Category: Hifistelyt

Tämänkertaisena kaiutintestinä on Bowers & Wilkinsin 685 S2 -hyllykaiutinpari. Koska kyseessä on malli jota ei enää uutena ole myynnissä kaupoissa on vaikea sanoa tarkkaa markkinhintaa, mutta kun nämä ovat ilmestyneet (luultavasti vuonna 2014) on hintataso parille pyörinyt 500 punnan tietämissä eli luultavasti noin 600 euron hujakoilla.

Kuten aina hankin nämäkin Tori.fi sivustolta käytettyinä. Varsinaisesti nämä päätyivät itselleni kun myin pois CM6:t ja lupauduin hyvittämään myyntihinnasta osan vaihdossa näihin. Pääsimme hinnasta ja hyvityksestä kumpaakin osapuolta miellyttävään yhteisymmärrykseen ja 685 S2:t päätyivät siten kuunteluun ja tänne blogiinkin lyhyesti kommentoitavaksi.

On helppoa huomata 685:n ja CM6:n välillä ulkonäössä paljon yhteistä sillä ainoa nopeasti silmään pistävä ero löytyy siitä että CM6:ssa on kaiuttimien päällä erilliset dikanttipötikät joita 685:ssä ei ole. Tarkemmin kun katsoo huomaa että 685:ssä on refleksiputki edessä missä CM6:ssa se on takana. Selkeitä eroja molemmat mutta silti ulkoisesti tunnelmaltaan molemmat ovat hyvin samankaltaisia.

Testisetuppina oli iPad Pro jossa soitto-ohjelmana Roon. Roonista kuuntelin verkkolevyllä olevia FLAC-tiedostoja. iPad Pro oli kiinni NAIM DAC:ssa etupaneelin USB-liitännässä ja NAIM DAC meni RCA-liittimillä kiinni integroituun NAIM NAIT 5-i2:een (lue täältä). Siitä sitten äänet suoraan kaiuttimille.

Testiraidat lähtivät soimaan ja heti ensimetreiltä asti oli sointi sitä tuttua ja turvallista Bowers & Wilkinsiä josta olen pitänyt jo useamman vuoden verran. Oli siis heti selvää että ainakaan näiden kanssa ei äänenlaadun osalta tule pettymystä.

Kaiuttimien sointi on rytmikäs, rento ja helposti lähestyttävä ja se tuli selväksi jokaisella soittolistalla olevalla testiraidalla. Ääni on lämmin ja se on selkeästi lämpimämpään kallistuvainen kuin CM6:t. Erottelevuus on alapään voimakkaammasta esiintulosta huolimatta hyvä, stereokuva on selkeä ja toimiva ja läsnäolon tuntukin nousee kuulijalle edes kohtalaisella tapaa esiin. Se ei nouse esiin yhtä vahvasti ja aistikkaasti kuin CM6:ssa mutta silti siten että esim. Birdyn Strange Birds tai Chisun Sama nainen ei jätä kylmäksi myöskään läsnäolevuutensa osalta.

Erityisesti Birdyn kappaleessa äänenvoimakkuutta nostaessa kohtalaisen kovalle sai havaita että artistin huoneessa mukana olon tuntukin muuttui elävämmäksi ja konkreettisemmaksi. Tämä sama ilmiö tosin on tullut huomattua muissakin kaiuttimissa – kun voimakkuutta lisää välittyy artistin mukana olo huoneessa kuulijan kanssa paremmin kuin hiljempaa soitettaessa.

Kokonaisuutena Bowers & Wilkins 685 S2 on erinomainen kaiutinpari jolla musiikista on helppoa nauttia. Sen ääni on tasapainoinen, erotteleva ja hengittävä nojaten kuitenkin aavistuksen lämpimämpään ja bassotoistoa mukaansa rytmiin houkuttelevaan suuntaan. Kaiuttimet ovat sen verran hyvät että on mahdollista että nämä saattavat päätyä jopa olohuoneen surround-setuppini etukaiuttimeksi jossain vaiheessa.

Tämänkertaiseen kuuntelutestiin löysi tiensä brittiläisen Wharfedalen kaiuttimet jotka kulkevat nimellä Wharfedale Diamond 10.0. Kuten lähes aina aikaisemminkin ovat nämä tori.fi sivuston kautta kulkeutuneet käyttööni käytettyinä.

Diamond 10.0 sarjalaiset eivät ole itselleni ensimmäinen tuttavuus valmistajan tuotelinjastossa mutta ne ovat kuitenkin ensimmäiset 10-sarjalaiset joita olen kuullut. Aikaisempi kokemukseni Wharfedalesta on rajoittunut 8.1 ja 8.2 -kaiuttimiin (joista on tulossa tänne blogiin joskus myös lyhyesti juttua kunhan saan tehtyä niillekin kuuntelusession samoilla kappaleilla jne.) ja olivatpa ne myös aikaisemmin olohuoneeni surround-setupissa pääasiallisina kaiuttimina. Tätä taustaa vasten oli kiintoisaa kuulla mistä on pienet kymppisarjalaiset tehty ja ovatko ne todella niin hyvät kuin Internetin ihmemaassa hifilehdissä on väitetty.

Testilaitteisto kuuntelusessiossa oli seuraava: NAIM Nait 5i-2 integroitu vahvistin, NAIM DAC toimi DACina ja Roon iPadilta toimi äänilähteenä. Roonin kautta musiikit menivät siis DACiin Lightning-kaapelilla DACin etupaneelissa olevan USB-liitännän kautta ja DACilta sitten äänet siirtyivät vahvistimelle ja siitä kaiuttimiin.

Ensimmäisenä soittolistalta pärähti tavalliseen tapaan Sarah Connorin kappale From Sarah with love. Tässä vaiheessa oli jo monttu loksahtaa auki ja tajunnat laajentua hämmästyksen määrästä sillä kappale kuulosti aivan uskomattoman hyvälle ja merkittävästi suuremmalle kuin mitä kaiuttimien koko olisi antanut odottaa.

Kappalelistan edetessä mielikuva kaiuttimista säilyi hyvänä ja kasvoi askel kerrallaan aina vain paremmaksi. Kun silmät laittoi kiinni ja antoi musiikin viedä mukanaan olisin ollut valmis uskomaan että edessäni on moninverroin hinnakkaammat ja suurempikokoiset kaiuttimet kuin mitä todellisuus oli. Wharfedalen pönikät on pienet kuin linnunpöntöt mutta ääni on jotain aivan muuta.

Siinä vaihessa kun Kornin Love song (MTV Unplugged -versio) oli kuultu oli mielikuvani jo syntynyt niin hyväksi näistä kaiuttimista että innostusta oli enää vaikea peitellä. Toki äänenvoimakkuutta reilusti kasvattamalla saa karistettua turhat luulot pois ja havaitsee että fysiikan lait ovat yhä muutakin kuin vain suosituksia joita olisi hyvä olla rikkomatta, mutta tolkullisella ja kohtalaisen kovallakin äänentasolla Wharfedalet vie niin että vikisee.

Kun soittolista oli lopuillaan pistin Birdyn Strange birds -kappaleessa silti kohtalaisesti voimakkuutta ja havaitsin että kyllä näistä myös ääntä lähtee tämänkaltaisessa kappaleessa niin että kaiuttimien auktoriteetti säilyy ja pakka pysyy kasassa.

Parhaat puolet äänensävyssä on niiden miellyttävän tasapainoinen ja rytmikäs ja svengaava sointi jota on helppoa lähestyä monenlaisen musiikin kautta. Silti parhaiten kaiuttimet säväytti Kornin kappaleessa ja Birdyn kappaleessa. Läsnäolon tuntu oli aivan huikea. Bassotkin on näistä kyllä löydettävissä vaikkakaan fyysisesti pienen koon takia niiden paineet eivät aivan ikkunoita ravistelevaa sorttia olekaan. Silti miellyttävästi jonkinlaista bassokuviota onnistui vaivatta löytää esim. Katy Perryn Ur so gay -kappaleen unplugged-versiosta.

Loppupäätelmänä näistä kaiuttimista on melkeinpä vaikea sanoa mitään hyvää sillä pelkkä hyvä ei tee oikeutta sille mihin nämä pönikät pystyvät. Nämä ovat aivan mahtavat kaiuttimet. En tarkoita että nämä ovat mahtavat omassa hintaluokassaan (uutena n. 190 euroa pari) vaan laajemmassakin mittakaavassa. Jos joskus vaihdan Bowers & Wilkinsin kaiuttimista pois lähden ehdottomasti kiertämään ainakin Wharfedalen kaiutintarjonnat läpi sillä ainakin nämä ovat omaan mieltymykseeni sanalla sanoen henkeäsalpaavan erinomaiset kaiuttimet.

Tuttuun tapaan tori.fi sivuston kautta löysin mielenkiintoisen kaiutinparin edulliseen hintaan. Kokeiluun päätyi Bowers & Wilkinsin CM6 S2 -sarjan kaiutinpari.

Kuten pidempiaikaiset lukijat saattavat tietää on omat ensisijaiset musiikin kuuntelua varten hankitut kaiuttimeni olleet jo useamman vuoden ajan Bowers & Wilkinsejä. Ensimmäiset omistamani Bowers & Wilkinsit olivat DM603 S3 -sarjan lattiakaiutinpari josta päivitin myöhemmin sitten 704 S2 -sarjaan (lue täältä). Vuodesta 2017 asti on siis 704 S2 -sarjalaiset olleet pääasiallisina kaiuttiminani joten mielipiteeni tuskin on enää täysin neutraali arvioimaan saman valmistajan muita kaiuttimia sillä helposti kallistun pitämään niistä joten tämä on hyvä pitää mielessä lukiessani arviotani näistä kaiuttimista 🙂

Kuten aikaisemmissa Magnat Quantum 501 -kaiuttimien testissä (lue täältä) oli tälläkin kertaa kuunneltavat kappaleet samat. Setuppi oli muuten sama mutta tässä välillä on vahvistin tullut vaihdettua NAIMiin aikaisemman Rotelin sijaan (lue täältä). Lähestulkoon siis samanlaisella kuuntelusetupilla mentiin.

Valmistajan muiden kuulemieni kaiuttimien tapaan on nämä helppo havaita omaan korvaan miellyttäväksi. Jo heti testiraidoista avausraitana toimiva From Sarah with love osoittaa äänikentän toimivuuden – soundi on rento ja hengittävä, se on samaan aikaan tilava ja erotteleva mutta myös alapään toisto nousee selkeästi erottuvaksi äänikenttään. Lyhyesti ilmaisten sointi on tasapainoinen ja soundi on vaivaton.

Koska kyseessä on hyllykaiuttimet ei alapään toistossa mennä tietenkään mihinkään subbaripopituksen kaltaiseen riemuralliin jossa basso pörisee ja karvanopat hakeutuvat ikkunoihin kuin varkain. Vaikka alataajuudet eivät vahvasti esiin korostukaan ovat ne silti helposti löydettävissä luoden äänikenttään täyteläisyyttä kuuntelunautintoon.

Kappalelistaa eteenpäin mennessä huomasi kuinka monenlainen musiikki toimii hyvin näillä kaiuttimilla. Testiraidoissa miellyttävimmäksi kaiuttimien soundille omaan korvaani muodostui Ur so gay, Bare grace misery, The girl in the other room, Sama nainen sekä Strange birds. Pääsääntöisesti siis omaa korvaa miellytti näillä kepeä musiikki jossa on paljon ilmaa ja hengittävyyttä. Nightwishin Bare grace misery toimi myös kyllä erinomaisesti ja kappaleen rempseä rullailu menee helposti tossun alle ja pistää hymyn korviin.

Monien muidenkin itseäni miellyttävien kaiuttimien tapaan on näissä havaittavissa helposti “jos nyt vähän vielä kovemmalla soittais” -fiilistä. Hyvä soundi joka ei rasita korvaa on sellainen että siitä haluaa nauttia niin tunteella ja kovalla että myös naapurit siinä sivussa saavat siitä nauttia jos äänieristykset talossa jättävät parantamisen varaa. Etenkin soittolistan loppua kohden kappaleesta Sama nainen eteenpäin alkoi äänenvoimakkuuden tasot hakea jo sellaisia tasoja että en ihmettele vaikka viereisissäkin asunnoissa olisi saatu kuulla Chisua.

Soittolistan viimeisenä kappaleena toimiva Birdyn Strange birds on täydellinen päätös sinetöimään mielikuvan näistä erinomaisina kaiuttimina joilla kuuntelu on suoranainen nautinto.

Pidin erityisen paljon näiden kaiuttimien stereokuvasta ja läsnäolon tunnusta. Näillä kuunnellessa tuntui että kaiuttimet katoavat ja jäljelle jää vain ääni jota kuuntelee eikä niinkään kaiuttimet joita kuuntelee. Läsnäolon tunnusta näiden kaiuttimien osalta sain myös vahvistuksen kaveriltani joka kommentoi että enää puuttuu 3D-hahmo edestä sillä tuntuma oli kuin artisti olisi ollut läsnä kanssamme kuunteluhuoneessa.

Lyhyesti tiivistäen ovat nämä kaiuttimet joita on helppoa suositella ihmisille jotka pitävät yleisesti ottaen Bowers & Wilkinsin soundista. Paikoitellen näiden diskanttipuoli ja kirkkaus voi olla joihinkin makuihin liikaa mutta ainakin allekirjoittaneelle ne eivät ole käyneet häiritsemään. Kuuntelemisen arvoiset kaiuttimet.

Kaiuttimia on myyty kaupoissa uutena n. 1900 euron parihintaan.

Kuten aikaisemmin tänne blogiini kirjoitin vaihdoin Rotel A14 vahvistimesta NAIM NAIT 5i2-vahvistimeen. Koska käytössäni on vinyylisoitin (lue täältä) oli tarkoitus myös vahvistimen vaihdonkin jälkeen jatkaa vinyylien vinguttamista. Siinä missä aikaisempi vahvistin tarjosi suoraan Phono-signaalille vahvistusta ei samaa valitettavasti löytynyt Naimista. Tämä toki ei tullut yllätyksenä joten hätä ei ollut tämän näköinen. Kävin Hifistudiolla etsiskelemässä phono preamplifierin eli levysoittimen etuvahvistimen ja otin vekottimen koekuunteluun.

Koekuunteluun päätyi ensimmäiseksi Marina-nimisen artistin albumi Love + Fear. Albumi kuulosti suoraan omaan korvaani hyvältä enkä muista aikaisemmin vinyyleiden soineen kotonani näin hyvin. Aikaisemminkin ne soivat hyvin, mutta vahvistimen vaihtumisen + Black Cube Statementin kautta ne soivat vielä entistäkin paremmin. Heti ensimetreiltä asti oli selkeää että tuote tulee jäämään osaksi hifisetuppiani.

Ainoa mikä Black Cube Statementissa itselleni tökkii on sen rumuus ja muuntaja. Pääsääntöisesti inhoan muuntajia ja toivoisin että jokaisessa laitteessa mitä omistan olisi integroitu virtalähde eikä laitteessa olisi kuin pistoke johon sitten tökättäisi virtakaapeli. Harmillisesti tämä jää ainoastaan haaveeksi joten päädyin hyväksymään elämän epämukavan realiteetin tämän asian tiimoilta.

Laitteen rumuus sitä vastoin on piirre jonka kanssa onnistuu tämän tuotteen kanssa onneksi elämään kun vain piilottaa sen muiden hifiräkin laitteiden taakse. Siellä se on poissa silmistä ja poissa mielestä eikä sitä tarvitse katsella näkökentässään.

Koska ainoat kokemukseni levysoitinten etuvahvistimista viimeisten vuosien ajalta ovat ainoastaan tämä ja Rotelin sisäinen etuvahvistin en osaa sanoa onko tämä tuote lajityypissään kuinka hyvä verrattuna saman hintaluokan laitteisiin. Arvosteluissa tätä on kehuttu ja omaan korvaani se kuulosti alusta asti hyvältä joten se tekee sen mitä itse siltä odotinkin. Toimiva vekotin.

Jokunen aika takaperin tori.fi sivustolla satuin bongaamaan käytetyn NAIMin integroidun vahvistimen Nait 5i-2:n todella edulliseen hintaan. Entuudestaan en tiennyt lainkaan onko vahvistin hyvä, huono vai jotain siltä ja väliltä mutta kiinnostusta selvittää NAIMin vahvistimen omaan korvaan miellyttävyys on ollut mielessä jo jonkin aikaa.

Olen jo joitain vuosia käyttänyt pääasiallisena stereovahvistimenani integroitua Rotel A14:aa. Ennen Rotelia käytössäni oli muistaakseni NAD C315BEE joka oli varsin hyvä vahvistin. NADin jälkeen koetin vuosia takaperin AV-viritinvahvistinta stereosetupissani mutta sen äänenlaatu oli NADiin verrattuna surkea (mutta ei niin surkea että olisin ollut tyytymätön jos en olisi ollut kuullut jo paremmasta).

Tämän seurauksena kuitenkin sain havaita että vahvistimissa todellakin on eroja äänenlaadussa jonka jälkeen siirryin sitten NADista tuohon Rotel A14 -sarjan vahvistimeen. Vahvistin on ollut hyvä ja toimiva, siinä on monipuoliset ominaisuudet ja tehoja riittänyt jokaisille kaiuttimille joita olen käyttänyt joten mitään varsinaista tarvetta vahvistimen vaihdolle ei sen suhteen ollut – ainoastaan harrastusmielessä yleinen mielenkiinto päästä koettamaan millaista on elämä NAIMin vahvistinten äänimaailmassa.

Kävin NAIMin hakemassa kotiin, pistin sen räkkiin ja virittelin lähes kaikki johdot jo valmiiksi lukuunottamatta kaiutinkaapeleita. Ennen niiden siirtoa Rotelista NAIMiin kuuntelin kuitenkin Sarah Connorin kappaleen From Sarah With Love vielä Rotel A14:lla. Sen jälkeen vaihdoin vasta kaiutinkaapelit kiinni NAIMiin ja kuuntelin heti saman kappaleen silläkin jotta mielessä olisi tuoreena miltä eri vahvistimet kuulostavat.

Ero vahvistinten välillä oli helposti huomattavissa (ellei vain ole placebo-efektiä joka tietenkin on mahdolista aina näissä hifijutuissa) sillä NAIMin soundi kuulosti heti lämpimämmältä ja tuntui kuin stereokuva ja erottelevuus olisi parantunut myöskin.

Rotelissa on omaan makuuni ollut erinomainen ääni, mutta NAIM tuntui heti alusta asti omaan korvaani miellyttävämmältä. En toki varmaksi tiedä miksi, ehkä siksi että se kuulostaa lämpimämmältä tai sitten vain placebo-efektin vuoksi koen sen paremmaksi. Oli miten oli, pääasia on että musiikin kuuntelun nautinto kasvoi vielä entuudestaankin paremmaksi. Nopeasti oli jo selvää että minun ja Rotelin tiet eroavat ja A14 päätyi tori.fi sivustolle myyntiin.

Toivon mukaan jonakin päivänä vielä vastaan tulee edullisesti käytetty NAIMin CD-soitin jotta pääsisin testaamaan myös sitä. Tällä hetkellä NADin CD-soitin yhdistettynä NAIMin DACiin on ollut hyvä kokemus, mutta mene tiedä vaikka kokemus paranisi eri CD-soittimelta. Jos ei muuten niin ainakin hifiräkki näyttäisi esteettisesti miellyttävämmältä kun kaikki olisivat saman valmistajan laitteita 😀