Super 8 (IMDB) on Sci-Fi/mysteeri/trilleri vuodelta 2011. Sen on ohjannut J.J. Abrams ja pääosarooleissa nähdään Elle Fanning, Joel Courtney sekä Riley Griffiths.
Elokuva sijoittuu vuoteen 1979 ja se kertoo nuorista jotka ovat tekemässä harrastelijafilmiä Super 8 -filmikilpailuun. Kuvauksien aikana he ovat silminnäkijöinä onnettomuudelle jossa juna suistuu raiteiltaan ja pian tapahtuman jälkeen lähipäivinä alueella alkaa tapahtua monia erikoisia ilmiöitä. Myös armeija on kiinnostunut tapauksesta ja pian armeijan väkeä pyörii tapahtumapaikalla salamyhkäisyyden verhon ympäröimänä.
Juoni on suhteellisen suoraviivainen ja helposti lähestyttävä sci-fi jossa huokuu 90-lukulainen Spielbergimäinen tunnelma. Siinä on kaikesta räiskinnästä ja paljon tylymmästä tarinastaan huolimatta etäisesti E.T.-mäisiä vivahteita – ehkä osittain ainakin siksi, että elokuvan keskiössä on lapsilauma jotka ovat toisinaan aikuisväkeä viisaampia.
Joe Lamb (Joel Courtney)
Elokuvan katsomisen jälkeen yllätyin katsottuani valmistusmisvuotta sillä olisin sijoittanut tämän fiilispohjaisesti 90-luvun alkuvuosille sen tyylin vuoksi. Mukavaa havaita että uudempiinkin elokuviin on onnistuttu saamaan samanlaista henkeä talletettua.
Pidin tämän elokuvan tyylistä ja tunnelmasta jota ohjauksella oli saatu luotua. Tarinan henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja uskottavia ja pääjuonen lisäksi hahmojen väliset suhteet olivat toimiva lisäulottuvuus antamaan tarinalle syvyyttä. Esimerkiksi patoutuneiden ja selvittämättömien syyllisyyden tunteiden vaikutukset erään hahmon elämässä olivat mielenkiintoinen lisä hahmon muuten tasapaksuun merkitykseen.
Näyttelytyö oli hyvää tasoa ja erityisesti Alice Dainardin roolia esittävän Elle Fanningin roolisuoritus jäi mieleen sen verran onnistuneena, että täytynee panna merkille hänen roolisuorituksiaan myös muissa elokuvissa.
Elle Fanning roolissaan Alice Dainardina
Kokonaisuutena elokuva oli varsin miellyttävä kokemus. Pidin sen ohjauksesta ja näyttelytyöstä. Sen tarina oli viihdyttävä ja tarpeeksi monipuolinen, henkilöhahmot olivat uskottavia ja kiinnostavia, erikoistehosteet olivat tyylikkäitä mutta kuitenkin maltillisia ja teemaa tukevia eikä itseistarkoituksellisia ja äänipuolikin toimi mukavasti.
Super 8 on hyvä elokuva ensisijaisesti sen onnistuneen tunnelman luomisen vuoksi.
Thornbridge Chiron American Pale on yhdistyneissä kuningaskunnissa päämajaansa pitävän Thornbridgen panimon panemaa american palea. Alkoholitilavuutta Chrionista löytyy 5 %, katkeroaineita 36.0 EBU ja kantavierrettä 12.8 °P. Olutta löytyy Alkon tilausvalikoimassa.
Pullon aukaistua löytää raikkaan ja miellyttävän tuoksun joka pysyy myös tuoppiin kaatamisen jälkeen. Tuoksu on miellyttävä ja se houkuttelee myös maistamaan kulauksen jos toisenkin.
Kiintoisasti Alkon sivulla puhutaan runsasvaahtoisesta oluesta, mutta tuoppiin kaataminen oli päin vastoin todella vaivaton prosessi juurikin mitättömän vaahtoavuuden vuoksi ja vähäinenkin pinnalle muodostunut vaahto katosi nopeasti pois. En tiedä oliko omassa yksilössäni sitten jotain poikkeavaa vai mistä lie moinen ero johtui.
Tuopissa oluen miellyttävä kullankeltainen sävy pääsee mukavasti oikeuksiinsa tuottamaan nauttijalleen myös visuaalista mielihyvää. Suutuntuma oluessa on kepeä ja puolitäyteläinen ollen kuitenkin aavistuksen ohut. Maku on hieman väkevä ja pistävä mutta myös hedelmäinen.
Jälkimaku jättää hieman kuivan tuntuman suuhun joka on vähän siinä ja siinä onko se hyvä vai huono. Hyvä se on siinä mielessä että heti perään haluaa hilpaista toisenkin kulauksen mutta huono taas siinä että viimeisen kulauksen jälkeen kuiva tuntu pysyy seuralaisena vielä hetken aikaa.
Kokonaisuutena Chiron on juomakelpoinen ja raikas olut illan maistiaiseksi, mutta ei kuitenkaan nouse erityisen hyvänä esiin sen hienoisen väkevyyden liiallisen korostumisen vuoksi.
Musiikiksi menee hyvin tämän kanssa mm. Avril Lavigne – Tell me it’s over tai Clean Bandit – Baby.
Kuten moni blogin vakiolukija tietää on täällä (lähes) joka lauantai elokuva-arvostelu joka myös Leffalauantai-postauksena tunnetaan. Elokuvan arvostelun lopussa on aina oma näkemykseni pistemuodossa asteikolla 1-10 sekä maininta siitä paljonko elokuva on saanut pisteitä IMDB:ssä.
Mikäli IMDB eli Internet Movie Database ei ole entuudestaan tuttu on kyseessä luultavastikin Internetin tunnetuin elokuviin keskittyvä sivusto josta on varsin kätevää käydä aina tarkistamassa tietoja elokuvasta, keitä siinä näyttelee, kuka sen on ohjannut ja monia muita tietoja. Sieltä myös tulee usein tarkistettua missä muissa elokuvissa jokin henkilö on näytellyt tai mitä muita ohjauksia samalla ohjaajalla on.
Yksi mistä IMDB myös monesti tunnetaan on elokuvien arvosanat jota omien havaintojeni perusteella monet käyttävät myös jollain muotoa suuntaviittana siitä onko elokuva hyvä, huono tai edes näkemisen arvoinen.
Toki tämä ei ole väärin ja jokaisen kannattaa tietenkin itse valita omat kriteerinsä mihin sivustoihin luottaa kun haluaa katsoa arvosanan perusteella onko elokuva katsomisen arvoinen, mutta tässä postauksessa avaan hieman omaa näkemystäni minkä takia IMDB:ssä elokuvan saama arvosana ei kerro yhtään mitään elokuvan hyvyydestä sen enempää kuin sen huonoudestakaan.
Keiden mukaan?
Kohtaus elokuvasta House on the Haunted Hill
Yksi huonoimmista puolista IMDB:n siinä missä minkä tahansa muunkin käyttäjien arvosanoihin perustuvan sivuston arvosanoissa on se että on täysin mahdotonta tietää minkälaiset katsojat elokuvan on katsoneet ja pisteytyksensä antaneet.
Koskaan ei voi tietää onko heidän tapansa arvostella elokuvia millään tavalla suhteellinen mihinkään tai onko pisteytyksessä ainoina vaihtoehtoina tyyliin hyvä ja huono, jolloin arvosanan 10 saa melkein mikä tahansa hyvä elokuva ja arvosanan 1 saa mikä tahansa elokuva josta katsoja ei syystä tai toisesta pitänyt.
Tietenkin voi ajatella että mitä enemmän katsojia elokuvalla on ollut, sitä luotettavampi arvosana sillä tällöin yksittäisellä äänellä ei ole niin suurta merkitystä kokonaiskuvan kannalta. Sinänsä tämä on totta mutta olen itse taipuvaisempi ajattelemaan että mitä vähemmän elokuvalla on arvosteluita IMDB:ssä sitä luotettavampi sen arvosana on.
Syynä tähän ajattelutapaan on se, että mikäli elokuvaa on katsonut vain n. tuhat ihmistä on todennäköisempää että sen katsojat ovat olleet niitä jotka lähtökohtaisesti ovat edes olleet kyseisestä elokuvasta kiinnostuneita kun ovat valinneet katsottavakseen elokuvan joka ei ole niin suurta yleisösuosiota nauttinut. Esimerkiksi B-luokan vampyyrifilmit monet on saaneet alle tuhannen ihmisen arvosanan ja on oletettavampaa että tällaisia elokuvia ei rupea moni edes katsomaan jos aihepiiri ja tyylisuuntaus ei puhuttele lainkaan.
Kohtaus elokuvasta The Ward
Tietenkin niissäkin tapauksissa kun arvosteluita on vähän on mahdotonta siltikään sanoa millä metodeilla kukakin katsoja elokuvaa on arvostellut. Monesti lukiessa käyttäjien kommentteja ja arvioita esimerkiksi IMDB:ssä tai Metacriticissä tulee nopeasti huomattua että arvosteluasteikko ei vaikuta täyttävän koko käytössä olevaa kymmenen pisteen skaalaa vaan ainoastaan vaihtoehdot roskaa tai loistava.
Sosiaalisia kohuja, politiikkaa ja populismia
Toinen syy mikä IMDB:n arvosteluissa itselleni tökkii on se että ne ovat toisinaan puhtaasti someraivon, poliittisen ideologian tai fanaattisten fanien masinoimien kampanjoinnin työn tulosta eikä ne kerro yhtään mitään varsinaisesta elokuvasta ja siitä onko se hyvä vai huono – ainoastaan siitä kusiko tällä kertaa joku vääriin muroihin niin pahan makuisesti että sai somekansan apinat villiintymään ja päästi heidät irti häkeistään etsimään paikkaa missä päästä näyttämään tunnereaktioidensa ohjaamia mielipiteitään koko maailman tietoisuuteen. Useasti paikkana onkin sitten IMDB ja muut arvostelusivustot joissa ei tarvitse kovin syväluotaavasti mielipidettään perustella tai avata.
Esimerkiksi suureen suosioon noussut Black Panther oli jossain vaiheessa IMDB:ssä saanut arvosanoja joiden jakauma oli vahvasti ääripäiden värittämää (kts. aiheesta kertova artikkeli vaikka en sisällöllisesti muutoin ole sen kanssa samaa mieltä). Jos suurin osa katsojista antaa elokuvalle arvosanan 1 tai 10, on tämä tilastollisesti niin selkeästi merkittävä poikkeama että on vaikeaa uskoa että elokuva on niin monen mielestä ollut joko täysin sisällötöntä roskaa tai lajityyppinsä mestariteos. Tätä kirjoittaessa arvosanat ovatkin jo hakeutuneet merkittävästi normaalimpaan muotoon (kts. tästä jakauma IMDB:ssä), joten iso merkitys on silläkin mihin aikaan sattuu arvosanaa sieltä katsomaan – kohua ennen, kohun ollessa päällä vaiko sen jälkeen.
Kohtaus elokuvasta Casablanca
Samoin useammankin tunnetun uuden elokuvan kohdalla on ollut samanlaista käyttäytymistä (mm. Star Wars -maailmaan sijoittuvat uudemmat elokuvat) joka on herättänyt paljon keskustelua ainakin Redditissä siitä kuinka monet äänistä todellisuudessa tulevat ihmisiltä ja kuinka monet tulevat botteja hyödyntäen. Elokuva joka saa IMDB:ssä hyvät pisteet herättää kuitenkin ihmisten mielenkiinnon nähdä elokuva joten tästä on ollut enemmänkin spekulaatiota käyttävätkö elokuvastudiot tällaisia keinoja saadakseen elokuvallensa näkyvyyttä.
Lisäksi IMDB:n pisteissä olevissa arvosteluissa on selkeitä typeryyksiä sen suhteen miten ja milloin elokuvalle voi edes käydä antamassa arvosanan. Esimerkiksi artikkelissa missä puhutaan Ghostbusters-elokuvan uudesta versiosta kerrotaan että elokuvalla oli ääniä jo yli 12.000 kappaletta vaikka elokuvaa ei ollut vielä edes siinä vaiheessa julkaistu.
Samanlaisesta toiminnasta muistan lukeneeni myös filmin kohdalla josta kierti sosiaalisessa mediassa huhu että eläimiä olisi rääkätty sen tekemisessä. Tämän seurauksena elokuva oli saanut yhden tähden arvosteluita suuria määriä jo ennen kuin koko elokuvaa oli edes julkaistu. Harmillisesti en tähän löytänyt lähdettä enää, mutta mikäli löydän sen myöhemmin päivitän tämän artikkelin sen osalta.
Käytännössä siis elokuvan on mahdollista saada todella hyvät tai todella huonot arvosanat jo ennen kuin koko elokuvaa on edes julkaistu. Voiko tämänkaltaiseen arvostelumetodiin luottaa kun haluaa tietää onko kyseessä hyvä tai huono elokuva, jos pelkät sosiaalisen median kohut tai poliittisen ideologian värittämät arvostelijat spämmäävät elokuvalle hyviä tai huonoja pisteitä ottamatta lainkaan edes kantaa elokuvaan itsessään?
Oma mielipide ei muutenkaan aina noudata enemmistöä
Yksi olennainen syy olla luottamatta pelkästään IMDB:n ja vastaavien arvosanoihin valitessa katsottavia elokuvia on tietenkin se että omat näkemyksesi eivät välttämättä noudata enemmistön näkemyksiä.
Kertooko suuren yleisön mielipide missään muussakaan asiassa elämän eri alueilla siitä onko se omasta mielestäsi hyvä tai huono? Onko vaikkapa nykymusiikki parasta musiikkia mitä on tehty koska se on suosittua tällä hetkellä ja tulisiko uuteen musiikkiin tutustuttaessa valittua vain niitä jotka on suuren yleisön suosiossa juuri nyt?
Kohtaus elokuvasta Amelie
Monesti IMDB:n sivustolla olevan Top 250:n kaltaiset listaukset ovat suhteellisen yksipuoleisia tuotantomaidensa osalta. Siellä kyllä on useammastakin maasta elokuvia, mutta väkisinkin listan viittäkymmentä ensimmäistä lukiessa käy mielessä että eikö muualla maailmassa todellakaan osata tehdä niin paljoa hyviä elokuvia, vai onko kyseessä enemmänkin vain se että suurin osa elokuvan katsojista ei edes koskaan näe niitä tai edes tiedä niiden olemassaolosta?
Eikö esimerkiksi Venäjältä, Saksasta, Suomesta, Unkarista, Puolasta, Romaniasta, Saudi-Arabiasta tai vaikkapa Intiasta tule laadukkaita elokuvia kun niiden määrä on mitättömän pieni tai kokonaan olematon IMDB:n Top-listoilla? Vai onko sittenkin niin että top-listat kertovat enemmänkin vain siitä mitkä elokuvat on tunnettuja ja jotka uppoavat hyvin keskivertokuluttajalle?
Ei toki kannata kirjoittamaani käsittää väärin tai ajatella sitä negatiivisesti, sillä omat suosikkielokuvanikin ovat hyvinkin mainstreamia, olen elokuvien keskivertokuluttaja ja pidän monista Top 250 -listalla olevista elokuvista joita olen nähnyt. Ajatukseni pointti on siis lähinnä se, että voiko niihin arvosanoihin luottaa kertomaan siitä onko elokuva itsessään hyvä vai huono jos niiden otanta on pääsääntöisesti suhteellisen suppeaa eli Hollywoodista tulevia ison budjetin elokuvia jonka monet ihmiset ovat nähneet?
Loppupäätelmä
Kuten tästä pitkästä tekstistä voi päätellä, en ole kovin suuri IMDB:n pisteytyksen fani arvioidessa onko elokuva hyvä, huono tai edes katsomisen arvoinen. Monesti katson elokuvan tietämättä lainkaan onko se saanut minkälaisen arvosanan IMDB:ssä tai muissakaan palveluissa. Sitä kautta on helpompaa arvioida elokuvan katsottuaan mitä itse elokuvasta ajatteli kun ei ole ennakkokäsitysten ohjaamaa mielikuvaa pohjalla.
Kohtaus elokuvasta Cruel intentions
On kuitenkin hyvä muistaa että vaikka itsekin annan arvosanan elokuvalle pisteellisessä muodossa en lähtökohtaisesti pidä sitäkään välttämättä hyvänä asiana. Kuitenkin blogissa se vielä menee koska pyrin kuitenkin avaamaan myös hieman näkemystäni miksi moiseen arvosanaan olen päätynyt.
En anna arvosanoja millekään muullekaan taidemuodolle joten sitä taustaa vasten tuntuu erikoiselta miksi elokuvien pisteytyksestä on tullut vallitseva normitila kaikesta järjettömyydestään huolimatta. Tuntuisi absurdilta mennä taidenäyttelyyn ja alkaa pisteyttämään vaikkapa tauluja tai valokuvia, mutta jostain syystä pisteytyskulttuuri on iskostunut syvään elokuvien maailmaan. Se on sääli, sillä monet hyvät ja taiteelliset elokuvat saattavat jäädä näkemättä pelkän huonon pisteytyksen vuoksi.
Muokattu 13.06.2025, korjattu tekstin visuaalisia muotoiluita nykyistä WordPressin tyyliä vastaavaksi.
Vuoden viimeistä päivää viedään ja kovaa vauhtia ilta lähenee kohden yötä jolloin on viimeistään aika karistella vuoden 2018 tomut yltään ja siirtyä kohden alkavaa vuotta 2019. Viime vuoden lopun tapaan myös tänä vuonna on aika tehdä lyhyt vuosikatsaus menneeseen vuoteen.
Kulunut vuosi on ollut ensimmäinen kokonainen vuosi jonka olen asunut omassa asunnossa vuokra-asumisen sijaan. Hieman yli vuoden olen asunut nyt siis Vantaan Koivukylässä joten ainakin siinä mielessä vuosi 2018 on ollut tavallisuudesta poikkeava vuosi.
Vuodelle 2018 oli myös kolme asiaa jotka aioin toteuttaa eli säästää rahaa, pelata läpi vähintään 12 peliä ja pudottaa painoa. Painon pudotus jäi tekemättä joten ensi vuonna sitten jatketaan siitä. Ensi vuodelle en ajatellut ottaa mitään varsinaisia suunnitelmia blogin kirjoittamista lukuun ottamatta joten tarkoitus on vain olla ja elää omalla painollaan – josta sitä painoa toki on aikomuksena pudottaa pois.
Vuoteen on mahtunut paljon hyviä asioita joihin tietenkin lukeutuu normaalit sosiaaliset suhteet ja arki, mutta erityisesti hyvänä muistona jäi kesäinen autoreissu Puolaan ajaen Viron, Latvian ja Liettuan läpi. Tänne blogiinkin siitä tuli kirjoitettua ja niistä löytyy juttua ja kuvia kategoriasta Matkat.
Mielessä on lähiaikoina ollut useasti reissun tekeminen jonnekin euroopan maahan viikoksi tai kahdeksi, mutta en vielä ainakaan ole ideaa saanut toteutettua. Ehkäpä siis ensi vuonna käyn pyörähtämässä jossain jo ennen kesälomia 🙂
Kesällä kävin ulkomailla
Kulunut vuosi on ollut jostain syystä poikkeuksellisen elokuvapainotteinen. Kerkesin katsomaan 189 elokuvaa jonka lisäksi muutamat elokuvat olen katsonut useampaankin otteeseen. Arvosteluita elokuvista toki on kirjoittanut maksimissaan vain yhden per viikko ja sama tahti on tarkoitus jatkaa myös ensi vuonna. Kuitenkin teen lähipäivinä vielä erillisen postauksen hyvistä vuonna 2018 näkemistäni elokuvista sillä muutoin moni erinomainen elokuva mainitsematta vaikka ansaitsee tulla mainituksi. Kaikki hyvät elokuvat eivät päädy Suosituksia-sivulle syystä tai toisesta, mutta silti ovat sellaisia että ovat mainitsemisen arvoisia.
Kuluneena vuonna tuli myös autoa vaihdettua. Vihdoin ja viimein sain hankittua Mini Cooperin joka on ollut mukava auto ajaa ja tähän mennessä omistamistani autoista paras. Toki kun taloustilanne jossain vaiheessa paranee on mielihaluna vaihtaa se Mini Cooper S:ään mutta voi olla että ei vielä pariin seuraavaan vuoteen sellaista ihmettä tapahdu että vastaan tulee edullisesti moista. Toivossa on silti hyvä elää 🙂
Mitään suurta ja ihmeellistä ei siis vuoteen mahtunut vaan ainoastaan tavallista arkea mukavilla vaihteluilla joten tästä on hyvä jatkaa kohden uutta alkavaa vuotta.
Hyvää alkavaa vuotta jokaiselle, selvitkää elossa ja olkaa varovaisia rakettien kanssa muutenkin! 🙂
Insidious (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan nimellä Riivattu on vuonna 2010 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi IMDB:ssä on listattu kauhu, mysteeri sekä trilleri. Sen on ohjannut mm. ensimmäisestä Sawista sekä The Conjuringista tuttu James Wan. Pääosarooleissa nähdään Rose Byrne sekä Patrick Wilson.
Filmin tarina kertoo perheestä jotka muuttavat uuteen taloon. Talossa tuntuu alusta saakka tapahtuvan oudon tuntuisia asiota kuten tavaroiden löytymistä eri paikasta kuin minne ne on jätetty eikä Renai tunne oloaan kovin mukavaksi. Vähän ajan päästä muuton jälkeen perheen vanhin poika tipahtaa tikkailta ja vaipuu kooman kaltaiseen tilaan johon edes lääkärit eivät osaa antaa apuaan. Muutaman kuukauden koomassa olon jälkeen lapsi otetaan sairaalasta kotihoitoon sillä tila ei tunnu muuttuvan mihinkään.
Perheen äiti alkaa nähdä talossa useammin näkyjä, ovet alkavat aukeilemaan yhä lisää omia aikojaan ja perheen pienempi poika kokee myös olonsa epämukavaksi sillä hän kertoo koomassa olevan veljensä kävelevän öisin pitkin taloa. Jossain vaiheessa äiti huomaa myös koomaisen poikansa sängyssä lakanoissa verisiä käden jälkiä joten lopulta perhe päättää muuttaa pois asunnosta uuteen.
Uuteen asuntoon päästyä Renai saa havaita että näköharhat eivät ole kadonneet minnekään ja yhä edelleen asunnossa tapahtuu outoja. Talo ei siis ollutkaan syyllinen tähän kaikkeen vaan vika löytyy jostain aivan muualta. Pappi pyörähtää pikaisesti mutta varsinaisen tirehtöörin viran mysteerin selvittämisessä ottaa meedio Elise (Lin Shaye) ja hänen kaksi apulaistaan. Meedio tietää kertoa että poika ei ole koomassa vaan irtaantuneena ruumistaan ja lähteneenä hieman turhankin pitkälle matkalle kehostaan paikkaan missä on myös paha demoni.
Elise (Lin Shaye)
Insidious on kauhuelokuva jota ei kannata katsoa yksin pimeässä huoneessa. Se tarjoaa katsojalleen hetkittäin ahdistavia tilanteita ja pelottavia kokemuksia jotka kaikki kuulostavat kauhuelokuvan tapauksessa juuri siltä mitä sen pitääkin tarjota. Valitettavasti tämän elokuvan tapauksessa mikään näistä ei ole sellaista mitä kauhuelokuvalta toivoisi.
Ahdistavimmat tilanteet elokuvassa nähdään kun siinä kuvataan normaalin perheen normaalia perhe-elämää ja sitä melua ja hulinaa. Pelottavimmiksi piirteiksi elokuvasta nousee huoli siitä voiko aivot mädäntyä päässä katsoessa jotain niin huonoa kauhua mikä saa miettimään miten kukaan voi tätä pitää kauhuna. Elokuvaa ei siis kannata näistä syistä katsoa yksin pimeässä, koska ei sitä kannata katsoa päivänvalossakaan – ei yksin eikä yhdessä kenenkään muunkaan kanssa, sillä se on lähestulkoonsa tasotonta roskaa.
Elokuvassa on toki hyviäkin piirteitä, joten aloitetaan niistä. Pidin elokuvan poikkeuksellisesta tarinasta sen osalta että se ei ollut niin perinteinen tarina missä paha menee ihmiseen/taloon/eläimeen ja alkaa ennalta-arvattava taistelu missä hyvä haluaa pahan pihalle ja onnistuu. Tällä kertaa pahuus oli erilaisessa muodossa joka oli hyvä piirre. Toinen mistä pidin oli yleinen visuaalinen ilme sekä muutamat hämmentävät kohtaukset jotka toivat mukavaa vaihtelua.
Asiat joista elokuvassa en pitänyt oli sen tarpeeton kliseisyys, eli esimerkiksi nopeat säikäytykseen pyrkivät kohtaukset missä jotain tulee nopeasti näkyviin ja musiikit kuuluvat kovalla eli jump scaret joilla pyritään saamaan katsoja säpsähtämään. Lisäksi perinteinen lampun palaminen tai sen sammuminen kohtauksissa jossa alkaa tapahtumaan jotain jännittävää on niitä piirteitä jotka saa lähinnä huokaisemaan turhautuneena kohtauksen kliseisyydelle.
Tämänkaltaisten kohtauksien ja niiden aiheuttamien tahattomien repeilemisten vuoksi tätä on vaikeaa ottaa vakavasti otettavaksi kauhuelokuvaksi
Toinen mikä elokuvassa tökki pahasti oli sen tapa näyttää asioita aivan liikaa. Kauhuelokuva joka näyttää yliluonnollisia ja pelottaviksi tarkoitettuja asioita katsojalleen liiaksi menettää melkoisen varmasti kauhun elementit ja astuu tarpeettomasti kauhun genrestä jo koomisuuden puolelle. Käytännössä nyrkkisääntönä tähän voi melkeinpä yliluonnollisen kauhun osalta pitää “Jos sitä voi lyödä nyrkillä ei se ole enää pelottava”.
Tahattomat naurunpyrskähdyksiä aiheuttavat kohtaukset eivät ensisijaisesti kuulu tämän kaltaiseen vakavammin otettavaan tai sellaiseksi pyrkivään kauhuun ellei tilannetta ole selkeästi pyritty rakentamaan koomiseksi ja humoristiseksi.
Ohjaus oli pääpiirteittäin toimivaa ja monin osin tyylikästäkin mutta tarpeeton kameran pyörittely ja suhteettoman usein käytetty zoomailu dialogien aikana vailla minkäänlaista lisäarvoa verkkaisissa tilanteissa oli asia mikä kävi rasittamaan pidemmän päälle. Tarkoitan tällä siis tilanteita missä ihmiset juttelee, kamera kuvaa ensin kauempaa, välillä leikataan toiseen, sen jälkeen palataan taas ensimmäiseen puhujaan ja kamera zoomaa koko ajan lähemmäksi puhujaa aivan kuin pyrkien korostamaan dialogin tarkoitusta ja lisätäkseen intensiivisyyttä. Lähinnä nämä alkoivat puuduttamaan ja menettämään teräänsä liian usein käytettynä tehokeinona.
Lisäksi elokuvassa oli myös huono välkkymiskohtaus joilla pyritään näyttämään katsojalleen valäyksittäin asioita ja luomaan pelon tunnetta, mutta käytännössä ainoa mitä joutuu pelkäämään on voiko tästä saada epilepsiakohtauksen.
Lorraine (Barbara Hershey)
Elokuvan katsomisen jälkeen täytyi tehdä hieman tutkintaa Internetin syövereistä olenko todella katsonut saman elokuvan kuin moni muu, sillä foorumeilla monet ovat kuvanneet elokuvaa pelottavaksi ja kauhistuttavaksi ja sellaiseksi millaiseksi kauhuelokuvan olettaisikin olevan. Myös IMDB:ssä, Metacriticissä ja Rotten Tomaetoesissakin arvostelut on olleet pääpiirteittäin positiivisia joten pakko kai se on vain uskoa että näihin arvosteluihin en voi luottaa tässäkään tapauksessa juuri lainkaan.
Insidious on huono kauhuelokuva jota katsoessa kannattaa varata alkoholia tarpeeksi jotta voi aistejaan turruttaa. Aistien turruttamisen isoin etu tulee tätä katsoessa siitä että aivot ei pääse mätänemään päästä pelkän elokuvan kliseisyyden ja huonouden takia. Insidious on kauhuelokuva vailla tunnelmaa ja kauhua jonka suurin viihdearvo tulee sen tahattomista repeilemistä aiheuttavista kohtauksista.
