Serkkuni luona olin myös yötä ja etätyöpäivä tuli tehtyä myös Kuopion suunnilla ollessa. Lisäksi Itä-Suomessa vieraillessa kävin toki myös muutamia kavereitakin moikkaamassa, mutta toki harmillisesti monia jäi kuitenkin myös näkemättäkin. Toivottavasti ensi kerralla taas käydessä kerkeäisi ja jaksaisi nähdä useampiakin kavereita.

    Viime kuussa tuli nähtyä myös kavereita täällä pääkaupunkiseudun suunnillakin ja vähitellen alkaa uusi pienryhmäkin muodostumaan jo jonkinlaiseen muotoon. Uudenlaista pienryhmää jouduimme miettimään käytännön syistä, sillä muutamat ryhmässä olleet muuttivat ennalta tiedettyjen suunnitelmien mukaan toiselle puolelle Suomea jättäen muutaman henkilön vajauksen. Onneksi uutta väkeä ryhmään on löytynyt ja toiminta taas on käynnissä ja senkin osalta seurakuntaelämä on ja voi hyvin 🙂

    Seurakuntalaisten kanssa tuli käytyä myös loppukuusta kävelemässä (omassa mittakaavassa) pidempikin kävelyreissu Torronsuolla (lue täältä) ja lisäksi tietenkin oli myös normaaleja sapatin kotikirkkoja. Mukavana lisänä oli myös yksi ylistysilta missä livemusiikista ja hyvästä seurasta pääsi nauttimaan.

    Mainoksia VHS-kasetilla ennen elokuvan alkua

    Viime kuun puolella kotona ollessa elämä meni mukavan arkisesti. Elokuvien katselu oli todella vähäistä, mutta sitä vastoin olen suhteellisen ahkerasti katsellut The X-Files -televisiosarjaa mikä suomessa tunnettaan myös nimellä Salaiset kansiot. Tilasin kaikki 11 kautta DVD:nä ja ensimmäinen kausi on jo loppumetreillä menossa joten vaikka elokuvia ei kerennytkään paljoa katsomaan kerkesi kuitenkin televisiosarjoille antaa aikaa. Elokuviin liittyen myös viime kuun puolella hankin putkitelevision (lue täältä) jossa on integroitu VHS-soitin ja sillä onkin muutamat elokuvat tullut myös katsottua.

    Kokonaisuutena syyskuu oli hyvä ja siihen mahtui niin arkea kuin vaihteluakin, mitä nyt vaihtelevuutta arkeen oli tarjolla tavallista enemmän. Häät, Itä-Suomen vierailu, Kuopiossa käynti ja muut menot normaalin arjen lisäksi antoivat hyvää vaihtelua tavallisuuteen. Vaikka vaihtelu onkin mukavaa on myös erittäin mukavaa olla kotona omissa arkisissa kuvioissaan. Arki on kuitenkin se minkä ympärille elämä rakentuu ja kun arki on miellyttävää on elämäkin miellyttävää 🙂

    Tästä on hyvä jatkaa kohden uutta alkanutta kuukautta joten ei muuta kuin hyvää alkanutta lokakuuta jokaiselle!

  • Leffalauantai: Empire State

    Chris Potamitis (Liam Hemsworth) saa siirron vartijan roolista yövartijaksi hieman ennen isoa ryöstöä

    Empire State (IMDB) on vuonna 2013 julkaistu toiminnallinen rikostrilleri jonka on ohjannut Dito Motiel. Pääosarooleissa nähdään Liam Hemsworth, Michael Angarano sekä Dwayne Johnson.

    Poliisin urasta toiveita elättänyt Chris Potamitis (Liam Hemsworth) saa kirjeen missä selviää että toiveet lainvalvojana voi unohtaa rikosrekisteristä löytyvän kannbaikseen liittyvän tapauksen vuoksi johon hän on joutunut kaverinsa Eddien (Michael Angarano) kanssa jo pitkä aika sitten. Vaikka uraa poliisista ei löydy löytää Chris kuitenkin mielenkiiintoisen työn vartijana missä hän saa olla mukana hakemassa suuria rahasummia rahankuljetusautolla kollegansa kanssa.

    Pian työkeikalla ollessaan pari joutuu aseellisen ryöstön kohteeksi missä työtoveri ammutaan kuoliaaksi ja hän itsekin saa luodista luotiliiveihinsä. Tapauksen seurauksena työtehtävät muuttuvat autokeikoista yövartijan rooliin. Töissä ollessa hän saa tietää paikan luokattoman huonoista turvajärjestelyistä mikä tulee myös Eddienkin tietoon. Eräänä yönä Chrisin vartiovuorolla paikka ryöstetään ja miljoonien saalis katoaa minkä seurauksena poliisi ja FBI alkavat selvittämän tapausta.

    Rikosta tutkiva NYPD:n poliisi James Ransome (Dwayne Johnson)

    Empire State on viihdyttävä mutta keskinkertainen rikostrilleri ilman suuria yllätyksiä. Tarina on toimiva, henkilöhahmot ja heidän toimintatapansa ovat uskottavia eikä varsinaisesti mitään kokonaisuudessa ole pielessä. Jotta elokuva nousisi yli keskinkertaisuuden rajan pitäisi sillä olla jotain enemmän annettavaa, mutta tämä jokin jää silti valitettavasti puuttumaan.

    Pidin tavasta kuinka lavastuksillisilla valinnoilla elokuva oli saatu sijoitettua aikakaudelleen ilman että missään vaiheessa katsojalle selkeästi tarvitsee vääntää elokuvan aikakautta. Esimerkkeinä näistä oli vartijalla olevat monitorit jotka olivat kuvaputkitelevisioita, puhelimet jotka olivat vielä lankapuhelimia, rikollisten kuvien selaaminen valokuva-albumista tietokoneiden sijaan sekä yhdessä kohtauksessa näytetty elokuvateatteri minkä mainoksesta näkyy että siellä pyörii Poltergeist. Mikäli elokuvan tai sen julkaisuajankohdan tietää edes suunilleen voi katsojana nopeasti sijoittaa tapahtumapaikan aikakautta edes jonkinlaiseen aikakauteen.

    Kokonaisuutena Empire State toimii ja on viihdyttävä jonka katsoo mieluusti kerran tai parikin, mutta mitään kovin suurta ja syvällistä siitä ei kannata lähteä etsimään. Mikäli etsinnässä on vain kepeä toiminnallinen rikostrilleri on tämä lajityypissään viihdyttävä teos.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 20 684 annettuun ääneen”]5,2/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Wychwood King Goblin

    Englantilaisen Wychwood Breweryn King Goblin on 6,6 % vahvuinen strong ale. Kantavierrettä oluessa on 15.7 °P ja katkeroaineita 35.0 EBU. Olutta myydään Alkon vakiovalikoiman tuotteena. Lisää tietoja löytää Alkon sivulta (katso täältä).

    Pullo on tyylikäs ja mukavasti kansantarujen tunnelmaa tavoittava joka ainakin itselleni iskee. Pullon aukaistua löytää laimean ja lähes väljähtäneen tuoksun joka jättää hieman mitäänsanomattoman tunnun eikä herätä erityisesti suuria tunteita. Tuoppiin kaataminen ottaa hieman aikaa runsaan vaahtoamisen vuoksi. Pinnalle muodostuva vaahto on kaunista katsella, mutta kuten niin monet muutkin kauniit asiat elämässä on se pian kadonnut ajan tehdessä tehtävänsä. Tässä tapauksessa aikaa ei kovin kauaa tarvitse odottaa kun vaahto on vain muisto menneestä.

    Väri on ruskeahkoa omaan silmääni, mutta Alkon sivun mukaan meripihkankeltainen. Joko katson tätä erikoisessa valaistuksessa tai sitten määritelmäni tai Alkon määritelmät väreistä on aivan erilaiset ja yhtä lähellä toisiaan kuin Jupiter on maata. Oli miten oli ruskeahkona tämän itse näen. Ei mitenään erityisen kaunis, mutta kotikaljamaista tunnelmaa värissä kuitenkin on.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen mutta aavistuksen laimea. Alko kuvaa suutuntumaa täyteläiseksi joten tämän pullon kohdalla oma todellisuuteni ja Alkon kuvauksen todellisuus ei oikein löydä paljoa yhtymäkohtia. Maku on leipäisä ja maltainen yrttisellä olemuksella joka sinänsä kyllä toimii edes kohtalaisesti, mutta omaan makuuni se olisi kaivannut silti voimakkaampaa humalointia ja tiukempaa särmää päästäkseen kunnolla oikeuksiinsa.

    Musiikkina tämän kanssa menee hyvin metallivivahteiset kansantanhujen tunnelmia tai folkahtavia musiikin tyylejä jollain muotoa flirttailevat poljennot, mm. Ensiferum – In my sword I trust tai Saltatio Mortis – Ebenbild.