Kylmät ilmat saapuivat tänne pääkaupunkiseudullekin. Vaikka asteita on tällä hetkellä netin mukaan vain kahdeksan astetta huomaa että lämpimistä keleistä on kerennyt nauttia jo jonkin tovin sillä kahdeksan asteen pakkanen tuntuu asteen verran raikkaammalta.
Kylmillä keleillä on kuitenkin mukavaa olla pihalla jos kamera sattuu olemaan matkassa sillä pakkasella keli on mitä kauneimmillaan. Tänään valitettavasti ei ollut muuta kameraa mukana töissä kuin kännykkä joten sen suurempaa kuvailua ei tullut harrastettua.
Jossain Ilmalan aseaman lähistöllä
Tänään töiden jälkeen kävin vihdoin myös kotimatkalla tarkistamassa minkälainen paikallinen Koivukylän kirjasto on. Matkaa asunnolta kirjastolle on vähemmän kuin ruokakaupalle mutta aikaisemmin en ole silti saanut aikaiseksi käydä katsomassa minkälainen tarjonta lähikirjastosta löytyy. Äkkiseltään arvioiden kovin laajoja valikoimia kirjastosta ei löydy oikein mitään mutta se on toki ymmärrettävää ottaen huomioon kuinka pieni alue Koivukylä kuitenkin on.
Kirjastosta löytyy kirjojen lisäksi myös DVD-levyjä, BluRay-levyjä ja musiikkiakin CD-levyillä. Tällä kertaa matkaan ei vielä tarttunut mitään mutta täytynee käydä jokin ilta etsimässä jotain hyvää lukemista jos saan aikaiseksi taas aktivoitua lukemisen saralla.
Perjantaina työpaikallamme oli illasta jonkinsorttiset bileet ja työporukastamme koostettu bändimmekin pääsi esittelemään osaamistaan yleisön iloksi. Itse olen soitellut tuossa bändissä pääosin kosketinsoittimia mutta myös laulantaa on tullut yhdessä biisissä vetäistyä.
Tulin toimistolle joskus neljän maissa ja siinä kerkesi vähän katsomaan sinne paikalle roudattuja soittokamoja ja varmistamaan että myös itse kuulee mitä sitä soittelee. Toki muut olivat kerenneet jo soundcheckin tekemään mutta siinä vielä oli hyvä vähän lämmitellä.
Oli kyllä mukava päästä soittamaan ja laulamaan ja kokonaisuutena se meni ihan jees. Etukäteen hieman jännitti että unohdanko sanat biisissä jota lauloin tai jotain muuta vastaavaa onnistunko urpoilemaan mutta onneksi moista ei päässyt käymään. Tämä oli myös itselleni ensimmäinen kerta kun näinkin isolle porukalle (useita kymmeniä) tulee esiinnyttyä joten oli hyvä että sen verran uskallusta ja kehtaamista löytyi.
Tom (Ben Barnes) ja mestari Gregory (Jeff Bridges)
Seventh son on Sergei Bodrovin ohjaama fantasiaelokuva vuodelta 2014. Sen pääosissa nähdään Ben Barnes, Jeff Bridges, Julianne Moore sekä Alicia Vikander.
Seventh son kertoo perinteistä fantasiatarinaa hyvän ja pahan taistelusta magian sävyttämässä maailmassa jossa velhot, noidat ja lohikäärmeet ovat arkisia elementtejä. Jeff Bridgesin esittämä mestari Gregory on viimeinen jäljelle jäänyt ritari joka ei ole menehtynyt tai kääntynyt pimeyden puolelle. Hänellä on ollut oppipoikia joista hän on koettanut kasvattaa veroistaan sankaria mutta laihalla menestyksellä sillä arkkiviholliset noidat ja muut pimeyden kätyrit ovat onnistuneet päästämään Gregoryn oppipojat yksi kerrallaan hengestään vuosiakin kestäneestä koulutuksesta huolimatta.
Pimeyden voimien kuningatar Äiti Malkin
Pimeyden voimien kuningatar äiti Malkin (Julianne Moore) on päässyt vapauteen vankilastaan johon mestari Gregory hänet aikoinaan on toimittanut. Verikuun nousua ja sen myötä voimensa vahvistumista odotellessa noidat valmistautuvat kostamaan ihmisille kaiken sen pahuuden jota noidat ovat joutuneet kokemaan – heitä kerätään ihmisten toimesta talteen ja tuikataan tulille joka jostain syystä ei noitia erikoisemmin tunnu miellyttävän.
Mestari Gregorykään ei pyörittele toimettomana peukaloitaan vaan hän etsii uutta oppipoikaa edellisen menehtyneen tilalle. Hänen onnistuu löytää Tom Ward joka sattuu olemaan seitsemännen pojan seitsemäs poika ja joka sitten lähtee mestarin matkaan valmistautumaan taisteluun noitia ja muita pahuuden olentoja vastaan. Jotta oppipojalle noitien jako hyviin ja pahoihin ei kävisi liian helpoksi saa Tom matkallaan kohdata Alicen, noidan joka ei kuitenkaan näyttäisi olevan niin paha kuin mitä noidilta odotettaisiin. Onko siis mestari väärässä, mahtuuko maailmaan mukaan myös hyviäkin noitia?
Tom ja Alice
Jos elokuvaa Seventh son pitäisi kuvata yhdellä sanalla olisi se ehdottomasti viihdyttävä. Se on kaikin puolin puhdasta fantasiaa ilman mitään sen suurempaa tarkoitusta muuta kuin olla viihteellinen elokuva – tai ainakaan itse en tästä löytänyt mitään sen suurempaa tarkoitusta tai merkitystä.
Se on visuaalisesti tyylikäs elokuva jossa erikoistehosteista ei pihtailla mutta jotka eivät kuitenkaan käyneet häiritsemään överiydellään (lukuunottamatta elokuvassa nähtävää karhua). Nähtävät maisemat ja äänimaailmat ovat molemmat kohtalaisen eeppistä tasoa ja visuaalinen tyyli toimi kokonaisuutena miellyttävästi kautta linjan.
Vaikka elokuva onkin Suomessa ikärajaltaan K 12 on sen maailma silti tunnelmaltaan kohtalaisen tummanpuhuva ja siinä nähtävät lohikäärmeet ovat kaukana Eragonin kaltaisesta lohikäärmesöpöstelystä.
Lohikäärmeitä on hyvä juosta karkuun
Omaan makuuni Seventh son toimi varsin mainiosti kevyen viihteellisenä tuotoksena. Se ei tarjoa uutta eikä ihmeellistä mutta se oli juuri sellainen kuin viihdyttävän mutta kevyen fantasiaelokuvan pitää ollakin – siinä on magiaa, velhoja, noitia ja lohikäärmeitä eikä sen fantasiamaailma ole keväisen päivän kukkaniityillä kirmaamista vaan kauniin tummanpuhuvaa pimeyttä visuaalisesti vahvoilla kontrasteilla ja kliseistä ja ennalta-arvattavaa tarinaa jota on hieman maustettu kepeän humoristisilla heitoilla.
Tämänkertaiseksi olueksi valikoitui Mustan virran panimon ale-tyyppinen olut Neito. Neito myydään ilmeisesti normaalisti hieman erilaisessa pullossa mutta nyt Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi oluen pullo on hieman eri näköinen. Voin tosin olla väärässäkin joten vastuu lukijalla.
Olut on vahvuudeltaan 4,7 %. Väriarvoa en löytänyt tähän mutta Alkon sivulla katkeroiksi on merkattu 17.0 EBU.
Pullosta kaadettaessa lasiin olut kuohuaa todella vähäisesti eikä vähäinen syntynyt vaahto kauaa oluen pintaa jää koristamaan. Lähestulkoon kuvaa ottaessa oli jo vaahto pinnasta kadonnut pois joten ainakaan liiallisesta vaahtoisuutta ei tarvitse pelätä. Vaikka en itse ole erityisen suuri oluen vaahtoisuuden ystävä olisin kuitenkin sitä hieman enemmän kaivannut pintaan tunnelmaa antamaan – edes sen verran että kerkeäisin sitä maistamaan.
Maku oluessa on maltillinen. Siinä on hentoa kirpeyttä havaittavissa suutuntumassa mutta vahvuutta maussa ei ole juurikaan. Jälkimakua ei ole juuri nimeksikään. Makunsa puolesta kokonaisuus on hieman laimeahko omaan mieltymykseeni, mutta kuitenkin tällaisenaankin on Neito selkeästi juomakelpoista olutta jota voi ottaa mielellään toisenkin kerran.
Kappaleina tämän kanssa tuli havaittua toimivaksi ainakin Loituma – Tähden lentäessä sekä Myrkur – I riden så.
Olen aikaisemmin kirjoittanut jo monista tässä aivan kotini vieressä olevista ruokapaikoista mutta en kuitenkaan kaikkein lähimpänä sijaitsevasta Susan pizzeriasta. Tällä kertaa testaukseen oli siis jo oiva aika kirjoittaa tännekin millaisesta paikasta on kyse.
Susan Pizzeria sijaitsee Vantaalla Koivukylässä osoiteessa Rautkallionkatu 3. Ravintolasta en löytänyt juurikaan tietoja netistä mutta Pizza-Onlinen kautta pääsee paikan ruokatarjontaa katsomaan.
Paikka on niin ulkoa kuin sisältäkin erittäin perinteisen kebap-paikan näköinen. Suurimpana yllätyksenä tulee paikan koko joka tuntuu merkittävästi yleistä kebap-paikan kokoa isommalta eli istumapaikkoja tuskin kovin kauaa joutuu etsimään.
Susan Pizzeria on sisältä tilava
Tilaus on tutun suoraviivaista kuten jokaisessa kokemassani kebap-paikassa. Kävellään tiskille, tehdään tilaus ja mennään istumaan ja odottamaan. Valinnakseni päätyi tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta nähtävä rullakebap sekä iso Karhun kolmonen.
Ateriaa ei kovin kauaa joutunut odottamaan, aika tarkalleen noin kymmenisen minuuttia ainakin valokuvien aikaleimoista katsottuna. Kebappi oli pistetty täälläkin paikassa kuvan mukaisesti kahteen osaan. Se tuntuu itsestäni vieläkin hieman erikoiselle joka toki johtuu siitä että olen tottunut että kebappi tuodaan rullassa yhtenä pötkönä eikä pilkottuna pienemmäksi. Eipä siinä, ei se onneksi kokemusta muuta huonommaksi.
Maku oli hyvä eikä siinä ollut mitään valittamista. Se oli makunsa ja koostumuksensa puolesta juuri sellainen millaisena olen kebapin tottunut syömään eli omaan makuuni toimiva ateria. Rullan kuoriosa sitä vastoin oli parempi kuin tavallisesti kebappiloissa on.
Ulkoa paikka näyttää perinteiseltä kebapmestalta
Ulkoa katsottuna yleisilme jättää toivomisen varaa kuten valitettavasti hyvin monessa muussakin kebap-paikassa. Se ei houkuttele nälkäisiä vantaalaisia seireenin lailla puoleensa mutta tästäkin huolimatta Susan pizzeria jätti positiiviset kokemukset ruokansa ja palvelunsa puolesta. Jos etsinnässä on siis kebappila Koivukylästä on tämä huomioimisen arvoinen vaihtoehto.
