Poika (Jackie Coogan) ja Chaplin (Charles Chaplin)
Charles Chaplinin ohjaama elokuva The Kid (IMDB) joka suomennettuna tunnetaan nimellä Chaplinin poika on vuonna 1921 julkaistu draamakomedia. Sen pääosissa nähdään Charles Chaplin, Edna Purviance sekä Jackie Coogan.
Nuori nainen (Edna Purviance) synnyttää pojan mutta ei kuitenkaan pysty huolehtimaan lapsesta. Hän jättää lapsen jonkin löytämänsä auton takapenkille josta hän monen mutkan kautta päätyy yksin elävän miehen (Charles Chaplin) huostaan. Pian viisi vuotta on vierähtänyt ja poika (Jackie Coogan) on kasvanut jo vauvasta pikkupojaksi. Mies kasvattaa poikaa kuin omaansa kunnes lääkärille selviää että poika ei ole varsinaisesti hänen. Pian asiaan puuttuu jo orpokodin väkikin ja pojan ja kasvatti-isän tiet näyttävät kulkeutuvan kummankin tahtoa vastaan erilleen.
Lapsen äiti (Edna Purviance)
Chaplinin The Kid on komediallisia elementtejä sisältävä viihdyttävä draama joka on kestänyt hyvin ajan hammasta. Elokuvan julkaisusta on jo hitusen yli 100 vuotta, mutta hyvin toteutettu filmatisointi ei yhtään häpeä nykyelokuvien rinnalla vaikkakin elokuva taidemuotona on kokenut hyvin suuren muutoksen tämän elokuvan jälkeen.
Kerrontatyyli on hieman teatterimainen, sillä välissä asioita selvennetään väliteksteillä mutta pääsääntöisesti katsojaa kuljetetaan kohtauksesta toiseen luonnollisesti etenevällä filmatisoinnilla. Vaikka elokuvassa ei ole ääneen käytävää dialogia on katsojan silti pääsääntöisesti helppoa pysyä kartalla tapahtumien kulusta ja merkityksestä.
Tarina on toimiva ja toteutuskin saa elokuvan menemään mukavaan helposti lähestyttävän viihde-elokuvan kategoriaan. Näyttely on hyvää eikä elokuvan tekninen toteutuskaan jätä kaipaamaan enempää. Toisinaan tämänkaltainen yksinkertainen ja vähäeleinen sympaattisen tarinan kerronta on kaikki mitä tarvitaan joten tätä taustaa vasten The Kid on katsomisen arvoinen elokuva vielä näinäkin päivinä.
Reminiscence (IMDB) on vuonna 2021 julkaistu mysteerillinen romanttinen sci-fi-elokuva jonka on ohjannut Lisa Joy. Pääosarooleissa nähdään Hugh Jackman, Rebecca Ferguson sekä Thandiwe Newton.
Tarinassa kerrotaan yksityisetsivistä Nick Bannisterista (Hugh Jackman) sekä Emily ‘Watts’ Sandersista (Thandiwe Newton) joiden käytössä on laite jonka avulla he pääsevät ihmisten muistoihin. Eräänä päivänä sulkemisaikaan heidän asiakkaakseen tulee Mae (Rebecca Ferguson) joka haluaa apua kadonneiden avaintensa löytämiseen.
Maen muistoissa on jotain sellaista mikä herättää Nickin mielenkiinnon häntä kohtaan muutoinkin ja kadonneiden avainten etsinnän jälkeen he pian tekevät tuttavauutta myös ammatillisten asioiden ulkopuolella. Välit lämpenevät aina suhteeksi kunnes eräänä päivänä Mae Nickin hämmästykseksi vain katoaa ilman selityksiä. Muiden ihmisten muistoihin mennessä Nick ja Emily törmäävät jälleen muiden muistohin Maesta ja saavat huomata että kaikki se mitä Nick on Maesta luullut ei välttämättä olekaan todenmukaista.
Mae (Rebecca Ferguson)
Pidin tästä elokuvasta. Sen juoni on mukavan mielenkiintoinen ja se avautuu sopivalla rytmillä katsojalleen – tarpeeksi nopeasti että se pitää mielenkiintoa yllä, mutta samalla myös tarpeeksi hitaasti että se ei paljasta tarpeettoman paljoa kerralla.
Toimivan tarinan lisäksi pidin erityisesti elokuvan visuaalisesta tyylistä. Jollain tapaa valojen ja värien käyttö tuntui selkeästi keskivertoa elokuvaa miellyttävämmältä ja monien kohtauksien visuaalinen tunnelma oli näyttävää. Näyttely on tasaisen varmaa tasoa kuten voi odottaakin eikä mistään peruselementeistä löydä pahaa sanottavaa.
Kaikki rakennuspalikat oli tässä elokuvassa omaan makuuni kohdallaan joten kepeän viihdyttävänä sci-finä tämän katsoi mieluusti kerran ja helposti voisin tämän toisenkin kerran katsoa.
Jake Doylen roolissa lapsuuden roolissa nähdään Winslow Fegley
8-bit Christmas (IMDB) on vuonna 2021 julkaistu koko perheen komedia. Sen on ohjannut Michael Dowse ja sen pääosarooleissa nähdään Winslow Fegley, Steve Zahn, Bellaluna Resnick, Sophie Reid-Gantzert sekä Neil Patrick Harris.
Aikuiseksi kasvaneella Jake Doylellä (Neil Patrick Harris) on tytär Annie (Sophie Reid-Gantzert) joka haluaisi kovasti saada jo oman matkapuhelimen. Mummolassa ollessaan 8-bittisen Nintendon ääressä Jake alkaa kertomaan hänelle tarinaa kuinka hän sai tuon kyseisen Nintendon jota hän niin kovasti halusi lapsena ollessaan. Elokuva hyppää aikaan Jaken nuoruuteen ja pääosin tarinaa kuljetetaan nuoren Jaken (Winslow Fegley) näkökulman kautta. Isänsä tarinan kautta Annie ymmärtää että aina kaikkea ei saa mitä haluaisi, mutta samalla hän ja isänsä ymmärtää tarinan suuremman merkityksen.
Jake Doyle aikuisena (Neil Patrick Harris)
Oman ikäpolveni ihmisille 8-bittinen Nintendo on tavalla tai toisella kuulunut osaksi omaa lapsuutta – joko itse omistaen tai vähintäänkin välillisesti jonkin lähipiiriinsä kuuluvan ihmisen omistana – ja sitä kautta se on osa oman ikäluokkani sukupolvikokemusta aivan siinä missä Beatles, Elvis, hippiaate tai kuukävely ovat olleet osana aiempien ikäluokkien sukupolvikokemusta. Tätä taustaa vasten tarinassa on kyllä jotain kosketuspintaa josta voi jollain tapaa tarrata kiinni, mutta harmillisesti kosketuspinta jää kuitenkin liukkaaksi kuin öljytty hylje eikä ote pysy kiinni oikein missään kohtaa kunnolla.
Tarina itsessään on kohtalaisen tavallinen mutta silti toimiva. Eletään 80-lukua ja on monia lapsia jotka himoitsevat 8-bittistä Nintendoa päästyään sen vetovoiman vaikutuspiiriin ja jotka himoitsevat monien muiden tavoin tuota pelikonsolien ja digitaalisen maailman mullistanutta laitetta ja ovat valmiita tekemään paljon töitä jotta saisivat sellaisen myös itselleen. Oikean elämän tavoin tässä elokuvassakaan ei kovakaan työ ei aina tuota tulosta vaan maali karkaa aina vain kauemmaksi ja kauemmaksi – toisinaan tavoitetta ollaan lähempänä, toisinaan kauempana mutta kokonaisuutena päämäärä pysyy silti kirkkaana ja tavoittelemisen arvoisena.
Vaikka tarinan keskiö onkin lapsuudessa halutun asian saavuttamisessa ja kaikissa vastoinkäymisissä mitä sen tielle on tullut on omasta näkökulmastani katsoen kuitenkin syvempi merkitys siinä kuinka tärkeää on nähdä kaikki se mitä meillä jo on eikä ainoastaan sitä mitä meillä ei vielä ole.
Kokonaisuutena 8-bit Christmas on keskinkertainen elokuva. Siinä on kyllä tarina joka on toimiva ja sen tarinan syvempikin merkitys on toimiva, mutta kokonaisuus jättää silti toivomisen varaa. Se ei missään vaiheessa pääse kunnolla lentoon eikä se missään vaiheessa erityisemmin iske. Ei se tylsäkään ole, mutta tällaisenaan se jää keskinkertaisten tusinaelokuvien laariin.
Tony Montana (Al Pacino) on tyylikkäästi pukeutuva rikollinen
Brian De Palman ohjaama vuoden 1983 Scarface (IMDB) joka suomeksi tunnetaan myös nimellä Arpinaama on Al Pacinon, Michael Pfeifferin ja Steven Bauerin tähdittämä rikosdraama joka pohjautuu Howard Hawksin ohjaamaan ja käsikirjoittamaan samaa nimeä kantavaan vuonna 1932 julkaistuun rikoselokuvaan.
Alkukohtauksessa näytetään kuinka Kuuban presidentti Fidel Castro antaa tuhansien kuubalaisten lähteä maastaan Yhdysvaltoihin. Matkustajien joukossa on mielipidevankien lisäksi myös monia rikollisia joihin Tony Montanakin (Al Pacino) kuuluu. Hänet ja monet muut matkalaiset joilla ei ole oleskelulupaa ja työntekoon oikeuttavaa green cardia viedään Yhdysvalloissa Freedomtowniin.
Jonkin ajan kuluttua Montanan ystävä Manny (Steven Bauer) saa alamaailmasta green cardia vastaan tarjouksen keikasta missä eräs Freedomtownissa oleva henkilö täytyisi päästää hengiltä. Montana tarttuu tilaisuuteen ja päästää henkilön päiviltä jonka seurauksena he saavat itsellensä tien vapauteen Freedomtownista.
Tavallinen työ ei Mannyä ja Tonyä houkuta joten pian alamaailman tekemät työtarjoukset alkavat vaikuttamaan mielenkiintoisemmilta ja näinpä kaksikko astuu rikollisuuden poluille hoitamaan askel kerrallaan isompia tehtäviä.
Osana vallanhaluaan Tony haluaa myös omakseen pomonsa naisen Elviran (Michelle Pfeiffer)
Muutto Kuubasta mahdollisuuksien maahan Yhdysvaltoihin antaa tilaisuuden uudelle alulle, mutta uudetkaan olosuhteet eivät aina kannusta muutokseen rehelliseen elämään. Alkumetreiltä asti Tony Montanan luonteen vallanhimo ja kontrolloimisen halu tulevat hyvin esille sillä pienillä palkkioilla tarjotuista tehtävistä hän alkaa neuvottelemaan kovempipalkkiosia siitäkin huolimatta että tarjotut tehtävät voisivat jäädä saamatta. Hän tietää mihin kykenee ja on valmis myös vaatimaan sen mikä hänelle kuuluu.
Rikolliset kyvyt eivät jää huomaamatta alamaailmassa ja pian hän ja Manny pääsevät osallisiksi asteen verran isompiin kuvioihin huumerikollisuuden alueella. Vaikka Tony rupeaakin tekemään töitä Frank Lopezille (Robert Loggia) alkaa hän pian jo havittelemaan lisää valtaa ja isompia kuvioita. Vallan ja menestyksen halun lisäksi myös Frankin nainen Elvira (Michelle Pfeiffer) on jotain jonka Tony haluaa ja askel kerrallaan hän saavuttaa kaiken sen mistä hän on haavaillut.
Uransa huipulle astuessaan hän näkee taivaalla viestin “The World Is Yours” (“Maailma on sinun”) ja kohtauksen hetki toimiikin jonkinlaisena vedenjakajanas vanhan ja uuden elämänvaiheen välillä. Vallanhimo ja häikäilemättömyys on tuottanut hedelmää ja nähty viesti kiteyttää hyvin rikollisen elämän uran huippukohdan. Hieno iskulause joka lopulta tulee kuitenkin saamaan ainoastaan ironisen sävyn. Maailman omaksi saamisesta tuli itselleni väistämättä mieleen myös Raamatun sanat:
“Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta saattaa itsensä tuhoon ja turmioon?” – Luukas 9:25 (vuoden 1992 käännös)
Hienossa ravintolassa istuessaan Manny ja Elviran kanssa Tony alkaa kyseenalaistamaan kaiken saavuttamansa merkityksen.
Vaikka Tony on tehnyt paljon työtä päästäkseen huipulle alkaa hänen otteensa pian jo luisua aina vain vallanhimoisempaan suuntaan myös siviilielämän puolella. Raha ja valta sokaisevat hänet täysin ja kontrollin halu asioihin myös lähipiirinsä elämässä alkaa saavuttamaan epäterveet mittasuhteet. Ulkoisten puitteiden ollessa hienosti hän alkaa kuitenkin havahtumaan kaiken merkityksettömyyteen. Vainoharhaisuus lisääntyy ja aineiden käyttö kasvaa eikä saavutetut päämäärät enää näytä yhtä hohdokkailta kuin ennen niiden saavuttamista.
Ote herpaantuu ja pian näyttääkin että laki ja oikeus voittavat. Alamaailmassa kuitenkin on myös omat sääntönsä eikä niiden rikkomista katsota läpi sormien vaan niitä katsotaan enemmänkin läpi tähtäimen. Lopun viimeinen epätoivoinen taistelu muistuttaa kyllä katsojaa että tyylikkään puvun taakse verhoutuessaankin Tony on pohjimmiltaan alamaailman kasvatti, tappamaan kykenevä rikollinen joka kuitenkin on valtansa ja asemansa sokaistamana menettänyt terävimmän otteensa.
Vaikka kyseessä on todella pitkä elokuva (2 h 50 min) ei se silti tunnu liian pitkältä. Se on mielenkiintoinen alusta loppuun saakka ja se pitää hyvin otteessaan. Kokonaisuutena tämä on erinomainen elokuva ja pääsipä se myös Suosituksia-listallenikin.
Grease (IMDB) on vuonna 1978 julkaistu romanttinen musikaali jonka päätähtinä nähdään John Travolta, Olivia Newton-John sekä Stockard Channing. Elokuvan on ohjannut Randal Kleiser.
Kesälomalla ollessaan australialainen Sandy Olson (Olivia Newton-John) tapaa mielenkiintoisen oloisen pojan Dannyn (John Travolta). Heille syntyy romanssi joka kuitenkin näyttää jäävän ainoastaan kesän kestäväksi sillä Sandy on palaamassa takaisin Australiaan. Tilanne muuttuu ja hän ja Danny huomaavat pian olevansa yhdessä samassa koulussa.
Sandyn harmiksi Danny ei ole enää lainkaan se sama miellyttävä nuori mies johon hän on kesällä rakastunut vaan sliipatussa tukassaan imagonsa vankina oleva T-Birds-jengin johtohahmo. Aitous on karissut ja sosiaalisesti odotettu esittäminen on tullut tilalle kunnes rakkaus saa Dannyn silmät aukeamaan sille mikä todella on tärkeää.
Sandy (Olivia Newton-John)
Grease on hyvän mielen high school -maailmaan sijoittuva musikaali missä omissa ahtaissa rooleissaan elävät nuoret kasvavat askeleittain kohden aikuisuuden maailmaa missä asiat alkavat löytämään oikeampia arvojärjestyksiä.
Modernimpien high school -elokuvien tapaan myös tässä on selkeitä karikatyyrisiä rooleja joihin monet oppilaat sijoittuvat; mukana on niin koulun coolit jengiläiset, urheilijaporukat, suosittujen tyttöjen jengi sekä yksittäisiä epäsusiossa eläviä nörttejä.
Vaikka tarina onkin suhteellisen ennalta-arvattavaa ja kliseistäkin on tämän elokuvan viehätys kuitenkin muualla. Sen mukaansatempaavat ja svengaavat kappaleet ovat mukavaa kuunneltavaa ja myös koreografiat ovat tyylillä toteutettuja. Roolisuoritukset toimivat hyvin ja kokonaisuus on hyvällä maulla toteutettua kepeää ja hupaisaa viihdettä.
Kilttiin tyttöön rakastuminen onnistuu lopulta koulun kovalta pojaltakin eikä kiltin tytön imago lopulta estä myöskään kaivamasta räväkämpääkin puolta esiin.
