Käre on kotimaisen Hiisi-panimon vehnäolut. Vahvuutta oluessa on 5,5 %, IBU-arvo on 15 ja väriarvo on 25 EBC. Olutta myydään hyvin varustelluissa kaupoissa.
Etiketti pullossa on tyylikäs ja hyvin soveltuva muiden näkemieni Hiisi-panimon oluiden etikettien tyyliin. Oluen aukaistua erottaa tuoksun hieman hentona mutta tuoppiin kaadettua aromit pääsevät selvemmin esiin. Tuoksu on perinteikkään vehnäoluen tyyliä vaikkakin hieman hedelmäisempi. Olut ei vaahtoa juuri lainkaan tuoppiin kaadettaessa vaan pinnalle muodostuu ainoastaan vähän vaahtoa ja pian sekin katoaa jo pois.
Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on maukas ja marjaisa ja monen muun vehnäoluen tapaan raikkaanpuoleinen. Jälkimaku miellyttävä, ei liian kuiva eikä liian pitkään säilyvä. Omaan makuuni varsin hyvin toimiva olut jota on helppo kuvitella juovansa toisenkin kerran.
Musiikiksi Hiiden omilla sivuilla on suositeltu Vornan Sateet palata saavat -albumia. Koska kyseinen levyhän on aivan loistava ja löytyy myös allekirjoittaneen levyhyllystä laitetaan tähän itsekin kyseiseltä levyltä yksi oluen seuraksi sopivista biiseistä. Kappaleina toimivat mm. Vorna – Sateet tai Kivimetsän druidi – Jäässä varttunut.
Kuukausi on jälleen vaihtunut ainakin gregoriaanisen kalenterin mukaan joten on aika jälleen kääntää katse taakse jääneeseen kuukauteen ja toivoa samalla että ei tule tikusta silmään vaikka vanhoja tuleekin muisteltua.
Viime kuukauden suurimpana juttuna oli tietenkin työsuhteen päätös kuukauden viimeiseen päivään josta myös tänne blogiin eilen kirjoitin (lue tästä). Lisäksi muihin kuihin poikkeaviin asioihin kuului myös loman viettäminen ja Itä-Suomessa äidin luona käynti. Muutamia kuvia tuli myös tänne blogiin jaettua reissusta ja muutama sana kirjoitettua (lue täältä).
Kolmas asia viime kuussa mikä erotti sen monista muista kuukausista oli syntymäpäiväni. Täytin viime kuussa 25 päivä 35 vuotta joten ei tässä enää ihan nuori olla 🙂
Muuten kuukausi kului hyvin pitkälti tavallisen arjen ympärillä. Töissä kävin, kavereita näin, katselin leffoja, kuuntelin musiikkia ja muuta tavallista.
Viime kuussa tuli nähtyä myös kaveria jota en ollut nähnyt pariin vuoteen ja samalla tuli myös tavattua hänen uusi vaimonsakin ensimmäisen kerran. Mukavaa että vanhojakin kavereita vuosien takaa tulee yhä toisinaan nähtyä.
Hienona hetkenä viime kuulle mahtui myös Entwinen ja Red Elevenin keikka. Kuvia tuli myös tänne blogiin jaettua ja ne löytää siis Entwinestä täältä sekä Red Elevenistä täältä.
Kävin myös Tampereella moikkaamassa kollegoita. Kuvassa Tampereen ortodoksikirkkko.
Elokuvia ei saanut aikaiseksi katsoa kovin paljoa sillä enemmän painottui musiikin kuunteluun viime kuukausi. Kuitenkin 17 elokuvaa tuli nähtyä eli hieman tiiviimmin kuin joka toinen päivä.
Kuten viime kuukausikatsauksessa kirjoitin olen ryhtynyt käymään levyhyllyni levyjä läpi siten että kuuntelen niiden fyysisen levyn ja varmistan siten niiden toimivuuden, lisään ne Discogsiin ja varmistan myös että levy on digitaalisessa muodossa koneellani mikäli levy on CD-formaatissa. Tällä hetkellä listattuna on 82 levyä joista 32 on vinyylimuodossa ja 50 CD-muotoisena. Vinyylit kuitenkin olen alusta asti lisännyt kokoelmaani oikeana versiona sitä mukaa kun ne olen kuunnellut joten sen vuoksi näyttää että vinyyleitä olisi suhteessa paljon CD-levyihin. Kuitenkin CD-levyjä on merkittävästi enemmän hyllyssä mutta en vain ole vielä niitä kerennyt kuuntelemaan ja lisäilemään. Vähitellen tämäkin etenee.
Lokakuu oli hyvä kuukausi tavaran vaihtumisen suhteen. Tori.fi:n kautta tuli paljon myytyä, vaihdettua ja myös ostettua tavaroita. Kiertoon lähti niin kaiuttimia kuin kaksi kameraakin. Kuten olen tänne kirjoittanut lyhyesti olen siirtynyt käyttämään ensisijaisesti Fujifilmin kameraa eikä trendi ole muuttunut joten päätin laittaa muut rungot myyntiin. Ehkä joskus sitten kakkoskameraksi etsin jonkun vanhan ja edullisen Nikonin rungon sillä omistan muutaman hyvän objektiivin ja saisin samalla testattua itseäni askarruttaneen kysymyksen onko rungolla vai objektiiveilla enemmän merkitystä. Kuitenkin pistin hyvän rungon kiertoon koska mieluummin hyvä kamera käytössä jollakin kuvaajalla kuin itselläni keräämässä pölyä kaapissa.
Paino pysyi viime kuukauden suhteellisen stabiilisti samoissa lukemissa kuin viime kuussakin. Tänään 1.11.2019 aamupaino oli 107.2 kg joten muutosta parisataa grammaa nousua kuukauden takaiseen. Normaalia vaihteluväliä kuitenkin joten sen suhteen ei ihmeitä. Kuitenkin vaikka paino on pysynyt samoissa lukemissa on vyötärö kaventunut selkeästi sillä vyötä joutuu laittamaan taas pykälää pienempään reikään. Hyvä niin sillä tällöin vyötärönseudulta on lähtenyt ylimääräistä jo jonkin verran joka on merkittävämpi terveyden kannalta ajateltuna kuin ainoastaan paino. Eiköhän se paino sieltä perässä tule sekin ajan kanssa.
Lokakuu oli hieno ja tapahtumarikas kuuukausi joten hyvillä mielin kohden uutta alkanutta marraskuuta. 🙂
Kuten jo jotkut lukijoistakin tiesivät olen ensi kuun ensimmäisestä maanantaista alkaen uuden työnantajan palveluksessa. Työni Goforella alkoi syyskuussa 2017 ja päättyi omasta lähdöstäni johtuen tänään 31.10.2019 joten hieman päälle kaksi vuotta kerkesin siellä olemaan.
Olo on kieltämättä varsin haikea mutta samalla myös kiitollinen sillä Gofore on ollut tähänasteisen työelämäni paras työnantaja. Monta hienoa hetkeä tuli töissä koettua, hienoja ihmisiä tavattua ja sain myös olla näkemässä firman varsin nopeaa kasvua sisältä käsin – tilaisuus jota ei kovin usein pääse kokemaan. Firma on valittu jokunen vuosi takaperin myös parhaaksi työpaikaksi ja omien kokemuksieni perusteella ainakin on helppoa ymmärtää miksi.
Tavallisesti kun olen vaihtanut firmasta toiseen on syynä ollut lähes aina tyytymättömyys nykyiseen työnantajaan, työtehtäviin tai vastaavaa mutta tällä kertaa syynä oli ainoastaan urakehitysmahdollisuus hyvin erikaltaisiin tehtäviin kuin mitä IT-alalla olen tavallisesti tehnyt. Siirryn siis ensi kuun alussa sovellusasiantuntijan tehtäviin suurelle julkisen sektorin toimijalle joten mielenkiinnolla odotan uusia haasteita ja kuvioita mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Vaikka lähdön jälkeen olo onkin vielä näin aivan tuoreeltaan haikea on ilahduttavaa että voin hyvin mielin jatkossakin kehua kyseistä firmaa muillekin. Toivon mukaan monien kollegoiden kanssa tulemme vielä tapaamaan joissain merkeissä 🙂
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on hyvä päättää lokakuu. Blogin normaali pidempi kuukausikatsaus onkin sitten tarkoitus kirjoitella huomenna. Tämä ilta menee kaikessa rauhassa rentoutuen 🙂
Kuten aikaisemmin tänne blogiini kirjoitin vaihdoin Rotel A14 vahvistimesta NAIM NAIT 5i2-vahvistimeen. Koska käytössäni on vinyylisoitin (lue täältä) oli tarkoitus myös vahvistimen vaihdonkin jälkeen jatkaa vinyylien vinguttamista. Siinä missä aikaisempi vahvistin tarjosi suoraan Phono-signaalille vahvistusta ei samaa valitettavasti löytynyt Naimista. Tämä toki ei tullut yllätyksenä joten hätä ei ollut tämän näköinen. Kävin Hifistudiolla etsiskelemässä phono preamplifierin eli levysoittimen etuvahvistimen ja otin vekottimen koekuunteluun.
Koekuunteluun päätyi ensimmäiseksi Marina-nimisen artistin albumi Love + Fear. Albumi kuulosti suoraan omaan korvaani hyvältä enkä muista aikaisemmin vinyyleiden soineen kotonani näin hyvin. Aikaisemminkin ne soivat hyvin, mutta vahvistimen vaihtumisen + Black Cube Statementin kautta ne soivat vielä entistäkin paremmin. Heti ensimetreiltä asti oli selkeää että tuote tulee jäämään osaksi hifisetuppiani.
Ainoa mikä Black Cube Statementissa itselleni tökkii on sen rumuus ja muuntaja. Pääsääntöisesti inhoan muuntajia ja toivoisin että jokaisessa laitteessa mitä omistan olisi integroitu virtalähde eikä laitteessa olisi kuin pistoke johon sitten tökättäisi virtakaapeli. Harmillisesti tämä jää ainoastaan haaveeksi joten päädyin hyväksymään elämän epämukavan realiteetin tämän asian tiimoilta.
Laitteen rumuus sitä vastoin on piirre jonka kanssa onnistuu tämän tuotteen kanssa onneksi elämään kun vain piilottaa sen muiden hifiräkin laitteiden taakse. Siellä se on poissa silmistä ja poissa mielestä eikä sitä tarvitse katsella näkökentässään.
Koska ainoat kokemukseni levysoitinten etuvahvistimista viimeisten vuosien ajalta ovat ainoastaan tämä ja Rotelin sisäinen etuvahvistin en osaa sanoa onko tämä tuote lajityypissään kuinka hyvä verrattuna saman hintaluokan laitteisiin. Arvosteluissa tätä on kehuttu ja omaan korvaani se kuulosti alusta asti hyvältä joten se tekee sen mitä itse siltä odotinkin. Toimiva vekotin.
Viime perjantaina oli syntymäpäiväni ja 35 vuotta pamahti mittariin. Ilahduttavasti syntymäpäivälleni osui myös Maustetyttöjen albumin Kaikki tiet vievät Peltolaan julkaisu jota olin jo kerennyt odottaa useamman kuukauden ajan. Varasin albumin jo hyvissä ajoin Levykauppa Äksästä vinyyliversiona ja sopivasti perjantaina levyn sain jo haettua viikonlopuksi kuunteluun.
Perjantaina en vielä levyä kerennyt kuuntelemaan sillä vietin syntymäpäivääni muutaman kaverin kanssa ja kävimme syömässä. Hauskin sattuma oli se että paikka missä kävimme oli sellainen jossa myös törmäsimme Maustetyttöjen tyttöihin. Tuntui hieman koomisen epätodelliselta istua ruokailemassa baarissa, mukana muovikassissa odottamassa tämä vinyyli ja huomata että artistit itse istuvat läheisessä pöydässä. Koska ajattelen että artistitkin ovat ihmisiä emme menneet häiritsemään ja kyselemään nimikirjoitusta levyyn sillä haluan antaa ihmisten vapaa-ajallaan olla vapaa-ajallaan ilman häiritsemistä. Hauska muisto tästä kuitenkin jäi itselleni tällaisenaankin 🙂
Levyn vinyyliversio on rajoitettu sininen vinyyli josta on ilmeisesti otettu 2000 kappaleen painos. Määrä kuulostaa kyllä kohtalaisen suurelta mutta nyt kun Äksän sivulta kyseistä levyä vinyylinä koettaa löytää on tarjolla enää eioota. On varsin ilahduttavaa mikäli koko painos on myyty loppuun sillä se kertoo hyvää kieltä siitä että fyysinen media ei ole tullut tiensä päähän edes Suomen kokoisessa valtiossa ja kotimaisten artistien osalta.
Lauantaina sitten pääsin ensimmäiset kerrat vinyyliä levylautaselle sovittamaan ja hiljentymään ajatuksella musiikin äärelle. Olen katsellut YouTubesta Maustetyttöjen livetaltiointeja sen verran paljon että itselleni ei levyllä tullut yhtään uutta kappaletta vastaan mutta tietenkin jokaisen kappaleen osalta sovitukset olivat mielenkiintoinen päästä kuulemaan. Rakastuin tähän levyyn heti ensimmäiseltä kuulemalta. Aivan mahtava levy.
Levy alkaa sopivan syysmelankolisella En saa unta varmaan haudassakaan kappaleella josta siirrytäänkin seuraavaksi jo menevämpään ja tunnelmaltaan iloisempaan ralliin Ihan niin kuin mukamasten vaan. Siitä päästään taas siirtymään haikeampaan tunnelmaan Talvi Talvikin kanssa kappaleen tahdissa jonka jälkeen neljäntenä on kuultavissa jo musiikkivideostakin tuttu Viidestoista päivä. Vinyylin A-puolen päättää säkeistöissä enemmän haikeuteen nojaava mutta kertosäkeessä myös rempseyttä mukavalla tapaa yhdistelevä Halpaa kaljaa ja reseptivapaita särkylääkkeitä.
B-puoli vinyylistä alkaa ensimmäisen hittibiisin Tein kai lottorivini väärin tahdeissa joka laittaa kuin varkain kuulijan jalan heilumaan kappaleen tahtiin. Toisena kappaleena B-puolella kuullaan Soitin sulle sanoakseni en mitään joka tunnelmaltaan on paluuta hieman haikeampiin vesiin josta sitten päästään videostakin tuttuun Se oli SOSiin joka on mukavan melankolinen mutta kuitenkin iloisesti eteenpäin rullaava kappale. Toiseksi viimeisenä kuullaan levyn nimikkoraita Kaikki tiet vievät Peltolaan josta varsinkin kitaran rytmikkyys tarttui ainakin allekirjoittaneelle sielun syövereihin. Albumin päätösraitana toimii ehkä itselleni eniten puhutellut kappale Mä loistan kuin hämärä joka jo YouTubessa nähdyissä videoissa oli haikealta tunnelmaltaan sellaista mistä on mahdotonta olla pitämättä.
Suurimpana yllätyksenä tuli Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään kappaleen puuttuminen levyltä. Kyseisestä kappaleesta on olemassa myös musiikkivideokin joten olisin odottanut että myös se olisi täysipitkälle albumille saatu mukaan. Toivon mukaan tästä saadaan myös versio tulevaisuudessa jollekin levylle.
Maustetyttöjen Kaikki tiet vievät Peltolaan on aivan uskomattoman hieno levy jota on tullutkin jo useat kerrat levylautasella luukutettua. Sävellykset ja sanoitukset ovat hyviä eikä varsinaisessa studiolevyssäkään ole pilattu sitä tunnelmaa mikä YouTuben keikkataltioinneista välittyy katsojalleen. Sen tunnelmallinen slaavilainen melankolia yhdistettynä arkirealistiseen tarinankerrontaan elämän nurjemmastakin puolesta kiteyttää enemmän kuin hyvin suomalaisuuden syvintä olemusta. On ilahduttavaa huomata kuinka Juice Leskisen ja Göstä Sundqvistin hengenperintö jatkaa elämäänsä myös nuoremman sukupolven luomassa musiikissa. Kiitos siitä Maustetytöille!
