Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Terminator Genisys

    Sarah Connorin roolissa nähdään Game of Throneseista tuttu Emilia Clarke

    Terminator Genisys (IMDB) on vuonna 2015 julkaistu toiminnallinen sci-fi jonka on ohjannut Alan Taylor. Pääosarooleissa nähdään Emilia Clarke, Jason Clarke, Arnold Schwarzenegger sekä Jai Courtney.

    Ihmiskunta on joutunut tulevaisuudessa hankalaan tilanteeseen sillä oman tietoisuuden saavuttanut Skynet tietokonejärjestelmä on aiheuttanut ihmisille tukalat olosuhteet nähtyään ihmiskunnan uhkana. Ihmiset eivät ole kuitenkaan luovuttaneet taisteluitta ja niinpä koneet ovat huomanneet että John Connorin (Jason Clarke) johtama armeija on kova vastus.

    Aikamatkustuksen suomien mahdollisuuksien vuoksi Kyle Reese (Jai Courtney) lähetään menneisyyteen suojelemaan John Connorin äitiä Sarah Connoria (Emilia Clarke) sillä roboteilla on suunnitelmana tuhota Sarah jotta John ei pääsisi edes syntymään ja sitä kautta estämään Skynetin suunnitelmia.

    Siinä missä juonikuvio on hyvin samanlainen kuin alkuperäisessäkin Terminatorissa (lue arvostelu täältä) ottaa Genisys omia juonteitaan sillä aikajanat ovat enemmän tai vähemmän erilaiset kuin tulevaisuudesta menneisyyteen hypännyt Kyle on kuvitellut. Sarah on tietoinen tulevaisuuden asioista ja myös Kyle saa tietää menneisyydessä ollessaan omaa historiaansa paremmin.

    Alkuperäisistä Terminatoreista tuttu Arnold Schwarzenegger on mukana myös tässä filmatisoinnissa

    Moni kakku päältä kaunis on kenties osuvin ilmaisu mitä nopeasti miettien Terminator Genisyksestä tulee mieleen. Sen ulkoiset piirteet ovat näyttävät, sen äänimaailma on toimiva, ohjaus, näyttely ja kaikki muutkin tuotantotekniset peruselementit ovat asiallista tasoa mutta sisällöllisesti kokonaisuus jättää tyhjän ja merkityksettömän tunnun.

    Genisyksestä on helppo löytää hyviäkin piirteitä sen ison maailman meiningillä toteutettujen tehosteiden ansiosta, mutta elokuvalliselta anniltaan se jää kauas jälkeen alkupään Terminatoreista. Siinä missä elokuvasarjan ensimmäisissä osissa oli tunnelmaa ja toimiva rytmi ei tämän tapauksessa kumpaakaan tahdo löytää etsimälläkään.

    Toimintaelokuvissa kuuluu tietenkin olla toimintaa, mutta siinä vaiheessa kuin toimintaa lyödään toiminnan perään ilman että katsojalle annetaan kunnollista hengähdystaukoa missä tarinaa rakennettaisiin menettää nopeat kohtaukset merkitystään. Kaikki kaahaamiset, ampumiskohtaukset, räjähdykset ja muut adrenaliiniryöppyjä tarjoavat vastaavat skenaariot laimenevat asteittain puuduttavaksi, merkityksettömäksi sekä itseistarkoitukselliseksi erikoistehosteiden ilotulitteluksi samaan tapaan kuin Man of Steelissä (lue arvostelu täältä).

    Epätasapainoisen toiminnallisuuden lisäksi Genisyksen tarina on suhteellisen mitäänsanomaton ja sekava. Tietenkin aikamatkustusta sisältävät juonet saavatkin olla jossain määrin sekavia itsessään monimutkaisen konseptinsa vuoksi, mutta Genisyksen eriävien aikajanojen ja mukaan lyhyesti liitettyjen sivuhahmojen kohtaamiset oman tulevaisuuden minänsä kanssa vailla kunnollista pohjustusta jättää lopulta vain tarpeettoman täytteen tunnun.

    Päähahmot ja heidän välinen dynamiikkansa tuntuu kautta linjan etäiseltä eikä niissä ole minkäänlaista tunnetta joka katsojalle välittyisi. Lisäksi juonellisesti sinänsä olennainen mutta päälle liimatun teennäiseltä tuntuva ihmissuhdeosuus on lähinnä puuduttava ja turha lisä nykyisellä toteutuksella.

    Terminator Genisys on suhteellisen tylsä ja mitäänsanomaton toimintaelokuva jonka katsoo kyllä kerran tai vaikka kahdestikin, mutta joka ei anna katsojalleen erityisesti mitään muuta kuin näyttävän erikoistehostespektaakkelin joka jaksaa viihdyttää edes jossain määrin sen noin kahden tunnin keston verran.

    Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 272 630 annettuun ääneen”]6,3/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: King Arthur – Legend of the sword

    Kuningas Arthurin roolissa nähdään Charlie Hunnam

    King Arthur – Legend of the Sword (IMDB) on Guy Ritchien ohjaama toiminnallinen fantasiaelokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään Charlie Hunnam, Astrid Bergès-Frisbey, Jude Law sekä Djimon Hounsou.

    Maagien ja ihmisten välillä on ollut pitkään jatkunut rauha joka kuitenkin järkkyy. Kuningas Uther Pendragon (Eric Bana) ja vaimonsa menehtyvät mutta heidän poikansa Arthur (Charlie Hunnam) pääsee turvaan. Arthur näkee ja kokee lapsuudessa vääryttä itseään ja läheisiään kohtaan ja niinpä hänestä kasvaa oikeudenmukaisempi sankari.

    Eräänä päivänä vesiä väistyy läheisestä järvestä ja legendaarinen Excalibur-miekka ilmestyy näkyviin kiveen iskettynä. Tarina kertoo että seuraava kuningas on se kuka pystyy irroittamaan miekan kivestä ja niinpä tämän tunnetun legedan mukaisesti Arthur on se kuka tuon ihmeen pystyy tekemään.

    Vallassa oleva kuningas Vortigern (Jude Law) haluaa raivata Arthurin tieltään mutta tätä yrittäessään hän vain onnistuu luomaan Arthurista sen kuninkaan joksi hänen on määrä tulla.

    Valtaa pitävä kuningas Vortigern (Jude Law) ei halua Arthuria kuninkaaksi

    Kuningas Arthurin tarina on vuosisatoja vanha legenda ja Wikipedian mukaan ensimäisen kerran hänet saatetaan mainta jo 600-luvulla walesilaisessa runoelmassa nimeltä Gododdin. Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat kiehtova myytti joka jo lapsena on itseäni kiinnostanut. Ikävä kyllä tämä elokuva ei tee millään muotoa kunniaa kiehtovalle legendalle, enemmänkin päin vastoin.

    Tarina jonka pohjalle elokuva on rakennettu antaa hyvät raamit joiden sisälle voi tehdä monipuolisen ja kiinnostavan juonen. Näkymättömät rajat ovat muutenkin niin laveat että niiden ylikin voi hyppiä reilusti sivuun ja silti onnistua vielä tekemään mielenkiintoisen mutta legendaa kunnioittavan elokuvan, mutta jostain syystä tämän filmatisoinnin kohdalla on astuttu niin kauas ohi polulta että tarina ei enää tunnu arvokasta nimeään kunniakkaasti kantavalta elokuvalta.

    Vaikka sivuuttaa täysin tuon osuuden että tarina ei juurikaan sovi legendaansa ja pyrkii näkemään tämän itsenäisenä tarinana ei siltikään liian paljoa hurraamista löydy. Tarina on tylsä, mitäänsanomaton ja täysin merkityksettömän tuntuinen. Tietenkin isossa kuvassa sillä on selkeä merkitys, mutta tapa miten se on toteutettu jättää niin rikkonaisen kokoneisuuden että iso kuva hukkuu kaiken toiminnan taakse.

    Toimintaelokuvissa on tietenkin hyvä olla toimintaa, mutta liiallinen toiminnallisuus eri muodoissaan aiheuttaa sen että kohtauksien vaikutuksen arvo vähenee ja jokainen kohtaus alkaa nopeasti tuntumaan samalta. Siihen turtuu. Näin käy myös tämän elokuvan kohdalla eikä mikään kohtaus lopulta enää tunnu miltään tarinan kannalta. Näyttäviä kohtauksia kyllä elokuvassa nähdään ja niistä voi kyllä helposti ohjausta ja erikoistehosteita kiittää, mutta kaunis kuori vailla merkitystä ei kauaa jaksa viihdyttää.

    Kuningas Arthurin legenda kerrottuna King Arthur – Legend of the Swordissa on tylsä ja mitäänsanomaton toiminta jonka ainoat hyvät apektit löytyvät sen teknisessä toteutuksessa. Tehosteet ja paikoitellen käytetyt hidasteet ovat toimivia ja näyttäviä katsoa. Kaiken kaikkiaan tätä elokuvaa en silti voi suositella katsottavaksi ja se jääkin keskivertoa huonommaksi elokuvaksi.

    Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 212 145 annettuun ääneen”]6,7/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Bring it on (Anna palaa)

    Koreografiat on tyylikkäitä

    Bring it on (IMDB) joka on käännetty muotoon Anna palaa on samaa nimeä kantavan elokuvasarjan ensimmäinen osa. Elokuva on julkaistu vuonna 2000 ja sen on ohjannut Peyton Reed. Pääosissa nähdään Kirsten Dunst, Eliza Dushku sekä Jesse Bradford. Täällä blogissa olen aikaisemmin arvostellut elokuvasarjan toisen osan jonka arvostelun voi lukea täältä.

    Urheilua, komediaa ja romantiikkaa yhdistävä Bring it on kertoo high schoolin cheerleader-ryhmän matkasta kohden cheerleadauksen mestaruuskisoja. Joukkueen uudeksi kapteeniksi valitaan Torrance Shipman (Kirsten Dunst) jonka ollessa johdossa joukkueessa tapahtuu heti yhden cheerleaderin loukkaantuminen minkä vuoksi joukkue joutuu etsimään uuden henkilön paikkaamaan häntä.

    Monenlaisia ehdokkaita nähdään mutta sopivaa ei tunnu löytyvän ennen kuin Missy Pantone (Eliza Dushku) astelee ehdokkaaksi. Torrance tietää heti että Missy on oikea henkilö tähän paikkaan, mutta kaikki muut eivät kuitenkaan ole yhtä vakuuttuneita hänen sopivuudestaan.

    Lisää takaiskuja on joukkueelle luvassa sillä Torrance saa Missyn kautta kuulla että heidän joukkueensa koreografiat on varastettu toiselta vähemmän tunnetulta joukkueelta. Aikaisempi kapteeni on häpeilemättä ottanut toisten joukkueen koreografioita mutta tällä kertaa asiaan on tulossa muutos.

    Cheerleader-joukkueen kapteenin Torrance Shipmanin roolissa nähdään Kirsten Dunst

    Amerikkalaisia high school -elokuvia katsoneille cheerleaderit ovat varmasti tulleet tunnetuksi valkokankaalla kauniina mutta älyllisesti heikkolahjaisina tanssityttöinä joiden perään koulun miesväki katselee ja jotka aina päätyvät ihmissuhteissaan koulun urheilullisten atleettien seuralaiseksi. Bring it onissa kyllä on samankaltaisia high school -komedioista tuttuja vivahteita, mutta tässä cheerleadereiden älykkyyttä tai muuta olemusta ei tuoda samalla tapaa negatiiviseen valoon kuin yleensä on tapana.

    Cheerleadaus on fyysinen rytmitajua ja voimaa vaativa laji joka vaatii harrastajaltaan hyvää kuntoa. Vaikka tätä aspektia ei kovin suorasti elokuvassa esiin tuodakaan on se kuitenkin havaittavissa välillisesti monissakin kohdin. Tämä on hyvä asia, sillä tällä joukkueurheilun muodolla on ainakin elokuvissa kohtalaisen negatiivinen kaiku ja sen raskaus ja haasteellisuus usein sivutetaan täysin fokuksen ollessa tanssijoiden ulkoisessa viehättävyydessä ja järjen puutteessa. Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä joskus myös vakavamielisempi draama tämän aihepiirin ympäriltä.

    Viihdyttävä, komediallinen ja ennen kaikkea mukaansatempaava ovat sanat joilla parhaiten tätä elokuvaa kuvaisin. Kaikki lajityyppinsä elementit on tehty hyvin ja toimivasti. Hahmoja avataan hieman jotta heistä saa muodostettua kuvan, ryhmädynamiikka on tarpeeksi selkeää ja juoni etenee tasaisen varmasti eteenpäin sopivalla tempolla. Lopun cheerleadauskilpailu on ilahduttavaa katsottavaa tyylikkäine koreografioineen ja tarinan kliseinenkin romanttinen suhdekuvio ajaa asiansa oman lajityyppinsä viitekehyksessä.

    Näyttelytyö on hyvää kautta linjan ja Kirsten Dunst on uskottava myös tämänkaltaisessa kepeämmässäkin roolissa. Tämä sinänsä ei yllätä ja onhan Dunst ehdottomasti yksi omista suosikkinaisnäyttelijöistäni. Mitä enemmän hänen elokuviaan on nähnyt, sitä vakuuttuneemmaksi hänen kyvyistään tulee.

    Kokonaisuutena Bring it on kuuluu kepeisiin hyvän mielen elokuviin jonka moni voi katsoa luultavasti kerran tai kahdesti, mutta itselleni tämä jostain syystä silti ylittää kynnyksen että voisin tämän katsoa monet kerrat useamminkin. Ehkä kokonaisvaltainen elokuvasta huokuva hyvä ja innoittava fiilis nostaa tämän itselleni kuitenkin “guilty pleasure” -elokuvaksi jollaiseksi päädytään emotionaalisesti eikä rationaalisesti elokuvaa arvostellen. Arvosana perustuu kuitenkin elokuvallisiin ansioihin eikä siihen että se itselleni irrationaalisesti toimii merkittävästi paremmin kuin arvosanasta voisi kuvitella.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 00000 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Tuhannen uniikin elokuvan raja rikki!

    Tuhannen elokuvan rajapyykki rikkoutui vuoden 2002 Shi mian mai fu -kohdalla.

    Taustaa

    Tuhannen uniikin leffapäiväkirjaan merkityn elokuvan rajapyykki rikkoutui maanantaina kun katsoin Shi mian mai fu -elokuvan (Lentävien tikarien talo).

    Olen merkinnyt katsomiani elokuvia vuodesta 2013 saakka, tosin silloin olen merkinnyt ainoastaan 29 elokuvaa. Joskus ennen vuotta 2013 olin kyllä merkinnyt IMDB:hen katsomiani leffoja luultavasti kohtalaiset määrät, mutta tuolloin nollasin katseluhistorian ja aloitin puhtaalta pöydältä merkintöjen tekemisen. Olen siis elämässäni nähnyt enemmänkin leffoja kuin vain nämä 1000 kappaletta.

    Jostain syystä vuoden 2013 jälkeen seuraavat katselumerkinnät on vasta joulukuulta 2016 jolloin olen merkinnyt 7 elokuvaa. 2017 alkoi merkintöjen määrä jo hieman kasvamaan sillä tuolloin olen merkinnyt katsotuksi 38 filmatisointia, mutta vasta vuonna 2018 alkoi katsominen olemaan selkeästi kappalemääräisesti suurempaa sillä vuoden 2018 saldona olikin jo 187 katsottua teosta.

    Käytännössä katsoen siis 926 elokuvaa näistä tuhannesta on katsottu vuoden 2018 jälkeen eli hieman vajaassa neljässä ja puolessa vuodessa.

    Sekalaisia tilastoja

    Tilastojen mukaan eniten katsomani genret on olleet draama (343 kpl), komedia (333 kpl) ja toiminta (315 kpl). Tietenkin yksi elokuva on useasti montaa eri lajityyppiä, joten esimerkiksi toimintakomediat päätyvät luultavasti tilastoissa kumpaankin genreen.

    Maat joissa elokuvia on tuotettu on häpeällisen korostuneesti olleet amerikkalaisia – 842 filmiä on Amerikasta ja seuraavaksi tuleva Englanti on ollut ainoastaan 133 elokuvassa merkittynä maaksi. Tässäkin luultavasti pätee se että yksi elokuva voi kuulua kahteen eri maahan, mutta tilastoista on helppoa havaita että amerikkakeskeisesti on tullut filmejä katsottua. Kolmantena paikkaa pitää Ranska jossa on tehty ainakin jossain määrin 70 näkemääni teosta.

    Natasha Henstridge vuoden 1995 elokuvassa Species.

    Puhutuista kielistä on englanti ollut vahvasti ykkösenä 931 filmissä, ranska 98:ssa ja espanja 89:ssä. Kuten näistä voi nopeasti laskea niin tietenkin useammassakin elokuvassa on ollut useampaa kieltä sekaisin.

    Parhaan elokuvan Oscarin kahmineista filmatisoinneista olen nähnyt 29, IMDB:n 250:n parhaan elokuvan listalta olen nähnyt 78, 1001 elokuvaa jotka jokaisen pitäisi nähdä edes kerran elämässään -listalta olen nähnyt 92 kpl ja kaikkien aikojen sadan suurimman kassamagneettielokuvan joukosta olen nähnyt 42 kpl.

    Näyttelijöiden osalta ykköspaikkaa pitää Jennifer Aniston jonka filmejä olen nähnyt 36 kpl. Toisella sijalla on Willem Dafoe (17 kpl) ja kolmannella paikalla on Samuel L. Jackson (16 kpl). Seuraavia sijoja pitää Johnny Depp (15 kpl) ja J. K. Simmons (13 kpl). Näyttelijöitä joilta olen nähnyt 12 elokuvaa on ollut Morgan Freeman, Robert De Niro, Matt Damon, Natalie Portman, James Franco, Paul Rudd sekä Warwick Davis. Näyttelijöitä joita olen nähnyt 11 elokuvassa on ollut Kirsten Dunst, Seth Rogen, Hugo Weaving, Brad Pitt, Michael Peña sekä Michael Papajohn.

    Arly Jover elokuvassa Vampires: Los Muertos vuodelta 2002

    Ohjaajien ykköspaikkaa pitää Steven Spielberg (9 kpl) ja heti hänen vanavedessään tulee Stanley Kubrick sekä Christopher Nolan (8 kpl kummallakin). Naisohjaajista eniten olen nähnyt Sofia Coppolan elokuvia, yhteensä 6 kpl.

    Eniten olen nähnyt vuoden 2006 filmejä (51 kpl), toiseksi eniten vuoden 2017 filmejä (49 kpl) ja kolmanneksi eniten vuoden 2010 tuotoksia (46 kpl).

    Miten tästä eteenpäin

    Jos mitään maata mullistavaa ei tapahdu on elokuvia tarkoitus yhä jatkossakin katsoa. On luultavaa että katsominen pysyy kutakuinkin samanlaisena, mutta jossain määrin olisi tarkoitus pyrkiä lisäämään muidenkin kuin vain amerikkalaisten elokuvien katsontaa. Lisäksi pitkän ajan tavoitteena on katsoa kaikki parhaan elokuvan Oscarin voittaneet filmatisoinnit joissa riittää vielä myöskin paljon tekemistä.

    Jatkossa toivon mukaan myöskin elokuvien vuosikymmenet tulevat laajemmin edustetuksi, sillä nyt painopiste on selvästi vuoden 2000 jälkeisissä filmeissä.

    Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, millä tyylillä tahansa. Kuitenkin elokuvien katsomisessa olennaista on viihde joten turha tästäkään tehdä mitään liian tavoitteellista toimintaa 🙂

  • Leffalauantai: Star Wars: Episode 3 – Revenge of the Sith (Tähtien Sota: Episodi 3 – Sithin kosto)

    Anakin (Hayden Christensen) on valinnut pimeän puolen ja on saanut uudeksi nimekseen Darth Vader

    Star Wars: Episode 3 – Revenge of the Sith (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Tähtien Sota: Episodi 3 – Sithin kosto on vuonna 2005 julkaistu toiminnallinen seikkailuelokuva jonka on ohjannut George Lucas. Pääosissa nähdään Hayden Christensen, Natalie Portman, Ewan McGregor, Samuel L. Jackson sekä Ian McDiarmid.

    Galaktinen tasavalta on sodassa kreivi Dookun (Christopher Lee) joukkoja vastaan. Anakin Skywalker (Hayden Christensen) ja Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor) käyvät valomiekkataistelun Dookua vastaan jonka seurauksena Dooku menehtyy Anakinin valomiekan toimesta. Jedien pelastama Palpatine (Ian McDiarmid) nimittää Anakinin edustajakseen jedineuvostoon mutta tämä ei miellytä jedejä.

    Anakinin turhautuminen ja epäilykset jedejä kohtaan kasvavat vähitellen Palpatinen ruokkiessa niitä tahtonsa mukaisilla johdattelevilla ajatuksilla. Anakin saa selville että Palpatine on jedien etsimä sith-lordi Darth Sidious ja hän paljastaa sen myös jedimestari Mace Windulle (Sauel L. Jackson). Mace Windu käy taistoon Palpatinea vastaan ja on kukistamaisillaan hänet kun Anakin kääntyykin auttamaan alakynteen jäänyttä Palpatinea. Teolla on suuret vaikutukset sillä pimeän puolen saatua vallan Anakinista alkaa hänen tekonsa käymään aina vain tappavammiksi viattomiakin osapuolia kohtaan.

    Mestari Yoda on nähnyt Anakinin tekemiä kauheuksia

    Sithin kosto on hieno ja onnistunut jatkumo The Phantom Menacelle (lue arvostelu) sekä Attack of the clonesille (lue arvostelu) ja se toimii omanlaisenaan loppuna sekä uuden alkuna. Se päättää tyylikkäästi kahden ensimmäisen episodin rakentaman tarinan missä keskiössä on ollut Anakin Skywalker ja se petaa valmiiksi sijan tuleville alkuperäisille episodeille 4-6 antaen katsojalle kaiken tarvittavan pohjatiedon tulevien episodien päätähdestä.

    Edellisessä osassa omaan mieltymykseeni kiintoisinta oli kuinka Anakinin persoonassa alkoi jo vähitellen näkymään niitä piirteitä jotka johdattavat häntä pimeälle puolelle. Tässä episodissa tuo pidempään jatkunut hahmon kehitys saavuttaa vihdoin täyttymyksensä ja Anakin vajoaa menettämisen pelon, pettymyksen tunteiden, epäluottamuksen ja vallanhalunsa vuoksi Voiman pimeälle puolelle. Tapa miten tämä kuvataan toimii hyvin ja se on mielenkiintoinen psykologisestikin mietittynä.

    Anakinin vähittäisessä lankeamisessa pimeälle puolelle on samaan aikaan myös havaittavissa samanlaista tapaa kuin ihmisen lankeamisessa Edenin puutarhassa käärmeen myötävaikutuksesta (1. Moos. 3:1-24). Epäilyksen ja epäluottamuksen siementen kylvämisen jälkeen valmiiden valheellisten totuuden tarjoaminen uutena totuutena uppoaa kenties liiankin helposti otolliseen maaperään kun vain valhetta näennäisesti tukevat havainnot vaikuttavat tukevan valhetta totuuden sijaan.

    Visuaalisesti tämäkin elokuva toimi hyvin eikä siitä mitään isompaa moitteen sijaan löydy. Pidin myös siitä kuinka elokuvan alkupuolella oli hieman kepeää huumoriakin mukana joka kuitenkin tarinan synkentyessä siirtyy sopivasti sivuun rikkomasta intensiiviseksi kehittyvää tunnelmaa. Elokuvan valomiekkataistelut ovat toimivia ja erityisesti Yodan ja Palpatinen välinen taistelu on mukaansatempaava.

    Kokonaisuutena Revenge of the Sith on erinomainen Star Wars -elokuva. Jos kahta aikaisempaa ei ole pohjalle nähnyt ei tästä yksittäisenä teoksena luultavasti saa paljoakaan irti, mutta jos kaksi edellistä osaa on nähnyt on tämä niille täydellinen päätös joka erottuu selkeästi edukseen. Omaan makuuni tähän elokuvaan kiteytyy kaikki se mistä Star Warseissa itse pidän.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 760 821 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])