Kuinka arvostelen elokuvia? Osa 2 – Yleistä (jatkoa)

Yleistä

Tämänkertaisena postauksena jatkan Kuinka arvostelen elokuvia -postauksen linjoilla puhuen vielä yleispätevästi arvioista menemättä kovin tarkasti vielä lajityyppikohtaisesti yksityiskohtiin. 

Edellisessä postauksessa avasin jo hieman arviointimetodeitani mutta aiheen laajuuden vuoksi päätin vielä tehdä toisen postauksen yleisistä piirteistä joita lajityypistä riippumatta yleensä katson joko tiedostaen tai tiedostamattakin.

Tällä kertaa aiheena on ennalta arvattavat juonikuviot ja kliseet.

Kliseet

Yksi asia mikä monesti nousee esiin elokuvia katsoessa on niiden sisältämät kliseet.

Esimerkkinä elokuvien kliseistä on vaikkapa action-elokuva jonka päähenkilö on entinen poliisi tai FBI:n agentti joka on eronnut ja jolle eron jälkeen maistuu alkoholi paremmin kuin vesi beduiinille. Monesti kuviossa mukana on myös vaikkapa tytär jonka kanssa välit on huonot ja joita elokuvan aikana surkutellaan pitkin matkaa.

Toinen esimerkki kliseistä on kauhuelokuvissa ja trillereissä nähtävät “Pysytään koko porukka yhdessä” -tyyliset kohtaukset jossa joku tai jokin vainoaa ja tappaa väkeä yksi kerrallaan, mutta aina yksi tai useampi sankari päättää lähteä yksin sooloilemaan jonnekin.

Teinikomedioissa kliseinen piirre on vaikkapa se kuinka High Schoolissa on aina cheerleadereita ja urheilijoita jotka ovat niitä cooleja tyyppejä ja mukana on myös aina pari nörttiä vössykkää jotka eivät uskalla lähestyä koulun kauneinta tyttöä. Mukana on monesti myös epämääräiset hörhöt jotka harrastavat larppaamista tai roolipelaamista ja pyörivät keskenään omissa piireissään.

Eri elokuvatyypeissä on erilaiset kliseet ja on hyvä muistaa että mikä on klisee nykypäivänä ei ole ollut sitä silloin kuin sitä on ensimmäistä kertaa käytetty. Jos siis katsoo vanhempaa elokuvaa on hyvinkin mahdollista bongata asioita jotka nykyään olisi kliseisiä mutta omana aikanaan ne ovat olleet uusinta uutta lajityypilleen.

Lähtökohtaisesti pidän kliseitä neutraalina asiana. Toisissa lajityypeissä kliseet toimivat hyvin ja kuuluvat asiaan ja ovat jopa merkittävässä roolissa määrittäessä elokuvan lajityyppiä. Toisissa lajityypeissä taas kliseet käyvät puuduttamaan ja vievät osan elokuvan mielenkiinnosta. Esimerkiksi teinikauhuleffat ja romanttiset komediat ilman kliseitä lakkaisivat olemasta enää oman lajityyppinsä tuotoksia, mutta toimintaelokuva olisi hyvinkin mahdollista olla toimintaa ilman että mukana on alkoholisoitunutta entistä poliisia.

Ennalta arvattavat juonikuviot

Toinen asia mihin myös kiinnittää huomioita on ennalta arvattavat juonikuviot isommassa mittakaavassa sekä yksittäiset kohtaukset joista tietää heti mitä tuleman pitää tai mitä henkilöt seuraavaksi sanovat tai miten he toimivat.

Nämä ja kliseisyys ovat monessa mielessä lähes samaa kastia, mutta tässä kontekstissa tarkoitan ennalta arvattavalla juonikuviolla paljon suurempaa koko käsikirjoituksen halki ulottuvaa piirretttä ja kliseellä tarkoitan lyhytkestoisempia ennalta-arvattavuuksia tai hahmoja ja tapahtumapaikkoja jotka on nähty hyvin monet kerrat.

Esimerkkeinä ennalta arvattavasta isoimmista juonikuviosta on se kun 10 minuutin jälkeen tietää jo ketkä päätyvät yhteen elokuvan lopussa tai kuka tulee tarinassa kuolemaan.

Näihin en tietenkään laske tarinoita jotka kuuluvat jo yleissivistykseen tietää mitä tuleman pitää, esimerkiksi historiasta tutut tapahtumat ja niiden filmatisoinnit – vaikkapa Passion of the Christ ja miten Jeesukselle käy tai Titanic ja se miten laivalle tulee tapahtumaan tai historiallisiin faktoihin nojaava elokuva ensimmäisestä tai toisesta maailmansodasta.

Samoin on selvää että elokuvat jotka pohjautuvat kirjaan ovat sellaisia joissa on odotettavaakin että tarina menee samalla tapaa tai ainakin tarpeeksi lähellä sitä.

Onko näillä mitään merkitystä?

Ennalta arvattavat juonikuviot ja kliseet ovat molemmat piirteitä jotka nousevat esiin vain jos elokuvia katsoo paljon tai edes kohtalaisen paljon. Jos elokuvia katsoo vain muutaman vuodessa tai edes muutaman kuukaudessa ei kliseet ja ennalta arvattavat juonikuviot ole luultavastikaan asia mikä häiritsee katsojaa.

Mikäli elokuvia katsoo paljon on paljon suurempi riski sille että tämänkaltaiset piirteet alkavat syömään elokuvan mielekkyyttä. Yleensä elokuvasta tahtoo löytää lajityypissään jotain uutta ja erilaista, koska muuten tulee helposti tunne että olisi sama katsoa vain sitä yhtä ja samaa elokuvaa kymmenen kertaa eikä valita kymmentä eri elokuvaa jotka kuitenkin ovat sama tuote eri vaatteissa.

Tässä on kuitenkin hyvä huomauttaa että itselleni kliseet ja ennakoitavissa olevat juonikuviot ovat toisissa tyylilajeissa turn off mutta toisissa tyylilajeissa koko jutun pointti.

Tyylilajit joissa usein nähtävät piirteet ja juonikuviot eivät häiritse vaan ovat itselleni juuri se välttämätön piirre mikä tekee elokuvasta edes oman lajityypinsä tuotoksen ovat ainakin High school -komediat, romanttiset komediat sekä teinikauhuelokuvat. Mitä esimerkiksi High school -komedioista muka jäljelle edes jäisi ilman cheerleadereita, urheilijoita, nörttejä ja hillitöntä dokaamista, tai mitä olisi romanttinen komedia ilman onnellista mutta ennalta arvattavaa loppua?

Karkeasti yleistäen voisi melkein sanoa että vakavammin otettavat tai sellaiseksi pyrkivät elokuvat ovat niitä jotka (mielestäni) kärsivät kliseistä, mutta viihteelliset elokuvat vailla suurempia taiteellisia pyrkimyksiä ovat niitä joissa ne kuuluvat asiaan. Osa viihteellisyydestä tulee kuitenkin katsojalle tuttujen ja turvallisten koukkujen kautta joissa pääsee ennen kohtausta heittämään kaverilleen kommenttia mitä kohta tulee kuitenkin tapahtumaan ja sen jälkeen sanomaan “Arvasin!” kun näin todella tapahtui.