Nicolas Cagen tähdittämä Bangkok dangerous (IMDB) on vuonna 2008 julkaistu toimintaelokuva jonka on ohjannut Danny Pang sekä Oxide Chun Pang. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Shahkrit Yamnarm, Charlie Yeung sekä Panward Hemmanee.
Palkkamurhaaja Joella (Nicholas Cage) on hoidettavana neljä kohdetta Bangkokissa. Hän hankkii kadulta apurikseen paikallisen Kongin (Shahrkit Yamnarm) asioiden hoitoon jolle selviää vähitellen minkälaisia töitä Joe tekee. Kong saa pyynnöstään oppia Joelta hänen töihinsä, mutta huonolla uravalinnalla on myös hänen ja läheistensä elämään epätoivottuja vaikutuksia. Myös Joe itse joutuu kohtaamaan työnsä varjopuolet ihastuttuaan paikalliseen apteekkariin Foniin (Charlie Yeung), joka kuitenkin saa kauhistuksekseen huomata että Joe ei ole niin viaton kuin hän ensin vaikuttaa.
Tarinassa nähdään tehokas palkkamurhaaja joka hoitaa töitään kuten asiakkaat odottavat – hän ei liiemmin mieti tai tee moraalisia valintoja itse, vaan hän hoitaa homman kotiin. Erään kohteen tapauksessa hänellä nousee kuitenkin kylmäverisen tappajan rooliaan enemmän esiin humaanimpi puoli ja hän joutuu pohtimaan moraalisia ongelmia kohteen elimoinoinnissa minkä seurauksena kohteen eliminoiminen käy hankalammaksi.
Vaikka tarinan pääasia onkin palkkamurhaajan toiminta tappajana, on mukana lisäksi myös pienimuotoinen ihmissuhdetarina. Suhde ja sen kuvaus pysyy kuitenkin kohtalaisen pienessä vaikkakin jossain määrin merkittävässä osassa eikä se vie painopistettä liiaksi sivuun. Tarina pysyy hyvin kasassa ja suhdekuvio on toimiva lisämauste antamaan hieman syvyyttä päähenkilön sielunmaisemaan.
Bangkok Dangerous on monella tapaa keskinkertainen elokuva joka saattaa kuulostaa negatiiviselta, mutta ei kuitenkaan sitä ole. Keskinkertainen on tasaisen varma elokuva joka antaa katsojalle juuri sitä mitä katsoja luultavasti on osannut siltä odottaakin, ainakin mikäli lajityypin elokuvat ovat yleisesti entuudestaan tuttuja.
Omaan makuuni tämä oli toimiva elokuva jonka voi katsoa vaikka pariinkin kertaan. Se on viihdyttävä, ohjaus toimii kautta linjan ja mikä parasta, leikkaukset eivät ole levottomia vaan elokuvaa on helppoa katsoa. Ison plussan annan tälle myöskin sen yllättävästä loppuratkaisusta.
Puhetaitoinen Jordan Beltford (Leonardo DiCaprio) pitämässä puhetta yrityksensä työntekijöille.
The Wolf of Wall Street on Martin Scorsesen ohjaama tositapahtumiin pohjautuva draamaelokuva vuodelta 2013. Pääosissa nähdään Leonardo DiCaprio, Margot Robbie sekä Jonah Hill.
Jordan Beltford (Leonardo DiCaprio) on jo nuorena tiennyt tahtovansa tulla varakkaaksi ja niinpä hän hakeutuu Wall Streetille meklariksi. Kun hän on juuri pääsemässä hommiin kiinni tapahtuu pörssissä kuitenkin suuri romahdus jonka seurauksena työt loppuvat ennen kuin ne pääsevät edes kunnolla alkuunkaan. Jordan hakeutuu uuteen työhön meklariksi myymään senttiosakkeita hyvällä menestyksellä, mutta pian hän alkaa rakentamaan omaa yritystä yhdessä naapurinsa Donnien (Jonah Hill) kanssa. He etsivät ympärilleen muita myyntihenkisiä kumppaneita joiden avulla he nostattavat yrityksensä suuriin tuloihin kyseenalaisillakin keinoilla.
Elokuva on suhteellisen verkkaisesti etenevä kuten sen kolmen tunnin kestosta voi arvata, mutta missään vaiheessa se ei kuitenkaan tunnu liian pitkältä eikä hidastempoiselta. Tarina etenee koko ajan hyvällä tahdilla ja toimiva rytmi säilyy alusta loppuun saakka.
Firman menestyessä ja rahan virratessa juhlinta on sen mukaista. Huumeita, pillereitä ja alkoholia kuluu eikä uskollisuudesta ole tietoakaan kun prostituoituja on mukana monissa juhlissa. Jossain vaiheessa Jordanin huumeiden käyttö alkaa riistäytymään liiallisuuksiin alkaen hiertämään myös hänen perhe-elämäänsä. Fear and Loathing in Las Vegas -elokuvan tyylisiä huumesekoiluita ei sentään nähdä, mutta yliannostuksen aiheuttamaa sekoiluakin keretään näkemään.
Scorsese onnistuu hyvin kuvaamaan rikkaiden huumehouruisen juhlinnan ja sen överiyden kuitenkaan glorifioimatta sitä, sillä toimilla on ennemmin tai myöhemmin seurauksia. Pettämiset ja muut sekoilut käyvät läheisille raskaaksi eikä elämä ole enää pelkkää iloista juhlintaa.
Tarina on mielenkiintoinen kuvaus päämäärätietoudesta, ahneudesta, rikkaudesta ja sen turmiollisesta vaikutukseta väärissä käsissä. Kuten todellisessakin elämässä, monet asiat jotka vaikuttavat tavoittelemisen arvoiselta eivät lopulta välttämättä sellaisia olekaan.
Kokonaisuutena The Wolf of Wall Street on erinomainen ja katsomisen arvoinen elokuva.
Mattie Ross (Hailee Steinfeld) yhdessä matkakumppaninsa kanssa
Joel ja Ethan Coenin ohjaama True Grit joka suomeksi tunnetaan myös nimellä Kova kuin kivi on vuonna 2010 julkaistu lännendraama. Sen pääosissa nähdään Jeff Bridges, Matt Damon sekä Hailee Steinfeld.
Nuoren teinitytön Mattien (Hailee Steinfeld) isä on tapettu rikollisen toimesta. Tyttö päättää kostaa isänsä kuoleman ja lähtee etsimään syyllistä. Hän palkkaa avukseen alkoholiin menevän sheriffin Rooster Cogburnin (Jeff Bridges) joka on tottunut laittamaan väkeä kylmäksi aikaisemminkin. Rikollisjoukkoa jonka mukana myös Mattien isän tappaja on etsii myöskin texas ranger LaBoeuf (Matt Damon) ja vähitellen näiden kolmen tiet kulkevat toisinaan yhtä matkaa ja toisinaan erillään rikollisjoukkoa etsien.
True Grit on mielenkiintoinen moderni lännenelokuva. Sen tarina on hyvä ja sen hahmot ovat mielenkiintoisia ja persoonallisia. Hahmoissa nähdään myös kehittymistä ja uusia piirteitä tarinan edetessä joka antaa lisää mielenkiintoa kerrontaan. Hahmojen välinen dynamiikka ja paikoitellen turhamainen egoilu toimii hienosti kuvaamaan heidän persoonallisuuttaan, sillä juuri tämänkaltaisilla keinoilla voidaan hahmoja rakentaa uskottavasti ilman että kaikkea tarvitsee vääntää katsojalle ratakiskosta.
Pidin siitä että juonessa oli mukavaa vaihtelua moneen perinteisempään tarinaan, sillä tässä elokuvassa yhtenä päähenkilöistä onkin nuori teinityttö joka päättää lähteä kostoretkelle. Hän ei ole myöskään tyypillinen modernien elokuvien äijämäinen naishahmo joka on kovis joka pieksee kaikki, vaan hän on päättäväinen ja itsepintainen mutta muutoin suhteellisen tavallinen tyttö.
Kerrontansa tyyliltä elokuva on selkeä ja helposti seurattava ja sen juoni etenee koko ajan hyvällä tahdilla pitäen yllä mielenkiintoa alusta loppuun saakka.
True Grit oli omaan makuuni hyvä elokuva jonka jaksaa katsoa helposti useampaankin kertaan.
Lucy Liu ja Cedric The Entertainer nähdään Codename: The Cleanerin pääosissa.
Codename: The Cleaner (IMDB) eli Koodinimi: Siivooja on vuonna 2007 julkaistu toimintakomedia jonka on ohjannut Les Mayfield. Pääosarooleissa nähdään Cedic The Entertainer, Lucy Liu ja Nicollette Sheridan.
Jake Rodgers (Cedic The Entertainer) herää hotellin sängystä vieressään kuollut FBI:n agentti. Hän ei muista mitä on tapahtunut eikä edes sitä kuka hän on. Paetessaan hotellilta hän pääsee hänen vaimokseen esittäytyvän naisen Dianen (Nicollette Sheridan) kyytiin. Jake ei kuitenkaan muista häntä eikä kotiaan, mutta vähitellen muistikuvia alkaa tulemaan hänen mieleensä. Huomattuaan että Dianella ei ole häntä kohtaan hyvät tarkoitusperät hän pakenee ja törmää uuteen naiseen, Ginaan (Lucy Liu), joka kertoo olevansa hänen naisystävänsä. Vähitellen Jakelle alkaa selvenemään että monet eri tahot etsivät X1-sirua jonka piilopaikan hän tietää jos hän saa sen palautettua mieleensä.
Tarina on toimivaa tasoa ja toi tyylillisesti mieleen The Hangover (Kauhea kankkunen) -elokuvan missä myös kärsitään muistinmenetyksestä ja vähitellen muistikuvia alkaa palautumaan. Yhtäläisyys tarinassa on siis sangen vähäinen, mutta jostain syystä se itselleni nousi mieleeni tätä katsoessa.
Juoni on selkeästi rakennettu ja etenee hyvin eikä jää missään vaiheessa paikalleen junnaamaan. Henkilöitä on tarpeeksi mutta ei liikaa, joten tarinan seuraaminen on helppoa eikä vaadi kovin suuria ponnisteluita että tapahtumista pysyy kärryillä.
Hupaisia elementtejä on kautta linjan, mutta varsinaisesti naurattavia kohtauksia ei ole juurikaan, joten vaikka tämä onkin komedia, on siinä enemmänkin koominen pohjavire kuin naurua aiheuttavia hetkiä. Huumorin laadusta tietenkin voi aina olla mitä mieltä tahansa, toisiin se toimii ja toisiin ei. Mitään erityisen älykästä huumoria ei kuitenkaan kannata lähteä tästä elokuvasta etsimään.
Pidin ohjaustyylistä ja sen sopivasta rauhallisuudesta. Toimintakohtaukset ovat tarpeeksi nopeita että tuntuvat toiminnalta, mutta tarpeeksi verkkaisia että ne ovat miellyttäviä katsoa. Sinänsä tuntuukin hupaisalta että elokuva joka ei ole toimintaelokuva onnistuu toiminnallisten kohtauksien ohjauksessa paremmin kuin aivan liian moni moderni toimintaelokuva.
IMDB:ssä arvosana tälle on ainoastaan 4.6 ja Metascoressa kriitikoiden pisteytys on 33/100 joten tämä ei ole nauttinut erityisen suurta suosioita isomman yleisön keskuudessa. Tästäkin huolimatta itse pidin kyllä tästä elokuvasta. Se on mukavan viihdyttävä, rento ja kepeä hyvän mielen hömppä jossa on sopivasti huumoria joka toimii oikeanlaisessa mielialassa.
Daniel Craig nähdään Agentti 007:nä Quantum of Solacessa.
Marc Forsterin ohjaama Quantum of Solace (IMDB) on vuonna 2008 julkaistu toiminnallinen James Bond -agenttielokuva. Pääosaroolissa James Bondina nähdään Daniel Craig ja muissa merkittävissä rooleissa on Olga Kurylenko, Judi Dench sekä Mathieu Amalric.
Brittiläisen salaisen palvelun MI6:n agentti James Bond (Daniel Craig) joutuu selvittämään mikä järjestö on onnistautunut ujuttaumaan myös heidän talonsa sisälle, sillä Bondin esihenkilön M:n (Judi Dench) läheinen henkivartijakin paljastuu kaksoisagentiksi. Asioita selvittäessään hän pääsee myös luonnonsuojelujärjestön johtajan jäljille jolla on likaisia bisneksiä Boliviassa.
Wikipedian tietojen mukaan Quantum of Solace jatkaa Casino Royale -elokuvan tarinaa. En sitä tiennyt kun aloitin tätä elokuvaa katsomaan, mutta useaan otteeseen juonessa tunnuttiin viittaavan asioihin joita aikaisemmin on tapahtunut joten pystyin sen myös katsojana arvelemaan että tämä on luultavasti jonkinlaista jatkoa johonkin muuhun aikaisempaan nähtyyn Bond-seikkailuun.
Koska en ole Casino Royalea nähnyt, katselukokemus hieman kärsi tämän vuoksi juonen osalta, sillä aivan kaikki ei tuntunut aukenevan ilman jonkinlaista pohjatietoa aiemmista tapahtumista. Juoni jäi tämän filmin osalta keskinkertaiselle tasolle josta kyllä saa jotain irti, mutta joka ei kuitenkaan herätä juuri minkäänlaisia tuntemuksia.
Kuten aivan liian monet muutkin modernit toimintaelokuvat, myös tämä sortui samanlaiseen ohjaukselliseen tyyliin mikä itselläni lukeutuu hermoille käyvän rasittavan ohjauksen kategoriaan. Nopeiden kohtausten leikkaukset ovat aivan suhteettoman lyhyitä ja niitä lyhyitä leikkauksia näytetään peräjälkeen niin nopealla tahdilla että kokonaisuus kohtauksesta on katsojalle vain järjetön sillisalaatti josta kyllä kontekstinsa vuoksi tietää mitä siinä tapahtuu, mutta josta kohtauksien aikana ei kerkeä monin paikoin saamaan mitään selkoa että kuka teki mitä ja kenelle.
Nopeat leikkaukset eivät ole ainoa huono puoli näissä nopeissa toimintakohtauksissa, sillä näissä usein kamera myös heiluu kohtalaisen paljon joten kohtauksesta saadaan tehtyä mahdollisimman epäselvä. Ehkä tämä olisi helpompaa seurattavaa jos pohjalle joisi puoli pannullista vahvaa kahvia ja pari energiajuomaa päälle, mutta ilman kehon ulkopuolisia vireystilaa nostattavia aineita tämänkaltainen ohjaustyyli ei toimi lainkaan ainakaan allekirjoittaneelle.
Rasittavat piirteet kameratyöskentelyssä ei valitettavasti jää tähän, sillä myös rauhallisissa kohtauksissa suositaan monin paikoin jatkuvasti liikkeessä olevaa kameraa ilman että se tuottaa katsojalle mitään lisäarvoa. Tarkoitan siis sitä, että jos henkilöt ovat vaikkapa paikallaan niin siitäkin huolimatta kameraa liikutellaan heidän ympärillään ilman että mitään uutta informaatiota sen kautta välittyy katsojalle kohtauksesta. Taustalta ei tule esimerkiksi näkyviin henkilöä joka on olennainen osa kohtausta ja joka nähdään vain kameran kuvakulman pyörittelyn takia, joten tällaisenaan kameran pyörittely tuntuu vain tarpeettomalta itseistarkoitukselliselta liikkeen luomiselta joka on omiaan luomaan turhauttavan levotonta tunnelmaa kokonaisuuteen.
Yksi piirre mistä en erityisemmin perusta tämän tyylilajin elokuvissa on kliseisyys joka ei ole lainkaan uskottavaa tasoa. Tässä tapauksessa James Bondia vastassa on välillä korkean kaliiberin vastustajia, mutta heistä ei ole käytännössä minkäänlaista vastusta hänelle. Vihollisten ammunta on yhtä luokatonta kuin Storm Troopereiden räiskintä Star Warseissa, heillä on selkeä ylivoima mutta Bond onnistuu aina karkoittamaan heidät perästään kuin vettä vain.
Tietenkin tämä on yleistä tämän tyylilajin elokuville, mutta jotenkin se ei itselleni kauhean hyvin toimi. Jos vastassa olisi vähemmän korkean tason osaajia, esimerkiksi perus rikollisia tai rivipoliiseja niin se olisi edes jotenkin toimivampi konsepti kuin se, että vastassa on eliittijoukot joiden kyvyt ovat häpeällisen huonot.
Oli tässä elokuvassa hyvääkin. Räjähdykset olivat asiallisen näköisiä eikä näyttelytyöstäkään ole valittamista eli se oli tasaisen varmaa Hollywood-tason suorittamittamista. Musiikit, ääniefektit, valaistukset ja muut vastaavat tekniset asiat ovat myöskin mallikkaasti hoidettuja kuten ison budjetin elokuvalta osaa odottaakkin.
Quantum of Solace on sanalla sanoen huono elokuva. Kyllä se jossain määrin viihdyttää, mutta huonon ohjauksensa takia se aivan liian usein käy turhauttamaan mikä syö katsojakokemusta tarpeettoman paljon.
