Peliarvostelu: Army of two (XBox 360)

Kahden miehen missio

Maaliskuussa vuonna 2008 julkaistiin Electronic Artsin toimesta EA Montrealin kehittämä sotaräiskintä Army of Two. Peli on saatavana niin XBox 360:lle kuin myös Playstation 3:llekin.

Peli pelataan kolmannesta persoonasta eli pelaajan ulkopuolelta. Peli kuitenkin erottuu muista vastaavanlaisista normiräiskinnöistä selvästi siinä, että se on suunniteltu vahvasti kahden pelaajan pelattavaksi “co-op”-peliksi. Peli on toki pelattavissa myös yksin jolloin toisen pelaajan saappaisiin astuu tekoälyllä varustettu taistelutoveri.

Army of Two on myös saanut jatko-osia, joita on tätä kirjoittaessa julkaistu kaksi kappaletta – Army of Two: The 40th Day sekä Army of Two: The Devil’s Cartel. Kuten myös alkuperäinen Army of Two, ovat uudemmatkin pelisarjan tuotokset julkaistu ainoastaan konsoleille.

Kuin hapankorppua ilman juustoa

Army of Twossa käydään taistelua nimensä mukaisesti kahden miehen voimin. Päähenkilöinä toimivat Elliot Salem sekä Tyson Rios jotka ovat amerikkalaisia palkkasotureita jotka käyvät erilaisissa paikoissa sotimassa rahan perässä. Taisteluiden välissä viedään pelin tarinaa eteenpäin välivideoiden voimin.

Pelin juoni itsessään on kohtalaisen perustylsää tasoa. Meneehän se siinä taisteluiden sivussa, mutta juonensa osalta peli ei aiheuta mitään hillitöntä hinkua saada selville mitä kaiken takana tapahtuu. Pelin tasapaksun tarinan sijaan paras anti löytyy onneksi muualta.

Ensimmäisen parin tunnin aikana peli alkoi tuntumaan kuin hapankorpulta ilman juustoa – toimiihan se sellaisenaankin mutta jotain siitä silti puuttuu. Loppuaan kohden peli omaksi onnekseni muuttui paljon mielyttävämmäksi kokemukseksi.

Suurin ongelma itselleni Army of Twossa oli sen typerähkö vaikeustaso. Valitsin helpoimman tason millä pelata, koska olen vielä uusi pelaaja XBoxin ohjaimella, enkä muutenkaan ole mitenkään järin hyvä tämän tyylisissä peleissä edes hiiren ja näppimistön kanssa pelatessakaan. Kuitenkin pelin alussa vaikeustaso oli suhteettoman helppoa tasoa joka teki siitä tylsää menoa. Käytännössä taisteluissa tuntui vaikealta tai lähes mahdottomalta kuolla ja niihin pystyi sen vuoksi kirmaamaan vailla huolia ja murheita asetta laulattaen. Silloinkin kun vihollisten luodit tekivät tarpeeksi paljon vahinkoa, tuli taistelutoverin toinen puoli pelastamaan luotisateessa vahingoittuneen toverinsa ja lähes aina näistä selvisi takaisin eloon.

Pelin loppua kohden vaikeustaso lisääntyi mukavalla tapaa. Helpoimmalla tasolla pelatessakaan ei loppuvaiheessa käydyt taistelut enää olleet sellaisia missä voi kirmata keskelle taistelukenttää luotisateeseen, vaan siinä joutui jopa oikeasti pysymään esteiden takana suojassa. Koska pelasin tämän pelin yksin, joutui sen lisäksi myös loppua kohden antamaan taistelutoverilleen käskyjä mitä sen pitäisi tehdä jotta taisteluista pystyi pääsemään läpi.

Esimerkkinä taktikoinnin tarpeesta mainittakoon se, että pelissä on vihollisia joita ei voi suoraan edestäpäin tuhota ainakaan kovin helposti. Käytännössä toisen pelaajan pitää toimia attention whorena ja saada vihollisten huomio itseensä (räiskimällä niin paljon että vihollisten huomio kiinnittyy häneen) jonka jälkeen sitten itse kierretään vihollisen taakse ja lasketaan lipas tyhjäksi hänen selkäänsä samalla maanisesti nauraen. Pelihahmo ei kyllä nauranut maanisesti. En minäkään.

Peli tarjoaa pelajaalle mahdollisuuden ostaa myös erilaisia aseita joita sitten pystyy tuunaamaan pienimuotoisesti. Aseisiin pystyy ostamaan esimerkiksi isompia lippaita tai muuta pientä krääsää jotka vaikuttavat aseen tarkkuuteen tai muihin ominaisuuksiin. Aseista löytyy ostettavaksi myös sinko joka tuntui myös tehoavan niihin vihollisiin joiden taakse normaalisti joutui kiertämään – headshotilla singolla lasauttaen vihollinen oli kertalaagista vainaa. Hyvä niin.

Kaunis kuin sika pienenä

Army of Two oli itselleni pienimuotoisesti positiivinen yllätys graafiselta ulosanniltansa. Odotin että pelissä olisi ollut huonommat grafiikat, sillä peli on kuitenkin julkaistu jo vuonna 2008. Ilahduttavaa kyllä, grafiikat oli mielyttävän kauniit katsella ja oma ennakko-olettamukseni oli väärä. Tämäkin peli on tehty käyttäen Unreal Engine 3:a joten sen osalta grafiikoiden kauneuden ei olisi pitänyt olla kovin suuri yllätys.

Kuten aikaisemmassa Battlefield 3:n arvostelussakin (Lue täältä) mainitsin, ei näissä XBox 360 -pelien arvosteluissa nähtävät kuvat edusta parasta mahdollista tasoa eikä sen perusteella kannata tehdä hätäisiä johtopäätöksiä pelin ulkonäöstä, sillä nämä kuvat on otettu kännykkäkameralla televisioruudusta.

Äänet oli pelissä kohtalaisen perustasoa – sen verran hyvät että mitään huonoa en niistä löydä sanottavaa lukuunottamatta muutamia kuivia ja tylsiä sotilaiden irroittelusessioita, joissa ilmakitaraa soiteltiin ja huudeltiin däng dängiä yhteistuumin. Ominaisuus jota huumoriksikin kutsutaan, mutta allekirjoittaneelle aiheutti kyseinen toiminnallisuus pelissä vain “mitä ihmettä minun silmäni juuri näkivät” -fiiliksen.

Musiikit sitä vastoin olivat omaan makuuni toimivat ja niitä oli ilo kuunnella. Perushyvää taistelufiilistä nostattavaa mättöä jossa kuullaan niin orkesterisoundeja kuin sähkökitaraakin.

Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan

Vaikka tämä peli onkin selvästi suunniteltu kaksinpeliksi, tuli se siis tahkottua yksikseen läpi tekoälyn omaavan toverin kanssa. Tällaisella pelitavalla pelattuna peli ei ollut mikään tuhottoman pitkä tuttavuus sillä pelasin tämän noin kahdeksassa tunnissa lävitse. Käytännössä siis pelasin tämän läpi ruokataukoja ja muita vastaavia lukuunottamatta yhdeltä istumalta. En sitten tiedä olisiko tämä kaverin kanssa pelattuna ollut pidempi vai lyhyempi tuttavuus, mutta yksin pelattuna ei ainakaan mistään pitkästä pelistä ole kysmys.

Pidin pelissä myös mahdollisuudesta ostaa ja tuunata aseita tehtävissä ansaituilla rahoilla, mutta silti olisin toivonut enemmän tarvetta kyseiselle ominaisuudelle – tällaisenaan se tuntui vain kivalta boonukselta, sillä ainakin helpoimmalla tasolla pelattuna koko pelin aikana ostin vain muutaman aseen ja luultavasti olisin alusta loppuun asti voinut pelin nakutella lävitse pelkkää AK 47:ää käyttäen. Toisin sanoen aseiden ostaminen ei sinänsä tuntunut tarpeelliselta ominaisuudelta vaan ainoastaan kivalta lisältä.

Lopputuloksena pelistä voisi sanoa että se on tällaisenaan ihan mukiinmenevä, mutta ei mikään maailmankuvaani järisyttävä tuotos. Siinä on mukavana poikkeuksena kahden miehen taisteluryhmä normaalin yhden miehen iskuryhmän sijaan, mutta yksin pelattuna sen hyödystä ei silti saanut kaikkea sen potentiaalia irti. Peli oli alkuvaiheissa tylsä mutta loppua kohden taso parani, ellei sitten itselleni vain iskenyt Tukholma-syndrooma. Graafiselta puoleltaan peli oli kaunis ja musiikit hyvät, mutta kokonaisuutena pelin läpi käytyä tuntui että jotakin silti jäi pelistä uupumaan – kenties sitä että pelissä olleita hyviä jippoja (esim. aseen vaihto taistelutoverin kanssa) olisi ollut oikeasti pakko käyttää pelissä etenemisen kannalta.

Kehuttavaa

• Kaunis
• Hyvät musiikit
• Toimivat kontrollit

Moitittavaa

• Pelin hyvät uniikit ominaisuudet jäävät vain kivaksi lisäksi vailla aitoa hyötyä (ainakin yksinpelissä)
• Vaikeustason typeryys alkupuolella peliä

Arvosana: 7 / 10