Kirja: Kaarina Villa – Rakkauskertomus

Ystävältäni syntymäpäivälahjaksi saamani Kaarina Villan kirjoittama Rakkauskertomus on hengellistä kasvua käsittelevä teos. Takakannen kuvauksen mukaan ”Rakkauskertomus kuvaa läheisiä ihmissuhteita Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana ja kutsuu opetuslapseuspolulle hänen kanssaan”.

Sivuja teoksessa on 95 sisällysluettelot ja lopun liitteet mukaan lukien. Mielenkiintoisesti varsinainen tekstisisältö on toteutettu siten, että toisella sivuista on tekstiä ja toisella sivulla kuva, joten toteutustapa oli ainakin itselleni uudenlainen.

Kirja kulkee loogisesti järjestyksessä aiheesta toiseen. Ensin kerrotaan luomistyöstä, Herodes Suuren maailmasta, Jeesuksen ajan kulttuurista ja juutalaisten Messias-odotuksista jonka jälkeen pian jo siirrytään kertomaan Jeesuksesta ja hänen teoistaan.

Muutaman ensimmäisen luvun jälkeen aihepiirit alkavat käsittelemään tapahtumia joista voi lukea lisää Raamatusta. Ilahduttavasti sivujen alkuun oli lähes aina laitettu Raamatun kohdat mistä voi lukea sivun aiheesta lisää. Itse luin tämän ilman että olisin samalla lukenut Raamatun kohtia, mutta ajattelin että voisin tämän kirjan jossain vaiheessa ottaa uudelleen lukuun hitaammalla tahdilla siten että samalla lukisin aina myös ne kohdat Raamatusta joihin kirjoittaja on viitannut sivun aiheella. Tällä tapaa luettuna kirjan lukeminen toki kestää merkittävästi kauemmin, joten ensimmäisellä lukukerralla halusin keskittyä varsinaisesti tämän teoksen sisältöön varsinkin kuin viitatut Raamatun kertomukset ovat jo entuudestaan tuttuja.

Sivujen lopussa lukijalle esitetään vielä ajatuksia herättäviä kysymyksiä, joten vaikka fyysistä pyhiinvaellusmatkaa ei lähtisikään tekemään voi matkaa itseensä ja ajatuksiinsa lähteä näiden kysymysten johdattelemana tekemään kirjan lukemisen yhteydessä. Esimerkkejä kysymyksistä ovat vaikkapa ”Mitä osa-alueita minun tulisi vahvistaa, jotta Jumalan missio elämääni varten voisi toteutua?” tai ”Mitä Jumala tekee sapattisin? Mikä on sapatin merkitys minulle?”. Kysymykset ovat usein siis sellaisia joiden avulla lukija voi pysähtyä katsomaan omaa elämäänsä ja miettimään vastauksia niihin Raamatun avustuksella.

Kokonaisuutena Rakkauskertomus oli lukemisen arvoinen teos joka kestää useammankin lukukerran ja jota voi lukea eri vaiheessa elämäänsä samalla tehden itsetutkiskelua kirjan kysymysten innoittamana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *