Kuten moni tuttavani tietää kahvia allekirjoittanut siemailee kiitettävät määrät pitkin päivää. Toistet saattaisivat jopa käyttää termiä paljon mutta itse käytän mieluummin ilmaisua itäsuomalaiseen tapaan. Koska pidän kahvin mausta on mukava testailla myös uusia kahveja ja toisinaan myös kirjoitella niistä tänne blogiinikin (katso tagilla Kahvi nähdäksesi aikaisempia postauksia).
Tällä kertaa päädyin ostamaan Pelican Rougen Rich Blend -sekoitusta. Aikaisemmin täällä blogissa on ollut kokeilussa Pelican Rougelta Original blend -kahvi joten mielenkiintoista oli myös muitakin testailla. Rich blendiä löytää ainakin hyvin varustelluista K-ketjun kaupoista.
Rich blend on 100 % Arabican eri lajikkeista tehtyä sekoitusta ja sen paahtoasteena on 4/5. Valmistajan omilta sivuilta löytää myös lisää tietoa ja tarkempaa kuvausta tästä kahvista.
Omaan makuuni tämä kahvi toimii erinomaisesti ja uskoisin että se toimii myös monelle muullekin kahvia perusnautintoaineena päivittäin nauttivalle kanssajuojallekin. Maku on miellyttävän täyteläinen ja pehmeä, siinä on hivenen suklaista aromia aistittavissa eikä jälkimakukaan ole paha.
Testaamisen arvoinen kahvi joka makunsa puolesta voisi helposti paremman saatavuuden myötä löytää tiensä ns. peruskahviksi joka marketista matkaan tarttuu aina niinä kertoina kun kahvi on vähissä ja ei ole aikomuksena testata jotain uutuutta.
Tämänkertaisena postauksena jatkan Kuinka arvostelen elokuvia -postauksen linjoilla puhuen vielä yleispätevästi arvioista menemättä kovin tarkasti vielä lajityyppikohtaisesti yksityiskohtiin.
Edellisessä postauksessa avasin jo hieman arviointimetodeitani mutta aiheen laajuuden vuoksi päätin vielä tehdä toisen postauksen yleisistä piirteistä joita lajityypistä riippumatta yleensä katson joko tiedostaen tai tiedostamattakin.
Tällä kertaa aiheena on ennalta arvattavat juonikuviot ja kliseet.
Kliseet
Yksi asia mikä monesti nousee esiin elokuvia katsoessa on niiden sisältämät kliseet.
Esimerkkinä elokuvien kliseistä on vaikkapa action-elokuva jonka päähenkilö on entinen poliisi tai FBI:n agentti joka on eronnut ja jolle eron jälkeen maistuu alkoholi paremmin kuin vesi beduiinille. Monesti kuviossa mukana on myös vaikkapa tytär jonka kanssa välit on huonot ja joita elokuvan aikana surkutellaan pitkin matkaa.
Toinen esimerkki kliseistä on kauhuelokuvissa ja trillereissä nähtävät “Pysytään koko porukka yhdessä” -tyyliset kohtaukset jossa joku tai jokin vainoaa ja tappaa väkeä yksi kerrallaan, mutta aina yksi tai useampi sankari päättää lähteä yksin sooloilemaan jonnekin.
Teinikomedioissa kliseinen piirre on vaikkapa se kuinka High Schoolissa on aina cheerleadereita ja urheilijoita jotka ovat niitä cooleja tyyppejä ja mukana on myös aina pari nörttiä vössykkää jotka eivät uskalla lähestyä koulun kauneinta tyttöä. Mukana on monesti myös epämääräiset hörhöt jotka harrastavat larppaamista tai roolipelaamista ja pyörivät keskenään omissa piireissään.
Kohtaus elokuvasta Ghost in the shell
Eri elokuvatyypeissä on erilaiset kliseet ja on hyvä muistaa että mikä on klisee nykypäivänä ei ole ollut sitä silloin kuin sitä on ensimmäistä kertaa käytetty. Jos siis katsoo vanhempaa elokuvaa on hyvinkin mahdollista bongata asioita jotka nykyään olisi kliseisiä mutta omana aikanaan ne ovat olleet uusinta uutta lajityypilleen.
Lähtökohtaisesti pidän kliseitä neutraalina asiana. Toisissa lajityypeissä kliseet toimivat hyvin ja kuuluvat asiaan ja ovat jopa merkittävässä roolissa määrittäessä elokuvan lajityyppiä. Toisissa lajityypeissä taas kliseet käyvät puuduttamaan ja vievät osan elokuvan mielenkiinnosta. Esimerkiksi teinikauhuleffat ja romanttiset komediat ilman kliseitä lakkaisivat olemasta enää oman lajityyppinsä tuotoksia, mutta toimintaelokuva olisi hyvinkin mahdollista olla toimintaa ilman että mukana on alkoholisoitunutta entistä poliisia.
Ennalta arvattavat juonikuviot
Toinen asia mihin myös kiinnittää huomioita on ennalta arvattavat juonikuviot isommassa mittakaavassa sekä yksittäiset kohtaukset joista tietää heti mitä tuleman pitää tai mitä henkilöt seuraavaksi sanovat tai miten he toimivat.
Nämä ja kliseisyys ovat monessa mielessä lähes samaa kastia, mutta tässä kontekstissa tarkoitan ennalta arvattavalla juonikuviolla paljon suurempaa koko käsikirjoituksen halki ulottuvaa piirretttä ja kliseellä tarkoitan lyhytkestoisempia ennalta-arvattavuuksia tai hahmoja ja tapahtumapaikkoja jotka on nähty hyvin monet kerrat.
Esimerkkeinä ennalta arvattavasta isoimmista juonikuviosta on se kun 10 minuutin jälkeen tietää jo ketkä päätyvät yhteen elokuvan lopussa tai kuka tulee tarinassa kuolemaan.
Näihin en tietenkään laske tarinoita jotka kuuluvat jo yleissivistykseen tietää mitä tuleman pitää, esimerkiksi historiasta tutut tapahtumat ja niiden filmatisoinnit – vaikkapa Passion of the Christ ja miten Jeesukselle käy tai Titanic ja se miten laivalle tulee tapahtumaan tai historiallisiin faktoihin nojaava elokuva ensimmäisestä tai toisesta maailmansodasta.
Samoin on selvää että elokuvat jotka pohjautuvat kirjaan ovat sellaisia joissa on odotettavaakin että tarina menee samalla tapaa tai ainakin tarpeeksi lähellä sitä.
Kohtaus elokuvasta Shining
Onko näillä mitään merkitystä?
Ennalta arvattavat juonikuviot ja kliseet ovat molemmat piirteitä jotka nousevat esiin vain jos elokuvia katsoo paljon tai edes kohtalaisen paljon. Jos elokuvia katsoo vain muutaman vuodessa tai edes muutaman kuukaudessa ei kliseet ja ennalta arvattavat juonikuviot ole luultavastikaan asia mikä häiritsee katsojaa.
Mikäli elokuvia katsoo paljon on paljon suurempi riski sille että tämänkaltaiset piirteet alkavat syömään elokuvan mielekkyyttä. Yleensä elokuvasta tahtoo löytää lajityypissään jotain uutta ja erilaista, koska muuten tulee helposti tunne että olisi sama katsoa vain sitä yhtä ja samaa elokuvaa kymmenen kertaa eikä valita kymmentä eri elokuvaa jotka kuitenkin ovat sama tuote eri vaatteissa.
Tässä on kuitenkin hyvä huomauttaa että itselleni kliseet ja ennakoitavissa olevat juonikuviot ovat toisissa tyylilajeissa turn off mutta toisissa tyylilajeissa koko jutun pointti.
Tyylilajit joissa usein nähtävät piirteet ja juonikuviot eivät häiritse vaan ovat itselleni juuri se välttämätön piirre mikä tekee elokuvasta edes oman lajityypinsä tuotoksen ovat ainakin High school -komediat, romanttiset komediat sekä teinikauhuelokuvat. Mitä esimerkiksi High school -komedioista muka jäljelle edes jäisi ilman cheerleadereita, urheilijoita, nörttejä ja hillitöntä dokaamista, tai mitä olisi romanttinen komedia ilman onnellista mutta ennalta arvattavaa loppua?
Karkeasti yleistäen voisi melkein sanoa että vakavammin otettavat tai sellaiseksi pyrkivät elokuvat ovat niitä jotka (mielestäni) kärsivät kliseistä, mutta viihteelliset elokuvat vailla suurempia taiteellisia pyrkimyksiä ovat niitä joissa ne kuuluvat asiaan. Osa viihteellisyydestä tulee kuitenkin katsojalle tuttujen ja turvallisten koukkujen kautta joissa pääsee ennen kohtausta heittämään kaverilleen kommenttia mitä kohta tulee kuitenkin tapahtumaan ja sen jälkeen sanomaan “Arvasin!” kun näin todella tapahtui.
Italialaisen Elvenking-yhtyeen Heathenreel on tämänkertaisena musamaanantain levynä. Levy on yhtyeen ensimmäinen täysipitkä albumi ja se on julkaistu vuonna 2001. Tyylillisesti se on folk/power metallia, vaikkakin itse käytän mieluummin termiä pakanallista folkkimetallia.
Olin ammattikoulussa kun ensimmäisen kerran kuulin tämän levyn kappaleita kaveriltani, joten vuoden on oltava sen suhteen jossain 2000-2003 välillä. Koska tämä levy on kuitenkin tullut vasta kesäkuussa 2001 ajoittuu ensimmäiset kuulemiseni tästä levystä ja bändistä siis vuosien 2001-2003 väliin. Muistan että kuulin vain muutaman yksittäisen biisin mutta niissä oli jotain sellaista mikä kolahti itselleni. Kuitenkin tämä levy tuli ostettua vasta monia vuosia myöhemmin (2006-2010 välillä) kaveriltani kun hän myi levyhyllystään tarpeettomaksi jääneitä levyjään.
Heathenreel on omassa musiikkikuuntelussani niitä harvoja levyjä joissa en ole kuullut yhtyeen muita levyjä juuri lainkaan tai vaihtoehtoisesti en lainkaan. Yleensä tapanani on kuunnella artisteilta joiden jostain levystä olen pitänyt myös muitakin heidän levyjään, mutta jostain syystä tämän bändin kohdalla näin ei ole tullut tehtyä vaikka ei varsinaisesti ole ollut mitään syytä miksi ei. Toki tällaisia bändejä on muitakin (ainakin Midnattsol), mutta ei kovin monia.
Tämä levy on niitä levyjä joihin vuodesta toiseen aina jossain vaiheessa tulee palattua. Siinä on hyvää mieltä ja rempseää meininkiä vaikka muille jakaa ja kappaleet on tossun alle meneviä poljentoja. Kappaleet on monipuolisia, niissä on hyviä riffittelyitä ja mukavasti vaihteluita. Vielä tänäkin vuonna tätä levyä kuunnellessa on mahdotonta olla pitämättä tästä levystä. Se on vielä näinäkin päivinä toimiva levy eikä Pagan Purity, Skyward tai vaikkapa Oakenshield ole menettänyt yhtään hohtoaan vuosien jälkeenkään.
Laitetaan tähän loppuun vielä pari kappaletta YouTubesta jotta voi bändiin tutustua jos kyseessä on täysin tuntematon suuruus.
Katherine (Jennifer Aniston) sekä Danny (Adam Sandler)
Just go with it (IMDB) on Jennifer Anistonin ja Adam Sandlerin tähdittämä romanttinen komedia vuodelta 2011. Sen on ohjannut useammastakin Adam Sandlerin elokuvista tunnettu ohjaaja Dennis Dugan jonka tunnettuja ohjauksia on mm. Happy Gilmore, You don’t mess with Zohan sekä Big daddy.
Juoni kertoo plastiikkakirurgina työskentelevästä Dannystä (Adam Sandler) joka ihastuu nuorempaan opettajana toimivaan Palmeriin (Brooklyn Decker). Hän tarvitsee kuitenkin apua Palmerin iskemiseksi avustajaltaan Katherinelta (Jennifer Aniston) joka suostuu esiintymään hänen tulevana ex-vaimonaan. Katherinen lapset ovat myös tärkeässä osassa Palmeriin vaikutuksen tekemisessä joten heidät otetaan mukaan juoneen näyttelemään Dannyn lapsia.
Muutaman mutkan kautta ja monien valheiden seurauksena koko porukka päätyy lähtemään Havajille loman viettoon. Danny elättää toiveita kahdenkeskeisestä ajasta Palmerin kanssa, mutta kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Lomamatkalla väki törmää myös Katherinen entiseen koulutoveriin Devliniin (Nicole Kidman) ja hänen mieheensä jonka seurauksena Palmerille valehtelemiseen tulee uusia haasteita ja kuvioita täytyy miettiä enemmän. Matkan aikana Danny alkaa kuitenkin huomaamaan että Palmer ei olekaan se nainen jota hän todellisuudessa vierelleen kaipaa.
Palmer (Brooklyn Decker) ja Danny (Adam Sandler)
Tarinansa osalta Just go with it on perinteikäs romanttinen komedia, eli se sisältää ennalta-arvattavia juonenkäänteitä ja alkumetreiltä asti on selkeää mitä kokonaiskuviossa tulee tapahtumaan. Se ei missään vaiheessa luo lajityypilleen mitään uutta, joten mikäli pitää romanttisista komedioista juuri niiden kliseisten mutta samalla lajityyppiä määrittelevien piirteidensä vuoksi on vaikea olla pitämättä tästäkään.
Elokuva on hauska ja viihdyttävä, lämminhenkinen hyvän mielen elokuva. Pääosarooleissa nähtävät Sandler ja Aniston ovat molemmat kuin tehtyjä tämän kaltaisiin rooleihin ja heidän kuten muidenkaan näyttelytyöstä ei löydy pahaa sanottavaa.
Ohjaus on varmaa tasaisen toimivaa tasoa ja se sopii hyvin tämänkaltaiseen kepeään elokuvaan. Se ei hyppää missään vaiheessa silmille vaan tukee tarinaa ja on siten omiaan tuomaan romanttisen komedian tärkeimmät puolet esiin. Tärkeimmiksi puoliksi romanttisissa komedioissa lasken näyttelytyön ja kliseisen mutta viihdyttävän ja lämminhenkisen tarinan.
Aniston ja Sandler
Kokonaisuutena Just go with it on hyvä elokuva romanttisten komedioiden saralla. Se tarjoaa katsojalleen viihdettä ja hyvää mieltä sekä onnellisen tarinan eli kaikkea sitä mitä romanttisen komedian kuuluukin tarjota.
Kaiken muun hyvän lisäksi elokuvassa nähdään henkeäsalpaavan kaunis Jennifer Aniston, joten on vaikeaa löytää tästä mitään pahaa sanottavaa. Katsomisen arvoinen filmi romanttisista komedioista tai edes pelkästä Jennifer Anistonista pitäville.
Kees Export Porter 1750 on hollantilaisen Brouwerij Keesin valmistama porter. Sen alkoholitilavuus on 10.5 %, katkeroita siinä on 108.0 EBU ja kantavierrettä löytyy 24.5 °P. Suuresta alkoholitilavuudesta johtuen myyntipaikat rajoittuvat Suomessa Alkoon.
Pullon aukaistua erottaa miellyttävän vaikkakin aavistuksen hiivaisen tuoksun niin pullossa kuin tuopissa. Väri on selkeästi tummempi kuin monissa muissa portereissa joita olen juonut. Tuoppiin olutta kaadettaessa ei kovin paljoa tarvitse vauhtia hidastaa vaahtoamisen vuoksi sillä tämäkään ei vaahtoa kovin paljoa. Pinnalle kuitenkin muodostuu kaadettaessa kaunis ruskea, paksu ja kermaisa vaahto jota maistaessa nousee todella vahvasti ja terävästi esiin alkoholin maku.
Itse olut on pehmeän ja täyteläisen makuinen porter jossa humala nousee selvästi makuun. Maku on paahteinen ja lajitovereistaan erottuva ja siinä on kepeä kahvinen sivumaku. Jälkimakuna suuhun jää selkeästi alkoholin tuntu.
Omaan makuuni tämä oli toimiva porter joka luultavasti toimii myös muille portereista pitäville. Voimakas jälkimaku saattaa kuitenkin olla joihinkin makuihin tarpeettoman dominoiva kokonaisuutta ajatellen.
Musiikkina tämän kanssa menee hyvin hieman tunnelmaltaan raskaampi musiikki, esimerkiksi Swallow the Sun – Cathedral walls tai Before the Dawn – Pitch Black Universe.
