Ituhipiksi Intiaan, Sonera ja iPhone ja ZTE Blade

Tässä lähiaikoina on tullut mietittyä vaihtoehtoa, että möisin lähes kaiken maallisen omaisuuteni pois, maksaisin kaikki osamaksut ynnä muut sellaiset pois ja lähtisin ituhipiksi Intiaan. Todellisuudessa en ole aikeissa lähteä Intiaan, en ole myöskään aikonut ruveta syömään ituja enkä ruveta hipiksi (jos nyt hipiksi edes tuosta vain päätetään tulla, duh). Kuitenkin olen antanut tälle projektille/tavoitteelle nimen ”Ituhipiksi Intiaan” koska se kuvastaa sitä projektin filosofiaa tarpeeksi hyvin. 

Olen jo huuto.netiin pistänyt tavaraa myyntiin, tori.fihin sekä muusikoiden.net torille. Samoin hopeinenomena.net sivun kautta on osa tavaroista jo mennyt. Ja sitten toki myös ihmisille olen tarjonnut ja myynyt suoraankin tavaroita irkin kautta yms.

Yksi syy miksi olen päättänyt alkaa myymään tavaroitani pois on tietenkin se, että niitä myydessä saa rahaa jolla saa maksettua osamaksuja yms. pois. Toinen syy on se, että jos ei ole tavaraa paljoa mitään on vapaampi lähtemään minne tahansa. Tästä siis tuo Intia-osuus tuohon ”projektiini” tulee nimeen. Lähinnä haluan että voin lähteä (lue: muuttaa) lyhyellä aikataululla minne tahansa ilman että tarvitsee säätää mistä saa peräkärryn lainaan, mistä auton lainaan, mistä muuttoapua yms. Tokihan nuo kaikki saa kun vain soittaa muuttofirmalle ja maksaa, mutta en näe sitä sen kaiken arvoiseksi.

Olen nyt hakenut työpaikkoja Tampereelta ja muualtakin, joten jos pääsen jonnekin muualle töihin, olisi edessä joko tavaroiden roudaaminen Jyväskylästä sinne minne menisin tai vaihtoehtoisesti sitten niiden myyminen. Pidän omassa tapauksessani parempana vaihtoehtoa että myyn kaiken pois, poislukien kahta repullista tavaraa + henkilökohtaisia yksityiselämän romuja (valokuvat, hymypoikapatsas, koulutodistukset yms). Kuitenkin sen verran että vaikka bussilla voisi muuttaa paikasta toiseen. Kaikki muu romu on kuitenkin sellaista että rahalla saa niitä uudellenkin ostettua. Ne ovat vain tavaroita, eivät sen enempää.

Alustuksesta pääseekin sitten jatkamaan luontevasti siihen, että miten tämä sitten liittyy Soneraan, iPhoneen ja ZTE Bladeen. Laitoin siis tässä myyntiin iPadin ja iPhonen 3Gs:n Sonera-lukitun version Hopeisessa omenassa. Tuo iPhone 3Gs jäi siis ylimääräiseksi kun vaihdoin DNA:han ja iPhone 4:ään. Ne molemmat menivät kaupaksi ja postitin ne ostajalle. Kuitenkin koska puhelin oli Sonera-lukittu ja ostaja halusi että voisi käyttää muita kortteja siinä niin tietenkin selvittelin tuota Soneralta että mitenkä se toimii se kytkysopimuksen purkaminen kesken sopimuskauden.

Tähän väliin mainittakoon, että oli astetta hitaampaa palvelua. Aamusta odotin 20 minuuttia jonossa ja eivät vastanneet. Päivällä odotin kaksi tuntia ja minuutin jonka jälkeen Soneran päästä katkaisivat puhelun (tuut tuut tuut -äänen saattelemana jahka ensin oli kuulunut tiitaatuu ääniä muutaman kerran). Tämä nosti hieman ärsyyntymisastetta, mutta ei se mitään. Myöhemmin soitin uusiksi, valitsin että haluan palvelua ruotsiksi (siinä toivossa että ymmärtävät suomeakin) ja pääsin läpi alle 5 min ja sain selväksi suomeksi palvelua. Hoh. Onneksi oli sentään hyvä ja ystävällinen asiakaspalveluhenkilö ja sain vinistyä alennusta laskuun suhteettoman pitkän odotusajan takia koska jonottaminen maksaa.

Soneralta selvisi, että jos haluan purkaa kytkysopimuksen kesken kauden, tulee siitä 100 eur lisämaksu (jonka olisi puhelimen ostaja siis voinut maksaa) + puhelimen ostohinnan OVH. En tiedä millä ihme laskuopilla Sonera sen summan sitten ilmoitti minulle, mutta kyseessä oli aivan järjetön summa. Veikkaan että eivät tainneet olla siitä laskeneet paljonko olen jo maksanut kyseisestä puhelimesta.

Kuitenkin toinen vaihtoehto Soneralla oli se, että otan uuden kytkypuhelimen samalle vanhalle puhelinnumerolle jolloin iPhonen maksamaton osa tulee seuraavassa puhelinlaskussa ja sen lukitus aukeaa sen jälkeen kun olen maksanut sen. 

Otin sitten ZTE Blade -puhelimen jossa on Android 2.2 -käyttöjärjestelmä ja koko roska oli 5 eur/kk. Ajattelin että otetaan varapuhelimeksi. Halvimmat kytkyluurit kerta oli 3 eur/kk ja ne olivat Nokian jotain halppiksia joten ne oli sellaisia ei-ei itselleni, koska olen aikaisemmin käyttänyt useampaakin Nokian älypuhelinta + tavan luuria ja halusin kokeilla millainen Android on käyttää. Noh, ensi kuussa sitten tulee iPhonen loppulasku ja sen operaattorilukitus purkautuu ja uusi ostaja saa iPhonen käyttöön toisella liittymällä. Toivottavasti ei tule mitään muuta ongelmaa enää sen Soneran kanssa.

Nyt hommaamani Android-luuri on operaattorilukitsematon joten sen voi sitten hoitaa paljon helpommalla eteenpäin jos tarvetta on. Toisin sanoen, tuossa luurissa ei ole kyllä Soneran kortti edes käytössä eikä mahtane tullakaan. En kerta pidä Sonerasta operaattorina, joten pistin siihen muun kortin tilalle. Saipahan tuon entisen kakkosluurin tilalle, joten samapa tuo. Repussa mahtuu kerta tuokin luuri kulkemaan. Pistän tähän myöhemmin juttua Androidista ja tuosta puhelimesta kunhan saan aikaiseksi ja jos Luoja suo ja elossa ollaan ja puhelin ei hajoa ennen sitä ja muuta sellaista.

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *