Tämänkertainen ruokapaikkakokeilu sijoittuu Helsingissä Mannerheimintiellä sijaitsevaan Iguanaan. Iguana on aikaisemmin itselleni tullut tutuksi lounasaikaan syödessäni mutta tällä kertaa lähdin kaverin kanssa koettamaan ateriaa á la cartena.
Valikoimista löytyy esim. pastoja, salaatteja, tacoja, fajitoja ja purilaisia joista itse valitsin pääruoaksi hampurilaisaterian ja alkupalaksi mozzarellatikkuja. Ruokalistat ja muuta tietoa ravintolasta löytää heidän verkkosivuiltaan osoitteesta http://www.iguana.fi/.
Tilaus oli varsin mutkatonta. Menimme sisälle ja kävelin suoraan tiskille ja sanoin mitä halusin sillä olin päättänyt että haluan testata Beef burger -hampurilaisaterian. Kaveri tutkaili vielä ruokalistaa josta sitten saimme ajatuksen testata myös alkupaloja siinä samalla.
Läpileikkaus hampurilaisateriasta
Kovin pitkään pöydässä ei joutunut odottamaan kun alkupalat jo tulivat pöytään. Mozzarellatikut olivat hyviä ja toimivia ilman mitään yllätyksiä eli ne maistuivat sille mille mozzarellatikut yleensäkin.
Pääateriana ollut hampurilainen tarjoiltiin ranskalaisten perunoiden kanssa. Perunat maistuivat sille mille lähes aina eli tavallisia ravintolan ranskalaisia perunoita joissa ei ole mitään ihmeellistä sanottavaa.
Hampurilainen itsessään oli tavallista tuttua ja turvallista tasoa ilman kovin suurta yllätystä. Pihvi oli kypsää ja pekoni reilusti käristettyä, sämpyläosuus maistui tavalliselle eikä kokonaisuudessa ollut mitään erikoista. Omaan makuuni tämä toimi ihan hyvin mutta maku ei hirveämmin eronnut muiden perusravintoloiden hampurilaisista.
Ravintola sisältä kuvattuna
Palvelu paikassa oli tavallista hyvää tasoa josta ei ollut mitään negatiivista sanottavaa. Paikka on tunnelmaltaan ihan mukava ja viihtyisä jossa voi hyvinkin käydä myös toisenkin kerran.
Kokonaisuutena Mannerheimintien Iguana on perus toimiva ravintola josta saa asiallisen ja täyttävän aterian yleiseen hintatasoon nähden normaalilla hinnalla. Beef Burger -ateria irtosi 16,10 euron hintaan.
Verkkokaupassa käydessäni viime viikolla tuli sieltä ostettua itselleni uudenlaista kahvia, Go’Morronia. Go’Morronin on valmistanut Kaffa Roastery joka on Helsingissä sijaitseva paahtimo jolla on laajempikin valikoima erilaisia kahveja joista voi käydä lukemassa lisää heidän verkkosivuiltaan osoitteesta https://www.kaffaroastery.fi.
Pavut Go’Morroniin tähän pakettiin on tullut 50 % Indonesiasta ja toiset 50 % Etiopiasta mutta tätä on myynnissä heidän omassa verkkokaupassaan erilaisillakin sekoituksilla.
Paahtoaste on 3/5 kuten blogipostauksen kuvasta voi myös havaita. Maku on pehmeä ja vähähappoinen, kevyt ja maukas. Lähiaikoina olen juonut pääosin tummia kahveja mutta välillä tämänkaltainen pehmeämmällä otteella valmistettu kahvi tuo hyvää tasapainoa kahvien maailmaan. Pehmeästä ja vähähappoisesta olemuksestaan ja miellyttävästä maustaan johtuen tätä on helppoa kiskaista kuppi ja heti perään kyytipojaksi vielä toinenkin mokoma.
Toimiva ja hyvä kahvi jos haluaa vaihtelua tummemmille kahville.
Call of Duty: WWII on Sledgehammer Gamesin kehittämä ja Activisionin vuoden 2017 marraskuussa julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava ammuntapeli. Peli on saatavana PC:lle, Playstation 4:lle sekä Xbox Onelle jonka versioon tämä arvostelu pohjautuu.
Kuten nimestä voi päätellä sijoittuu Call of Duty: WW II tarinansa osalta toisen maailmansodan aikajanalle. Pääsääntöisesti pelin kampanja koetaan protagonistina toimivan Ronald “Red” Danielsin silmin vaikkakin yksittäisiä kohtauksia pelissä pelataan myös muiden hahmojen perspektiivistä käsin.
Vaihtelun vuoksi tarinassa pyritään kertomaan edes hieman taustaa päähenkilöstä ja hänen historiastaan erilaisten välivideoiden ja flashbackien avulla. Muilta osiltaan tämä menee tuttuna ja turvallisena Call of Dutynä ilman suuria muutoksia.
Puuduttavaa paahtamista
Monin osin WW II:n kampanja on varsin mukiinmenevää räimettä jossa päästään taistelemaan niin maalla kuin hieman myös ilmassakin. Taisteluissa pääsääntöisesti liikutaan jalkaväkenä mutta välillä hypätään tankin kyytiin ja toisinaan harrastetaan myös ilmantorjuntaa ja kaahataan jeepillä pitkin sotatannerta.
Kirkko palaa – Tarina ei kerro oliko norjalaiset black metallistit tämä tapahtuman takana
Monipuolisuus kuulostaa teoriassa kiinnostavalta mutta käytännössä alle 7 h kestävässä kampanjassa näin monen eri elementin tunkeminen tuntui vain tympeältä ja puuduttavalta flowta rikkovalta ominaisuudelta. Pidemmässä kampanjassa monipuolisuus toimisi paremmin mutta erityisesti ilmantorjuntatykeillä lentokoneiden alas ampuminen ja ilmataisteluosuus tuntui tässä kampanjassa erityisen turhalta.
Erityistä kiitosta en valitettavasti voi antaa myöskään autolla kaahailuista. Kohtaukset sinänsä sopivat tarinaan ja olivat ihan mukavaakin vaihtelua mutta tekninen toteutus jätti valitettavasti toivomisen varaa. Auton ohjattavuus oli täysin luonnottoman tuntuinen ja kaasu pohjassa sai painaa menemään niin mutkissa kuin suorallakin. Valitettavasti kiehtovuus autolla ajamiseen menettää hohtonsa jos ohjattavuus on tätä luokkaa.
Tarina jossa pyritään edes jollain muotoa kertomaan henkilöhahmon historiaa on parempi kuin ei tarinaa ollenkaan. Tarina oli välttävää tasoa mutta syvyyttä tai tunnetta ei henkilöhahmoista löydy vaikka kuinka koettaisi sellaista kaivaa. Hahmojen elämät ja kuolemat eivät liikuttaneet mihinkään suuntaan missään vaiheessa joten tarinalta ei kovin suuria kannata odottaa.
Juoksuhaudoissa sai juosta monet kerrat
Pieniä bugeja myös löytyi sieltä täältä. Eräässä vaiheessa peli teki automaattisen tallennuksen sellaiseen kohtaan jossa energiat olivat niin vähissä että kohtausta ei ollut realistista päästä loppuun ilman että joutui kohtauksen aloittamaan alusta. Samassa kohdassa pelistä hävisi kaikki äänet jonkin bugin seurauksena eikä nekään palannut ennen kuin aloitin koko kohtauksen alusta.
Lisäksi pientä bugaamista oli myös eräässä kohtauksessa missä piti valita dialogeista oikea valinta. Aina kun valinnan teki aukaisi peli pysäytysvalikkonsa. Hieman yllättävää että näinkin selkeä bugi vielä peliin on jäänyt näinkin pitkäksi aikaa.
Oli siinä myös hyvääkin
Typeryyksien ja puuduttavuuksien lisäksi peliin mahtui paljon myös hyviä elementtejä. Tuttuun tapaan tässäkin Call of Dutyssä kaikki perusasiat toimivat pääpiirteittäin hyvin eli pelattavuus on yleisesti hyvää tasoa, grafiikat on miellyttävät katsella, äänet on toimivat ja musiikit on hyvät.
Tankki täynnä kohden autuaampia metsästysmaita
Pidin myös siitä että pelissä oli pienimuotoisia hiippailukohtauksiakin. Vaikka ne eivät olleet kovin suuressa roolissa oli ne silti mukavaa vaihtelua sillä hiiviskely oli vaihtoehtoinen lähestymistapa. Samoin välissä oli myös lyhyitä kohtauksia joissa ei sodittu vaan jossa täytyi liikkua rakennuksessa ja etsiä sieltä oikea henkilö ja olla paljastumatta vihollisille antamalla dialogeissa vääriä vastauksia.
Lisäksi pidin siitä että pelaajalla ei ollut automattista regeniä vaan energian vähennyttyä sai energiaa ainoastaan health packeista. Myös mukavan lisän peliin toi joukkueen muiden sotilaiden antamat tarvikepakkaukset. Käytännössä siis omilta tiimikavereilta pystyi pyytämään lisää ammuksia, lisää kranaatteja ja lisää health kittejä. Näissä oli kuitenkin hyvä tasapaino eikä näitä pystynyt koko aikaa heiltä pyytämään. Samoin tarvikkeet oli eri henkilöillä joten taistelukentällä sai juosta toisten tiimiläisten luo hakemaan täydennystä mikäli muualta ei löytänyt etsimäänsä.
Jättää kylmäksi
Viva la revolución!
Vaikka Call of Duty: WWII oli monessa mielessä mukiinmenevä peli jossa oli jonkinlaista yritystä edes juonessakin jätti se itselleni silti fiiliksen keskivertoa tylsemmästä CoDista. Monet peliarvostelijat ovat tätä kehuneet sarjan parhaimapna pelinä vuosiin mutta oma mielipiteeni menee täysin päinvastoin. Sen liiallinen kaikkea kaikille -tyylinen ajattelumalli ei vain toimi lyhyessä kampanjassa ilman että se rikkoo pelattavuutta.
Pelasihan tämän kampanjan kerran ja ehkä saatan joskus pelata sen toisenkin kerran mutta ei tästä valitettavasti liikaa päässyt innostumaan.
VAROITUS! Mikäli olet kovin herkkäuskoinen tai mikäli medialukutaito ja lähdekritiikki eivät kuulu vahvuuksiisi on mahdollista että tämä ja muut potentiaalisesti tulevat salaliittosunnuntai-postaukset eivät ole sinua varten! Sisältö saattaa aiheuttaa ahdistusta mikäli näitä juttuja on taipumus lähteä pitämään kritiikittömästi totena!
Historiaa
Illuminati on luultavasti vähiten salainen salainen salaseura tai se ainakin kilpailee siitä tittelistä vahvasti vapaamuurareiden kanssa. Illuminatin merkitys salaliiittoteorioissa on kuitenkin aivan omaa luokkaansa sillä monessa salaliittoteoriassa taivutaan ajattelemaan että kaikkien isojen asioiden takana on Illuminati.
Illuminati on latinaa ja tarkoittaa valaistuneita. Salaseuran perusti Baijerissa jesuiittaoppinut Adam Weishaupt vuonna 1776. Salaseuran tavoitteena oli korostaa järkeä ja vähentää kirkon ja valtion valtaa. Järjestän tarkoituksena oli kasvattaa jäsenistä moraalisia ja rationaalisia yksilöitä jotka olisivat vapaita kirkon ja valtion uskonnollisista ja poliittisista rajoituksista. Salaseuran todelliset päämäärät oli aikomus paljastaa jäsenille vasta heidän saavutettuaan tietoisuuden ja ymmärryksen papillisen tason.
Järjestö pyrki tavoitteeseensa jäsentensä tekemillä havainnoilla ja raportoinneilla itseään ylemmille jäsenille joiden avulla heillä oli mahdollisuus valvoa yleisiä mielipiteitä, rajoittaa vallanpitäjien ja vallankumouksellisten valtaa ja sitä kautta luoda pelkoa vihollisiinsa. Illuminatin kerrotaan ottaneen vaikutteita useammasta eri lähteestä – kuuliaisuutta oli opittu jesuiitoilta, kokeet ja seremoniat vapaamuurareilta ja maanalaiset mysteerit ja pelottomuus temppeliherroilta.
Adam Weishaupt, Illuminatin perustaja
Alkuaikoina Illuminatit tekivät yhteistyötä myös vapaamuurareiden kanssa. Kuitenkin yleinen asenneilmapiiri muuttui Baijerissa siten että Illuminateihin väen värvääminen muuttui kuolemalla rangaistavaksi toiminnaksi vuonna 1787. Seuran toiminta meni maan alle ja perustaja Weishaupt itsekin tuomitsi järjestön. [1]
Nykyaika
Vaikka Illuminatin kerrotaan menneen maan alle ja mahdollisesti kadonneen elää usko Illuminatin vaikutusvallasta yhä salaliittopiireissä vahvana. YouTubesta löytää hakusanalla Illuminati yli kuusi miljoonaa hakutulosta joten järjestö ei ota kuollakseen ainakaan ihmisten kiinnostuksen kohteista.
Monissa nykyajan teorioissa uskotaan siihen että Illuminati hallitsee koko maailmaa. Tavoitteena heillä on saavuttaa niin sanottu Uusi maailmanjärjestys joka on luonteeltaan authoritaarinen ja kapitalistinen hallinto. Lisäksi teorioita on siitä että kyseinen salaseura vaikuttaa maailman talouteen, valuuttakursseihin, vaaleihin ja niiden lopputuloksiin sekä salamurhiin.
Yksi potentiaalinen syy miksi Illuminatin uskotaan hallitsevan taloudessa taustalla on Yhdysvaltojen dollarissakin nähtävä Kaiken näkevä silmä jota salaseura käytti symbolinaan. Samaa symbolia mäkee myös Suomessa kirkoissa joten on helppoa ymmärtää miksi salaliittoteoriat järjestöstä pysyvät voimissaan. Esimerkiksi tässäkin blogissa on muutama postaus kirkkokuvissa joista kyseinen symboli löytyy eli ainakin Helsingin vanha kirkko sekä Espoon Leppävaaran luterilainen kirkko.
Dollarin kuvassa on pyramidin päällä nähtävissä Kaiken näkevä silmä
Illuminatin vaikutuksesta nykyaikana löytyy paljon artikkeleita. Esimerkiksi on teorioita siitä että Euroopan Unioni on osa Illuminatin salajuonta jolla saadaan kansakunnat yhdistettyä yhden ja saman hallinnon ja rahaliikenteen alaisuuteen. [2]
Salaseura elää ja voi hyvin myös populäärikulttuurissa. Illuminatiin viitataan peleissä, elokuvissa, kirjallisuudessa ja kaiken näkevän silmän symboliikkaa nähdään monissa eri musiikkivideoissakin. [3]
Omat ajatukseni aiheesta
Illuminati on ehdottomasti kiehtovimpia salaliittoteorioita joihin vuosien mittaan olen perehtynyt sillä moni muu salaliittoteoria rakentuu tämän teorian pohjalta. Se nivoutuu erittäin kiehtovasti niin isoihin poliittisiin suuntaviivoihin kuin matalammalla tasolla aivan tavan kansan keskuuteenkin populäärikulttuurin muodossa ja on siten omiaan luomaan mielikuvaa kaiken takana vaikuttavasta voimasta joka hallitsee koko maailmaa.
Olen kohtalaisen skeptinen Illuminatin olemassaoloon ainakaan sen sellaisessa laajuudessa kuin sen yleisesti uskotaan olevan. Uskon tietenkin että erilaisia salaliittoja on ollut aina ja tulee aina olemaan, mutta en usko että kaiken taustalla olisi yksi yksittäinen suuri järjestö joka kontrolloi kaikkea. Enemmänkin pidän Illuminatia sellaisenaan kiehtovana ajatuksena jolla ihmiset vain haluvat selittää monimutkaisia yhteiskunnallisia ongelmia yksinkertaisessa muodossa.
Joidenkin salaliittoteoriitikkojen kohdalla tuntuu myös siltä että kyseiseen järjestöön halutaan uskoa vain jotta voisi ulkoistaa vastuun ottamisen omasta elämästä jonkin muun harteille. Ihmisellä pitää aina olla jokin tarpeeksi epämääräinen syntipukki jota voi syyttää kun yhteiskunnassa tai omassa elämässä asiat menevät huonosti. Illuminati tarjoaa tähän mitä parhaimman vaihtoehdon sillä se vaikuttaa välillisesti kaikkeen ja se on tarpeeksi epämääräinen jotta sitä vastaan on mahdotonta käydä taistoon.
Patronus Weissbier on saksalaisen Perlenbacherin valmistamaa vehnäolutta jota myydään ainakin joissain LIDL-myymälöissä. Alkoholitilavuus on 5,5 % ja muita tietoja oluesta ei sitten tunnu löytyvänkään.
Olut on lähes tuoksuton niin pullosta kuin lasistakin nuuhkaistessa. Lasiin kaadettaessa olut vaahtoaa kauniisti jättäen pinnalleen kepeän mutta lähes mauttoman makuisen vaahdon. Väri on omaan silmääni miellyttävä.
Maku on kohtalaisen raikas ja siinä on hieman karamellimaista vivahdetta. Harmillista kyllä olut silti vahvuudestaan huolimatta jättää kaipaamaan hieman vahvempaa tuntua sillä tallaisenaan olut on kohtalaisen laimea ja siihen olisi toivonut enemmän tunnetta. Kuitenkin se on ihan menettelevä perustasoinen vehnäolut jonka voi silloin tällöin nauttia. Yksittäisinä pulloina satunnaisesti toimii mutta ei erotu mitenkään poikkeavasti joukosta.
Musiikkina tämän kanssa sopii mm. Jamiroquai – Virtual insanity sekä A Fine Frenzy – Almost lover.
