Vaikka edellisestä kahvitestauksesta on kulunut jo muutama kuukausi ei kahvin juonti ole vähentynyt tai muuttanut muotoaan. Monesti kotiin on tullut ostettua samoja tuttuja kahveja kuin ennenkin mutta nyt toisessa ruokakaupassa käytyäni kahvin oltua sopivasti vähissä tarttui matkaan uusia tuttavuuksia.
Wilson Coffeella on valikoimissaan useampia eri paahtoasteen kahveja mutta oma valintani osui paahtoasteella neljä olevaan tummaan kahviin. Wilson Coffeen nettisivuilla on esitelty kolmella eri paahtoasteilla olevia kahveja sijoittuen asteille 3-5. Paketin kyljen mukaan kyseessä on 100 % arabicasta valmistettua kahvia.
Nelosasteen paahdetta kuvataan sivuilla termillä Hieman täyteläisempi eikä kuvaus mene pieleen. Maku on tumma ja miellyttävä sekä sopivan täyteläinen moneen makuun. Se on ainakin tummia kahveja nauttineille helposti lähestyttävä tuttavuus vaikkakin se on aavistuksen kitkerään päin maussaan. Kuitenkin kitkeryys on sen verran pientä että se antaa enemmänkin kahville persoonallisuutta ja luonnetta kuin vahvasti korostuvaa valtaa makukentässä.
Wilson Coffeen paahtoasteella 4 oleva tumma paahto on varsin toimiva kahvi arjen kahvihetkien äärille.
Tämänkertainen blendaustestaus on hyvin samankaltainen pääpiirteittäin kuin monet aikaisemmatkin mutta tämänkertaiseen juomaan seuralaiseksi löytyi uutuutena mango. En muista olenko koskaan aikaisemmin edes ostanut kotiini mangoa muuta kuin välillisesti kun sitä on käytetty jäätelön maussa tai vastaavassa joten nyt oli hyvä aika koettaa miten sellainen sopii blendaukseen. Toki mangoa on tullut syötyä, mutta ei vain kotiin ole tullut jostain syystä moista ostettua.
Perinteiseen tapaan aineiden järjestyksellä ei ole merkitystä joten viskasin puolukat pohjalle, banaanin seuraavaksi, siitä sitten puolikas omena perään ja lopuksi noin puolikas mango. Pari desiä heitin maitoa ja noin desin tai puolitoista läräytin turkkilaista jogurttia. LIDL:n turkkilainen jogurtti on varsin nestemäistä joten se sopii hyvin maustamattoman jogurtin korvikkeeksi.
Väri oli taipuvainen kevyesti pinkkiin
Tämäkin makukombinaatio oli toimiva vaikkakin kohtalaisen makea. Puolukkaa olisi voinut heittää vähän enemmänkin sekaan tuomaan tasapainoa, mutta tällaisenaankin hyvän makuinen juoma. Nälkä tällä lähti heittämällä – tosin ei ihme, sillä olihan tässä yli 6 desiä juomista. Pitänee jatkossakin muistaa että mango on varsin toimiva blendauksiin 🙂
Burning: A wish on saksalaisen goottirockia soittavan Lacrimas Profunderen neljäs täysipitkä studioalbumi. Se on julkaistu vuonna 2001 ja se oli tyylillisesti selkeä muutos yhtyeen aikaisempiin merkittävästi raskaampiin albumeihin, vaikkakin Burning: A wishiä edeltävällä Memorandumilla oli jo havaittavissa muutosta kepeämpään suuntaan. Yhtyeen kaksi ensimäistä levyä …And the Wings Embraced Us sekä La Naissance D’Un Rêve olivat tyylillisesti lähempänä doom metallia joten tyylilajin muutos on ollut hyvinkin radikaali.
Itse löysin muistaakseni Lacrimas Profunderen musiikin joskus 2004-2006 vuosien välillä asuessani Pyhäselän Hammaslahdessa. Aikoinaan ollessani IRC-Galleriassa tuli muiden galtsussa olijoiden bändiyhteisöistä etsittyä uusia musiikkeja jos entuudestaan oli sellaisia bändejä listalla joista itse pidin ja sitä kautta tämä tarttui matkalaiseksi mukaan.
Lacrimas Profunderella on useita levyjä joista pidän, mutta tämä levy on itselleni rakkain. Esimerkiksi säveltäessäni Painless Destiny -artistinimelleni toista albumia And when you weep otin kappaleiden työnimet kaikki Burning: A wish -levyn lyriikoista. Myöhemmin osa biisien nimistä tuli vaihdettua mutta moni nimi on silti jäänyt levyllekin ja esimerkiksi kyseinen levyn nimi And when you weep tulee Lacrimas Profunderen Burning: A Wish levyn kolmannen kappaleesta Adorer and somebody jossa kertosäkeessä lauletaan tuo laini “And when you weep I understand / What you mean to me / I break into / And for a while I die”.
Myös säveltäessäni metallimusiikkia on itseni helppoa bongata musiikillisesti hyvin vahvasti vaikutteita joita tältä levyltä on imeytynyt kappaleiden sävellyksiin joten myös siinä mielessä tämä levy on varsin merkittävä teos itselleni.
Tämä levy on kestänyt hyvin aikaa ja se on omassa nykyisessä musiikkimieltymyksessäni täyttä timanttia yhä edelleen. Erityisesti kesäisinä öinä tai syksyllä on tämä levy täydellinen seuralainen sillä se on kaunis, melodinen, kevyen angstinen, apaattinen ja taipuvainen lohduttomuuteen. Se huokuu tunnelmallista melankoliaa joka itselleni uppoaa tämän tyylin musiikissa erinomaisesti.
Mikäli levy ei ole tuttu, on tämä ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Laitan tähän loppuun muutaman kappaleen YouTubesta joista saa käsitystä minkälaisesta musiikista on kyse.
Marraskuun viimeisenä päivän ei ollut Helsingissä lunta
Kuukausi vaihtui pari päivää takaperin jo joulukuuhun joten on aika kirjoitella jälleen kuukausikatsaus menneeseen kuukauteen. Kuten tavallista ei mitään suurempia ihmeitä kuukauteen kuulunut joten perinteisellä mallilla on menty.
Töissä tuli käytyä normaaliin tapaan yhä edelleen eli neljänä päivänä viikossa joten sen suhteen ei mitään uutta eikä ihmeellistä. Kuun viimeisenä päivän tosin oli pikkujoulut Tampereella joten perjantaina noin kolmen maissa tuli työpäivä lopetettua ja lähdimme kahdella bussilla Helsingin päästä matkaan. Joskus viiden tai puolen kuuden maissa varmaankin olimme perillä jonka jälkeen pian olikin jo ruokailu, mentalistin esitys ja yleistä oleskelua. Pikkujouluista tuli kotiin palattua hieman kolmen jälkeen yöllä joten ihmisten aikaan kuitenkin pääsi takaisinkin. Mukava reissu kaikin puolin! 🙂
Viime kuun puolella tuli käytyä myös Hack\ Talks -tapahtumassa muutaman työkaverin kanssa ja tuli ensimmäistä kertaa kuultua F-Securen Mikko Hyppösen puhe livenä. On helppoa huomata että puhujakokemusta on kertynyt jo jonkin verran sillä esiintyminen oli ammattimaista ja viihdyttävää, hyvin yleisöön uppoavaa sorttia.
Marraskuu oli tavallista aktiivisempi kuukausi elokuvien katselun suhteen sillä kerkesin katsomaan 31 elokuvaa. Sen lisäksi katsoin noin pari tuotantokautta Frendejä ja tällä hetkellä olenkin seitsemännessä tuotantokaudessa menossa, seuraavaksi on jakso 12.
Kuten täältä blogistakin on voinut lukea, myös Jyväskylässä tuli käytyä katsomassa Sonata Sinfonicaa joten jonkinlaista kulttuuriaktiviteettiä tuli myös harrastettua. Oli mukava muutenkin käydä vanhoilla kulmilla joissa kuitenkin yli neljä vuotta on tullut asuttua.
Varsinaisesti siis mitään uutta ja ihmeellistä ei tapahtunut joten elämä rullasi eteenpäin tasaiseen tapaan omalla painollaan. Blogia kirjoitellen, leffoja katsellen, tuttavia nähden ja yleisesti vain oleskellen. Hyvä ja rento kuukausi vailla sen suurempia ihmeitä. Tästä on siis hyvä jatkaa jo alkaneeseen kuukauteen joten ei muuta kuin hyvää alkanutta joulukuuta kaikille!
Good Girl (IMDB) on draamaelokuva vuodelta 2002. Sen on ohjannut Miguel Arteta ja pääosarooleissa nähdään Jennifer Aniston, Jake Gyllenhaal, Tim Blake Nelson sekä John C. Reilly.
Justine Last (Jennifer Aniston) on töissä halpahalliketjussa Retail rodeossa. Hän ei viihdy työssään erityisen hyvin eikä hänellä kotioloissakaan ole kovin paljoa hohtoa. Miehensä Phil (John C. Reilly) on maalari joka illat pitkät polttelee kannabista kotona sohvalla oman työkaverinsa Bubban (Tim Blake Nelson) kanssa ja pariskunta on tilanteessa missä kaikki näyttää ulkoisesti hyvältä mutta samaan aikaan tyytymättömyys sisällä kasvaa päivä päivältä.
Justinen työpaikalla aloittaa uusi nuori työntekijä Thomas “Holden” Worther (Jake Gyllenhaal) jota kutsutaan töissä Holdeniksi. Hän on ottanut kutsumanimensä Sieppari ruispellossa -teoksen Holden Caulfieldin mukaan. Justine ja Thomas kokevat kumpikin olevansa tilanteessa missä muut eivät ymmärrä heitä ja pian heidän välillään alkaa olla muutakin kuin pelkkää työtovereiden välistä normaalia kanssakäyntiä.
Thomas “Holden” Worther (Jake Gyllenhaal)
Good Girlin tarina on mielenkiintoinen kuvaus ulkopuolisuuden sekä nykyiseen elämäntilanteeseensa kuulumattomuuden tunteista elämässä. Se on kuvaus siitä kuinka ympärillä oleva maailma ja oma sisäinen maailma eivät kohtaa ja kuinka siitä seuraa ristiriitaisia tuntemuksia jotka heijastuvat ulospäin haitallisina tekoina joilla pyritään pakenemaan nykyisen tilanteen luomaa epätoivoa.
Justinen ja Thomaksen salasuhde on yksi ilmenemismuoto pakokeinosta jolla kumpikin tahtovat nykytilannettaan muuttaa. Samoin Philin ja Bubban jatkuva kannabiksen polttelu työpäivän jälkeen sohvalla toimittaa samaa asiaa mutta eri muodossa, sillä Bubban sisäisen maailman tuntemukset joita elokuvan aikana avataan viestivät myös hänen tyytymättömyydestään asioiden nykyiseen tilaan.
Lopulta elämä saapuu tienristeykseen jossa jokaisen on kohdattava asioiden todellinen laita ja tehtävä sen mukaan päätöksiä mihin suuntaan elämäänsä haluaa ohjata. Onko parempi jättää nykyinen elämä taakseen ja hypätä kohti uutta tuntematonta, vai onko parempi etsiä tapoja kuinka korjata nykyisen tilanteen haasteet?
Phil (John C. Reilly) ja Justine (Jennifer Aniston)
Pidin tästä elokuvasta. Toisin kuin monet muut näkemäni Anistonin tähdittämät elokuvat oli tämä merkittävästi vakavammin otettava tarina eikä ainoastaan kepeä viihde-elokuva. Kepeässä viihteessä ei tietenkään ole mitään vikaa ja pidän itse paljonkin kepeän viihteen elokuvista, mutta oli ilahduttavaa nähdä Jennifer Anistonin soveltuvan myös vakavahenkisempiin elokuviin.
Näyttelytyö on elokuvassa kaikin puolin toimivaa tasoa kuten tältä näyttelijäkaartilta osaa odottaakin. Myöskään ohjauksessa ei ollut moitittavaa joten kokonaisuutena The Good Girl on hyvä elokuva joka kestää useammankin katselukerran.
