Alkusanat
Tänään näin YouTubessa mielenkiiintoisen videon joka sai itseni ajattelemaan osaa tämän tekstin aiheista. Lisäksi tämä postaus on saanut ajatuksia aikaisemmin näkemästäni toisesta videosta, joten linkitän myös sen tämän postauksen loppuun. Molemmat videoista ovat englanniksi, mutta mikäli englanti sujuu on molemmat videot ehdottomasti arvoisia.
Julkinen salaisuus
Monien muiden tavoin olen vuosien aikana käyttänyt vaihtelevissa määrin Internetin suoratoistopalveluita niin musiikin kuuntelemiseen kuin myöskin elokuvien katseluun. Suoratoistopalvelut ovatkin olleet monella tapaa käytännöllisiä verrattuna fyysiseen mediaan, sillä ne tarjoavat käyttäjilleen helposti, nopeasti ja huokealla hinnalla sen päämäärän mihin palvelun käyttäjät ovat pyrkimässäkin – elokuvan näkemisen tai musiikkialbumin kuulemisen.
Vaikka suoratoistopalveluissa onkin hyvät puolensa ainakin käytettävyyden ja saatavuuden näkökulmasta katsoen, olen jostain syystä vuosien ajan ostanut ja käyttänyt lisäksi myöskin fyysistä mediaa. Painopiste on vuosien mittaan vaihdellut siten, että olen aika ajoin ajautunut käyttämään pidemmiksi ajoiksi ainoastaan suoratoistopalveluita mutta välillä sitten siirtynyt takaisin fyysiseen mediaan, joko kokonaan tai osittain.
Fyysisessä mediassa – olipa kyseessä sitten CD-levy, vinyylilevy tai vaikkapa DVD – on aina ollut oma tunnelmansa. Niissä on jotain mikä on aina ajanut itseni takaisin niiden pariin, mutta en ole osannut luultavastikaan kovin syväluotaavasti arvioida mikä tai mitkä ovat ne syyt. Uskon että asia voi olla käyttäytymispsykologisesti arvioiden monitahoinen asia ja syy voi olla esimerkiksi nostalgiassa, mutta on mahdollista että todellinen syy on kuitenkin jossakin paljon syvemmällä kuin vain kaipuussa menneisyyteen ja jossain määrin yksinkertaisempiin aikoihin.
Kenties kyse on jostakin paljon syvemmästä – siitä, että liian nopeasti ja helposti saavutettu päämäärä missä tahansa toiminnassa tai millä tahansa elämän osa-alueella johtaa vähitellen asian arvon alenemiseen ja johtaa merkityksettömyyden tunteen kasvamiseen. Kun tarpeeksi monessa asiassa matka halutun tavoitteen saavuttamiseksi jää puuttumaan, ei lopulta mikään elämässä tunnu enää miltään ja saavutettu tavoite ei tunnu enää minkäänlaiselta saavutukselta tai palkinnolta vaan siitä tulee lopulta vain jotain sellaista mikä turmelee meidän elämäämme.
Vasta kun asioiden eteen tekee työtä tai näkee vaivaa edes pienen määrän enemmän kuin mitä matalin mahdollinen taso on jolla haluamansa päämärän voi saavuttaa, on asioilla edes jonkin verran merkityksen tuntua. Kenties helppous onkin helpoin tie henkiseen helvettiin, missä ensiksi ehkä luulee saavuttaneensa onnen ja tyytyväisyyden kun pääsee helpolla, mutta lopulta huomaa vain olevansa oman helpon elämänsä vankina missä millään ei ole enää merkitystä eikä arvoa.
Kun olosuhteet yhteiskunnassa on helpottuneet, on samaan aikaan kuitenkin monenlaiset ongelmat kasvaneet. Ongelmat, joita ei ole edes ollut ennen kuin ihmisillä on ollut tarpeeksi helppoa elämää tarpeeksi kauan että heillä on liiaksi aikaa pohtia turhanpäiväisiä asioita jotka pyörivät vain oman itsensä ja mukavuudenhalunsa ympärillä.
Kenties monien ongelmien perimmäinen syy onkin julkinen salaisuus – jotain jonka ehkä tiedämme, mutta emme halua sitä kuitenkaan myöntää – laiskuus ja helppo elämä on tie turmioon niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla.
Laiskuuden vaarat
Raamatusta löytyyy kirja Sananlaskujen kirja joka on kokoelma erilaisia elämänviisauksia. Sananlaskujen viisaudet koskettavat monenlaisia asioita ihmisyydestä ja ne ovatkin hyvin pitkälti ajattomia, eli ne eivät ole monessakaan mielessä sidoksissa omaan aikaansa tai siihen kulttuuriin, vaan ne ovat ohjeita ja neuvoja jotka ovat yhtä ajankohtaisia tänään täällä Suomessa kuin ne ovat olleet kirjoittamisensakin aikana Israelissa tai missä niitä onkaan kirjoitettu.
Sananlaskuissa on useampiakin jakeita jotka varoittavat ihmisiä laiskuudesta. Laitan tähän muutaman:
Sananlaskut 13:4 Laiskan sielu haluaa, saamatta mitään, mutta ahkerain sielu tulee ravituksi.
Sananlaskut 21:25 Oma halu laiskan tappaa, sillä hänen kätensä eivät tahdo työtä tehdä.
Sananlaskut 26:15 Laiska pistää kätensä vatiin; ei viitsi sitä viedä suuhunsa jälleen.
Kaksi ensimmäistä näistä laittamistani kohdista ovat hyviä esimerkkejä siitä miten ihmisille käy mikäli laiskuus ottaa elämässä vallan. Meillä on aina haluja saada kaikenlaisia asioita, mutta me emme kuitenkaan saa niitä mikäli emme tee haluamiemme asioiden eteen työtä – paitsi nykyisenkaltaisissa länsimaalaisissa yhteiskunnissa joissa saamme moniakin asioita ilman että on tarvetta tehdä asian eteen työtä lainkaan tai vähintäänkin äärimmäisen vähäisesti. Sitä voisi olla hyvä itse kunkin meistä miettiä onko tämä pitkän päälle meille kuitenkaan hyväksi vaiko ei.
Kolmas laittamani sananlasku sitä vastoin on humoristinen, mutta samalla myös osuva kuvaus siitä kuinka pitkälle laiskuudessaan ihminen voi mennä. Laiska saattaa jaksaa laittaa kätensä vatiin asti, mutta sinne se sitten jääkin eikä nälkä tule lähtemään pois ennen kuin tekee edes sen vähimmän vaaditun työn saadakseen jotain ruokaa suuhunsa. Tästä kohdasta tulee itselleni mieleen se että mitä vähemmän olemme valmiita tekemään työtä minkään asian suhteen, sitä enemmän me ajaudumme aina vain syvemmälle laiskuuteen kunnes olemme niin pohjalla että hädin tuskin saamme edes elämän ylläpidon kannalta välttämättömiä tarpeita täytettyä.
Mikäli ajaudumme laiskuudessa niin pitkälle että olemme biologisesti elossa, mutta elämämme on niin passiivista että juuri mitään ei tule tehtyä, onko se merkityksellisen tuntuista elämää, sellaista mitä kannattaa tavoitella? Kaikkihan on silloin helppoa kun mitään ei tarvitse tehdä, mutta onko se todella elämää jota itselleen haluaa? Olisiko tällöin korkein tavoiteltava päämäärä elämässä maata vain sängyssä siten että ruoka ja juoma tulee valmiiksi letkua pitkin ja parhaassa tapauksessa vieläpä niin että itse ei joudu sitä edes nielaisemaan jolloin säästyy energiaa siitäkin kun ei joudu itseään rasittamaan liikaa?
Emme ole onneksi yhteiskuntana näin syvällä laiskuudessamme että näkisimme tämän elämämme suurimmaksi päämääräksi, mutta helpon elämän tavoittelu on selkeästi kansakuntaa laajasti piinaava vitsaus. Moni haaveilee varakkuudesta ilman että on kuitenkaan valmis tekemään tämän tavoitteen eteen työtä, sillä onhan paljon helpompaa jos rikkaudet tulevat lottoamalla tai mikäli on tarpeeksi viehättävä että saa naitua itsellensä rikkaan puolison.
Helppo elämä on vaarallinen houkutus jokaiselle yksilötasolla, mutta erityisen vaarallista se on myös yhteiskunnallisella tasolla mikäli helppoa elämää tavoittelevan ihmisen moraali on tarpeettoman venyvää sorttia niin että hänen omat mielihalunsa voittavat oikeuden ja kohtuuden rajat aiheuttaen petoksia, varkauksia tai muita moraalittomuuksia helpon varallisuuden toivossa.
Ilman uhrausta ei ole arvoa
Kun ihminen tietää mitä elämäänsä haluaa, hän yleensä pyrkii sen saavuttamaan tavalla tai toisella.
Mikäli ihminen tavoittelee vaikkapa varallisuutta ja on valmis tekemään paljon työtä sen eteen, on hänen kulkunsa kohden tätä päämäärää polku jonka aikana hän toivon mukaan kasvaa ymmärtämään päämäränsä todellisen arvon ja merkityksen omaan elämäänsä. Mikäli hän on toiminut rehellisesti ja ahkerasti ja sillä saavuttanut varallisuutensa, hän osaa luultavamminkin hallita omaa varallisuuttaan viisaammin kuin jos sen olisi voitttanut vaikkapa lotossa. Lotosta voittamalla saman summan saaminen ei olisi johtanut häntä kasvamaan viisaaksi taloudenhoitajaksi jonka vuoksi hänelle kävisi luultavasti samoin kuin niin monelle muullekin lottovoittajalle eli hän vain menettäisi saamansa varallisuuden hyvinkin nopeasti.
Mitä helpommalla ja nopeammin ihminen saa sen mitä haluaa, sitä vähemmän hän sitä yleensä osaa arvostaa. Jos päämärä on itseistarkoitus eikä se matka jonka seurauksena tuo päämäärä tulee luonnollisena lopputulemana, kaikki menettää arvoaan. Lisäksi yleensä mitä nopeammin ja helpommin saamme tyydytettyä omat mielihalumme, sitä turmiollisempaa se meille ajan saatossa on.
Esimerkkejä tällaisesta on loputtomiin. Jos teemme vaikkapa ruokaa alusta asti itse kotona, nautittu ateria tuntuu merkityksellisemmältä ja sitä osaa arvostaa enemmän kuin sitä jos vain lämmitämme mikrossa pikaisen kemikaaleilla kyllästetyn valmisaterian. Pikainen nälän tunteen tyydyttäminen helpoimmalla mahdollisella tavalla luultavammin johtaa vain kehoa turmelevaan toimintaan.
Sama pätee rakkaudessa ja parisuhteissakin. Mikäli ihminen haluaa vain löytää itsellensä mahdollisimman nopeasti kumppanin jotta ei olisi yksin tai jotta saisi täytettyä fyyisen läheisyyden kaipuutaan, johtaa se helposti siihen että tällöin päätyy ottamaan kumppanikseen sellaisen henkilön jolla on tai vähintäänkin on isona riskinä olla turmiollinen vaikutus omaan elämään tavalla tai toisella.
Lisäksi on hyvinkin mahdollista että tällaisellä ihmisellä on myös tuon toisen elämään turmiollinen vaikutus, sillä motiivit kumppanin löytämiselle on vain omien tarpeiden ja toiveiden täyttäminen mahdollisimman helpolla ja nopeasti toisen kustannuksella, eikä siis siten että omat tarpeet ja toiveet tulevat täytetyksi siksi että rakastaa toista niin että tahtoo palvella häntä ja etsii hänen parastaan.
Kun päämäärä on itseistarkoitus ja jos se saavutetaan ilman siihen vaadittua uhrausta, ei saavutettua päämäärää osaa arvostaa samalla tapaa. Jos ihminen voisi vaikkapa valita kenet tahansa puolisokseen ja hän saisi sen heti, osaisiko hän todella arvostaa ja rakastaa saamaansa puolisoa kovinkaan aidosti ja pitkään, vai olisiko toinen pian ainoastaan merkityksetön itsestäänselvyys?
Samoin jos ihminen tahtoo saada vaikkapa omakotitalon maalta asunnokseen ja hän saa sen heti ilman että joutuu uhraamaan sen eteen omaa aikaansa, rahaansa tai mitään muuta itselleen merkityksellistä, sitä merkityksettömämmäksi asia ihmiselle helposti muuttuu. Jos sanoo haluavansa omakotitalon maalta mutta ei ole valmis tekemään sen eteen työtä eli uhraamaan omaa aikaansa ja vaivaansa päämäärän saavuttamiseksi, onko tällöin tuo päämäärä oikeasti hänelle milläään muotoa aidosti tärkeä jos oma mukavuudenhalu ja laiskuus houkuttelevat todellisuudessa enemmän?
Mitä merkityksellisempi tavoiteltava päämäärä on, sitä suurempia uhrauksia olemme valmiita tekemään sen päämäärän eteen, sillä ilman uhrausta ei ole myöskään arvoa.
Tästä näkökulmasta onkin mielenkiintoista miettiä kristinuskon teologian syvintä olemusta – sitä että Jumala on rakastanut meitä niin paljon että oli valmis antamaan ainokaisen poikansa meidän vuoksemme. Niin suuri ja merkityksellinen uhraus kertoo Jumalan rakkauden syvyydestä kaikkia meitä luotujaan kohtaan.
Laiskuus on mielentila
On hyvä vielä tähän kirjoittaa muutama sana lisää laiskuudesta. Uskon siihen – voin olla tietenkin väärässäkin -, että laiskuus ei ole ainoastaan asioiden tekemistä jättämistä vaan laiskuus on elämäntapa, asenne ja mielentila ja asioiden tekemättä jättäminen on ainoastana seurausta tästä asenteesta ja mielentilasta. Tottumus on kuitenkin toinen luonto, joten tästä tavasta on mahdollista kasvaa myös pois.
Eri ihmisillä on erilaiset kyvyt ja resurssit tehdä erilaisia asioita, joten onkin tärkeää että pyrkii ahkeruuteen siinä asemassa ja tilanteessa missä tällä hetkellä elämässään on sillä ahkeruus ei katso elämäntilannetta eikä varakkuutta. Toiselle ahkeruutta on se että hän tekee 12 tuntia metsätöitä kuutena päivänä viikossa, mutta toiselle ahkeruutta on jo se että hän saa pidettyä edes yhden huoneen asunnossaan siistinä siivoamalla sen kerran viikossa.
Kun ihminen oppii ahkeruuteen ja hänen mielensä muuttuu, hänen ahkeruutensa kasvaa – samoin käy tietenkin myös laiskuuden kanssa, eli jos annamme itsemme olla laiskoja löydämme aina enemmän tapoja tulla vielä aikaisempaakin laiskemmaksi.
Jos alkutaso on siinä että ahkeruutta on jo yhden huoneen siivoaminen kerran viikossa, on hyvinkin mahdollista että pian hän huomaa että hän voi siivota tuon huoneensa kahdesti viikossa, pian kolmesti viikossa ja lopulta huoneen siivoaminen on tullut niin olennaiseksi tavaksi elämässä että sen siivoaminen ei tunnu enää tekemiseltä tai ahkeruudelta, vaan aivan normaalilta perustasolta elämässä. Vähitellen voi huomata että voi siivota myös toisen huoneen kodistaan ja vähitellen kehittää itseään aina vain ahkerampaan suuntaan saaden enemmän aikaan.
Tähän liittyykin olennaisesti juuri se, mistä ensimmäisessä kappaleessa kirjoitin. On helppoa ajautua etsimään kaikessa aina helpointa mahdollista tapaa päästä päämääräänsä, mutta kenties olisi parempi miettiä helppouden todellista hintaa oman elämämme tyytyväisyyden kannalta.
Mitä useampia valintoja teemme elämän eri osa-alueilla missä valitsemme helpoimman mahdollisimman tavan millä pääsemme haluamaamme lopputulokseen, sitä enemmän ruokimme sitä ajatusmallia että kaiken pitäisi olla helppoa ja vaatia mahdollisimman vähän vaivaa. Mikään merkityksellinen ja aidosti tärkeä asia ei elämässä kuitenkaan yleensä ole helppoa vaan jotain sellaista mikä vaatii aina jonkin uhraamista. Nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa yleisin tarvittava uhraus olisikin siis oma nautinto ja mukavuudenhalu isomman päämäärän saavuttamiseksi.
Kyse tässä tekstissäni ei ole siis missään nimessä siitä, että erilaiset asiat kuten suoratoistopalvelut olisivat itsessään turmiollisia meille isossa kuvassa niiden helppouden takia, vaan siitä ajatusmallista johon ehdollistumme jatkuvasti elinympäristössämme lähes jokaisella elämän osa-alueella.
Suoratoistopalvelut ovat vain yksi ilmentymä tästä vallitsevasta kulttuurillisesta arvomaailmasta missä helppous on viety niin pitkälle että se alkaa vähitellen kääntymään meitä itseämme vastaan. Muita ilmentymiä helppouden kulttuurista ovat mm. pikaruokapaikat, valmisateriat tai vaikkapa jättikokoiset kauppakeskukset. Merkittävimpinä ilmentymänä voi silti luultavastikin mainita nykymuotoisen Internetin, sillä sen myötä laiskuutta ruokkiva helppouden ja nopeuden kulttuuri on saanut aivan uudenlaiset mittasuhteet ja se lävistää kaikki yhteiskuntaluokat aina nuorista vanhoihin, köyhistä rikkaisiin ja sivistyneistä sivistymättömiin.
Ehkäpä nykymuotoinen Internet onkin ainoastaan meidän hedonismimme alttari jossa saamme loputtoman määrän kaikkea mitä haluamme mahdollisimman vähäisellä vaivalla.
Jos tyydymme elämässä aina tekemään vain sen mikä on välttämätöntä emmekä yhtään sen enempää, sitä enemmän ajamme itseämme ja yhteiskuntaamme rappiolle. Kenties helppous todellakin on helpoin tie henkiseen helvettiin jonne itse vangitsemme itsemme, orjina jotka kuvittelevat olevansa vapaita vain siksi että emme näe omia kahleitamme.
Ajatuksia tähän postaukseen olen saanut seuraavista videoista:
- The Importance of Invonvenience – https://youtu.be/a8iOJkqYNpc?si=VCUm8AaPc3zCFpMe
- The Slow Poison of Endless Fantasy – https://youtu.be/Ma4VZ7rxGOw?si=02OC641u8aVU4ZqM
Leave a Reply