Aleksin Blogi

Category: Elokuvat

  • Leffalauantai: American Beauty

    Lester Burnham (Kevin Spacey)

    Sam Mendesin ohjaama vuonna 1999 julkaistu American Beauty on draamaelokuva jonka pääosaroolissa Lester Burnhamina nähdään Kevin Spacey. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään Annette Bening, Thora Birch, Mena Suvari, Wes Bentley sekä Chris Cooper.

    American Beauty kertoo keskiluokkaisesta perheenisästä Lester Burnhamista joka havahtuu tyytymättömyyteen elämässään ja tajuaa kuinka hän ollut sisältään kuolleena jo pidemmän aikaa. Vaimonsa ja tyttärensä eivät arvosta häntä lainkaan eikä työpaikallakaan sen enempää ole minkäänlaista merkitystä. Lester tutustuu naapuriin muuttaneeseen nuoreen Rickyyn (Wes Bentley) joka uskaltaa olla rohkeampi ja sanoa suoraan vastaan silloin kuin asiat eivät miellytä. Lester pitää Rickyn tavasta sanoa suoraan asioista ja vähitellen Lester itsekin alkaa sanomaan ihmisille vastaan eikä suostu enää olemaan vähättelyn ja halveksunnan kohteena.

    Lesterille ja vaimollaan Carolynillä (Annette Bening) on myös nuori tytär Jane (Thora Birch). Lester ja Carolyn menevät katsomaan tyttärensä Cheerleader-esitystä koululle jossa Lester iskee silmänsä tyttärensä ystävään Angelaan (Mena Suvari). Pian Lester alkaakin treenaamaan itseään parempaan kuntoon tehdäkseen vaikutuksen Angelaan.

    Carolyn (Annette Bening)

    Naapuriin muuttaneet Rick ja hänen perheensä ovat omalaatuista väkeä. Rick kuvaa kaiken aikaa videokameransa kanssa ympäröiviä asioita ja pian hän kiinnostuukin naapuristaan Janesta. Rickin isä on tiukkaa kuria pitävä entinen sotilas ja äitinsä on hiljainen nainen josta ei paljoa kerrota.

    American Beauty on varsin laaja elokuva josta löytää paljon mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Vaikka elokuva kertookin keski-ikäisen miehen kyllästymisestä nykyiseen elämäänsä jossa hän oikeasti ei edes elä eikä koe elävänsä ja siksi päättää muuttaa elämänsä toisenlaiseksi, on siinä silti monipuolisten ja erilaisten henkilöhahmojen kautta enemmänkin mielenkiintoisia elmenttejä.

    Lesterin eroottinen kiinnostuminen tyttärensä ystävää Angelaa kohtaan ja mieleenpainuva tapaaminen naapurin Rickin kanssa herättävät hänet tajuamaan kuinka paljon elämässä voisi olla enemmänkin. Hänen ei tarvitse olla töissään ja kotonaan muiden kynnysmattona jolla ei ole muiden silmissä mitään arvoa. Vaikka hänellä on vaimonsa kanssa seksuaalisuus tukahtunut ja he ovat kasvaneet erilleen niin henkisesti kuin fyysisestikin hän silti huomaa että kaikki eivät jaa hänen vaimonsa näkemystä itsestään. Samoin Rickin ajatuksien innoittamana hän uskaltaa haistattaa töissään pitkät työnantajalleen ja lähteä kulkemaan omia teitään.

    Angela (Mena Suvari)

    Elokuvassa tuodaan myös mielenkiintoisella tavalla esiin tyttären näkökulmaa isästään sekä vaimonsa kokemaa turhautumista ja tukahtumisen tunnetta. Myös naapuri Rickin perhe-elämää avataan katsojalle ja luodaan mielikuvaa epävarmasta isästä joka väkivaltaankin turvautuen haluaa pitää yllä mielikuvaa vahvasta miehestä joka kuitenkin haluaa peittää todellista puoltaan itseltään ja muilta.

    American Beautyssä kerrotaan myös mielenkiintoisella tavalla nuorten kokemista epävarmuuden tunteista, hyväksynnän tarpeesta, halusta olla erilainen mutta kuitenkin silti rakastettu. Siitä kuinka he perheessä kaipaavat läheisyyttä ja roolimallia jotta kokisivat turvallisuuden tunnetta elämän muutosten keskelllä.

    Tarinan ja kiinnostavien sekä monipuolisten henkilöhahmojensa lisäksi elokuva on myös ohjauksellisesti hyvää tasoa. Kaikki kuvaukselliset ja leikkaukselliset puolet on hoidettu hyvin ja tasapainoisesti eikä siitä löydä mitään moitittavaa.

    Kokonaisuutena American Beauty on erinomainen elokuva joka jokaisen elokuvista pitävän tulisi ainakin kerran elämässään nähdä. Elokuva on päässyt myös Suosituksia-sivulleni

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 950 194 annettuun ääneen”]8,4/10[/simple_tooltip])

    Muokattu 15.05.2025 – Muunnettu sivu nykyiseen WordPressin käyttämään blokkimuotoon.

  • Leffalauantai: Nightmare – Painajainen merellä

    Peppi (Sara Parikka)

    Vaikka Nightmare – Painajainen merellä (IMDB) nimensä puolesta tuokin ensimmäisenä mielleyhtymänä Steven Seagalin ei hänellä ole osaa eikä arpaa tähän elokuvaan. Nightmare – Painajainen merellä on kotimainen elokuva vuodelta 2012 jonka on ohjannut Marko Äijö. Pääosarooleissa nähdään Salatut elämät -televisiosarjasta tuttuja näyttelijöitä, mm. Sara Parikka, Venla Savikuja, Tero Tiittanen seä Sara Lohiniva. Tyylilajiksi on listattu kauhu/trilleri niin IMDB:ssä kuin myös BluRayn kansissa.

    Tarinassa kerrotaan tuttavaporukasta jotka lähtevät laivaristeilylle juhlistamaan Sergein (Tero Tiittanen) ja Pepin (Sara Parikka) häitä. Sergei on hankkinut liput koko väelle mukavalle risteilylle josta elokuvan nimen mukaisesti tulee kuitenkin painajaismainen reissu menneisyyden syntien noustessa tekijöidensä taakaksi. Pian risteilyporukka kohtaakin ongelmia kun väkeä alkaa kadota ja pian laivalla käydäänkin jo kamppailua elämästä ja kuolemasta.

    Heidi (Venla Savikuja) ja Jiri (Mikko Parikka)

    Nightmare on tarinansa osalta ihan mukiinmenevä. Siinä on selkeä juoni, yllättäviä tai ainakin sellaiseksi tarkoitettuja käänteitä, rakkautta, pelkoa ja draamaa. Ikävä kyllä mitkään näistä tarinan kiinnostavistakaan piirteistä ei pääse oikeuksiinsa tämän elokuvan kohdalla.

    Kohtaukset ja niiden näyttelytyöt ovat aivan käsittämättömän teennäisiä eikä niistä saa minkäänlaista kosketuspintaa katsojana. Hahmoista puuttuu syvyyttä ja jokainen henkilö on täysin mitäänsanomaton tusinahahmo jonka kiinnostavuus ja merkitys tarinassa tuntuu täysin nollalta. Tapahtumat ovat monin osin ennalta-arvattavan kliseisiä joka itsessään toki ei ole ongelma vaan lajityyppiinsä sopivassa mittasuhteessa toimiva lisä, mutta se miten ne on tässä elokuvassa tehty vesittää niidenkin käänteiden merkityksen täysin.

    Tarinaa kuljetetaan aivan liikaa myös kertomalla eikä ainoastaan näyttämällä asioita joiden ansiosta katsoja itse pystyisi tekemään tulkinnat tapahtumista ja rakentamaan tarinan palapeliä mielessään ennen loppuratkaisuita. Dialogit ovat lähes poikkeuksetta tönkköjä ja epärealistisen kuuloisia eikä niistä välity tunnetta katsojalle millään muotoa.

    Sampo (Sampsa Tuomala)

    Perinteisen suomalaisen elokuvan tapaan myös tässä oli dialogien äänenvoimakkuuden kanssa ongelmia. En tiedä mistä se johtuu, mutta kotimaisissa elokuvissa on lähes aina dialogien voimakkuus tarpeettoman hiljainen. Samoin myös tässä elokuvassa oli useampia kohtauksia joissa keskustelut kuuluvat tarpeettoman kaukaa ja suhteettoman hiljaisella jolloin äänenvoimakkuutta saa laittaa reilusti lisää että kuulee mistä henkilöt keskustelevat.

    Samoin asia mikä itselleni katsojana tökki oli elokuvan käyttämä värimaailma. Kyseessä on kuitenkin kauhu/trilleri jolloin olennaisena osana elokuvaa on sen värimaailma joka luo merkittävän osan kauhuelokuvan tunnelmasta. Tavallisemmin kauhuelokuvissa näkee sinertävämpää tai ainakin kylmempää värimaailmaa kun taas tässä vedetään pääpiirteittäin kirkkailla ja aurinkoisilla sävyillä läpi koko filmin joka on omiaan vesittämään edes vähäisen kauhuelokuvan tunnun.

    Myös kameran kanssa olisi kaivannut hieman toisenlaista otetta ainakin syväterävyyden osalta. Tämä tuskin on kameramiehen valinta, mutta liian suuri syväterävyys yhdistettynä elokuvan tyylilajille sopimattomaan värisävyjen tunnelmaan on omiaan viemään elokuvalta visuaalisesti sen uskottavuuden lajityyppinsä lapsena.

    Uima-altaassakin kerettiin pyörimään. Mukana myös Sergei (Tero Tiittanen).

    Jotta arvostelu ei menisi pelkästään negatiivisten asioiden listaamiseksi on hyvä antaa tunnustusta elokuvalle sen onnistumisistakin. Pidin siitä että elokuvallisista peruselementeistä kamerakulmien käyttö, pannaukset ja leikkaukset olivat asiallisia eikä ne käyneet missään vaiheessa häiritsemään. Myös elokuvan juoni oli ajatuksen tasolla ihan mukiin menevää tasoa ja siitä olisi voinut saada toimivankin elokuvan aikaiseksi.

    On ikävää antaa erityisesti kotimaiselle elokuvalle huonoa arvosanaa mutta valitettavasti tämän elokuvan kohdalla en pysty muuhun tulokseen päätymään. Se on sanalla sanoen aivan tasotonta roskaa elokuvaviihteen saralla.

    Arvosana: 2/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 747 annettuun ääneen”]2,7/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: The Others

    Grace ja lapset

    The Others (IMDB) on vuonna 2001 julkaistu kauhu/mysteeri/trilleri jonka ohjauksesta on vastannut Alejandro Amenábar. Pääosaroolissa Grace Stewartina nähdään Nicole Kidman.

    The Othersissa kerrotaan perheestä joka asuu kartanossa omaa poikkeavanlaista elämäänsä. Perheeseen kuuluu äiti Grace (Nicole Kidman) sekä hänen kaksi lastaan, Nicholas ja Anne. Talon isäntä Charles on lähtenyt sotaan mutta ei ole vielä sodan päättymisen jälkeenkään palannut takaisin perheensä luokse eikä toivo hänen paluustaan ole kovin korkealla.

    Eräänä päivänä Gracen ovelle saapuu kolme henkilöä jotka kyselevät josko kartanossa olisi tarvetta apulaisille. Grace palkkaa heidät ja palvelusväki asettuu taloon heidän kanssaan asumaan. Perheen elämä on kuitenkin tavallisesta poikkeavaa sillä perheen lapset ovat arkoja valolle ja talossa saa pitää vain yhtä ovea auki kerrallaan. Aina kun yksi ovi aukaistaan täytyy entinen ovi sulkea Gracen käskystä. On hyvä huomata että vaikka lapset ovatkin tässä elokuvassa valolle arkoja, kyseessä ei ole millään muotoa vampyyrielokuva vaikka niin saattaisi helposti kuvitella.

    Talon apulainen Bertha

    Talon lapsista Anne kertoo näkevänsä talossa Casperin, lapsen jota kukaan muu ei näe. Anne pelottelee veljeään Casperilla jonka seurauksena Grace laittaa lapsensa rangaistukseksi lukemaan ääneen Raamattua useamman päivän ajan. Anne väittää että hän ei valehtele ja pian Grace itsekin saa havaita että aivan kaikki talossa ei ole kohdallaan – piano soi itsekseen, yläkerrasta kuuluu melua vaikka kukaan ei ole siellä, ovet aukeavat ja menevät kiinni omia aikojaan ja muita vastaavia selittämättömiä asioita alkaa tapahtumaan.

    Tarinansa osalta The Others on mielenkiintoisimpia kauhuelokuvia joita olen katsonut. Tarina on mielenkiintoinen, se pitää yllä jännitystä ja antaa katsojalleen tilaa luoda omia arvioitaan siitä mistä kaikessa on kysymys eikä loppuratkaisu ollut lainkaan sellainen kuin olisin osannut odottaa. Pidin kuinka sen juoni pitää yllä mielenkiinnon läpi koko elokuvan.

    Juonensa lisäksi pidin poikkeuksellisen paljon elokuvan ohjauksellisesta tyylistä. Kamerakulmien käyttö oli yleisestä lajityyppinsä elokuvista positiivisesti erottuvaa, se oli monipuolista ja loi omalta osaltaan hyvin kohtauksien tunnelmaa.

    Anne (Alakina Mann)

    Kokonaisuutena The Others on oman lajityyppinsä helmiä. Se on sopivan jännittävä mutta ei ainakaan itseäni liiemmin pelottanut, se nojaa vahvaan tarinaan ja erinomaiseen ohjaukseen, se ei sorru kauhuelokuvien tarpeettoman usein nähtyihin kliseisiin juuri lainkaan ja näyttelijöiden näyttelytyö on hyvää tasoa.

    The Others on erinomainen elokuva joka ensimmäisenä kauhu/jännityselokuvana löysi tiensä myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 9/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 303 572 annettuun ääneen”]7,6/10[/simple_tooltip])

    Muokattu 15.05.2025 – Muunnettu sivu nykyiseen WordPressin käyttämään blokkimuotoon.

  • Leffalauantai: 27 Dresses (27 Dresses – Hääkuumetta)

    Jane (Katherine Heigl)

    27 Dresses (IMDB) joka suomalaisittain on käännetty muotoon 27 Dresses – Hääkuumetta on Katherine Heiglin tähdittämä romanttinen komedia jonka on ohjannut Anne Fletcher.

    Fletcherin muihin ohjauksiin lukeutuu mm. The Proposal joten kyseessä ei ole ensimmäinen romanttinen elokuva jonka ohjauksessa nähdään Fletcherin kädenjälkeä eikä myöskään Katherine Heiglille kyseinen elokuvan tyyli ole tuntematon. Aikaisemmin olen täällä blogissa arvostellut kaksi muuta Heiglin tähdittämää romanttista elokuvaa (The Ugly Truth sekä New year’s eve) joten tuttua ja turvallista romanttista elokuvaa oli odotettavissa.

    Tarinansa osalta 27 Dresses kertoo ainaisena morsiusneitona pysyvästä Janesta (Katherine Heigl) joka on salaisesti rakastunut pomoonsa Georgeen (Edward Burns). Janen sisko Tess (Malin Akerman) saapuu toisesta kaupungista vierailemaan hänen luokseen muutamaksi viikoksi ja tietämättä siskonsa tunteista Georgea kohtaan tutustuu hän itse Georgeen ja rakastuu häneen eikä tunne jää yksipuoleiseksi. Tilanne on epämukava ja kiusallinen Janelle mutta hän pystyy kuitenkin elämään asian kanssa.

    Tess (Malin Akerman)

    Pian Janen elämään astuu myös toimittaja Kevin (James Marsden) joka hääaiheisia artikkeleita hän on lukenut jo pidemmän aikaa. Tutustuttua selviää että Kevin vaikuttaa merkittävästi kyynisemmältä kuin mitä hänen kirjoittamistaan teksteistään voisi uskoa. Vähitellen Janen ja Kevinin välit alkavat lämmetä samaan aikaan kun sisarensa välit lämpenevät Georgeen. George ja Tess päättävät avioitua ja pian ikuisella morsiusneidolla on edessään häiden järjestäminen siskolleen ja miehelle jota hän on salaa rakastanut jo pidemmän aikaa.

    27 Dresses on kaikilta osiltaan perinteinen kepeä romanttinen hömppäelokuva joka ei omassa lajityypissään eroa juurikaan muista vastaavista teoksista, ei hyvässä eikä sen enempää pahassakaan. Juoni on ennalta arvattava ja kliseinen, siinä on lajityypilleen yllättäviksi käänteiksi perinteiseen tapaan vähemmän yllättäviä käänteitä ja ennen kaikkea siinä on lämminhenkistä hyvää mieltä mukaan mahtuvan draaman seassa.

    Näyttelytyö elokuvassa on perinteisen hyvää tasoa. Katherine Heigl on osaava näyttelijä joka soveltuu varsin hyvin kepeiden romanttisten elokuvien päätähdeksi eikä James Marsdenin roolisuorituksessakaan ole moittimista. Henkilöhahmot jäävät toki yhtä etäisiksi mitä muissakin kepeällä ja viihdyttävällä otteella tehdyissä romanttisissa elokuvissa on tapana, mutta tätä toki ei pidä nähdä moitteena elokuvaa kohtaan – enemmänkin kyseessä on lajityypille olennainen ominaispiirre joka kuuluu asiaan.

    Kevin (James Marsden)

    Tekninen toteutus elokuvassa on perushyvää Hollywood-tasoa eli kaikki elokuvan peruselementit toimivat ja pitävät hyvin pakan kasassa. Kamerakulmia käytetään perinteisillä tavoilla jonka ansiosta katsojan on helppoa seurata tarinan kuljetusta, henkilöhahmoja on sopivasti mutta ei liikaa, juonesta kerrotaan kaikki olennainen ja aivot voi jättää rennosti narikkaan kun käpertyy sohvan nurkkaan katsomaan viihdettä.

    Kokonaisuutena 27 Dresses on omassa lajityypissään hyvä ja viihdyttävä elokuva jonka voi katsoa useammankin kerran. Mikäli romanttiset elokuvat ovat lajityyppinä millään muotoa kiinnostavia on tämä elokuva tuttu ja turvallinen valinta, mutta mikäli tämän tyylin elokuvat ei ole oma juttu ei tämänkään katsomatta jättämisellä menetä mitään elokuvahistoriallisesti merkittävää.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 139 103 annettuun ääneen”]6,1/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Jurassic Park III

    Jurassic Park III on Joe Johnstonin ohjaama toiminnallinen seikkailuelokuva vuodelta 2001. Johnstonin muita tunnettuja ohjauksia on mm. Jumanji vuodelta 1995 sekä Captain America: The First Avenger vuodelta 2011. Pääosarooleissa nähdään Sam Neill, William H. Macy, Téa Leoni sekä Trevor Morgan.

    Jurassic Parkin kolmannessa elokuvassa tapahtumapaikkana on Isla Sorna, saari jossa dinosauruksia vaeltaa vapaana eläen omaa elämäänsä. Ensimmäisestä Jurassic Park -elokuvasta tuttu arkeologi Dr. Alan Grant (Sam Neill) kohtaa rikkaan pariskunnan jonka kanssa tehtävä sopimus antaa toivoa siitä että normaaleja arkeologisia töitä voidaan jatkaa hyvän taloudellisen diilin myötä. Pariskunta pyytää Grantin oppaaksi kun he lentävät lentokoneella sen ylitse katselemaan dinosauruksia.

    Matkan aikana selviää että pariskunta ei ole aivan totuudessa täysin pysynyt ja ainoana tarkoituksena ei olekaan mennä turvallisesti yläilmoista ihastelemaan esihistoriallisten eläinten elämää. Pian matkaseurue onkin jo maan kamaralla etsimässä kadonnutta poikaa Ericiä (Trevor Morgan) dinosaurusten asuttamalla maalla.

    Siinä missä Steven Spielbergin ohjaama ensimmäinen Jurassic Park vuodelta 1993 oli monessa mielessä mullistava elokuva omana aikanaan ei samaa voi enää sanoa Jurassic Park III:sta. Dinosauruksia oli jo nähty muutamaan otteeseen eikä kolmannessa osassa aikaisemmat osat nähneelle katsojalle enää tule samanlaista haltioitunutta uutuuden viehätystä nähdessä valtavien dinosaurusten temmellystä telluksella. Tästä huolimatta dinosaurukset olivat tässäkin osassa varsin ilahduttavaa katsottavaa ja niissä oli tyyliä.

    Jurassic Park III:n juoni on kohtalaisen tasapaksu eikä tätä elokuvaa katsoessa kannata lähteä etsimään mitään mestarillista käsikirjoitusta. Kuitenkin se on tarpeeksi uskottava antaakseen selityksen ja syyn juonen tapahtumille joka on aivan tarpeeksi tämän tyylilajin tuotokselle, sillä joskus on mukava vain katsoa elokuvaa joka nojaa puhtaasti viihteelliseen antiin tyylikkäällä toteutuksella pyrkimättä olemaan elämää suurempaa taidetta.

    Ohjauksellinen puoli oli Johnstonilla toimivaa tasoa. Tapahtumat on selkeitä ja helposti seurattavia, juonessa on helppoa pysyä, kohtauksien tunnelma pysyy hyvin kasassa järkevästi toteutetuilla leikkauksilla ja musiikit tukevat elokuvan tunnelmaa hyvin.

    Kokonaisuutena Jurassic Park III on kepeää viihdettä ja se toimii hyvin niinä hetkinä kun haluaa vain istahtaa perus toimivan toimintaelokuvan ääreen ilman että tarvitsee sen suuremmin vaivaa nähdä ymmärtääkseen mitä tarinassa tapahtuu.

    Se ei tarjoa katsojalleen monipuolista tarinaa eikä herätä syvällistä pohdintaa mistä kaikessa oli kyse. Sen sijaan se nojaa puhtaasti dinosauruksiin ja niiden luomaan viihdearvoon. Ja mikä parasta, tämä toimii hyvin.

    Arvosana: 6/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 256 525 annettuun ääneen”]5,9/10[/simple_tooltip])