Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: Plan 9 from outer space

    Avaruuden asukkaat Tanna (Joanna Lee) ja Eros (Dudley Manlove)

    Plan 9 from outer space (IMDB) on vuonna 1959 julkaistu sci-fi/kauhuelokuva jonka on ohjannut Edward D. Wood Jr. Elokuvasta on olemassa niin mustavalkoinen kuin värillinenkin versio ja kuten kuvista voi päätellä katsoin itse värillisen version. Pääosaroolelissa nähdään Gregory Walcott, Mona McKinnon, Duke Moore sekä Tom Keene. Lisäksi pienemmissä rooleissa nähdään myös vampyyrielokuvien ystäville tuttu Bela Lugosi sekä suomalais-amerikkalainen näyttelijä Maila Nurmi.

    Elokuvan juoni kertoo avaruudesta tulevista muukalaisista jotka aikovat estää ihmiskuntaa tuhoamasta koko universumia. Ihmisillä on taipumus ollut kehittää aseita jotka ovat olleet aina vain tehokkaampia ja on odotettavaa että he tulevat myös kehittämään aseen jonka vuoksi koko universumi on vaarassa tuhotua. Avaruuden asukkaat aikovat estää ihmisiä joko hyvällä tai pahalla joten kovatkin keinot otetaan käyttöön.

    Muukalaiset ottavat käyttöönsä suunnitelma yhdeksän jonka avulla he herättävät juuri kuolleet ihmiset takaisin eläviksi. He pystyvät myös kontrolloimaan takaisin herätettyjä kuolleita ja pian vielä elävien kirjoissa kulkevat ovat vaarassa tämän suunnitelman vuoksi.

    Kuolleista herätetty Vampira (Maila Nurmi)

    Plan 9 from outer space on tullut tunnetuksi huonona elokuvana ja onpa sitä myös pidetty kautta aikojen huonoimpana elokuvana yleisön äänestyksen perusteella kriitikko Michael Medvedin kirjassa The Golden Turkey Awards (katso Wikipedia). Oma näkemykseni ei kuitenkaan voi yhtyä tuohon mielipiteeseen, sillä Plan 9 from outer space on lähinnä oman aikakautensa keskinkertainen elokuva.

    Tarina on tavallista tasoa, eli sellainen että sen ympärille voi kyllä kasata elokuvan mutta ei sitä mestariteosten kategoriaan pysty hyvällä tahdollakaan nostamaan. Pidin silti tarinassa siitä että muukalaisilla oli edes jonkinmoinen syy toiminnalleen sekä siitä kuinka ihmisten sotaisa ja tuhoisa luonne tuotiin negatiivisessa valossa esiin.

    Näyttelytyö oli pääosin keskinkertaista ja paikoitellen jopa kohtalaisen huonoa, mutta ei missään nimessä niin huonoa että se olisi itseäni erityisesti jäänyt häiritsemään. Elokuvan pystyi katsomaan tönköstä näyttelystä huolimatta vaivatta loppuun – ehkä siksi että vanhemmissa elokuvissa on tottunut siihen että näyttelytyö on suhteellisen teatreaalista luonteeltaan muutenkin eikä siltä odota aivan samanlaista ilmaisua kuin uudemmilta. Mene tiedä.

    Kokonaisuutena Plan 9 from outer space on keskinkertainen elokuva. Ei se hyvä ole, mutta en tätä mitenkään erityisen huononakaan pysty näkemään. Se on oman aikakautensa lapsi ja siitä on helppoa nähdä aikakautensa elokuvissa muutenkin nähtäviä absurdeja piirteitä nykymittakaavassa katsottuna, mutta ei tämä mitenkään erityisesti poikennut muista.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 35 172 annettuun ääneen”]4/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Revamped

    Vampyyrit ruokatauolla

    Revamped (IMDB) on vuonna 2007 julkaistu vampyyrikauhuelokuva jonka on ohjannut pääosarooleissakin nähtävä Jeff Rector. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Tane McClure, Billy Drago, Christa Campbell sekä Alana Curry.

    Juonessa kerrotaan liikemies Richard Clarkesta (Jeff Rector) joka saa selville että hänen vaimonsa pettää häntä. Hän aikoo päättää päivänsä oman käden kautta, mutta se ei onnistu Richadin suunnittelemalla tavalla. Hän kuitenkin sattuu huomaamaan televisiossa vampyyrien mainoksen jonka seurauksena hän turvautuu heidän apuihinsa saadakseen ikuisen elämän. Pian hänen ovelleen saapuu Lilith (Tane McClure) joka antaa hänelle puraisun mikä saattelee hänet yön lapseksi.

    Muututtuaan vampyyriksi hän aikoo kostaa vaimolleen ja hänen rakastajalleen. Suunnitelmat menevät kuitenkin hieman pieleen kun Richardia ei haudatakaan kokonaisena vaan hänet tuhkataan. Myöhemmin hautaustoimistolla sattuneen välikohtauksen jälkeen hänen tuhkansa kaatuvat uurnasta lattialle ja ympärillä olevan veren seurauksesta hän palautuu takaisin ruumiiseensa. Richardille selviää kuitenkin pian että viisi vuotta on jo kulunut siitä kun hänet on tuhkattu ja maailman tilanne on muuttunut.

    Ympärillä yhteiskunnassa vampyyreita on alkanut olemaan enemmänkin ja he ovat suunnittelemassa johtajansa Vladimuksen (Billy Drago) johdolla neitsyen uhraamista oikealla ajankohdalla saattaakseen maailman pimeyteen. Richard vaikuttaa kuitenkin olevan Valittu, vampyyri jolla on vielä sielu jäljellä ja pian hän onkin taistelemassa vampyyreitä vastaan.

    Vladimuksen roolissa nähdään Billy Drago

    Revamped on mielenkiintoinen ja viihdyttävä pienen budjetin vampyyrielokuva. Tarina on toimivaa tasoa, näyttely pääsääntöisesti asiallista, tyyli on viihdyttävää ja klassisia vampyyritematiikan elementtejä on sopivassa tasapainossa. Mukana on siis teräviä kulmahampaita, verta, goottiklubeja, mystiikkan auraan kietoutunutta eroottista jännitettä (vaikkakaan ei alastomuutta) sekä kristinuskon symboliikasta ammentavia vampyyrielokuvien ominaispiirteitä.

    Niille jotka vampyyrielokuvia on enemmänkin nähnyt tarjoaa elokuva lisäksi pieniä hauskoja kulttuurillisia viittauksia bongattavaksi – naisvampyyri nimeltään Lilith, nuori nainen joka on neitsyt ja jonka nimi on Mary sekä tietenkin Vladimus-niminen vampyyri joka selkeästi on viittaus Vladiin joka vampyyrielokuvissa viittaa Vlad Tepekseen.

    Revampedin elokuvalliset elementit ovat pääsääntöisesti hyvin kasassa, mutta kautta linjan on silti helppoa havaita että aivan liian korkeilla odotuksilla ei kannata tätä elokuvaa lähteä katsomaan.

    Mikäli pienellä budjetillä väännetyt B-luokan vampyyrielokuvat viihdyttävät on tämä omassa viitekehyksessään varsin viihdyttävä ja tyylikäs elokuva. Jos taas pienen budjetin vampyyrielokuvat ei vastaa käsitystäsi viihteestä on parempi suosiolla ohittaa tämäkin elokuva ja etsiä jotakin itselleen paremmin uppoavaa katsottavaa.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 592 annettuun ääneen”]2,9/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: A Cinderella Story

    Sam (Hilary Duff)

    A Cinderella Story (IMDB) on Mark Rosmanin ohjaama koko perheen romanttinen komedia vuodelta 2004. Pääosarooleissa nähdään Hilary Duff, Chad Michael Murray sekä Jennifer Coolidge.

    Nimensä mukaisesti elokuvan tarina nojaa luultavasti jokaiselle länsimaisessa kulttuurissa kasvaneelle tuttuun Tuhkimo-tarinaan. Tämän elokuvan Tuhkimona nähdään kahvilassa työskentelevä high schoolia käyvä Sam (Hilary Duff), jonka tavoitteena on päästä Princetowniin opiskeljaksi. Unelmista on hankalaa tehdä totta kun aika menee töiden lisäksi myös ilkeän äitipuolen Fionan (Jennifer Coolidge) oikkujen täyttämisessä.

    Jotta Tuhkimotarina olisi täydellinen, tarvitaan siihen tietenkin myös prinssi. Tässä tapauksessa kuninkaallisen roolissa nähdään suosittu ja komea jalkapallojoukkueen tähtinimi Austin (Chad Michael Murray). Austinilla riittäisi koulun tyttöjen keskuudessa vientiä, mutta netin välityksellä tapaamansa salaperäinen Tuhkimo on onnistunut kuitenkin jo valtaamaan hänen mielensä kuningaskunnan omakseen.

    Tanssiaisissa Austin tapaa vihdoin salaperäisen Tuhkimonsa mutta hänen ei onnistu vielä saada selville tämän henkilöllisyyttä. Kellon lähestyessä puolta yötä Samin täytyy rientää takaisin haaveista todelliseen maailmaan ja töidensä pariin.

    Sam ja Austin (Chad Michael Murray)

    Romanttisten komedioiden yleiseen tyyliin ei tämäkään elokuva yllätä katsojaansa missään vaiheessa. Tämä on hyvä piirre kaikille meille jotka pidämme suoraviivaisista ja ennalta-arvattavista romanttisista komedioista, mutta samalla se on myös yksi niistä monista ärsyttävistä piirteistä niille joille tämän tyylilajin elokuvat ei iske.

    Tutuissa ja turvallisissa vesissä liikutaan alusta loppuun saakka, eikä ennalta-arvattavuutta ainakaan vähennä juonen mukaileminen klassista Tuhkimo-tarinaa. Hyvä niin, sillä filmatisointi on suhteellisen toimivasti toteutettu moderniin muottiin tarpeeksi löyhällä otteella. Lasikengän sijaan kadonnut matkapuhelin olisi tosin kaivannut omaan makuuni hieman suurempaa ja merkittävämpää roolia kadonnutta rakkautta etsiessä.

    Romanttisten komedioiden ja high school -elokuvien piirteiden yhdistäminen Tuhkimo-tarinaan on sopivassa balanssissa ja lajityyppiensä keskeiset kliseet löytyvät myös tästä. Myöskin ohjaus, näyttely, lavastus, puvustus ja kaikki muut piirteet mitkä luovat elokuvan ovat tavallista toimivaa tasoa – juuri sitä mitä romanttisilta komedioilta on tottunut näkemään ja myös odottamaan.

    Kokonaisuutena A Cinderella Story on kepeän viihteellinen romanttinen komedia josta on helppoa pitää mikäli yleisestikin tästä tyylilajista pitää. Allekirjoittaneelle tämä toimi siis hyvin. Mikäli tämä lajityyppi ei ole iskenyt aikaisemmin ei tähän elokuvaan kannata käyttää aikaansa, sillä tämä tuskin tulee muuttamaan mielikuvaa siitä mistä on hyvät romanttiset komediat tehty.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 78 646 annettuun ääneen”]5,9/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: The Breakfast Club

    Claire Standish (Molly Ringwald)

    The Breakfast Club (IMDB) on vuonna 1985 julkaistu komediallisia vivahteita sisältävä draamaelokuva jonka on ohjannut John Hughes. Pääosarooleissa nähdään Molly Ringwald, Ally Sheedy, Judd Nelson, Emilio Estevez sekä Anthony Michael Hall.

    Tarina kertoo viidestä täysin erilaisesta taustasta tulevasta nuoresta jotka joutuvat viettämää yhdessä lauantain jälki-istunnossa. Yksi pojista on koulun kovis, toinen nörtti ja kolmas urheilija kun taas tyttöjen puolella roolit hakeutuvat koulun suosittuun prinsessaan ja koulun erikoiseen friikkiin.

    Oppilaat saavat tehtäväkseen kirjoittaa esseen siitä millaisia he kuvittelevat omasta mielestään olevansa. Vaikka kasvatukselliseksi tarkoitetun esseen kirjoittamisesta ei tahdokaan tulla mitään, kasvavat nuoret kuitenkin näkemään kuinka jokaisen erilaisuuden pinnan alle mahtuu samanlaisuutta erilaisuutta enemmän.

    The Breakfast Clubia on tituuleerattu toisinaan jopa klassikoksi ja itsenikin on helppoa yhtyä tämänkaltaiseen tulokseen. Vaikka elokuvan julkaisusta tulee pian 35 vuotta on se silti säilynyt ajankohtaisena vielä vuoteen 2020 saakka. Ympäröivä maailma ja kulttuuri on muuttunut paljon väliin jääneiden vuosien varrella, mutta silti elokuvan kantavana voimana toimivat henkilöhahmot, heidän ongelmansa ja niiden kohtaamiset eivät ole kadonneet maailmasta minnekään.

    John Bender (Judd Nelson)

    Jokaisen päähenkilön luonne on karrikoitu esimerkki omasta yhteiskuntaluokastaan samalla tapaa kuin heidän ongelmansa ja niiden juurisyyt. Tämä on piirre joka voi helposti tuntua häiritsevän kliseiseltä, mutta omaan makuuni tässä tapauksessa valittu tyyli toimi hyvin sillä se antaa katsojalle nopeammin mahdollisuuden rakentaa henkilöhahmojen kuvan mielessään ilman tarvetta tarpeettoman laajaa selittämistä joka veisi elokuvan painopisteen toisille urille.

    Pidin elokuvassa jo heti alkukohtauksesta missä päähenkilöitä näytetään yksi kerrallaan paikalle saapuvaksi. Mitään ei liiaksi korostettu, mutta katsojalle syntyy silti mielikuva jo ensimetreiltä nuorten ja heidän vanhempiensa välisestä dynamiikasta joka auttaa peilaamaan hahmojen luonteita heti alusta saakka tätä taustaa vasten. Tämä oli tapa mistä monen elokuvantekijän olisi syytä ottaa oppia.

    Varsinainen kasvutarina jokaisen hahmon osalta on toimivasti toteutettu. Vaikka päähenkilöitä on useita ei pakka pääse leviämään missään vaiheessa vaan jokainen hahmoista rakentuu tasaisen varmasti kautta elokuvan.

    Lopulta jokainen nuorista saa huomata että loppujen lopuksi kukaan ei olekaan niin erilainen kuin päälle päin näyttää. Jokaisella on omat huolensa ja murheensa eikä kenelläkään heistä ole lopulta senkaltaista ymmärtäjää jota he kaipaisivat elämäänsä.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 340 934 annettuun ääneen”]7,9/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Corpse Bride

    Corpse Briden äänenä kuullaan Helena Bonham-Carteria

    Corpse Bride (IMDB) on vuonna 2005 julkaistu draama-animaatioelokuva. Sen on ohjannut Tim Burton ja sen ääninäyttelijöinä kuullaan Johnny Deppiä, Helena Bonham-Carteria sekä Emily Watsonia.

    Tarinansa osalta elokuva kertoo kuinka toisilleen tuntemattomat Victor Van Dort (Johnny Depp) ja Victoria Everglot (Emily Watson) ovat päätymässä vanhempiensa suunnitelmien mukaisesti keskenään naimisiin.

    Kummankin perheen vanhemmilla on mielessään ainoastaan parin avioitumisesta saatavat hyödyt eikä nuoren parin omille tunteille tai tahdolle jätetä sijaa. Kumpikaan nuorista ei vaikuta kauhean innostuneelta edessään vääjäämättä häämöttävästä tahtonsa vastaisesta avioliitosta, mutta kaikeksi onneksi kun he vihdoin kohtaavat häitä edeltävänä päivänä harjoituksissa tuntevat he samantien rakkauden virvoittavan voiman sieluissaan.

    Hääharjoitukset eivät tahdo kuitenkaan luonnistua Victorin unohtaessa kaiken aikaa mitä hänen täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Tilanne näyttää pahalta, ja kun Victor vielä harjoitusten jälkeen katoaa ei kummankaan puolen vanhempien mielestä tilanne näytä yhtään sen lupaavammalta kuin Victoriankaan mielestä.

    Victor itse on metsässä ollessaan harjoitellut häävalaansa, mutta pahaksi onnekseen tulee tahtomattaan kosineeksi kalmiston puolella aikaansa viettävän neidon joka Corpse Bridenä (Helena Bonham-Carter) tullaan tuntemaan. Neito vastaa tahdon ja pian Victor löytää itsensä kuolleiden valtakunnasta avioituneena Corpse Briden kanssa.

    Victor ja Corpse Bride

    Luultavasti kaikki näkemäni Tim Burtonin elokuvat ovat yleisesti ottaen olleet hyvin tummanpuhuvia elokuvia eikä Corpse Bride tee tässä poikkeusta. Sen visuaalinen kauneus yhdistettynä koskettavaan ja surumieliseen tarinaan on täydellinen esimerkki goottiromantiikan estetiikasta voimansa ammentavasta elokuvasta.

    Elokuva on kuvattu jossain myös musikaaliksi, mutta käytännön tasolla musikaaliset elementit ovat varsin vähäisiä vaikkakin yksittäisiä lauluja siellä täällä kuullaankin. Kuolleiden valtakunnassa esitetty laulu Corpse Briden traagisesta tarinasta on hämmentävä kombinaatio humoristisen makaaberia tunnelmaa jossa paikoitellen svengi lähtee jo kulkemaan niin villejä suuntia että en voinut olla pohtimatta onko tekijätiimi mahtanut nuolla Bart Simpsonin kuvilla varustettuja happolappuja inspiraatiota hakiessaan.

    Mikäli tummanpuhuva tyyli tai animaatiot yleisesti iskevät on tämä elokuva ehdottomasti näkemisen arvoinen. Vaikka kestoltaan se onkin lyhyt (n. 77 minuuttia), onnistuu se rakentamaan siinä ajassa Danny Elfmanin erinomaisen sävellystyön ja animaatiohahmojen ilmeikkyyden avulla säväyttävän ja koskettavan katselukokemuksen joka on kirkas helmi animaatioelokuvien aarrekammiossa.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 234 471 annettuun ääneen”]7,3/10[/simple_tooltip])