Leffalauantai: Super 8

Super 8 (IMDB) on Sci-Fi/mysteeri/trilleri vuodelta 2011. Sen on ohjannut J.J. Abrams ja pääosarooleissa nähdään Elle Fanning, Joel Courtney sekä Riley Griffiths.

Elokuva sijoittuu vuoteen 1979 ja se kertoo nuorista jotka ovat tekemässä harrastelijafilmiä Super 8 -filmikilpailuun. Kuvauksien aikana he ovat silminnäkijöinä onnettomuudelle jossa juna suistuu raiteiltaan ja pian tapahtuman jälkeen lähipäivinä alueella alkaa tapahtua monia erikoisia ilmiöitä. Myös armeija on kiinnostunut tapauksesta ja pian armeijan väkeä pyörii tapahtumapaikalla salamyhkäisyyden verhon ympäröimänä.

Juoni on suhteellisen suoraviivainen ja helposti lähestyttävä sci-fi jossa huokuu 90-lukulainen Spielbergimäinen tunnelma. Siinä on kaikesta räiskinnästä ja paljon tylymmästä tarinastaan huolimatta etäisesti E.T.-mäisiä vivahteita – ehkä osittain ainakin siksi, että elokuvan keskiössä on lapsilauma jotka ovat toisinaan aikuisväkeä viisaampia.

Joe Lamb (Joel Courtney)

Elokuvan katsomisen jälkeen yllätyin katsottuani valmistusmisvuotta sillä olisin sijoittanut tämän fiilispohjaisesti 90-luvun alkuvuosille sen tyylin vuoksi. Mukavaa havaita että uudempiinkin elokuviin on onnistuttu saamaan samanlaista henkeä talletettua.

Pidin tämän elokuvan tyylistä ja tunnelmasta jota ohjauksella oli saatu luotua. Tarinan henkilöhahmot olivat kiinnostavia ja uskottavia ja pääjuonen lisäksi hahmojen väliset suhteet olivat toimiva lisäulottuvuus antamaan tarinalle syvyyttä. Esimerkiksi patoutuneiden ja selvittämättömien syyllisyyden tunteiden vaikutukset erään hahmon elämässä olivat mielenkiintoinen lisä hahmon muuten tasapaksuun merkitykseen.

Näyttelytyö oli hyvää tasoa ja erityisesti Alice Dainardin roolia esittävän Elle Fanningin roolisuoritus jäi mieleen sen verran onnistuneena, että täytynee panna merkille hänen roolisuorituksiaan myös muissa elokuvissa.

Elle Fanning roolissaan Alice Dainardina

Kokonaisuutena elokuva oli varsin miellyttävä kokemus. Pidin sen ohjauksesta ja näyttelytyöstä. Sen tarina oli viihdyttävä ja tarpeeksi monipuolinen, henkilöhahmot olivat uskottavia ja kiinnostavia, erikoistehosteet olivat tyylikkäitä mutta kuitenkin maltillisia ja teemaa tukevia eikä itseistarkoituksellisia ja äänipuolikin toimi mukavasti.

Super 8 on hyvä elokuva ensisijaisesti sen onnistuneen tunnelman luomisen vuoksi.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,0/10)

Miksi en luota IMDB:n arvosanoihin juuri lainkaan

Kohtaus elokuvasta Haywire

Yleistä

Kuten moni blogin vakiolukija tietää on täällä (lähes) joka lauantai elokuva-arvostelu joka myös Leffalauantai-postauksena tunnetaan. Elokuvan arvostelun lopussa on aina oma näkemykseni pistemuodossa asteikolla 1-10 sekä maininta siitä paljonko elokuva on saanut pisteitä IMDB:ssä.

Mikäli IMDB eli Internet Movie Database ei ole entuudestaan tuttu on kyseessä luultavastikin Internetin tunnetuin elokuviin keskittyvä sivusto josta on varsin kätevää käydä aina tarkistamassa tietoja elokuvasta, keitä siinä näyttelee, kuka sen on ohjannut ja monia muita tietoja. Sieltä myös tulee usein tarkistettua missä muissa elokuvissa jokin henkilö on näytellyt tai mitä muita ohjauksia samalla ohjaajalla on.

Yksi mistä IMDB myös monesti tunnetaan on elokuvien arvosanat jota omien havaintojeni perusteella monet käyttävät myös jollain muotoa suuntaviittana siitä onko elokuva hyvä, huono tai edes näkemisen arvoinen.

Toki tämä ei ole väärin ja jokaisen kannattaa tietenkin itse valita omat kriteerinsä mihin sivustoihin luottaa kun haluaa katsoa arvosanan perusteella onko elokuva katsomisen arvoinen, mutta tässä postauksessa avaan hieman omaa näkemystäni minkä takia IMDB:ssä elokuvan saama arvosana ei kerro yhtään mitään elokuvan hyvyydestä sen enempää kuin sen huonoudestakaan.

Keiden mukaan?

Kohtaus elokuvasta House on the Haunted Hill

Yksi huonoimmista puolista IMDB:n siinä missä minkä tahansa muunkin käyttäjien arvosanoihin perustuvan sivuston arvosanoissa on se että on täysin mahdotonta tietää minkälaiset katsojat elokuvan on katsoneet ja pisteytyksensä antaneet.

Koskaan ei voi tietää onko heidän tapansa arvostella elokuvia millään tavalla suhteellinen mihinkään tai onko pisteytyksessä ainoina vaihtoehtoina tyyliin hyvä ja huono, jolloin arvosanan 10 saa melkein mikä tahansa hyvä elokuva ja arvosanan 1 saa mikä tahansa elokuva josta katsoja ei syystä tai toisesta pitänyt.

Tietenkin voi ajatella että mitä enemmän katsojia elokuvalla on ollut, sitä luotettavampi arvosana sillä tällöin yksittäisellä äänellä ei ole niin suurta merkitystä kokonaiskuvan kannalta. Sinänsä tämä on totta mutta olen itse taipuvaisempi ajattelemaan että mitä vähemmän elokuvalla on arvosteluita IMDB:ssä sitä luotettavampi sen arvosana on.

Syynä tähän ajattelutapaan on se, että mikäli elokuvaa on katsonut vain n. tuhat ihmistä on todennäköisempää että sen katsojat ovat olleet niitä jotka lähtökohtaisesti ovat edes olleet kyseisestä elokuvasta kiinnostuneita kun ovat valinneet katsottavakseen elokuvan joka ei ole niin suurta yleisösuosiota nauttinut. Esimerkiksi B-luokan vampyyrifilmit monet on saaneet alle tuhannen ihmisen arvosanan ja on oletettavampaa että tällaisia elokuvia ei rupea moni edes katsomaan jos aihepiiri ja tyylisuuntaus ei puhuttele lainkaan.

Kohtaus elokuvasta The Ward

Tietenkin niissäkin tapauksissa kun arvosteluita on vähän on mahdotonta siltikään sanoa millä metodeilla kukakin katsoja elokuvaa on arvostellut. Monesti lukiessa käyttäjien kommentteja ja arvioita esimerkiksi IMDB:ssä tai Metacriticissä tulee nopeasti huomattua että arvosteluasteikko ei vaikuta täyttävän koko käytössä olevaa kymmenen pisteen skaalaa vaan ainoastaan vaihtoehdot roskaa tai loistava.

Sosiaalisia kohuja, politiikkaa ja populismia

Toinen syy mikä IMDB:n arvosteluissa itselleni tökkii on se että ne ovat toisinaan puhtaasti someraivon, poliittisen ideologian tai fanaattisten fanien masinoimien kampanjoinnin työn tulosta eikä ne kerro yhtään mitään varsinaisesta elokuvasta ja siitä onko se hyvä vai huono – ainoastaan siitä kusiko tällä kertaa joku vääriin muroihin niin pahan makuisesti että sai somekansan apinat villiintymään ja päästi heidät irti häkeistään etsimään paikkaa missä päästä näyttämään tunnereaktioidensa ohjaamia mielipiteitään koko maailman tietoisuuteen. Useasti paikkana onkin sitten IMDB ja muut arvostelusivustot joissa ei tarvitse kovin syväluotaavasti mielipidettään perustella tai avata.

Esimerkiksi suureen suosioon noussut Black Panther oli jossain vaiheessa IMDB:ssä saanut arvosanoja joiden jakauma oli vahvasti ääripäiden värittämää (kts. aiheesta kertova artikkeli vaikka en sisällöllisesti muutoin ole sen kanssa samaa mieltä). Jos suurin osa katsojista antaa elokuvalle arvosanan 1 tai 10, on tämä tilastollisesti niin selkeästi merkittävä poikkeama että on vaikeaa uskoa että elokuva on niin monen mielestä ollut joko täysin sisällötöntä roskaa tai lajityyppinsä mestariteos. Tätä kirjoittaessa arvosanat ovatkin jo hakeutuneet merkittävästi normaalimpaan muotoon (kts. tästä jakauma IMDB:ssä), joten iso merkitys on silläkin mihin aikaan sattuu arvosanaa sieltä katsomaan – kohua ennen, kohun ollessa päällä vaiko sen jälkeen.

Kohtaus elokuvasta Casablanca

Samoin useammankin tunnetun uuden elokuvan kohdalla on ollut samanlaista käyttäytymistä (mm. Star Wars -maailmaan sijoittuvat uudemmat elokuvat) joka on herättänyt paljon keskustelua ainakin Redditissä siitä kuinka monet äänistä todellisuudessa tulevat ihmisiltä ja kuinka monet tulevat botteja hyödyntäen. Elokuva joka saa IMDB:ssä hyvät pisteet herättää kuitenkin ihmisten mielenkiinnon nähdä elokuva joten tästä on ollut enemmänkin spekulaatiota käyttävätkö elokuvastudiot tällaisia keinoja saadakseen elokuvallensa näkyvyyttä.

Lisäksi IMDB:n pisteissä olevissa arvosteluissa on selkeitä typeryyksiä sen suhteen miten ja milloin elokuvalle voi edes käydä antamassa arvosanan. Esimerkiksi artikkelissa missä puhutaan Ghostbusters-elokuvan uudesta versiosta kerrotaan että elokuvalla oli ääniä jo yli 12.000 kappaletta vaikka elokuvaa ei ollut vielä edes siinä vaiheessa julkaistu.

Samanlaisesta toiminnasta muistan lukeneeni myös filmin kohdalla josta kierti sosiaalisessa mediassa huhu että eläimiä olisi rääkätty sen tekemisessä. Tämän seurauksena elokuva oli saanut yhden tähden arvosteluita suuria määriä jo ennen kuin koko elokuvaa oli edes julkaistu. Harmillisesti en tähän löytänyt lähdettä enää, mutta mikäli löydän sen myöhemmin päivitän tämän artikkelin sen osalta.

Käytännössä siis elokuvan on mahdollista saada todella hyvät tai todella huonot arvosanat jo ennen kuin koko elokuvaa on edes julkaistu. Voiko tämänkaltaiseen arvostelumetodiin luottaa kun haluaa tietää onko kyseessä hyvä tai huono elokuva, jos pelkät sosiaalisen median kohut tai poliittisen ideologian värittämät arvostelijat spämmäävät elokuvalle hyviä tai huonoja pisteitä ottamatta lainkaan edes kantaa elokuvaan itsessään?

Oma mielipide ei muutenkaan aina noudata enemmistöä

Yksi olennainen syy olla luottamatta pelkästään IMDB:n ja vastaavien arvosanoihin valitessa katsottavia elokuvia on tietenkin se että omat näkemyksesi eivät välttämättä noudata enemmistön näkemyksiä.

Kertooko suuren yleisön mielipide missään muussakaan asiassa elämän eri alueilla siitä onko se omasta mielestäsi hyvä tai huono? Onko vaikkapa nykymusiikki parasta musiikkia mitä on tehty koska se on suosittua tällä hetkellä ja tulisiko uuteen musiikkiin tutustuttaessa valittua vain niitä jotka on suuren yleisön suosiossa juuri nyt?

Kohtaus elokuvasta Amelie

Monesti IMDB:n sivustolla olevan Top 250:n kaltaiset listaukset ovat suhteellisen yksipuoleisia tuotantomaidensa osalta. Siellä kyllä on useammastakin maasta elokuvia, mutta väkisinkin listan viittäkymmentä ensimmäistä lukiessa käy mielessä että eikö muualla maailmassa todellakaan osata tehdä niin paljoa hyviä elokuvia, vai onko kyseessä enemmänkin vain se että suurin osa elokuvan katsojista ei edes koskaan näe niitä tai edes tiedä niiden olemassaolosta?

Eikö esimerkiksi Venäjältä, Saksasta, Suomesta, Unkarista, Puolasta, Romaniasta, Saudi-Arabiasta tai vaikkapa Intiasta tule laadukkaita elokuvia kun niiden määrä on mitättömän pieni tai kokonaan olematon IMDB:n Top-listoilla? Vai onko sittenkin niin että top-listat kertovat enemmänkin vain siitä mitkä elokuvat on tunnettuja ja jotka uppoavat hyvin keskivertokuluttajalle?

Ei toki kannata kirjoittamaani käsittää väärin tai ajatella sitä negatiivisesti, sillä omat suosikkielokuvanikin ovat hyvinkin mainstreamia, olen elokuvien keskivertokuluttaja ja pidän monista Top 250 -listalla olevista elokuvista joita olen nähnyt. Ajatukseni pointti on siis lähinnä se, että voiko niihin arvosanoihin luottaa kertomaan siitä onko elokuva itsessään hyvä vai huono jos niiden otanta on pääsääntöisesti suhteellisen suppeaa eli Hollywoodista tulevia ison budjetin elokuvia jonka monet ihmiset ovat nähneet?

Loppupäätelmä

Kuten tästä pitkästä tekstistä voi päätellä, en ole kovin suuri IMDB:n pisteytyksen fani arvioidessa onko elokuva hyvä, huono tai edes katsomisen arvoinen. Monesti katson elokuvan tietämättä lainkaan onko se saanut minkälaisen arvosanan IMDB:ssä tai muissakaan palveluissa. Sitä kautta on helpompaa arvioida elokuvan katsottuaan mitä itse elokuvasta ajatteli kun ei ole ennakkokäsitysten ohjaamaa mielikuvaa pohjalla.

Kohtaus elokuvasta Cruel intentions

On kuitenkin hyvä muistaa että vaikka itsekin annan arvosanan elokuvalle pisteellisessä muodossa en lähtökohtaisesti pidä sitäkään välttämättä hyvänä asiana. Kuitenkin blogissa se vielä menee koska pyrin kuitenkin avaamaan myös hieman näkemystäni miksi moiseen arvosanaan olen päätynyt.

En anna arvosanoja millekään muullekaan taidemuodolle joten sitä taustaa vasten tuntuu erikoiselta miksi elokuvien pisteytyksestä on tullut vallitseva normitila kaikesta järjettömyydestään huolimatta. Tuntuisi absurdilta mennä taidenäyttelyyn ja alkaa pisteyttämään vaikkapa tauluja tai valokuvia, mutta jostain syystä pisteytyskulttuuri on iskostunut syvään elokuvien maailmaan. Se on sääli, sillä monet hyvät ja taiteelliset elokuvat saattavat jäädä näkemättä pelkän huonon pisteytyksen vuoksi.

Leffalauantai: Insidious (Riivattu)

Renai (Rose Byrne) ja Josh (Patrick Wilson)

Insidious (IMDB) joka suomeksi käännettynä tunnetaan nimellä Riivattu on vuonna 2010 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi IMDB:ssä on listattu kauhu, mysteeri sekä trilleri. Sen on ohjannut mm. ensimmäisestä Sawista sekä The Conjuringista tuttu James Wan. Pääosarooleissa nähdään Rose Byrne sekä Patrick Wilson.

Filmin tarina kertoo perheestä jotka muuttavat uuteen taloon. Talossa tuntuu alusta saakka tapahtuvan oudon tuntuisia asiota kuten tavaroiden löytymistä eri paikasta kuin minne ne on jätetty eikä Renai tunne oloaan kovin mukavaksi. Vähän ajan päästä muuton jälkeen perheen vanhin poika tipahtaa tikkailta ja vaipuu kooman kaltaiseen tilaan johon edes lääkärit eivät osaa antaa apuaan. Muutaman kuukauden koomassa olon jälkeen lapsi otetaan sairaalasta kotihoitoon sillä tila ei tunnu muuttuvan mihinkään.

Perheen äiti alkaa nähdä talossa useammin näkyjä, ovet alkavat aukeilemaan yhä lisää omia aikojaan ja perheen pienempi poika kokee myös olonsa epämukavaksi sillä hän kertoo koomassa olevan veljensä kävelevän öisin pitkin taloa. Jossain vaiheessa äiti huomaa myös koomaisen poikansa sängyssä lakanoissa verisiä käden jälkiä joten lopulta perhe päättää muuttaa pois asunnosta uuteen.

Uuteen asuntoon päästyä Renai saa havaita että näköharhat eivät ole kadonneet minnekään ja yhä edelleen asunnossa tapahtuu outoja. Talo ei siis ollutkaan syyllinen tähän kaikkeen vaan vika löytyy jostain aivan muualta. Pappi pyörähtää pikaisesti mutta varsinaisen tirehtöörin viran mysteerin selvittämisessä ottaa meedio Elise (Lin Shaye) ja hänen kaksi apulaistaan. Meedio tietää kertoa että poika ei ole koomassa vaan irtaantuneena ruumistaan ja lähteneenä hieman turhankin pitkälle matkalle kehostaan paikkaan missä on myös paha demoni.

Elise (Lin Shaye)

Insidious on kauhuelokuva jota ei kannata katsoa yksin pimeässä huoneessa. Se tarjoaa katsojalleen hetkittäin ahdistavia tilanteita ja pelottavia kokemuksia jotka kaikki kuulostavat kauhuelokuvan tapauksessa juuri siltä mitä sen pitääkin tarjota. Valitettavasti tämän elokuvan tapauksessa mikään näistä ei ole sellaista mitä kauhuelokuvalta toivoisi.

Ahdistavimmat tilanteet elokuvassa nähdään kun siinä kuvataan normaalin perheen normaalia perhe-elämää ja sitä melua ja hulinaa. Pelottavimmiksi piirteiksi elokuvasta nousee huoli siitä voiko aivot mädäntyä päässä katsoessa jotain niin huonoa kauhua mikä saa miettimään miten kukaan voi tätä pitää kauhuna. Elokuvaa ei siis kannata näistä syistä katsoa yksin pimeässä, koska ei sitä kannata katsoa päivänvalossakaan – ei yksin eikä yhdessä kenenkään muunkaan kanssa, sillä se on lähestulkoonsa tasotonta roskaa.

Elokuvassa on toki hyviäkin piirteitä, joten aloitetaan niistä. Pidin elokuvan poikkeuksellisesta tarinasta sen osalta että se ei ollut niin perinteinen tarina missä paha menee ihmiseen/taloon/eläimeen ja alkaa ennalta-arvattava taistelu missä hyvä haluaa pahan pihalle ja onnistuu. Tällä kertaa pahuus oli erilaisessa muodossa joka oli hyvä piirre. Toinen mistä pidin oli yleinen visuaalinen ilme sekä muutamat hämmentävät kohtaukset jotka toivat mukavaa vaihtelua.

Asiat joista elokuvassa en pitänyt oli sen tarpeeton kliseisyys, eli esimerkiksi nopeat säikäytykseen pyrkivät kohtaukset missä jotain tulee nopeasti näkyviin ja musiikit kuuluvat kovalla eli jump scaret joilla pyritään saamaan katsoja säpsähtämään. Lisäksi perinteinen lampun palaminen tai sen sammuminen kohtauksissa jossa alkaa tapahtumaan jotain jännittävää on niitä piirteitä jotka saa lähinnä huokaisemaan turhautuneena kohtauksen kliseisyydelle.

Tämänkaltaisten kohtauksien ja niiden aiheuttamien tahattomien repeilemisten vuoksi tätä on vaikeaa ottaa vakavasti otettavaksi kauhuelokuvaksi

Toinen mikä elokuvassa tökki pahasti oli sen tapa näyttää asioita aivan liikaa. Kauhuelokuva joka näyttää yliluonnollisia ja pelottaviksi tarkoitettuja asioita katsojalleen liiaksi menettää melkoisen varmasti kauhun elementit ja astuu tarpeettomasti kauhun genrestä jo koomisuuden puolelle. Käytännössä nyrkkisääntönä tähän voi melkeinpä yliluonnollisen kauhun osalta pitää “Jos sitä voi lyödä nyrkillä ei se ole enää pelottava”.

Tahattomat naurunpyrskähdyksiä aiheuttavat kohtaukset eivät ensisijaisesti kuulu tämän kaltaiseen vakavammin otettavaan tai sellaiseksi pyrkivään kauhuun ellei tilannetta ole selkeästi pyritty rakentamaan koomiseksi ja humoristiseksi.

Ohjaus oli pääpiirteittäin toimivaa ja monin osin tyylikästäkin mutta tarpeeton kameran pyörittely ja suhteettoman usein käytetty zoomailu dialogien aikana vailla minkäänlaista lisäarvoa verkkaisissa tilanteissa oli asia mikä kävi rasittamaan pidemmän päälle. Tarkoitan tällä siis tilanteita missä ihmiset juttelee, kamera kuvaa ensin kauempaa, välillä leikataan toiseen, sen jälkeen palataan taas ensimmäiseen puhujaan ja kamera zoomaa koko ajan lähemmäksi puhujaa aivan kuin pyrkien korostamaan dialogin tarkoitusta ja lisätäkseen intensiivisyyttä. Lähinnä nämä alkoivat puuduttamaan ja menettämään teräänsä liian usein käytettynä tehokeinona.

Lisäksi elokuvassa oli myös huono välkkymiskohtaus joilla pyritään näyttämään katsojalleen valäyksittäin asioita ja luomaan pelon tunnetta, mutta käytännössä ainoa mitä joutuu pelkäämään on voiko tästä saada epilepsiakohtauksen.

Lorraine (Barbara Hershey)

Elokuvan katsomisen jälkeen täytyi tehdä hieman tutkintaa Internetin syövereistä olenko todella katsonut saman elokuvan kuin moni muu, sillä foorumeilla monet ovat kuvanneet elokuvaa pelottavaksi ja kauhistuttavaksi ja sellaiseksi millaiseksi kauhuelokuvan olettaisikin olevan. Myös IMDB:ssä, Metacriticissä ja Rotten Tomaetoesissakin arvostelut on olleet pääpiirteittäin positiivisia joten pakko kai se on vain uskoa että näihin arvosteluihin en voi luottaa tässäkään tapauksessa juuri lainkaan.

Insidious on huono kauhuelokuva jota katsoessa kannattaa varata alkoholia tarpeeksi jotta voi aistejaan turruttaa. Aistien turruttamisen isoin etu tulee tätä katsoessa siitä että aivot ei pääse mätänemään päästä pelkän elokuvan kliseisyyden ja huonouden takia. Insidious on kauhuelokuva vailla tunnelmaa ja kauhua jonka suurin viihdearvo tulee sen tahattomista repeilemistä aiheuttavista kohtauksista.

Arvosana: 2/10 (IMDB: 6,8,0/10)

Miksi enää ostaa leffoja kun on Netflixit ja vastaavat?

Leffoja fyysisessä muodossa

Yleistä

Kuten monet itseni elävässä elämässä tuntevat tietävät olen niitä ihmisiä jotka ostavat yhä elokuvia konkreettisena levynä, siis sellaisena vanhanaikaisena fyysisen maailman objektina. Ostelen niin 4K UHD -elokuvia, Blu-ray-elokuvia kuin myös vanhoja kunnon DVD-elokuviakin.

Olen huomannut että tämä aiheuttaa useammassakin ihmisessä ihmetystä että miksi teen niin kun nykyään on kuitenkin olemassa digitaaliset palvelut kuten Netflix, Viaplay ja muut vastaavat palvelut.

Koska tämä ihmettely on tullut monia kertoja vastaan voisin hieman avata ajatusmaailmaa tämän takaa.

Valikoima

Elokuvien ostamisessa itselleni tärkein syy on ehdottomasti digitaalisia suoratoistopalveluita merkittävästi monipuolisempi valikoima. Fyysisenä levyinä tarjontaa löytää eri vuosikymmeniltä paljon ja ostopaikkoja on monin verroin enemmän kuin digitaalisia tunnettuja ja luotettavaksi tiedettyjä suoratoistopalveluita. Jo pelkästään Helsingissä on useampia ainoastaan elokuvien myyntiin keskittyneitä liikkeitä joista voi käydä etsimässä haluamaansa filmiä.

Jos katson omaa elokuvien katselun historiaa viimeisen 100 filmin osalta on niistä ainoastaan 20 löydettävissä Netflixistä ja 80 ei (kyllä, suhde oli tasan 20:80 sillä tarkistin jokaisen erikseen).

Tietenkin tästä helposti voi tulla mielikuva että elokuvat joita katselen ovat vain niin hämäriä hipterielokuvia jossa balettiasussa pyöritään kuusenkäpy perseessä pitkin kesänummia samalla kun orkesteri soittaa Beethovenin Oodia ilolle tai jotain muuta vastaavaa, mutta käytännössä suurin osa viimeisestä sadasta katsomastani elokuvasta on ollut suhteellisen mainstreamia tai vaihtoehtoisesti merkittäviä elokuvia elokuvataiteen saralla.

Esimerkkejä elokuvista jotka tuohon sataan on mahtunut ja jotka ovat vähintäänkin mainstreamia olevia ovat ainakin Interstellar, Blade Runner 2049, Interview with the vampire, Star Wars: Episode VIII – The Last Jedi, Rogue one, Solo sekä vaikkapa uusin Tomb Raider.

Samoin tuohon viimeisen sadan katsomani elokuvan listaan mahtuu useita elokuvia jotka ovat olleet yksinkertaisesti erinomaisia tai katsomisen arvoisia elokuvia muuten. Esimerkkeinä vaikkapa Girl with a pearl earring, Children of Men, A history of violence, American Beauty, The Others, The Man From Earth, The Stepford Wifes tai Only lovers left alive.

Nämäkin klassikot loistavat poissaolollaan Netflixistä

Näistä mitään ei olisi voinut nähdä jos olisi ainoastaan Netflixin varassa. Lisäksi jos katsoo katsomishistoriaani vielä kauemmaksi löytyy muita merkittäviä teoksia vaikka kuinka paljon jotka olisi jäänyt näkemättä jos näitä ei olisi ollut levynä hyllyssä (tai vaihtoehtoisesti käyttänyt aikaa etsien palvelun mistä sen voi ostaa digitaalisesti).

Edullisuus

Mikäli tapana on katsoa elokuvia siten että tiedät leffan jonka haluat katsoa ja sen jälkeen haluat etsiä sen (eikä siten että valittavana on X määrä elokuvia joista pitää valita) on hyvinkin mahdollista että fyysiset levyt Blu-raynä tai DVD:nä löytää edullisemmin kuin digitaaliset versiot sillä fyysisiä levyjä pyörii paljon käytettyinä eri liikkeissä sekä huuto.netissä, tori.fissä ja muissa vastaavissa sivustoissa. Tietenkään näin ei ole aina ja etenkin uusien elokuvien osalta yleensä näin ei ole, mutta siihen on silti hyvät mahdollisuudet vanhempien elokuvien osalta – ainakin mikäli kyseessä on ns. mainstream elokuva. UHD-elokuvien osalta tilanne on tällä hetkellä toki päin vastoin.

Esimerkiksi Eyes wide shut taisi maksaa Blu-Raynä käytettynä 7 euroa. Digitaaliesssa muodossa iTunes Storesta ostettuna sillä olisi hintaa 8,99 eur jos sen haluaa digtaaliseen kirjastoonsa pysyvästi tai 3,99 euroa jos sen haluaa katsoa kerran eli “vuokrata”. Toisaalta taas She’s funny that way olisi ollut edullisempi ostaa digitaalisesti kuin uutena Blu-raynä (5,99 eur vs 7,95 eur) mutta hintaero on ainoastaan noin kaksi euroa.

Fyysisenä levyjä löytää paljon käytettynä joten jos vähänkään on jaksamista ja kiinnostusta on hyvät mahdollisuudet löytää haluamansa elokuva myös edullisemmin kuin digitaalisesti etsimällä – jos jätetään pois piratoimisen vaihtoehto.

Yksinkertaisuus

Yksi asia mitä elämässä arvostan paljon on yksinkertaisuus ja yleisesti ottaen erityisesti teknologian helppous ja suoraviivaisuus. Tietenkään kaiken ei pidä olla elämässä yksinkertaista ja helppoa, mutta elokuvien katsomisen pitää sitä olla.

Monesti fyysisen levyn katsominen on merkittävästi yksinkertaisempaa kuin digitaalisessa muodossa olevan elokuvan katsominen JOS elokuva ei löydy suoraan Netflixistä. Levy pistetään vain soittimeen ja laitetaan leffa pyörimään. Tämä toimii hyvin ja helposti myös Playstationilla ja Xboxillakin joita ensisijaisena elokuvien katselulaitteina käytänkin.

Helppouden osalta Netflix on tehnyt erinomaista työtä luomalla palvelun joka on yksinkertainen ja toimiva josta täytyy ehdottomasti heille hattua nostaa, mutta mikäli elokuva jonka haluan katsoa ei löydy sieltä ollaan jo hyvää vauhtia menossa kategoriaan tarpeeton säätäminen.

Tällä tarkoitan siis sitä että jos päätän että haluan katsoa jonkin elokuvan jota ei löydy Netflixistä eikä fyysisessä muodossa itseltäni pääsen tekemään monia valintoja. Ensimmäisenä on tietenkin ostopaikka. Mistä digitaalisesta palvelusta aion ostaa kyseisen elokuvan? iTunes Storesta? Amazonin storesta? Googlen kaupasta?

Leffa konsoliin ja menoksi

Jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi iTunesista jos ostan elokuvan millä sen voin jatkossa katsoa? Pitääkö aina sille laitteelle asentaa iTunes? Entä voinko lainata tuota elokuvaa kaverilleni kuten fyysisen median osalta voin tehdä? Tai entä voinko myydä sen pois kuten voin konkreettisen levyn tapauksessa tehdä? Digitaalisessa maailmassa en näin tietenkään voi tehdä mutta konkreettisten levyjen osalta näin voin tehdä milloin tahansa.

Sen jälkeen päästään myös tekemään valintoja katselulaitteesta. Jos ostan iTunes storesta leffan voinko katsoa sen Xboxilla tai Pleikkarilla jotka on jo televisiossa kiinni vai pitääkö ostaa jokin muu laite josta sen elokuvan voin katsoa? Tai onko älytelevisiossa sisäänrakennettuna softa jolla sen voin katsoa ostamisen tai vuokraamisen jälkeen?

Jos en voi katsoa leffaa suoraan laitteella joka on jo kiinni televisiossa, pitääkö sitä varten siis hommata uusi laite vai viritellä tietokone kiinni televisioon vain jotta sen voin katsoa? Jos laitan tietokoneen kiinni televisioon ja katson iTunesista ostamaani leffaa, jaksaako tietokoneeni pyörittää 4K UHD -elokuvaa nykimättä? Entä riittääkö kodin netissä kaista että 4K UHD -elokuva tulee striiminä sulavasti ilman pätkimisiä? Onko kuvanlaatu striimatussa versiossa sama kuin se olisi levyllä ostettuna ollut (vinkki: ei ole).

Entä sitten jos joskus muutan maalle missä nettiyhteyttä ei ole yhtä nopeana edes saatavana? Voinko enää striimata leffoja tai katsoa ostamiani digitaalisia leffoja ilman jatkuvaa pätkintää?

Tietenkään mitkään näistä ei ole ongelmia, mutta sellaisia että vaaatii asiaan perehtymistä. Jos itse tälle linjalle lähtisin menisin vain kauppaan ja ostaisin Apple TV:n 4K-version ja ostaisin iTunes storesta elokuvani koska käytän paljon Applen ekosysteemiä muutenkin.

Tällä hetkellä kuitenkin hyvänä ratkaisuna itselleni on toiminut joko suoraan levyltä katsominen tai vaihtoehtoisesti omistamaltani levyltä elokuvan rippaaminen NASille ja Plexillä sieltä katsominen jolloin saavuttaa kaikki tarvittavat edut – valikoimaa on helppoa selata, se ei katoa omia aikojaan pois ja levy toimii aina varasuunnitelmana mikäli muut asiat leviävät.

Asiat eivät vain katoa

Myös yksi tärkeistä syistä miksi ostan fyysisiä levyjä on niiden pysyminen. Kun ne on ostettu ja ne ovat kotona hyllyssä, ne eivät omia aikojaan vain katoa. Kun tuote on vain digitaalisessa formaatissa verkkokaupassa tai striimauspalvelussa ei ole mitään taetta että se on siellä vielä ensi viikollakin.

Esimerkiksi iTunes Storesta ostettuja elokuvia on ihmisiltä kadonnut (ainakin heidän omien kertomustensa mukaan) ja striimauspalveluista häviää valikoimaa aina silloin tällöin ja uutta tulee tilalle.

4K UHD -elokuvia

Jos siis haluan katsoa leffan uudemmankin kerran ei ole mitään taetta siitä että digitaalisessa formaatissa oleva ostettukaan elokuva olisi jatkossakin saatavilla. Omassa hyllyssä oleva levy on suuremmalla todennäköisyydellä saatavana vielä vuoden päästäkin – jos ei hyllyssä niin ainakin jossain kaapissa tai laatikossa.

Yhteenveto

Tästä postaukesta tuli taas pitkä kuin nälkävuodesta, mutta luultavasti siitä ainakin aukeni jotain perusteluita miksi en näe Netflixiä, Viaplaytä ja muita striimauspalveluita sen enempää kuin digitaalisesti ostettavia elokuviakaan vaihtoehtona fyysiselle medialle.

Tätä ei kuitenkaan kannata käsittää väärin. Netflix ja Viaplay ja iTunes Store ovat kaikki hyviä palveluita joista Netflixiä käytän itsekin usein. Kuitenkin ne nykyisellään ovat ainoastaan hyvä lisä elokuvien katsomiseen, mutta ei missään nimessä realistisesti varteenotettava vaihtoehto konkreettisten levyjen korvaajaksi niiden vaihtuvan ja potentiaalisesti katoavan sisällön, merkittävästi rajoittuneemman valikoiman ja tarpeettoman säätämisen vuoksi niissä tilanteissa kun elokuvaa ei löydykään suoraan Netflixistä tai Viaplaysta.

Leffalauantai: Jurassic World: Fallen kingdom

Owen (Chris Pratt) saa havaita että kohta tulee kiire

Jurassic World: Fallen kingdom (IMDB) on vuonna 2018 julkaistu elokuva jonka tyylilajeiksi on määritetty IMDB:ssä sci-fi/toiminta/seikkailu. Ohjauksesta on vastannut J.A. Bayona ja pääosarooleissa nähdään Jurassic World -elokuvastakin tutut Chris Pratt sekä Bryce Dallas Howard.

Elokuvan tarinassa dinosaurusten asuttamalla saarella on tuloillaan tulivuorenpurkaus ja aiheesta käydään poliittista vääntöä kuuluuko ihmisten elvyttämä dinosauruksien elämänmuoto pelastaa vaiko ei. Samaan aikaan taustalla tapahtuu ja aktiivisemmat toimijat ovat päättäneet tarttua omakätisesti toimeen dinosauruksien hengen pelastamiseksi riippumatta siitä mitä mieltä suuri yleisö aiheesta on. Mukaan pelasutsoperaatioon saadaan houkuteltua myös aikaisemminkin dinosauruksien kanssa tekemisissä olleet Claire Dearing (Bryce Dallas Howard) sekä hänen avustuksellaan myös Owen Grady (Chris Pratt).

Saarelle päästyä selkenee että aivan koko totuutta ei ole heille kerrottu ja pelastusoperaatio sisältää muitakin motivaatioita kuin ainoastaan hyväntahtoisen sukupuuton partaalla olevan elämänmuodon hengissä säilyttämisen.

Claire Dearing (Bryce Dallas Howard)

Jurassic Park: Fallen kingdom on varsin suoraviivainen toimintaelokuva jossa muinaiset hirmuliskot temmeltävät menemään maan päällä, joten aikaisemmistakin Jurassic Park -elokuvista tutuilla linjoilla mennään. Tarina on tarpeeksi toimiva vaikkakin usealta osiltaan se onkin ennalta-arvattavia piirteitä omaava. Myönnettäköön kuitenkin että en laske tätä negatiiviseksi asiaksi vaan enemmänkin lajityypilleen ominaiseksi ja osittain jopa määrittäväksi piirteeksi.

Olen nähnyt jokaisen aikaisemman Jurassic Park -elokuvan ja Jurassic Park III:n arvostelukin löytyy täältä blogista joten oli mielenkiintoista nähdä myös sarjan uusin tulokas ja kuinka se sopii muiden joukkoon. Ilokseni sain havaita Jurassic Park: Fallen kingdomin olevan selkeästi paras Jurassic park -elokuva sitten ensimmäisen osansa.

Vaikka elokuvan juoni onkin tavallisen viihde-elokuvan tasoa vailla se suurempia ulottuvuuksia on Jurassic Park -elokuvien viehätys itselläni aina ollutkin jossain aivan muussa. Näistä haen ensisjaisesti viihteellistä jännitystä ja mahtipontista meininkiä jota irtoaa kun massiiviset esihistorian olennot jyräävät menemään niin että tanner tärisee ja bassot pauhaavat.

Nälkäisen dinosauruksen häkkiin ei ole mukavaa joutua

Pidin tästä elokuvasta todella paljon sillä se on itselleni omassa lajityypissään merkittävästi keskivertoa parempi tuotos. Pidin erityisen paljon elokuvan visuaalisesta kauneudesta ja toimivalla tavalla rakennetusta surround-äänimaailmasta. Katsoin tämän elokuvan UHD-formaatissa levyltä ja elokuva oli tehty HDR:ää tukevaksi joten on mahdollista että tällä on ollut positiivinen vaikutus elokuvakokemukseen.

Ohjauksellinen puoli toimi varsin mukavasti, kohtauksiin oli saatu Jurassic Parkkien toiminnantäyteistä tunnelmaa ja näyttelijöiden roolisuorituksissa ei ollut myöskään mitään valittamista.

Kokonaisuutena Jurassic Park: Fallen kingdom on erinomainen toimintaelokuva jota on helppoa suositella jokaiselle kyseisen elokuvasarjan ystävälle. Kaikille muille tämä voi olla kategoriaa “katsoihan tuon”, mutta annan oman arvosanani puhtaasti Jurassic Park -elokuviin suhteuttaen.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,3/10)