Category: Koti ja sisustus

  • Loppusiivous takana

    Vanha asunto on nyt tyhjä ja elämän äänet hiljenneet

    Eilen päivällä tuli käytyä tekemässä Lauttasaaressa vanhan asuntoni loppusiivous. Aikaa humahti varmaankin muutama tunti siivotessa, mutta kävin välillä myös vielä kerran syömässä Ravintola Rixi-baarissa ennen poismuuttoa. Toki jos milloin Lauttasaaressa käyn kavereita morjenstamassa niin eiköhän tuota Rixissäkin tule käytyä, sen verran mukava mesta kuitenkin kyseessä ja hyvät ateriat.

    Koetin avaimia palauttaa siivoamisen jälkeen vuokraisännälle mutta hän ei ollut kotona joten kerkesin käydä odotellessa Verkkokauppa.comissa etsimässä kodin sisustukseen elementtejä. Sieltä sitten takaisin ajoin vielä uudelleen katsomaan mikäli hän olisi jo kotona ja olihan hän joten sain onneksi eilen jo molemmat avaimet palautettua.

    Hieman haikea oli jättää Lauttasaaren asunto taakse sillä pidin todella paljon siitä asunnosta ja sen sijainnista. Onneksi kuitenkin uusi asunto on kauniimpi ja tilavampi joten ei tässä huonompaan suuntaan olla onneksi menty vaikka merta ei olekaan lähellä. Sitten kun olen rikas aion kuitenkin palata Lauttasaareen mutta omistusasuntoon joten katsellaan tilannetta kymmenen vuoden päästä 🙂

    Nyt voin täysillä keskittyä uuden asunnon kodikkaaksi laittamiseen kun entisellä asunnolla ei enää ole tarvetta käydä. Tosin Lauttasaaressa pitää käydä treenikämpällä hakemassa akustinen kitara pois ja samalla palauttaa sen avaimet, mutta se onneksi ei ole niin päivän tai kuukaudenkaan päälle sillä vuokra treeniksellä on ollut aivan yksittäisiä kymppejä eikä useita satoja toisin kuin vuokra-asunnoissa on joten sen suhteen ei ole tarvetta kiirehtiä.

    Lähipäivinä koetan saada postattua lisää kuvia asunnosta sikäli mikäli saan järjesteltyä huoneita asumiskuntoon ja romuja pois lattioilta pyörimästä.

  • Muutama kuva keittiöstä ja yleistä höpinää

    Keititö ovelta kuvattuna

    Kuten otsikosta näkee, tänään tulee vasta kuvia keittiöstä eikä muista huoneista. Syy on tietenkin se että muut huoneet on vielä vaiheessa ja vasta keittiö alkaa olemaan kutakuinkin valmiina. Mahdollisesti kerkeän vielä illasta/yöstä laittaa muita huoneita parempaan kuosiin mutta tänään pitää koettaa keretä käymään vielä siivoamassa vanhaa asuntoa joten tähän hätään en kerkeä kuvia muista huoneista laittamaan.

    Koetan saada huomiseksi tai ylihuomiseksi kuvia muista huoneista jos niitä saan laitettua jo kodikkaampaan kuntoon. Kuitenkin ensi viikolla on normaali työviikko joten päivisin en valoisan aikaan pääse valitettavasti kuvailemaan asuntoa mutta ehkä illalla saan otettua edes jonkinlaisia kuvia. Luonnonvalossa kuitenkin asunto on kauneimmillaan ja siinä on eniten kodin tuntua joten toivottavasti saan otettua päivänvalossakin kuvia jokin päivä 🙂

    Keittiö nurkasta kuvattuna. Kuvassa hieman epäesteettisesti pelti uunin päällä mutta koska se oli vielä lämmin siinä vaiheessa en sitä voinut kaappiin survoa kuvauksen ajaksi.

    Nyt kun on iso keittiö ja asunto ei ole enää vuokra-asunto voisin harkita jonkun nätimmän ruokapöydän ja tuolien hommaamista. Sanalla sanoen nykyinen pöytä ja tuoli jotka kuvassa on ovat niin rumia että niistä tulee mieleen lähinnä neuvostoliitto ja pula-aika. Samoin matto menee jossain vaiheessa vaihtoon ja verhot. Verhoille olisi hyvä kyllä hommata tanko eikä kiskot, koska kuten aina, verhot ei rullaa kiskoilla niin smoothisti kuin mitä verhotangossa. Verhotanko on muutenkin kauniimman ja kodikkaamman näköinen mutta aivan ensimmäisenä se kuitenkaan ei vielä ole ostolistalla.

    Ensimmäiseksi ostokseksi menee ehdottomasti tiskikone ja sen asennuspalvelu. Nykyinen kone ei kuulemma toimi kun jotkut osat on rikki joten täytyy laittaa piakkoin tilaukseen jokin astianpesukone ja siihen asennuspalvelu. Mitä nopeammin sen parempi, sillä olen päättänyt että en kyllä käsin rupea tiskaamaan astioita nyt kun on astianpesukoneelle paikka.

    Lintuja. Kellossa ei vielä patteria joten aika näyttää ihan höpöjä.

    Jossain vaiheessa pitää hommata myös astiastoja jotka on keskenään samaa sarjaa ja tietenkin myös nättejä omaan makuuni. Kuppeja on muutamia sentään samaa sarjaa, mutta haarukat, veitset, lusikat, lautaset, lasit ja muut sellaiset on jokainen aivan eri sarjaa. Voi olla että niiden ostaminen menee kuitenkin ensi vuoden puolelle koska asunnon laittamisessa menee aikaa muutenkin. Hissukseen kuitenkin tästä on tarkoitus tehdä koti eikä kämppä.

    Tulevaisuudessa on tarkoitus viritellä myös jonkinlaiset pienet kaiuttimet joka huoneeseen jotta saa monihuonekaiutinjärjestelmän, eli siis siten että sama musiikki soi joka huoneessa samaan aikaan. Taustamusiikkina kun laittaa musiikkia niin äänenlaadun ei tarvitse olla parasta mahdollista (kuuntelua varten on sitten isommat kaiuttimet), mutta tarpeeksi hyvä että se ei rupea kuitenkaan häiritsemään. Onneksi niitä saa nykyään jo inhimilliseen hintaan joten pitää niitäkin tutkailla lähikuukausina.

    Hieman eri kulmasta kuva jossa ei enää ole peltiä uunin päällä. Pitänee jossain vaiheessa hankkia mikro mikä sopii tohon nykyisen mikron yläpuoleiseen aukkoon.
  • Ensimmäisiä kuvia tyhjästä asunnosta

    Lupasin aikaisemmin että laitan tänne blogiin kuvia uudesta asunnosta jahka niitä saan otettua ja tässä tulee ensimmäiset kuvat asunnosta kun asunto on vielä tyhjänä. Pääsin eilen jo tänne asunnolle ja olin sopivasti Koivukylässä jo muutenkin tekemässä autopaikasta allekirjoitusta isännöintitoimistossa joten samalla kävin kuvailemassa asuntoa kun entinen asukas laittoi viestiä että asunto on tyhjä. Sopivasti viesti tuli melkein heti sen jälkeen kun isännöintitoimistosta lähdin joten ajoin samantien asunnolle.

    Huomaa että tämä postaus on jaettu useampaan osaan, postauksen alalaidassa on “Page” ja sivunumeroita joista pääset näkemään lisää kuvia. Pilkon postauksen useampaan sivuun jotta koko blogin etusivun raskaus ei kasva aivan järjettömästi eikä yhdestä postauksesta tule kilometrin mittaista megapostausta.

    Käytävä ja kylpyhuone

    Näkymä tullessa etuovesta asuntoon sisään
    Naulakko ja hengareiden paikka. Tässä vaiheessa muuttokuormaa ei ollut vielä tullut tuotua eikä siis hengareitakaan.
    Käytävä kylpyhuoneen ovelta katsottuna ovelle päin
    WC ja suihkukoppi
    Kylppärin kaappi on siisti ja pidän myös lavuaarista
  • Muuttamisen meininkiä

    Kaaos hakee muotoaan

    Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, muuttotouhut on menossa. Tavarat on levällään ja hakeutumassa laatikoihin, sotku ja kaaos on jotain aivan järkyttävää mutta enää pari päivää ja muutto on edessä. Sen jälkeen päästään taas hakemaan järjestystä ja harmoniaa.

    Eilen olin töissä pitkästä aikaa (olen ollut flunssassa, kuumeessa ja yskässä) ja tänään sitten olenkin ollut taas poissa töistä. Eilen illalla nosti kurkkukipua uudemman kerran ja aamulla oli ääni sitten rempseästi sen verran paineessa että hyvä kun ääntä lähti. Eipä sillä, kotona yksin ollessa ei paljoa tule rupateltua mutta soitin kuitenkin työterveyslääkärille ja varasin aikaa että katsotaan josko jokin vikana.

    Alustavasti vaikutti että ei mitään ihmeitä alla auringon, perus flunssaa jne. Siitä sitten kuitenkin vielä menin röntgeniin ja kuvattiin poskiontelot ja sieltähän sattui sitten löytymään poskiontelon tulehdus. Sain sitten lääkekuurin siihen ja kotiin tulin lepäämään ja pakkaamaan muuttokuormaa. Pahimmoilleen muutto pukkaa samaan aikaan päälle kuin taudit, mutta ei voi mitään, muutto on kuitenkin saatava alta pois. Onneksi kuitenkin firma tulee tekemään muuton että kantamisia ei tarvitse itse miettiä.

    Tulkaa jonossa niin lähdette pinossa! Muuttolaatikoita on vielä monta täyttämättä.

    Tänään ja huomenna aikaa vielä pakata romuja valmiiksi, lauantaina aamulla sitten Niemi tulee hakemaan romut ja huonekalut ja vie ne sitten uudelle asunnolle. Hyvin jos menee niin huomenna pääsen käymään uudella asunnolla, olisi hyvä viritellä sinne jonkinlaiset valot että voin myöhemmin hakea vasta täältä vanhalta asunnolta valaisimet pois koska loppusiivoukset pitää vielä järkätä tänne.

    Myös keittiössä vallitsee kaaos ja anarkia. Yhteensä 12 laatikkoa taitaa olla jo täynnä romua, yksi vaiheessa ja vielä on 17 käyttämätöntä. Ehkä kaiken roinan saan niihin mahtumaan. Tulee tästä ja huomisesta pakkailun täyteistä touhua.

    Kyllä tämä tästä valmistuu 🙂

  • Avaimet kädessä ja norsuja kohden

    Avaimet mun kiesiin – tai ehkä sittenkin vain asuntoon

    Kuten olen aiemmin kirjoitellut tänne on muutto tulossa ja muuttovalmistelut on edenneet hissukseen eteenpäin. Kuten yllä olevasta kuvasta näkee on asuntoon nyt jo valmiiksi itselläni avaimet joten heti kun nykyinen asukas on tehnyt oman muuttonsa pois nyt tulevana perjantaina on asunto sen jälkeen vapaa jo samana iltana.

    Oma muuttopäiväni on näillä näkymin heti lauantaina aamulla joten lauantaina illalla koetan saada postattua blogiin kuvia asunnosta. Kuten jotkut teistä on saattanut huomata, nykyään kaikki postaukset tulevat kello 20:00 illalla, joten aikaisintaan kello 20:00 on odotettavissa lauantaina kuvia tänne 🙂

    Muuttotohinan lisäksi muutakin elämään kuuluu, käytännössä kotona jumittamista sillä olen ollut sairaana nyt hieman yli viikon. Perinteiseen tyyliin on tullut hankittua taas talven pakollinen nuha-flunssa-kuume. Reissusta palatessa Kokkolasta oli illalla kurkku sen tuntuinen että onkohan kipeäksi taas tulossa. Maanantaina viikko sitten olin töissä mutta kurkkukipu alkoi vaivaamaan ja huomasin että ei lupaavalta taas vaikuta.

    Kysyin apteekissa norsua, mutta sarvikuonon sieltä sain. Paketin kyljen kuva ei ole kyllä mikään houkuttelevin mainoskuva.

    Maanantaina illalla sitten olikin jo kuumetta ja tiistaina asuntokaupantekotilaisuudesta palatessa oli kuume jo 37.7 eikä töihin tullut mentyä kun kuumeen nosti niin korkeaksi. Siitä sitten keskiviikko onneksi oli itsenäisyyspäivä ja vapaapäivä muutenkin joten sen päivän kuume meni omalla painollaan, mutta torstaina sitten alkoi enemmän puskemaan taas flunssan oireita, nenä vuotamaan ja nyt loppuviikosta alkoi taas yskittämään kuumeen lisäksi. Viikonloppu meni sitten hönöttäessä sisällä mutta valitettavasti vielä ei ole tullut täysin toivuttua.

    Kävin tänään sitten työterveyshoitajalla, otettiin pika CRP:t kaiken varuilta, katseltiin poskionteloihin ja muita perustoimenpiteitä. Ei mitään isompaa, lepoa vain ja sitten jotain lääkkeitä joilla luultavasti nopeammin menee tauti ohi. Menin sitten apteekkiin ja muistin samalla että voisin ostaa sarvikuonon. Kuitenkin farmaseutilta tuli pyydettyä norsua tai vastaavaa kun en muistanut mikä sen nimi oli, mutta onneksi hän tiesi että tarkoitan sarvikuonoa. Heh. Nyt on sitten sellainen tuossa odottamassa josko sillä tänään illalla koettaisin värkkäillä suolavedellä nenääni. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee.

    Yhtä kaikki, tämä ja huominen siis ainakin sairaslomalla joten toivon mukaan viikonlopuksi on jo kunnolla kunnossa että muutosta ei tule heti uudelleen sairaaksi. Yleensä valitettavasti flunssat tuppaa olemaan itselläni sitkeämpiä kuin kokkaamani pihvit joten saapa nähdä miten käy. Toivottavasti pian kuitenkin olisi taas täydessä terässä ja pääsisi takaisin töihin.