Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Elokuva: La dernière folie de Claire Darling

    Claire Darlingin viimeiset hullutukset joka alkuperäiseltä nimeltään tunnetaan nimellä La dernière folie de Claire Darling on vuonna 2018 julkaistu draama. Sen on ohjannut Julie Bertuccelli.

    Claire Darling (Catherine Deneuve) on vanha rouva joka pitää asunnossaan pihakirpputorin missä hän myy paljon omaisuuttaan pois tarpeettomankin huokealla hinnalla. Myös hänen tyttärensä Marie (Chiara Mastroianni) ja tyttären lapsuuden aikainen ystävä Martine (Laure Calamy) käyvät paikalla ja tapahtumien edetessä käydään elämää ja siihen kuuluneita hetkiä läpi useamman ihmisen osalta.

    Tarina ei itseäni kovin paljoa innostanut, mutta toteutus oli toimivaa tasoa. Juonta kuljetettiin niin nykyisyydessä kuin menneisyydessäkin hyppien edestakaisin näiden välillä. Clairen elämää ja sen käänteitä nähdään siinä missä hänen tyttärensäkin elämän tapahtumia ja käsittelemättömiä draamoja ja syytöksiä saadaan käsiteltyä.

    Elokuvassa käsitellään elämän viimeisiä hetkiä ja lähestyvää kuolemaa, synnintyunnustuksia, asioiden loppuun saattamista ja niiden tärkeysjärjestykseen laittamista. Claire on vakuuttunut että hän tulee kuolemaan tuona päivänä ja hänen toimintansa onkin sen mukaista.

    Vaikka tämä olikin kokonaisuutena mukavan erilainen elokuva, ei se silti erityisen paljoa itselleni iskenyt. Kyllä sen silti hyvin voi katsoa kerran tai vaikka toisenkin.

  • Elokuva: The Father

    The Father joka suomennettuna nähdään nimellä Isä on Florian Zellerin ohjaama mysteeridraama. Se on julkaistu vuonna 2020.

    Anthony (Anthony Hopkins) on asunnollaan kun hänen tyttärensä Anne (Olivia Colman) tulee hänen luokseen. Anne kertoo että hän on muuttamassa Pariisiin tavattuaan miehen. Anthony on pian kuitenkin hämillään sillä hieman myöhemmin hänen oltuaan yksin kotona hän kuulee ääntä toisesta huoneesta ja tapaa siellä miehen jota ei tunnista. Hän sanoo olevan Annen mies jonka kanssa hän on miehen sanojen mukaan ollut jo 10 vuotta yhdessä. Annen palattua kotiin ei Anthony näytä hetkellisesti tunnistavan edes häntä ja vähitellen muutkin henkilöt ja paikat alkavat muuttumaan tunnistamattomiksi tai ne sekoittuvat toisiin.

    The Father on tyylikkäästi toteutettu surumielinen ja koskettava kuvaus vanhuksesta jonka elämä muuttuu hänelle vieraaksi muistisairauden etenemisen myötä. Tutut paikat eivät enää ole yhtä tuttuja, asioita katoaa, muistikuvat vääristyvät ja yhdistyvät toisiin muistikuviin eikä läheisetkään ihmiset enää vaikuta aina tutuilta. Uudet ihmiset joita hän tapaa ovatkin ensi kerralla nähtynä eri näköisiä ja hänen elämästään jo poistunut ihminen ei ole kuitenkaan muistikuvista poistunut. Läheisen kuoleman unohtaminen aiheuttaa vain ihmetystä siitä miksihän tästä ihmisestä ei ole enää hetkeen kuulunut mitään.

    Anthony Hopkins osaa esittää roolinsa tyylikkäästi. Mielialan vaihtelut, epätietoisuus ja hämmennys, vihamielisyys ja töykeys, todellisuuden kieltäminen ja suru joita Anthonyssä nähdään on Hopkinsin roolisuorituksen ansiosta uskottavan tuntuista katsottavaa.

    Tapa miten muistisairautta kuvattiin on onnistunutta. Katsoja kokee välillisesti sitä samaa mitä protagonistikin, sillä itsekään ei aina voi olla varma siitä mikä tarinassa on totta, mikä harhaa, mikä on nykyisyyttä ja mikä menneisyyttä. Muutamat henkilöt joita äsken on nähty ovatkin seuraavassa kohtauksessa jo eri näköisiä joka on omiaan luomaan sopivanlaista hämmennystä katsojalle.

    Muistisairaudet ovat pelottavia ja surullisia asioita niin kokijalleen kuin myös sairastuneen läheisille. Vakavan sairauden edetessä potilaan todellisuus muuttuu vääristyneeksi, tapahtumia unohtuu ja sekoittuu toisiin eikä kaikista kerrotuista asioista voi olla varma ovatko ne todella tapahtuneita vaiko vain sairastuneen mielen luomia vääristymiä. The Father onnistuu hyvin kuvaamaan nämä aiheet katsojalle.

    Raskaasta ja surullisesta teemasta on Zellerin ohjauksessa saatu luotua hieno ja puhutteleva filmatisointi joka kestää monet katselukerrat.

  • Elokuva: Lamb

    Valdimar Jóhannssonin ohjaama Lamb on vuonna 2021 julkaistu fantasiallinen kauhudraama.

    Lapseton pariskunta, Ingvar (Hilmir Snær Guðnason) ja vaimonsa Maria (Noomi Rapace), elää Islannin maaseuduilla kahdestaan yhdessä lampaidensa ja koiransa kanssa. Erään kerran pariskunta kokee hämmästyksen kun lampaan synnyttämä karitsa ei olekaan tavallinen karitsa vaan puoliksi ihminen, puoliksi lammas. Pariskunta kasvattaa tätä Ada-nimellä kutsuttavaa olentoa kuin omaa lastaan.

    Alkuvaiheet ovat mielenkiintoisia ja niissä rakennetaan kauhun tunnelmaa joka kuitenkin vähitellen katoaa tarinan edetessä. Osa tunnelman muutoksesta johtunee Adan saamista liiankin inhimillisistä piirteistä sekä siitä, että hieman tunnelmaan painostavuutta tuonut perheen talon ympärillä pyörinyt lammas laitetaan ruotuun.

    Tunnelman jännittävyyden muutokseen voi tietenkin myös vaikuttaa se, että katselun aikana tuli itselleni useampia keskeytyksiä ulkoisista tekijöistä johtuen. Lisäksi koska katsoin tätä yöaikaan en ääniä pitänyt kovin kovalla tasolla jotta en herättäisi samalla mökillä nukkujaa. Kohtalaisen usein merkittäväkin osa kauhuelokuvien jännityksestä ja tunnelmasta tulee juurikin äänistä ja musiikista, joten voi olla että tämä olisi ollut merkittävästi jännittävämpi paremmissa katseluolosuhteissa.

    Toteutus oli tyylikäs ja realistisen tuntuinen. Pidin myös siitä kuinka elokuvan loppu oli yllättävä.

    Kokonaisuutena Lamb on toimiva elokuva jonka katsoo helposti useammankin kerran. Tästä huolimatta en ainakaan tällä ensimmäisellä katselukerralla siitä kovin paljoa saanut irti, mutta pidän täysin mahdollisena että syyt ovat katseluolosuhteissani eivätkä välttämättä niinkään elokuvasta johtuvia. Tämän vuoksi uskoisin että tämän katson vielä uudemman kerran mutta ilman keskeytyksiä ja pitämällä ääniä merkittävästi kovemmalla jotta se saa arvoisensa mahdollisuuden.

  • Elokuva: Metsurin tarina

    Mikko Myllylahden käsikirjoittama ja ohjaama Metsurin tarina on vuonna 2022 julkaistu draamakomedia.

    Pepe on metsuri jonka elämä on yksinkertaista mutta hänelle riittävää. Hänellä on työ, vaimo, poika ja ystäviä. Elämä saa monella tavalla ikäviä käänteitä mutta pitkään hän onnistuu säilyttämään optimistisuuttaan. Vähitellen moninaiset vastoinkäymiset kuitenkin saavat Pepenkin miettimään eksistentiaalisia kysymyksiä ja kaiken merkityksetöntä tyhjyyttä.

    Metsurin tarina on musta komedia positiivisesti absurdiuden rajoilla olevalla lakonisella ilmaisulla. Paikoitellen hyvinkin mielenkiintoiset dialogit yhdistettynä valittuun ilmaisutapaan luo hienosti ristiriitaisen ja koomisen tunnelman. Tunnelmasta ja miljööstä huokuu kaurismäkeläistä suomalaisuutta.

    Päähenkilöt ovat mielenkiintoisia ja heidän olemuksensa samanlaisuudesta löytää silti hyvinkin erilaisia persoonia. Henkilöiden tavat kohdata elämäänsä osuvia vastoinkäymisiä ja taustalla vaikuttavaa tyhjyyden tunnetta on kiehtovaa katsottavaa.

    Elokuvassa on arkirealistisen kuvauksensa lisäksi myös mystiikkaa joka antaa juoneen lisää ulottuvuuksia. Lisäksi ensimmäinen ja viimeinen kohtaus luo kokonaisuuteen lisää pohdinnan aiheita siitä mistä kaikessa pohjimmiltaan on kyse.

    Metsurin tarina on kotimaisen elokuvataiteen mestariteos.

  • Elokuva: La bataille du rail

    La bataille du rail eli Taistelu rautateistä on vuonna 1946 julkaistu sotadraama. Sen on ohjannut René Clement.

    Eletään toisen maailmansodan aikaa. Saksalaiset koettavat käyttää rautateitä asioiden kuljettamiseen, mutta tavalliset ranskalaiset rautateiden työntekijät sabotoivat organisoituneesti saksalaisten yrityksiä monin erilaisin tavoin. Saksalaiset tajuavat mitä on tekeillä ja muutamat työläisistä pääsee hengestään, mutta se ei estä muita jatkamasta toimintaansa.

    Toisesta maailmansodasta on nähty paljon filmatisointeja, mutta harvemmin ainakaan itse olen nähnyt niitä joissa painopiste on joissain muissa kuin sotilaissa tai varsinaisissa taisteluissa. Tässäkin elokuvassa nähdään hieman sotimista, mutta sen osuus on kohtalaisen vähäistä ja filmi keskittyykin suurimmalta osiltaan tavallisten rautatieläisten toimintaan.

    Aihe on merkittävä ja se kuvaa hyvin sitä kuinka useammissakin eri rooleissa olevilla ihmisillä on vaikutusta ja vaikuttamismahdollisuuksia sodan lopputulemaan, ei ainoastaan taistelukentillä olevilla sotilailla. Hyvin organisoidut iskut strategiseen infrastruktuuriin on tehokas tapa hidastaa tai jopa kokonaan estää tärkeiden vastapuolen tavaroiden siirtymistä päämääriinsä ja se voi auttaa merkittävästi taisteluissa ja parhaillaan kääntää niiden kulun voitokkaaksi.

    La bataille du rail on tyylikkäästi tehty elokuva ja sillä on myös kulttuurillista merkitystä, mutta elokuvallisesti en siitä silti erityisen paljoa nauttinut vaikka se ei ole missään vaiheessa huonokaan. Se on ohjattu hyvin ja siinä nähdään tyylikkäitä kohtauksia, mutta aihealueensa vuoksi se ei vain puhuttele itseäni.