Author: stargazers

  • Leffalauantai: The Break-Up

    Brooke Meyersin roolissa nähdään Jennifer Aniston

    The Break-Up (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi IMDB:ssä on listattu draama, romantiikka sekä komedia. Henkilökohtaisesti jättäisin kuitenkin listauksesta suosiolla komedian pois ja luokittelisin tämän ainoastaan romanttiseksi draamaksi. Elokuvan ohjauksesta on vastannut mm. Ant-Manista tuttu Peyton Reed ja sen pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston sekä Vincent Vaughn.

    Elokuvan juonessa kerrotaan pariskunnasta Garystä (Vaughn) ja Brookesta (Aniston) jonka suhde alkaa rakoilemaan päätyen eroon. Kumpikaan heistä ei varsinaisesti tunnu haluavan sitä mutta kommunikaatiohaasteiden vuoksi kumpikaan ei tunnu tietävän mitä toinen tahtoo. Brooke tahtoisi kokea olevansa arvostettu ja rakastettu ja että hänen panostuksensa parisuhteen eteen tulisi huomatuksi myös Garyn toimesta eikä Garynkään toiveet juurikaan poikkea Brooken toiveista. Kuitenkin tavat joilla kumpikin kokevat arvostuksen ja kunnioituksen ovat erilaisia jonka seurauksena syntyy uusia riitoja ja sitä myöten myös lapsellista käytöstä puolin jos toisin.

    Brooke tahtoisi Garyltä anteeksipyyntöä ja muutosta käytökseensä ja ryhtyy toimimaan monin erilaisin tavoin joilla tahtoo saada Garyn ymmärtämään mitä tämä on menettämässä. Gary ei kuitenkaan tajua vihjeitä ja niinpä hän ajautuu emotionaalisesti aina vain kauemmaksi Brookesta.

    Gary Grobowski (Vincent Vaughn)

    The Break-Up oli mielenkiintoinen poikkeama lajityyppinsä normaalista edustajasta. Se avaa kiintoisalla tavalla parisuhteen molemman osapuolen tapaa käsitellä eroa, eron syitä ja tahtotilaa koko erolle. Kummallakin on omat toimintamallinsa joilla he eroa käyvät läpi ja kummallakin on omat sokeat pisteensä joita he näkevät vasta myöhemmin matkan varrella joko omatoimisesti tai asiaa ulkopuolelta seuraavan näkökulman kautta.

    Elokuvaa ei voi laskea iloiseksi tai edes järin hyvän mielen filmiksi, sillä lähes koko keston ajan käydään läpi eroa ja siihen liittyviä kinasteluita sekä tuodaan esiin rasittavia piirteitä joita ihmisissä nousee esiin heidän hakiessaan oikeassa olemisen tyydytystä.

    Pidin kuitenkin tästä elokuvasta. Oli viihdyttävää katsoa vaihteen vuoksi elokuvaa joka ei kerro pelkästään onnellista parisuhdetarinaa vaan se kuvaa suhteiden ikävän ja raadollisemmankin puolen niinä hetkinä kun kaikki ei ole enää hyvää ja kaunista.

    Roolisuorituksista ja ohjauksesta elokuvassa ei löydä pahaa sanottavaa ja kaikki perus elementit on tukevasti paikallaan. Vaughn ja Aniston ovat kumpikin uskottavia rooleissaan ja heidän tulkintojaan on mielenkiintoista seurata.

    Turvaväli on hyvä säilyttää

    Kokonaisuutena The Break-Up on hyvä elokuva joka tarjoaa vaihtelua tavallisesti nähtäviin hyvän mielen parisuhde-elokuviin. Se ei tarjoa onnellisuutta kovinkaan suurella mitta-asteikolla mitattuna, mutta se heittelee kuitenkin toivon rippeitä katsojalle kun kumpikin vähitellen kasvavat näkemään myös omia virheitään pelkästään toisen virheiden sijaan. Samoin se myös välillisesti kertoo katsojalleen siitä että toisinaan kunniotuksen puute on ainoastaan kommunikaation vajavaisuudesta johtuvaa harhaa.

    Kuten jokainen muukin näkemäni Anistonin tähdittämä filmi on tämäkin näkemisen arvoinen elokuva joka kestää hyvin useammankin katselukerran.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 114 223 annettuun ääneen”]5,8,0/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Laitilan Kukko Red Ale

    Laitilan Kukko Red Ale on kotimaisen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan olut joka nimensä mukaisesti on tyypiiltään red ale. EBU-arvo on 25, EBC 35 ja kantavierreprosentti 12,3 %. Vahvuutta oluessa on 5,0 % ja sitä myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa. Lisää tietoa löytää valmistajan kotisivuilta.

    Kuten muidenkin Laitilan Kukko-oluiden kohdalla ei tämäkään tölkki ole mitenkään erityisen puoleensa kutsuvan näköinen. Tölkin olemuksesta tulee lähinnä mieleen ainoastaan halpa litrakaatotavara eikä laadukas olut, mutta onneksi ei ole tätäkään koiraa karvoihin katsominen sillä maku on tölkin näköä parempi.

    Tuoppiin kaadettaessa olut vaahtoaa reilusti. Vaahto on kuitenkin tasaisesti kohoavaa ja paksun kermaisaa ja on miellyttävän näköinen pinnalla. Oluen väri on suhteellisen kaunis vaikka omaan makuun asteen verran tummempaa olisin toivonut. Tällaisenaankin kuitenkin toimiva.

    Tuoksu on hyvä, mehevä ja aromikas. Suutuntuma on kohtalaisen kevyt ja aavistuksen vetiseen päin kallellaan josta hieman miinuspisteitä. Maku on on miellyttävä. Siinä on sopivasti pistävyyttä tuomassa erottuvaa tuntumaa joka nousee hyvin makukenttään mutta ei kuitenkaan liian hallitsevasti. Mausta löytää hedelmäisyyttä ja banaanimaista makua – paikoitellen raikkauden ja kepeän banaanisen vivahteen vuoksi tuntui kuin olisi juonut lähestulkoonsa limonadia eikä olutta.

    Kokonaisuutena tölkkiään parempi olut joka toimii ihan asiallisesti nautintojuomana. Suutuntuma olisi kaivannut aavistuksen tuhdimpaa otetta sillä nykyisellään on hivenen liiaksi vetisyyteen päin noustakseen parhaaseen loistoonsa.

    Musiikkina tämän kanssa menee mm. Muse – Hysteria tai Kasaban – Empire.

  • Muutama testikuva iPhone XS Max -puhelimella

    Koivukylä

    Kaksi vuotta tuli töitä täyteen jokin aika sitten joten työpuhelin vaihtui kahden vuoden vaihtosyklin mukaisesti seuraavaan. Valitsin käyttööni Apple iPhone XS Max -puhelimen (koska iPhone 11 ei ollut vielä markkinoilla kun tein valinnan uudesta puhelimesta).

    Koska aikaisemminkin olen joitakin eri puhelimella ottamia testikuvia laittanut (Huawei P10, Apple iPhone 7 Plus) tänne blogiin jatketaan traditiota ja laitetaan myös iPhone XS Maxilla otettuja kuvia myös muutamia. Kuvat on otettu ns. arkikäytössä eikä erikseen millekään kuvausreissulle ole tullut lähdettyä puhelimen kanssa joten kuvat edustavat perinteistä pokkarikamerakuvauksen mentaliteettiä (eli räpsitään turistina menemään sieltä täältä sekalaisia kuvia).

    Yleisesti ottaen olen pitänyt tämänkin iPhonen kamerasta. Sen kuvanlaatu on hyvä tavallisessa valaistuksessa ja väritoisto on fiilispohjaisesti arvioiden paljon parempi kuin iPhone 7 Plussassa. Kyllä tällä ihan vakavamminkin valokuvailemaan voi helposti lähteä eikä se siis sovellu ainoastaan satunnaiseen päämäärättömään räpsintään.

    Auton sisältä otettu kuva
    Kuva Kampista
    Etukamera on kehittynyt
    Kuvaa kaupungilta
    Pakollinen ruokakuva
    Tikkurilan juna-asemalla

  • Kuukausikatsaus syyskuuhun

    Helsinki syyskuussa 2019

    Syyskuu 2019 on kääntynyt pois kalenterin lehdiltä ja katse on kääntynyt jo lokakuun leppoisiin keleihin. Syksy tekee tuloaan kovaa vauhtia, lehdet kellastuvat ja rupeavat putoilemaan maahan jääden odottamaan lumen saapumista. Sitä ennen on kuitenkin perinteisen kuukausikatsauksen aika.

    Kuten yleensä muissakaan kuukausissa ei syyskuussa tapahtunut ihmeitä. Elämä rullaili eteenpäin omalla painollaan arjen pyöriessä uomissaan. Merkittävimmät viime kuun tapahtumat luultavasti ovat olleet asunnon sisustukseen liittyvät muutokset. Kuten täältä blogistakin on voinut lukea on sisustus kokenut muutoksia jälleen kerran pienin askelin kohden itseäni miellyttävämpää suuntaa.

    Viime kuun puolella tuli asunnossa vaihdettua televisiotaso (lue täältä), siirrettyä hifisetuppi makuuhuoneeseen ja hankittua sinne laiteteline (lue täältä) sekä lepotuoli (lue täältä). Näiden muutosten ansiosta myös musiikin kuuntelun määrät ovat olleet merkittävässä nousussa ja monia levyjä on tullut kuunneltua rentotuen ja ajatuksen kanssa. Pienistä muutoksista lähtee isot vaikutukset, niin myös näissä hankinnoissa.

    Lisääntyneen musiikin kuuntelun myötä sain aikaiseksi aloittaa myös ikuisuusprojektin. Ajatuksenani on kuunnella jokainen omistamani CD- sekä vinyylilevy ja siten varmistaa että levyt ovat yhä kunnossa jonka jälkeen lisään ne Discogs.com sivun kokoelmaani (jonka löytää lisäysjärjestyksessä täältä). Ajatuksena tässä on tietenkin se että saan ajantasaisen listauksen omistamistani levyistä ja varmistan että mikään levyistä ei ole rikki. Lisäksi CD-levyjen kohdalla samalla rippaan levyt myös koneelle mikäli jostain syystä levy on jäänyt rippaamatta joten voin levyjä kuunnella myös Roonin kautta koneelta, tabletilta ja puhelimelta. Kuunteluprojekti on alkanut hyvin sillä olen jo käsitellyt 28 CD-levyä joten enää rapiat seitsemän- tai kahdeksansataa levyä jäljellä 😀

    Tanssiesitystä tuli nähtyä kaupungilla

    Musiikin kuunteluun liiittyen myös eri kaiuttimia on tullut lähiaikoina kuunneltua ja vähitellen kun niitä testailen tulen niistä tänne blogiinkin kirjoittamaan. Yhden lyhyen kaiutinarvostelun sain jo valmiiksi kirjoittaa ja se tulee lähiviikkoina myös julki joten mikäli hifistelyt kiinnostaa niin kannattaa käydä lähiaikoina blogia selailemassa.

    Musiikin kuuntelun lisäksi myös soiteltua tuli muutamat kerrat työporukan kanssa. Mukava käydä aina välillä treenaamassa porukalla kappaleita sillä yhdessä soittaen oppii aivan erilaisia asioita soittamisesta.

    Musiikkiin liittyvästi kävin myös työkaverini kanssa hifimessuilla (lue täältä) ihmettelemässä mitä kaikkea siellä on esillä. Paljon oli kiintoisia tuotteita joita voisi hankkia mikäli taloudellisia rajoitteita ei olisi. Siinä vaiheessa kun kaiutinpari maksaa noin puolet siitä mitä oma asuntoni ei ole vaikeaa arvata että ei vielä tässä vaiheessa elämää tällaisia ole realistista hankkia.

    Syyskuussa kävin myös pelaamassa elämässäni ensimmäistä kertaa Dungeons & Dragons -roolipeliä kaverini ja hänen kavereidensa kanssa. Jotain uutta ja ihmeellistä siis tuli koettua. Larppaus on vielä kokematta, mene tiedä vaikka joskus sellaistakin hurahtaisi koettamaan. Sitä odotellessa 😀

    Myös elokuvateatterissa tuli käytyä työporukan kanssa. Kävimme Rakkautta & Anarkiaa festarilla katsomassa Honeyland-nimisen leffan. Mielenkiintoinen kokemus oli käydä katsomassa jotain hyvin erilaista elokuvaa kuin mitä tavallisesti näkee. Muutoin elokuvien katsominen oli todella vähäistä ja katsoin ainoastaan 14 elokuvaa joista yksi siis oli tuo Honeyland. Kaikkea ei kerkeä tekemään joten minkäs teet.

    Annankadun Adventtikirkolla tuli käytyä muutamassa jumalanpalveluksessa

    Viime kuun puolella paino lähti jälleen taas liikkumaan hieman alaspäin. Kuukausien ajan paino on tuntunut olevan jumissa 107.5 kg:ssa mutta tänään aamupaino oli 106.9 kg. Onneksi kuitenkin pitkään jatkunut painon tasainen jumitus on lähtenyt taas kehittymään parempaan suuntaan vaikka isoja muutoksia ei olekaan.

    Painonpudotukseen liittyen suurimpana muutoksena on tapahtunut unimäärän lisääminen. Lähes aina unimäärät tuppaavat jäädä alle suosituksien mutta nyt viimeisen parin viikon ajan olen panostanut siihen että unta tulee tarpeeksi. Ehkäpä tämä auttaa edistymään taas painon kanssa terveempään suuntaan. Laitan ensi kuun postauksessa taas lisää tietoa miten meininki on edennyt.

    Tavalliseen tapaan elämä on siis jatkunut joten tästä on hyvä jatkaa kohden alkanutta kuukautta. Mukavaa alkanutta lokakuuta!

  • Lepotuoli kuuntelupaikalle

    Lepotuoli on erinomainen lisä kuuntelunautintoon

    Kuten aikaisemmin tänne blogiin kirjoitin siirsin CD-soittimet, lattiakaiuttimet ja muut hifivekottimet makuuhuoneeseen ja hankin sinne laitetelineen eli kansan kielellä “räkin” tälle laitteistolleni. Yksi merkittävä ja tärkeä osa musiikin kuuntelunautintoa tulee kuitenkin niinkin tavallisesta asiasta kuin istuimesta. On mukavaa ja helppoa rentoutua ja kuunnella musiikkia jos istuinkin on mukava. Huonolla tuolilla hyvä äänentoisto jää helposti hieman vajaaksi koska epämukavan asennon takia osa keskittymisestä ja rentoutumisesta unohtuu taka-alalle epämukavan asennon tai istuimen vuoksi.

    Tori.fi sivustolta nojatuolia etsiessäni bongasin kuitenkin myynnissä myös lepotuoli-nimellä kulkevan tuolin. Katselin että tuoli näyttäisi hyvälle ja vaikuttaisi olevan monipuolisempi kuin tavallinen nojatuoli joten tartuin tilaisuuteen ja otin yhteyttä myyjään. Sovimme kaupat ja pari päivää siitä tuoli sitten tulikin kotiini. Myyjä siis toi tuolin alaovelle asti josta sen sitten siirsin asuntooni hissiä apuna käyttäen.

    Tuoli on Askon valikoimasta RIKU-recliner nimellä löydettävä tuoli (löytyy täältä) ja jonkin aikaa nyt tätä käyttäneenä jo olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Erityisen mukava ominaisuus tuolissa on sen jalkatuki ja kallistuminen lähes vaakatasoon. Mikäs sen mukavampaa kuin laittaa hyvä levy soimaan ja oikaista itsensä pitkälleen ja antaa musiikin viedä mukanaan.

    Musiikin kuuntelun määräkin on kasvanut merkittävästi uuden tuolin myötä, joten tästä voi helposti päätellä että tuoli on tehnyt tehtävänsä ja lisännyt nautintoa elämään suoraan sekä välillisesti 🙂