Category: Kirjallisuus

Yleistä

Kanadalaiseen Roger J. Morneaun teos Yliluonnollisen lumoissa joka tunnetaan alkuperäiseltä nimeltään A trip into the supernatural on vuonna 1983 julkaistu teos joka suomeksi on julkaistu 2009 Kirjatoimen toimesta. Sivuja siinä on 91.

Kirja kertoo kansikuvansa mukaisesti Roger J. Morneaun kokemuksista henkien ja okkultismin maailmassa joten teos kuuluu hengelliseen kirjallisuuteen. Kokonaisteemana teoksessa on Morneaun kääntyminen saatananpalvojien yhteyteen ja lopulta kääntyminen Kristuksen puoleen löydettyään Seitsemännen päivän adventistien kautta todellisen käsityksen Jumalasta.

Kirjan alussa kerrotaan ensin lyhyesti Morneaun katolilaista kotitaustaa ja sieltä saatuja opetuksia sekä niiden muovaamaa kuvaa Jumalasta ja sen vaikutusta siihen kuinka hän kääntyi pois uskostaan.

Seuraavaksi kirjassa kerrotaan kuinka Morneau tulee entisen armeijakaverinsa johdattamana osallistumaan spiritismi-istuntoon missä he tapaavat tunnetun jazz-muusikon. Tämän kautta he saavat tietää demonien palvonnasta ja pääsevät sitä kautta tutustumaan saatananpalvojien kulttiin. Morneau ja ystävänsä perehtyvät syvemmin tähän kulttiin ja ovat vähitellen liittymässä mukaan itsekin saadakseen hengiltä niitä asioita joita he haluavat.

Teoksessa kuvataan pintapuoleisesti näiden saatananpalvojien näkemyksiä ja mainitaan lyhyesti heidän virsien veisaamisistaan sekä tavoista kuinka Saatana eri tavoin pyrkii johdattamaan ihmisiä puolelleen.

Loppuosa kirjasta kertoo kuinka siitä kuinka hieman ennen kuin hän vihkiytyy saatananpalvojien seuraan syvemmin saa hän työpaikallaan tehtäväkseen perehdyttää uutta työntekijää. Työnantajanaan hänellä on ollut juutalainen joka on tahtonut tietää uuden työntekijän uskonnollista taustaa sillä työntekijä on kristitty joka kuitenkin viettää sapattia. Hän pyytää Rogeria ottamaan selvää tämän seurakunnasta ja niinpä hän tutustuu uuteen työntekijään ja keskustelee hänen kanssaan uskon asioista.

Uuden työntekijän antaessa vastauksia Rogerille häntä itseäänkin mietityttävissä asioista alkaa Roger pian haluta tietää lisää asiasta ennen vihkimystään saatananpalvojien kulttiin. Roger käy tuon työntekijän kanssa hänen ja hänen vaimonsa kotona muutamana iltana tutkimassa ahkerasti mitä Raamattu opettaa ja saa myös pian vastauksia pastorilta mieltään askarruttaviin kysymyksiin ja niinpä Roger lopulta kääntyy Kristuksen puoleen jättäen saatananpalvojien kultin taakseen.

Teosta kohtaan esitetyt kritiikit ja kritiikkini kritiikkiä kohtaan

Teos oli mielenkiintoista luettavaa ja siinä oli selkeä kristillinen opetus. Tietenkään näitä kirjassa kuvattuja tekstejä ja niiden todenmukaisuutta on vaikeaa tietää, mutta en itse erityisesti näe syitä miksi en uskoisi hänen tekstiensä sisältöä.

Löysin kyllä netistä myös kritiikkiä tätä teosta kohtaan (lue täältä) ja siitä kuinka sivuston ylläpitäjä suhtautui skeptisesti kirjassa esitettyihin väitteisiin, mutta ainakaan itseäni sivustolla esitetty kritiikki ja tutkinta ei lainkaan vakuuttanut siitä että Morneaun kirjoitukset olisivat väärässä.

Osa kritiikistä on mm. sitä että henkilöiden nimiä ja laivojen nimiä joissa hän kertoo olleensa ei ole nimetty, mutta ainakin suomennetun version kirjan kiitossanoissa kerrotaan että nimet on muutettu tapahtumiin osallistuneiden ihmisten yksityisyyden suojelemiseksi. Nopeasti ajateltuna voisi ajatella että jos ihmisten nimiä tai paikkojen nimiä olisi kerrottu ei vaatisi kovin suurtaa selvitystyötä jos haluaisi selvittää kuka oli hänen armeijakaverinsa jonka kautta hän löysi tiensä saatananpalvojien yhteyteen enkä usko että hän olisi halunnut että tuollaiset asiat tulisi hänestä esiin.

Lisäksi kritiikissä on otettu kantaa siihen että Morneau kertoo olleensa spiritstien mukana, mutta kritiikin esittäjä on löytänyt ainoastaan kuusi spiritualistien kirkkoa netistä etsimällä. Kirjan tapahtumat sijoittauvat kuitenkin 1940-luvulle sillä Morneau kertoo syntyneensä 1925 ja oli 21-vuotias käännyttyään Kristuksen puoleen joten on täysin realistinen olettamus se että kaikista tuolloin toimineista spiritualistien kirkoista ei ole enää mitään tietoa saatavana.

Lisäksi tässä on ilmeisesti tehty olettamus siitä että nämä spiritismi-istunnot olisi olleet jonkun spiritualistien kirkon jäsenten kanssa eikä esim. yksittäisten ihmisten toimesta jotka ovat aiheesta kiinnostuneita joten olettamus asioiden valheellisuudesta siksi että Internetistä ei löytäisi näitä tietoja ei kovin paljoa vakuuta. Muutenkin mikäli Morneau olisi ollut jossain näistä kirkoista ja olisi kertonut sen, olisi tällöinkin mahdollista kaivaa myös muut henkilöt esiin keistä kirjassa kerrotaan ja sitä kautta voisi yhdistää kuka kukin on.

Yksi asia jota kritiikissä myös nostetaan esiin on se, että kirja on tullut jo 1980-luvulla mutta mistään ei juurikaan löydy kritiikkiä. En ole kovin vakuuttunut kuitenkaan tästäkään argumentistä, sillä 1980-luvulla ei ollut vielä Internetiä että tästä olisi kovin laajaa julkista kritiikkiä löydettävissä ainakaan tuolta ajalta kovin helposti. Sen jälkeenkin kirjaa tietenkin on luettu ja luetaan yhä, mutta hengelliset kirjat joita ei mielletä pyhinä kirjoituksina ihmisten toimesta eivät luultavastikaan ole sellaisia että ne keräävät kovin suuria lukijamääriä eikä sitä kautta kritiikkiä esittävien lukijoiden määrä ole luultavasti kovin massiivinen – ainakaan siinä määrin että kovin moni alkaisi asiasta asioikseen Internetiin kirjoittamaan.

Kirjan aihealue on muutenkin kategoriaa “ne ketkä uskovat, uskovat” joten vaikea tietenkään näistä varmuudella on tietää – asioihin uskoo tai sitten ei. Kritiikkisivulla oleva virke “I can’t possibly think of why a member of the Spiritual movement would agree that they worship Lucifer, satan or fallen angels.” kuulostaa omaan korvaani suhteellisen naiivilta. Toki kontekstista voi päätellä että hän viittaa tällä aiemmin tekstiyhteydessä listaamiinsa kirkkoihin, mutta on hyvä muistaa että teoksen aikakaudella on saattanut olla vaikka kuinka monta muutakin kirkkoa kuin nuo listatut mutta niistä ei ole julkista tietoa Internetissä.

Suomenkielisessä käännöksessä esim. puhutaan näin: “Yksi aihe, josta ystäväni Roland puhui innokkaasti, oli hänen uusi kiinnostuksensa yliluonnollisiin ilmiöihin. Hän kertoi minulle, miten onnekas oli ollut tutustuessaan ihmisiin, jotka kuuluivat seuraan, jossa keskusteltiin kuolleiden kanssa. Spiritistimeedio oli puhunut Rolandin kanssa tämän isästä, joka oli kuollut Rolandin ollessa vasta 10-vuotaias. Hänen isänsä henki oli antanut hänelle paljon ohjeita tulevaisuutta varten.” (s. 19). Ainakaan tämän perusteella en lähtisi itse olettamaan että kyseessä on ollut mikään oman aikansa spiritisiten kirkko vaan kyseessä on hyvin voinut olla myös esim. 10 ihmisestä koostuva porukka jotka ovat tutustuneet toisiinsa ilman että heillä on ollut mitään virallista organisaatiota asian ympärillä josta olisi jälkipolville mitään kerrottavaa.

Kritiikkisivun teksteistä käy ilmi että hän on kristitty joka pitää sunnuntain ja on joitain kohtia kirjan väitteissä kokenut loukkaavana. Tämän jälkeen on muutama Raamatun kohta (Roomalaiskirje 14:4-6 sekä Roomalaiskirje 14:13), mutta jos Raamatusta lukee nuo kohdat ja kontekstin voi helposti huomata että Raamatun kohta viittaa paastoamiseen ja ruokien syömiseen eikä niinkään sapatin viettoon.

Oli asia kuinka tahansa, en itse tullut vakuuttuneeksi tämän kritiikin tasosta. Voi olla että Morneaun kirjan sisältö on totta tai että se ei ole totta, mutta jokainen lukekoon itse ja tehköön arvionsa itse.

Loppupäätelmät

Tekstistä tulee hyvin vahvasti esille adventtikirkon oppeja korostava ja katolisiin opetuksiin vähemmän suopeasti suhtautuva asenne joka tietenkin voi tuntua katolisesta arvomaailmasta katsoen epämiellyttävältä lukijalleen. Myöskin selkeästi adventismiin ja sen teologisiin opetuksiin positiivinen suhtautuminen saattaa olla omiaan ruokkimaan ajatuksia siitä että kirjoittaja haluaa korostaa adventistista teologiaa ja saattaa siten lisätä joidenkin ihmisten skeptisyyttä teoksen sisältöä kohtaan.

Itse ajattelen että mikäli ihminen on ollut mukana saatananpalvonnassa ja löytää tiensä ulos adventtikirkon seurakunnan jäsenten välityksellä on luonnollista että hän löytää monia erilaisia tapoja kiittää ja ylistää Jumalaa sekä kiittää ja tuoda positiiviseen valoon niitä seurakuntalaisia ja sitä seurakuntaa jonka kautta hän on oppinut tuntemaan Kristuksen ja Jumalan oikean luonteen. Uskon että jos näin olisi käynyt jonkin muun seurakunnan ihmisten kautta ja hän olisi liittynyt siihen seurakuntaan, samanlaista kiitoksen aihetta riittäisi myös sitä muuta seurakuntaa kohtaan.

On silti hyvä muistaa myös se, että allekirjoittanut itse käy adventtikirkolla joten jos tämä vaikuttaa ajatukseesi siitä miten saatan ajatella asiaa adventismipositiivisesti niin on hyvä tämäkin kuitenkin kertoa. En pyri automaattisesti ajattelemaan positiivisesti tekstistä joka on adventismiin positiivisesti suhtautuva vaan uskon että jokainen teksti on tutkittava erikseen, mutta koska tiedän ja tiedostan että oma arvomaailmani ja uskomukseni voi vääristää tulkintaani postiivisempaan suuntaan tai ainakin se voi antaa tämän tekstin lukijalle sellaisen kuvan että väännän asian positiivisempaan suuntaan koen olennaisena mainita tämän asian jotta jokainen tätä tekstiä lukeva voi tehdä omat tulkintansa tämän tiedon valossa.

Kokonaisuutena pidin tästä kirjasta. Se oli nopea ja helppolukuinen ja luinkin sen yhdeltä istumalta muutamassa tunnissa. Aihealue on mielenkiintoinen, mutta kuten aiemmin jo sanottua on näiden aiheiden kirjoitukset aina kategoriaa “ne ketkä uskovat, uskovat, ne ketkä eivät, eivät”.

Mark ja Grace Driscollin kirjoittama teos Todellinen avioliitto on kirja joka käsittelee avioliittoa kristillisen maailmankuvan kautta. Se on julkaistu alunperin vuonna 2012 nimellä REAL MARRIAGE, The Truth about Sex, Friendship & Life Together. Sivumäärä on tässä painoksessa 341, vaikkakin sivusta 313 alkaen on lähinnä jäljellä enää kiitokset, sisällysluettelot ja muut vastaavat.

Teos on selkeästi suunnattu kristityille ja se nojaa Raamatun arvomaailmaan ohjenuoranaan joten muille kuin kristityille teoksen lukeminen saattaa olla hankalammin luettavaa tekstiä vaikkakin sisältönsä osalta se voi olla helposti hyödyllinen myös muillekin.

Vaikka kyseessä on kristityille suunnattu avioliittoa käsittelevä kirja on se silti suorapuheinen ja kaunistelematon asioiden realistisesta puolesta eikä siinä sorruta naiivin idealistiseen ajattelutapaan siitä miten asioiden pitäisi olla, vaan ymmärretään että asiat eivät aina ole kuten niiden pitäisi. Kirjassa käsitellään miehen ja naisen rooleja sekä haitallisia piirteitä millaiset ominaisuudet eivät ole hyväksi.

Kirjassa on todella paljon tekstiä myös seksuaalisuudesta, sen merkityksestä, sen vääristymistä ja paljon kysymyksiä ”voimmeko tehdä näin” joita ihmiset ovat heiltä vuosien mittaan ilmeisesti kyselleet.

Kokonaisuutena kirja oli mielenkiintoinen lukea ja se sopii niin ihmisille jotka ovat avioliitossa kuin niille jotka eivät ole riippumatta siitä aikovatko he mennä parisuhteeseen ja avioliittoon vaiko eivät. Monet kirjassa käsitellyistä aiheista ovat universaaleja eivätkä ole sidoksissa avioliittoon vaan yleisesti ihmisyyteen.

Lisäksi kirjassa kerrotut karut tilastot seksualisoidusta kulttuuristamme voivat olla hyvänä ravisteluna lukijoilleen jotta elämän realiteetit eivät unohdu siitä minkälaisessa maailmassa elämme. Myönnettäköön että tilastot esimerkiksi siitä kuinka paljon ihmiset katsovat pornoa, minkä ikäisinä he sitä aloittavat katsomaan, kuinka suuri osa itsemurhan tehneistä on sairaalan tilastojen mukaan prostituoituja jne. ovat varmasti Amerikka-keskeisiä, mutta silti ajankohtaisia ajattelemisen aiheita myös muissakin maissa.

Pääsääntöisesti tämä on hyvä kirja, vaikkakin teologisesti olin muutamasta asiasta eriävää mieltä kirjoittajien kanssa. Kuitenkaan omat uskomukseni ja teologiset käsitykseni yksittäisten asioiden osalta tällaisessa kirjassa eivät ole sellaisia että niiden kautta kirjaa pitäisi kokonaisuutena pitää huonona, joten kokonaisuutena tämä on hyvä ja lukemisen arvoinen kirja.

Yleistä

Kodin ihanteita joka tunnetaan alkukielellä The Adventist Home -nimellä on yhdysvaltalaisen Ellen Gould Whiten teos joka on julkaistu ilmeisesti ensimmäisen kerran vuonna 1952. Sivuja suomenkielisessä käännöksessä on 522 + hakemistot.

Kuten teoksen englanninkielisestä nimestä voi päätellä on sen sisältö kerätty ensisilmäisesti Seitsemännen päivän adventistien perheihanteita silmälläpitäen, mutta suomalaisessa käännöksessä on päädytty syystä tai toisesta yleismaailmallisempaan nimeen. Kirjan luettua on helppo ymmärtää suomalaisittain tehtyä nimivalintaa, sillä aihealueet ovat yleisiä ja sisältävät opetuksia ja neuvoja joista mitä tahansa kristillisen uskon suuntausta tunnustava voi saada jotain opetusta elämäänsä.

Kirjassa käsitellyt ajatukset ovat toki sellaisia että niistä kuka tahansa kristillistä uskoa tunnustamatonkin voisi saada paljon irti mikäli niitä lukisi ja pohtisi nykyaikaan soveltuvalla tavalla, mutta teoksessa vahvasti esiin tuodut hengelliset piirteet luultavasti ohjaa ensisijaiseen kohdeyleisöön kuulumattomat pois teoksen ääreltä.

Teoksen sisältö on koottu Whiten kirjoituksista useista eri lähteistä ja monissa teksteissä on helppoa huomata että ne on suunnattu vastaukseksi johonkin jonkun ihmisen esittämään kysymykseen. Tekstit ovat kuitenkin sellaisia että niistä käy ilmi selkeästi mihin vastaus liittyy ja mitä ongelmaa siinä on käsitelty johon White on antanut oman näkemyksensä.

Aihealueita joita teoksessa käsitellään on mm. ihannekoti, elämäntoverin valinta, uusi koti, onnellinen perhe, isä, äiti, lapset, ohjeita perhe-elämää varten, rahan käyttö jne. joista jokaisen aiheen alle kuuluu useampia tekstejä.

Omat ajatukset teoksesta

Vaikka monet Whiten kirjaan valikoiduista teksteistä ovat hyviä ja sellaisia että niistä voi ottaa oppia vielä nykyäänkin, on hänen kirjoituksissaan mukana kuitenkin monia näkemyksiä joiden soveltaminen sellaisenaan nykypäivään ja ympäröivään kulttuuriin tuntuisi sopimattomalta. Monet tämänkaltaisista neuvoista kuitenkin voisivat olla hyvin sovellettavissa myös nykypäivänä kunhan huomioon otettaisi aikakauden ja kulttuurin vaikutus toteutuksessa ja pyrittäisi ainoastaan säilyttämään Whiten opetuksen ydin ja ajatus sovellettuna nykypäivän viitekehykseen.

Esimerkkinä tämänkaltaisesta osuudesta on vaikkapa Whiten näkemykset aiheesta “Lukeminen ja sen vaikutus”. Ymmärrän ja allekirjoitan itsekin tiettyyn rajaan asti näkemyksen punaisen langan, sillä on paljon kirjallisuutta – tai nykyaikana laajemminkin myös audiovisuaalista materiaalia – joiden sisältämät ajatukset ja toimintamallit eivät ole kristilliseen etiikkaan soveltuvia. Tätä taustaa vasten peilaten ymmärrän kyllä viihteen ja taiteen mahdollisen negatiivisen vaikutuksen yksilötasolla mikäli kaikesta näkemästään, lukemastaan, kuulemastaan tai kokemastaan viihteestä tai taiteesta ottaa haitallisia vaikutteita. Yleensä peleissä ja ohjelmissa on nykyaikana ikärajoitukset aivan syystä niihin laitettu.

Samaan aikaan oma näkemykseni on silti hyvinkin vahvasti tästä Whiten ajatuksesta poikkeava, sillä taidetta ja viihdettä voi lähestyä niin monesta eri tulokulmasta että kaiken moraalisesti arveluttavan kirjallisuuden niputtaminen yhteen ja samaan laariin sen moraalisen dekadenssin toimiessa ainoana yhteisenä nimittäjänä tuntuu kirjallisuuden rikkauden ja monimuotoisuuden hukkaan heittämiseltä. Sama pätee toki kaikkeen muuhunkin viihteeseen ja taiteeseen.

Mikäli elokuviakin katsoo vain ja ainoastaan sen sisältämän tarinan kautta ymmärtämättä tai edes yrittämättä ymmärtää sen tarinan merkitystä, yhteiskunnallista vaikutusta tai muita vastaavia aspekteja ei teoksen merkitys välttämättä katsojalle aukea. Mikäli kristillisestä näkökulmasta arvioiden moraalisesti arveluttavia kirjojakin lukee vain moraalisesti arveluttavana tekstinä arvostamatta vaikkapa sen potentiaalisesti kielellisesti monivivahteista ja lahjakasta ilmaisua, monipuolista sanojen käyttöä yms. menettää lukijana paljon siitä kaikesta kauneudesta jota hyvällä tekstillä voidaan tuottaa. Kun näkee ja osaa arvostaa vaikkapa kaunista tekstiä voi siitä pyrkiä oppimaan sen muodon ja pyrkiä itse kirjoittamaan moraalisesti ja hengellisesti rakentavampaa tekstiä yhtä kauniisti ilmaistulla tavalla. Miksi heittää suotta lapsi pesuveden mukana kun voi oppia ja pitää sen mikä on hyvää ja hylätä sen joka huonoa on?

Whiten kirjoituksista on helppoa havaita miehen ja naisen sukupuoliroolien erilainen asema nykyiseen kulttuuriin verratuna, sillä teksteistä ainakin itselleni syntyi mielikuva siitä että naisen paikka on olla kotona hoitamassa kotia ja lapsia ja miehen tehtävä on käydä töissä muualla ja huolehtia perheensä taloudellisesta hyvinvoinnista. En itse näe tämänkaltaista arvomaailmaa vääränä tai huonona ja uskon että se on varmasti hyvä ja toimiva malli monelle perheyksikölle, mutta uskon että sen toimivuus on vahvasti riippuvainen siitä haluavatko kummatkin osapuolet itse tämänkaltaista perhemallia vaiko eivät.

Vuoden 2020 suomalaiseen yhteiskuntaan tällaisenaan tämänkaltaisen perheen toimintamallin sovittaminen ilman muutoksia voisi olla haasteellista, sillä moni nainen opiskelee, käy töissä ja haluaakin käydä töissä mieluummin kuin olla koko ikäänsä kotiäitinä. Samoin moni mieskin haluaa nykyään olla enemmän aikaa lastensa kanssa kotona eikä moni ilmeisestikään koe halua olla koko perheen taloudellisen hyvinvoinnin järjestäjänä. Yhteiskunta ympärillämme on hyvinkin erilainen kuin Whiten teoksen aikana ja uskon että ihmisten on tärkeää pyrkiä etsimään toimintamalleja jotka on sovellettavissa realistisesti nykyiseen yhteiskuntaan huomioiden ympäristön luomia mahdollisuuksia ja yksilöiden toiveita niin kauan kunhan toimintamallit ovat terveitä ja sellaisia joilla pyritään etsimään perheyksikölle parhaiten soveltuvat ratkaisut ja joissa etsitään Jumalan tahdon toteutumista.

Whiten kirjan hengelliset näkemykset

Ennen tätä teosta olen lukenut Ellen Whiteltä kirjat Suuri taistelu (lue täältä) ja Tie Kristuksen luo (lue täältä) ja niiden tapaan myös tässä teoksessa koin että hengellinen opetus oli pääsääntöisesti tervettä ja hyvää, mutta paikoitellen kirjailija ottaa hieman itsensä luomia olettamuksia kertomuksista mistä Raamattu ei puhu mitään.

Esimerkiksi sivulla 271: “Vapahtajan varhaiset vuodet olivat työnteäyteisiä vuosia. Kotona hän auttoi äitiään ja suoritti tehtävänsä kodin piirissä ja höyläpenkin ääressä yhtä tunnollisesti kuin myöhemmin julkisen julistustyönsä”. Asia on mahdollisesti ja jopa luultavasti ollutkin niin, mutta koska Raamattu ei tästä kerro yhtään mitään en pidä hyvänä että tällaisia tulkintoja luodaan omien olettamuksien pohjalta, olipa sillä totuuspohjaa tai ei. On parempi pysyä siinä mitä Raamattu meille kertoo ja jättää yli sen menevät tulkinnat tekemättä, sillä on mahdollisuus että tulkinnat menevät väärin.

Tämän esimerkin tapauksessa en pidä todennäköisenä että tulkinta olisi mennyt väärin tai että siitä olisi varsinaista haittaakaan vaikka olisi mennyt, mutta yleisenä periaatteena itselle hengellisessä kirjallisuudessa on se että pitäisi pysyä siinä mitä Raamattu meille kertoo esimerkiksi Jeesuksen luonteesta ja toiminnasta eikä lisätä sinne osuuksia jotka menevät yli sen mitä kirjoitettu on. Isoin haitta tämänkaltaisista osuuksista on siinä, että Raamattua vähemmän lukenut lukija ei välttämättä erota mikä on Raamatun näkemys ja mikä on Raamattua lukeneen kirjoittajan omaa tulkintaa tai päätelmää.

Loppupäätelmät

Vaikka Kodin ihanteita -teoksessa oli useitakin aspekteja joista en ole samaa mieltä ja monia sellaisia näkemyksiä joiden soveltaminen sellaisenaan nykyaikaan ei kovin helpolla toimisi, oli tämä silti lukemistani Whiten kirjoista kokonaisuutena eniten itseäni puhutellut julkaisu.

Opetuksissa on paljon hyvää ja sellaista mitä soisi näkevän jokaisessa tervehenkisessä kodissa. Lasten oikeamielisyyden ja terveiden arvojen kasvatus, vanhempien molemminpuoleinen kunnioitus ja rakkaus tosiaan sekä lapsiaan kohtaan, kodin paikan oikeanlainen valinta, hyvät käytöstavat, läheisten auttaminen ja muut asiat joista kirjassa puhutaan ovat sellaisia joita jokaisen perheen olisi hyvä miettiä ja pyrkiä aina kehittämään asioita parempaan suuntaan.

Whiten näkemyksissä on luettavissa helposti paikoitellen hyvinkin mustavalkoisia näkemyksiä joiden kanssa olen eriävää mieltä, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita että kirja sen takia olisi huono tai sitä ei kannattaisi mielestäni lukea. Ensinnäkään en itse ole mikään moraalin ylimmäinen tuomari jonka tehtävä on sanoa miten ihmisten pitäisi uskoa tai ajatella ja toisekseen elän niin täysin erilaisessa yhteiskunnassa kuin missä valikoidut tekstit on kirjoitettu että oma tulkintani ei luultavasti tee oikeutta Whiten tekstien alkuperäiselle kontekstille.

Ymmärrän että on monia tilanteita joissa näkemyksien ilmaisun on oltava suoraviivaisia ja jopa mustavalkoistakin, sillä aina ei ole tilaa käytettävissä asian syväluotaavampaan analyysiin. Esimerkiksi jos lukijan esittämään kysymykseen annettava vastaus kirjoitetaan yhdelle A4-sivulle on kirjoittajan annettava lyhyesti ja suoraviivaisesti ohjeet ja kehoitukset jäämättä selittämään asian monitahoisia vivahteita 30 sivullisen verran. Whitellä tuskin on ollut jokaiseen antamaansa vastaukseen tilaa yhtä paljon käytettävissä kuin allekirjoittaneella on tämän blogin kanssa, joten on sen vuoksi hyvä muistaa että kaikki hänen kirjalliset näkemyksensä eivät välttämättä ole olleet niin suoraviivaisia ja yksioikoisia universaalisti, vaan niiden suoraviivainen ja yksipuoleisen kuuloinen näkemys voi johtua hyvinkin myös kontekstista jossa vastaus on julkaistu.

Kokonaisuutena Kodin ihanteita on mielestäni hyvä ja lukemisen arvoinen kirja josta voi saada paljon hyviä ajatuksia elämäänsä.