Pleikkari kakkosella pelaamiseni jatkui Up!-nimeä kantavan toiminnallisen seikkailupelin merkeissä. Peli pohjautuu enemmän tai vähemmän Pixarin vuonna 2009 julkaistuun Up – Kohti korkeuksia -leffaan.
Upin PS2-version kehityksen takaa löytyy ranskalainen Asobo Studio ja julkaisun on hoitanut amerikkalainen THQ. Kauppojen hyllyille peli on löytänyt tiensä vuonna 2009.
Lyhyesti tiivistäen tarina on siinä, että vanha patu Carl ja nuori penska Russell päätyvät Amerikan eteläosiin, kun Carlin talossa kiinni olevat ilmapallot saavat talon lähtemään lentoon. Russell ja Carl meinaavat kuitenkin päästää talon karkuteille, joten pelastusoperaatio saa alkaa.
Pelilliseltä anniltaan Up! tarjoaa mukiinmenevän seikkailupelin, jota on pääsääntöisesti miellyttävää ja viihdyttävää pelata. Äänet, musiikit, grafiikat, välianimaatiot ja kontrollit ovat kaikki toimivaa tasoa, eikä mistään näistä löydy negatiivista sanottavaa. Valitettavasti negatiivista sanottavaakin pelistä löytyy.
Negatiivisina puolina Upiin mahtui bugeja, jotka aiheuttivat muutamassa kohtaa kentän alusta pelaamisen. Muutamassa kohdassa bugi oli niin selvä, että sen tajusi ilman pidempää turhaa pyörimistä, mutta kerran tai kahdesti jäin jumiin ja haahuilemaan pitkin kenttää keksimättä mitä pitää tehdä.
YouTubesta löytyvästä läpipeluuvideosta katsoen selvisi, että peli oli jostain syystä itselläni vain bugannut, enkä voinut edes päästä enää tästä kohdasta ohitse ilman että joudun aloittamaan kentän alusta. Tämä oli hieman turhauttavaa, ja olisi aiheuttanut enemmänkin harmaita hiuksia mikäli nettiä ei olisi ollut käytössä josta asia olisi selvinnyt.
Satunnaisia bugaamisia isompana miinuksena pidin silti vaikeustasojen suhteettoman vaihtelevuuden. Osa kentistä oli helppoja ja niiden kanssa aikaa meni n. 5–10 minuuttia, mutta sitten muutamat kentät aiheuttivatkin jumiutumista useammiksi kymmeniksi minuuteiksi. Kentän ajallisen pituuden vaihtelu ei itseäni niinkään häirinnyt, vaan vaikeustason suhteeton vaihtelu.
Vaikeimmat kentät olivat sellaisia, joissa rupesi tuskanhiki nousemaan pintaan – tai ainakin tavallinen hiki, sillä käytännössä katsoen joissain kentissä (lue: jokikentät) oli kohtia, joissa ohjainta sai nakuttaa apinan raivolla otsa hiessä jotta vastavirtaan pääsi soutamaan tarpeeksi nopeasti.
Apinan raivoa meinasi myös päästä itselläkin, sillä pahimmillaan näissä kohdissa oli myös sangen raivostuttavia apinoita, jotka viskoivat kookospähkinöitä pelaajaa kohden. Kun koetti väistellä kookospähkinöitä ja samalla nakuttaa ohjainta hiki päässä että pääsi soutamaan vastavirtaan, oli siinä mitä oivallisin itsetutkiskelun paikka ja katsoa missä menee oman kärsivällisyyden rajat. Flashbackeinä näissä kohdissa tuli Nemoa etsimässä -pelin raivostuttavimmat kohtaukset.
Kiitokset pelille annan kuitenkin siinä, että se oli edes mahdollista päästä läpi ilman että mihinkään joutui jumiutumaan tunniksi tai pariksi. Kuitenkin pelin potentiaalisimman kohderyhmän (lapset ja heidän vanhemmat) huomioon ottaen oli nämä muutamat kentät suhteettoman haastavia ja siten omiaan pilaamaan muutoin miellyttävää pelikokemusta.
Kaikista arvostelussa mainituista negatiivisista puolistaan huolimatta pleikkari kakkosen versio Upista on ihan mukiinmenevä toimintaseikkailupeli, jota on pääsääntöisesti mukavaa pelata. Se näyttää ja kuulostaa hyvältä, se on sympaattinen ja lämminhenkinen tarina, eikä siitä jäänyt mielikuvaa että peli olisi tehty vain välttämättömästä pakosta päästä julkaisemaan lisenssipeli rahan toivossa.
Kehuttavaa
- Pääpiirteittäin viihdyttävä pelattava
- Sopiva myös perheen pienemmille
Moitittavaa
- Muutamat kentät olivat suhteettoman vaikeita yleiseen tasoon nähden
- Satunnaisia bugaamisia jotka aiheuttavat kentän alusta pelaamisen
Leave a Reply