Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: 16 Blocks

    Jack Mosley (Bruce Willis)

    16 Blocks (IMDB) on Richard Donnerin ohjaama vuonna 2006 julkaistu toiminnallinen rikosdraama jonka päärooleissa nähdään Bruce Willis, Yasiin Bey sekä David Morse.

    Juonikuvio on tavalliseen tapaan varsin suoraviivainen ja mutkaton. Sellissä on mies, Eddie Bunker (Yasiin Bey), joka pitäisi saattaa oikeuden eteen todistajaksi oikeustalolle joka on kuudentoista korttelin päässä. Matkan aikana käy pian jo ilmi että todistajan pääsy oikeustalolle ei ole monen poliisivoimissa työskentelevien etujen mukaista ja niinpä saattamaan lähtenyt Jack Mosley (Bruce Willis) joutuu ikävään välikäteen kun kollegat pyrkivät estämään hänen ja Eddien matkan tekoa.

    Tarinansa osalta 16 Blocks on action-elokuvaan tavallisen toimivaa tasoa vailla kovin suuria yllätyksiä, mutta kyllä sen juoneen mahtuu myös muutamia pieniä mutta sopivan yllättäviä käänteitä jotka vähän lisäävät juonen mielekkyyttä. Mukana on myös perinteisiä ennalta arvattaviakin piirteitä, mutta ei onneksi niin paljoa että ne kävisivät häiritsemään.

    Jack Mosley (Bruce Willis) ja Eddie Bunker (Yasiin Bey)

    16 Blocks on kokonaisuutena toimivaa tasoa oleva toimintaelokuva. Toimintaa on tarpeeksi paljon, mutta ei kuitenkaan niin paljon että se olisi omiaan synnyttämään mielikuvaa että toiminnalla pyrittäisi paikkaamaan elokuvallisia ja tarinallisia puutteita.

    Paikoitellen leikkaustyylissä mentiin tyypillisellä suhteettoman nopean leikkauksen taktiikalla jossa muutamasssa sekunnissa kamera huojuu ja heiluu paljon ja kuvakulmat hyppivät paikasta toiseen jättäen katsojalleen lähinnä epäselvän tilannekuvan siitä mitä äsken juuri tapahtui. Onneksi tätä tyyliä ei ollut kautta linjan ja elokuva pysyi viihdyttävänä katsoa ja seurata.

    Vaikka kyseessä on toimintaelokuva missä luotien kuluttaminen on yhtä kovaa kuin mummoilla eurojen luukutus pajatsoissa eläkepäivänä, on elokuvaan saatu onneksi mukaan myös kasvutarinaa päähenkilöiden osalta. Oikeuden ja oikeamielisyyden voitto on lopulta tärkeää myös niissä hetkissä milloin itse joutuu siitä kärsimään ja jokaisella on mahdollisuus muuttaa elämänsä suuntaa ja alkaa kulkemaan parempia polkuja kohden.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 124 130 annettuun ääneen”]6,6/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Joker

    Jokeri (Jaoquin Phoenix)

    Joker (IMDB) on vuonna 2019 julkaistu rikos/draama/trilleri jonka on ohjannut mm. The Hangover (Kauhea Kankkunen) -elokuvasta tuttu Todd Phillips. Pääosarooleissa nähdään Jaoquin Phoenix, Robert DeNiro, Zazie Beetz sekä Frances Conroy.

    Mikäli DC-universumin lepakkosankari Batman on entuudestaan jollain tapaa tuttu on luultavaa että Jokerikaan ei ole tuntematon hahmo. Vaikka Jokeri-elokuva saakin miljöönsä jo monille tuttujen Gothamin raamien sisältä on Phillipsin luoma kuvaus uusi ja raikas näkemys vailla historian painolastia. Gotham ja Wayne on kyllä siellä jossain, mutta saamansa viitekehys ei estä Jokeria pelaamasta elokuvassaan omilla säännöillään.

    Tarina kertoo Arthur Fleckista (Jaoquin Phoenix), omalaatuisesta ja ongelmallisesta miehestä joka työskentelee klovnina ja haaveilee stand up koomikon urasta. Hauskuudesta olisi apua kummassakin hommassa, mutta valitettavasti hauskuuden jalo taito ei kuulu Arthurin suurimpiin vahvuuksiin. Vastoinkäymisten ja kaltoinkohteluiden seuratessa toinen toistaan lipuu Arthur vähitellen mielipuolisuuden syövereihin ja löytää sisäisen jokerinsa.

    Arthur Fleck (Jaoquin Phoenix)

    Vaikka Joker on kiehtova elokuva monella eri tasolla, oli itselleni kiehtovin aspketi sen tarinankerronta ja hahmon rakentaminen niin hyvin että katsojana on helppoa tuntea myötätuntoa ja sääliä Arthuria kohtaan, ymmärtää hänen mielipuolisten tekojensa oikeutus edes hänen oman maailmankuvansa raamien sisällä.

    Hänestä ei rakenneta mielikuvaa mielipuolisena sekopäänä joka vain on paha luontaisesta pahuudestaan johtuen, vaan hänestä rakennetaan kuva herkästä ihmisestä joka joutuu kohtaamaan maailman pahuuden, häpäisyt ja nöyryytykset aina siihen saakka että psyyke hajoaa ja oikeutta lähdetään jakamaan oman käden kautta. Pahoinvoiva yhteiskunta synnyttää pahoinvoivoia yksilöitä ja sitä kautta elokuvassa nähty mielenterveyspalveluiden heikentyminen on helppoa nähdä myös tärkeänä yhteiskuntapoliittisena kannanottona.

    Pidin myös tavasta kuinka yhteiskuntaluokkien välistä taustalla piilevää jännitettä on hienovaraisesti kuvattu kautta elokuvan ja kuinka Jokeri nousee ahtaalle ajetun vähävaraisemman väestön vallankumouksen sankariksi. Samaan aikaan toisten ihmisten maailmassa hän on vain mielipuoli rikollinen joka kylvää kaaosta ja epäjärjestystä, mutta toiselle kansanosalle hän on samalla esikuva joka nousee barrikadeille epäoikeudenmukaisuutta, riistoa ja kaltoinkohtelua vastaan.

    Jokeri on Gothamin ahtaalle ajetun köyhän kansan ääni jonka hätähuudot ovat luokkayhteiskunnan paremmissa piireissä olevien keskuudessa kaikuneet kuuroille korville liian kauan.

    Elokuva on mestariteos joka pääsi suoraan Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 10/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 746 794 annettuun ääneen”]8,5/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Die Hard (Die Hard – Vain kuolleen ruumiini yli)

    John McClane (Bruce Willis)

    Die Hard (IMDB) joka Suomessa tunnetaan nimellä Die Hard – Vain kuolleen ruumiini yli on vuonna 1988 julkaistu toimintaelokuva. Sen on ohjannut John McTiernan ja pääosissa nähdään Bruce Willis, Alan Rickman sekä Bonnie Bedelia.

    Tarinassa New Yorkin poliisivoimissa työskentelevä John McClane (Bruce Willis) saapuu Los Angelesiin jossa hänen vaimonsa ja lapsensa asuvat. Hän tulee vaimonsa työpaikalle Nakatomi Plazaan pikkujouluihin jotka juhlijoiden harmiksi ottavat epätoivotun käänteen kun saksalaiset terroristit saapuvat paikalle muuttaen juhlatunnelman panttivankitilanteeksi.

    John on onneksi toisessa huoneessa rikollisten ilmaantuessa ja pian yhden miehen iskuryhmä on valmiina taistelemaan rikollisjoukkoja vastaan poliisivoimien saapumista odottaessa.

    Hans Gruber (Alan Rickman)

    Tarina sisältää lajityyppinsä tutut peruselementit – poliisin jolla on kohtalaisen huonot välit vaimoonsa, poliisivoimat jossa nähdään sisäistä valtataistelua tai vähintäänkin keskinäistä machoilua sekä tietenkin FBI joka tulee ottamaan jossain vaiheessa ohjat itselleen. Lisäksi mukaan on saatu kirjoitettua perinteikäs kasvutarina missä vaikean tilanteen myötä sankari näkee omat virheensä ja lopulta parisuhde vahvistuu vaikeiden kokemuksien myötä.

    Kyseessä siis on suoraviivainen, helposti seurattava ja perinteisen kliseinen toimintaelokuva joten mitään maata järisyttävää tarinankerrontaa ei tästä kannata lähteä kaivamaan. Toimintaelokuvissa syvällinen ja koskettava tarina ei kuitenkaan yleensä ole se mikä niiden kiinnostavin aspekti on, joten tarina on täysin riittävä pitääkseen mielenkiinnon yllä.

    Pidin tämän elokuvan rytmistä eli siitä kuinka välillä mennään verkkaisia vaiheita, välillä heitetään sekaan nopean toiminnan kohtaus jonka jälkeen päästään taas seesteisempään vaiheeseen. Toimiva rytmi on tärkeää etenkin toimintaelokuvissa, sillä se vahvistaa toiminnallisten ja seesteisten kohtauksien välistä kontrastia antaen toiminnalle suuremman merkityksen. Tietenkin muissakin lajityypeissä rytmi on yhtä tärkeää, mutta yleensä muissa lajityypeissä edes tarinalla voidaan pitää muutoin kiinnostavuutta yllä.

    Parempiakin pikkujoulubileitä on tullut nähtyä.

    Yksi mikä tässä elokuvassa pisti silmään oli sen miellyttävä leikkaustyyli. Siinä missä monet uudemmat action-elokuvat ovat jääneet itselleni mieleen lähinnä rasittavan nopeista leikkauksista ja järjettömästä kameran heilumisesta suuntaan jos toiseen nopeiden toimintakohtauksien aikana ei tässä missään vaiheessa tullut samanlaista hätäistä tunnelmaa. Toki tässäkin nopeita leikkauksia on käytetty mutta missään vaiheessa ei ylitetä rajaa jonka jälkeen katsojana joutuisi arvailulinjalle tapahtumien kulusta epäselvän leikkaustyylin vuoksi.

    Omaan makuuni Die Hard toimi hyvin. Se on suoraviivainen ja mutkaton toimintapätkä joka sopii niihin hetkiin kun haluaa nähdä helposti lähestyttävää viihdettä. Pidin sen tasapainoisesta rytmistä, toimivasta leikkauksesta sekä tietenkin tyylikkäistä räjähdyksistä, taistelukohtauksista ja useista sinne tänne ripotelluista pienistä humoristisista vivahteista.

    Yli 20 vuotta sitten julkaistu Die Hard on yhä vuonna 2020 katsottuna helmi toimintaelokuvien kategoriassa.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 753 729 annettuun ääneen”]8,2/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Just visiting

    Julia / Rosalind (Christina Applegate)

    Just visiting (IMDB) on vuonna 2001 julkaistu fantasia/sci-fi/komedia jonka on ohjannut Jean-Marie Poiré. Pääosarooleissa nähdään Christina Applegate, Jean Reno sekä Christian Clavier.

    Elokuvan alussa eletään 1100-lukua jossa kreivi Thibault (Jean Leno) on menossa avioon Rosalind-neidon (Christina Applegate) kanssa. Harmillisesti kaikki eivät odota tätä avioliittoa yhtä innokkaasti ja niinpä noidan avustuksella he puuttuvat tapahtumien kulkuun. Asiat eivät mene kuitenkaan noidan avustuksella toivotulla tavalla ja Rosalind menehtyy Thibaultin sijaan.

    Thibault turvautuu velhon apuun hypätäkseen ajassa taaksepäin estääkseen rakkaansa kuoleman, mutta velho onnistuukin epähuomiossa lähettämään Thibaultin ja hänen avustajansa Andren (Christian Clavier) vuoden 2000 Chicagoon.

    Thibault ja Andre eivät kovin helposti tahdo sopeutua ympäröivään muutokseen, mutta onnekseen he saavat avukseen Julian (Christina Applegate) joka vähitellen alkaa hänkin uskomaan miesten tulleen menneisyydestä. Sankareiden täytyy enää löytää modernissa Chicagossa oikea velho joka veisi miehet takaisin omaan aikaansa.

    Thibault (Jean Reno)

    Just Visiting on mukavan kepeä ja humoristinen viihde-elokuva. Se ei tarjoile katsojalleen mitään uutta ja ennennäkemätöntä joten sen suhteen elokuva on tuttua ja turvallista rentoa hömppää. Tämä ei missään nimessä ole huono asia, sillä ainakin itse pidän tämän tyylin elokuvista.

    Tarinassa nähdään useampia pintapuoleisia kasvutarinoita. Julia ja naapurinsa Angelique (Tara Reid) löytävät menneisyydestä tulleiden miesten kautta oman sisäisen prinsessansa ja oppivat näkemään oman arvonsa. Myös Thibault oppii nykyisyydessä ollessaan jalommaksi ihmiseksi – ainakin nykyisen länsimaalaisen maailmankatsomuksen kautta peilattuna – ja Andre löytää elämäänsä enemmänkin merkitystä kuin olla ainoastaan isäntänsä huonosti kohdeltuna juoksupoikana.

    Kokonaisuutena tämä oli hyvä elokuva. Sen tarina oli toimiva ja hupaisa, hahmoissa oli persoonallisuutta ja näyttelytyö oli odotettuun tapaan hyvää. Lisäksi kliseisen varmasti paha saa palkkansa ja hyvyys voittaa, joten mikäli tämän tyylin elokuvat yleisesti iskevät on tämä näkemisen arvoinen elokuva – vaikka toki Christina Applegate on jo itsessään hyvä syy katsoa elokuva kuin elokuva.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 17 7721 annettuun ääneen”]5,8/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Miss Congeniality (Miss Kovis)

    Gracie Hart (Sandra Bullock)

    Miss Congeniality (IMDB) joka Suomessa tunnetaan nimellä Miss Kovis on vuonna 2000 julkaistu toiminnallinen rikoskomedia jonka on ohjannut Donald Petrie. Pääosarooleissa nähdään Sandra Bullock, Michael Caine sekä Benjamin Bratt.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan FBI-agenteista jotka pyrkivät jäljittämään mystisiä kirjeitä lähettäneen rikollisen ennen kuin hän iskee seuraavaan kohteeseen. Uusimman kirjeen kohdalla he saavat sen sisältävästä arvoituksesta selvän jo ennen kuin on liian myöhäistä ja näinpä he pääsevät valmistautumaan rikollisen kiinni ottamiseen paikan päällä.

    Rikospaikaksi vaikuttaisi osuvan missikilipailut. FBI päättää ujuttaa oman ikuisesti poikatyttönä olleen agenttinsa Gracie Hartin (Sandra Bullock) mukaan kilpailuun jotta hän voisi tarkkailla tilannetta paikan päältä.

    Victor Melling (Michael Caine)

    Miss Congeniality on elokuvalliselta anniltaan takuuvarmaa helposti lähestyttävää hömppäviihdettä. Se on rento sekä viihdyttävä ja sen kepeän humoristinen ilmaisu toimii juuri niin hyvin kuin tämän lajityypin elokuvilta on tottunut odottamaankin.

    Tarina on mukavan mutkaton ja suoraviivainen eikä sitä katsoessa tarvitse aivokapasiteettiaan liiemmälti vaivata. Kuitenkin siinä on mukana myös kevyttä kasvutarinaa joka lisää tarinaan hieman kiinnostavuutta.

    Kokonaisuutena elokuva on hyvä ja toimiva tuotos omassa lajityypissään. Jos tämän lajityypin elokuvista pitää ei tämän katsomisessa voi mennä pahasti pieleen, mutta jos lajityyppi ei kuulu omiin suosikkeihin on luultavaa että tästä ei saa yhtään sen enempää irti kuin muistakaan vastaavan tyylin elokuvista.

    Arvosana: 6/10

    Muokattu 14.04.2026 – Poistettu tooltip-pluginin lyhytkoodi