Category: Musamaanantai

Tämänkertainen musamaanantain levy on saksalaisen Lacrimas Profunderen uusin, vuonna 2019 julkaistu Bleeding the Stars. Aikaisemmin olen täällä blogissa kirjoittanut samaisen yhtyeen albumista Burning: A wish jonka julkaisusta on kerennyt vierähtämään jo 18 vuotta.

Burning: A wishin jälkeiset albumit eivät ole missään vaiheessa itselleni lähtenyt niin hyvin aukeamaan lukuunottamatta vuonna 2002 julkaistua Fall, I will followia jossa vielä oli sitä jotakin mikä itseäni puhutteli. Sitäkin suuremmalla syyllä tämän levyn kohdalla yllätykseni oli todella suuri ja ainoastaan positiivinen sillä minkäänlaisia odotuksia levyn suhteen ei ollut ja kuultuani sinkkubiisit YouTuben kautta ennen levyn julkaisua heräsi mielenkiinto ja into tehdä levyyn tuttavuutta.

Kun levyn löysin Spotifystä tuli albumia soitettua monet kerrat. Käytännössä niin paljon että levy on tätä kirjoittaessani viimeisen 180 päivän ajalta ollut toiseksi kuunnelluin albumi. Tästä on hyvinkin helppoa havaita että albumi on iskenyt itselleni kovaa.

Tyylillisesti albumi on goottirockia. Mikäli bändi ei ole tuttu sanoisin lähimmäksi samaa tyylilajia edustavaksi bändeiksi kotimaiset The 69 Eyesin tai HIMin. Suoraviivaista menevää rockia jossa vielä on kepeän melankolista pohjavirettä, matalahkoa mieslaulua ja tämän levyn tapauksessa mausteena myös metallimusiikista tuttua huutovokaalia.

Erityisesti huutovokaalien sopivan tasapainoinen paluu muutamien kappaleiden äänimaailmaan oli se mikä toi mieleen vanhat hyvät ajat tämän yhtyeen kohdalla. Levystä huokuu niin vahvasti Burning: A wishin tuntu että väkisinkin albumi menee tossun alle ja saa hyvälle fiilikselle.

Tämä levy kuuluu itselleni ehdottomasti uusklassikoiden kategoriaan – eli niihin jotka on iskenyt heti mutta joita on tullut sitten puhkiluukutettua ja vielä sen jälkeenkin jatkettu albumin kuuntelua. Niitä levyjä joihin on rakastunut yhtä kovasti kuin nuoruusvuosinaan levyihin rakastui – eli niitä albumeita jotka muistuttavat kuinka kovaa musiikki voi vielä säväyttää.

Laitetaan vielä loppuun YouTubesta videot pariin tämän levyn kappaleeseen.

Edellisestä musamaanantai-postauksesta on hyvä tovi kerennyt kulumaan, mutta jatkan näitä aina aika ajoin kun saan aikaiseksi. Tällä kertaa innostus kirjoittaa tuli kun vihdoin viimein sain tilattua itselleni tämänkertaisen levyn internetin ihmemaasta Discogs-verkkopalvelusta.

Tämänkertaisena levynä on itävaltalaisen Estatic Fearin albumi A sombre Dance. Tyylisuunnaksi on ainakin Metal Archivesin sivuilla laitettu yhtyeelle sinfoninen doom metalli, mutta en suoranaisesti kyllä tähän kategoriaan itse tätä laskisi. Levyssä on selkeästi havaittavissa doom metallin vivahteita mutta mukana on paljon myös kevyttä tunnelmointia kitaran tai luutun tahtiin. Jotain tunnelmointimetallia yhtä kaikki.

Levy on julkaistu jo vuonna 1999 ja se on yhtyeen toinen täysipitkä albumi. Kyseessä on myös viimeinen levy näillä näkymin sillä tämän jälkeen ei ole muita levyjä näkynyt tai kuulunut. Sääli.

Tämän levyn tapauksessa on ehkä huonoa puhua muutenkaan varsinaisesta yhtyeestä sillä tämä on Matthias Koglerin yhden miehen projekti jossa sitten mukana on ollut sessiomuusikoita muualta.

Kuten joidenkin aikaisempien musamaanantai-levyjen tapauksessa on myös tämä sellainen albumi mitä luultavasti kovinkaan monet itseäni livenä tuntevat eivät ole kuitenkaan kuulleet edes nimeltä. Itse löysin tämän levyn joskus vuoden 2010 aikoja, ainakin näin nopeasti muistelen että taisin asustella tuolloin Ruotsissa kun tähän levyyn Spotifyssä törmäsin. Kuuntelin tuolloin tätä albumia monet kerrat ja ihastuin siihen täysin. Koetin tätä löytää aikoinaan myös levykaupoista mutta heikolla menestyksellä. Levyä ei saanut tilattua levykauppoihin joten levyn osto jäi siten ainoastaan kauniiksi ajatukseksi.

Joitain viikkoja takaperin jostain syystä tämä levy tuli jälleen mieleeni ja nykyisten nettipalveluiden aikakaudella onnistuin albumin vihdoin viimein myös löytämään fyysisenä levynä. Levy lähti tilaukseen Venäjältä ja jonkin tovin päästä levy sitten saapui postin mukana täysin avaamattomana muoveissa.

Monien vuosien jälkeenkin tämä kuulostaa omaan korvaani erinomaiselle albumille. Se on kauniin tunnelmallinen, sopivan raskas ja melankolinen, haikea mutta ei kuitenkaan lohduton. Erinomainen levy syksyn pimeneviin iltoihin siis.

Itseäni tässä albumissa erityisesti säväyttää sen vaihteleva mutta tasapainoinen tunnelma vaikka metallimusiikkia yhdistetään rauhallisempaan tunnelmointiin ja kuinka mukavasti albumille on saatu mukaan kauniita piano-osuuksia, akustisia kitarointeja, sähkökitaralla fiilistelyitä sekä nopeampaakin menoa, kaunista naislaulua ja raskaampaa miesvokaalia. Kaikin puolin tämä albumi on yhä edelleen levy jonka lasken mestariteosten kategoriaan.

Levyllä kappaleilla ei ole varsinaisesti nimiä muita kuin Intro ja Chapter I:stä Chapter IX:ään. Levy olisikin hyvä kuulla alusta loppuun asti kokonaisuutena eikä yksittäisinä irtokappaleina, mutta laitan tähän muutaman chapterin YouTubesta joista saa hyvin käsitystä minkälaisesta musiikista on kyse.

Tämänkertaisena musamaanantain lättynä on saksalaisen Midnattsol-yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto, Where twilight dwells vuodelta 2005. Yhtyeeltä on tämän lisäksi tullut kolme muuta albumia, Nordlys (2008), The Metamorphosis Melody (2011) sekä uusimpana The Aftermath (2018).

Musiikkityylillisesti levy on ainakin Wikipediassa listattu kategroioihin Gothic metal / Folk metal. Gootahtavia vivahteita levystä on hieman hankalahkoa ainakin itseni löytää, mutta myönnettäköön että goottimetalli ja goottirokki on niin ympäripyöreitä lajimäärityksiä että niiden alle menee melkein mitä tahansa kepeämpää metallia.

Allekirjoittaneelle Midnattsol jostain syystä on kuulunut samaan kategoriaan kuin Elvenking jonka muuhun tuotantoon en ole missään vaiheessa tutustunut vaikka heilläkin on Midnattsolin tapaan levy jota diggaan kovasti. Ehkä otan tämän vuoden tavoitteeksi kaivaa kummaltakin bändiltä koko tuotannon ja laittaa ajatuksella kuunteluun sillä Where twilight dwells on omaan makuuni Elvenkingin Heathenreelin tapaan vielä näinäkin päivinä loistava levy.

Tutustuin tähän levyyn luultavasti jo samana vuonna kun tämä julkaistiin eli vuonna 2005. Olin kuullut tästä bändistä muistini mukaan suosituksen kaveriltani tai vaihtoehtoisesti olin sitä hänen luonaan kuullut ja sitä kautta yhtyeeseen ja tähän levyyn tuli törmättyä ja Joensuun Levy-Eskoilta muistelisin tämän levyn aikoinaan ostaneeni itsellenikin.

Levyn kappaleet ovat sopivan suoraviivaisia ja sellaisenaan mukavan toimivia ja helposti lähestyttäviä. Kappaleet ovat helppoja kuunneltavia luultavasti myös ihmisille jotka eivät erityisemmin metallimusiikista ole innostuneet sillä missään vaiheessa kappaleissa ei tule ns. örinälaulua tai rääkynää tai muuta sellaista vaan levy on monessa mielessä radioystävällistä tavaraa niin musiikin kuin tuotantonsakin osalta.

Yhtyeen laulajan Carmen Elise Espenæsin ääni on sopivan hento, heleä ja omaan korvaani kaunis ja varmasti itselleni yksi monista syistä miksi tämä levy on itselleni toiminut alusta saakka. Ei ole siis laulutaito jäänyt ainoastaan toiselle siskolle sillä Carmenhan on tunnetun Leaves’ Eyesin entisen laulajan Liv Kristinen pikkusisko.

Tämän levyn kappaleissa on omaan makuuni miellyttävä tunnelma joka tulee mm. kappaleiden nopeiden ja hitaiden osuuksien välisellä tasapainolla.. Esimerkiksi levyn kolmas raita Unpayable silence on miellyttävä rauhallisuudessaan ja väliosuuksissa fiilistelevässä kitaroinnillaan.

Kokonaisuutena Where Twilight Dwells on vuonna 2019 yhtä toimiva levy kuin se oli vuonna 2005. Mukavaa naisvokaalivetoista kevyttä metallia johon on aina mukava palata. Laitetaan vielä YouTubesta pari kappaletta tähän kuunneltavaksi. Mikäli käytössä on Spotify kannattaa levy käydä kuuntelemassa myös sieltä kokonaisuudessaan.

Tämänviikkoisena musamaanantain levynä on ruotsalaisen SID-metallia soittavan Machinae Supremacyn Deus Ex Machinae vuodelta 2004. Metal-Archivesissa levy on merkattu ensimmäiseksi pitkäsoitoksi ja ennen tätä julkaistut levyt on listattu kokoelmiksi tai livelevyksi. En tiedä millä perusteella näin on, ehkä tämä on ensimmäinen levy jossa yhtyeellä on ollut levy-yhtiö. Mene tiedä.

Oma Machinae Supremacyn eli tuttavallisemmin MaSun kuunteluni ajoittuu kauas vuosien taakse enkä enää osaa varmaksi sanoa milloin olen yhtyettä ensimmäistä kertaa kuullut. Jo asuessani Hammaslahdessa joskus ennen vuotta 2006 olin kuunnellut jonkin verran yhteyttä mutta missään vaiheessa se ei ollut kovin kovasti iskenyt, aina se oli kuitenkin toiminut paikoitellen kuuntelun arvoisena musiikkina.

Varsinaisesti rakastuin Machinae Supremacyyn käytyäni heidän livekeikallaan Jyväskylässä. Asuin tuolloin Jyväskylässä ja MaSu oli soittamassa Bar 68:ssa ja lähdin itsekin kavereiden kanssa katsomaan minkälainen meininki kyseisen bändin keikalla on. Meno oli aivan uskomaton ja tunnelma oli tiiviimpi kuin ikinä millään käymälläni keikalla ennen tai sen jälkeenkään joten elämys jätti jälkensä.

Kotona keikan jälkeen laitoin uudemman kerran MaSua kuunteluun ja huomasin että nämähän ovat levylläkin todella kovia, paljon parempia kuin muistinkaan. Kuuntelin erityisesti tuolloin levyä Overworld mutta myöhemmin luultavasti kovimpaa on iskenyt tämän postauksen levy Deus Ex Machinae. Kuitenkin tämän bändin tapauksessa on vaikea sanoa mikä on itselleni tärkein levy sillä jokaisessa on niin paljon hyviä ja itselleni tärkeitä biisejä ja jokainen on tutustumisen arvoinen.

Tämä levy tuli vihdoin täällä Uudellamaalla asuttua löydettyä fyysisenäkin kappaleena levykaupasta ja olin kyllä todella iloisesti yllättynyt sillä tätä ei kovin paljoa fyysisenä pyöri missään.

Kokonaisuutena albumi iskee vielä näinäkin päivinä todella hyvin ja tänäkin vuonna olen tätäkin useamman kerran läpi kuunnellut. Levy on siis kestänyt aikaa todella hyvin ja tähän on aina tuttua ja turvallista palata. Menevät kappaleet hyvillä vaihteluilla ja rauhaisilla osuuksilla pitävät levyn alusta loppuun asti kuuntelemisen arvoisena.

Laitetaan tähän loppuun vielä YouTubesta parit biisit tältä levyltä kuunneltavaksi. Mikäli Spotify tai vastaava on käytössä kannattaa koko levy käydä kuuntelemassa.

Tämänkertaisena musamaanantain levynä on Ukrainalaisen metallibändin Mizantropian albumi Oblivion. Bändin musiikkia on kuvattu Metal Archives -verkkosivulla extreme gothic metal joka omaan korvaani kuulostaa erikoiselta ja itse luokittelisin yhtyeen musiikin lähinnä dark metalliksi. Olipa musiikin tarkempi tyylilaji mitä tahansa niin metallimusiikin genren alle tämä on ainakin varsin helppoa ja varmaa luokitella.

Yhtyeeltä on tullut tätä kirjoittaessa kolme täyspitkää albumia joista Oblivion on toinen. Ensimmäinen levy, Вдоль пустынных аллей on julkaistu vuonna 2010, Забвение eli Oblivion on julkaistu vuonna 2015 ja uusin Out of Mind on julkaistu vuonna 2018.

Kuten tämän levyn julkaisuvuodesta voi päätellä bändi on itsellenikin suhteellisen uusi tuttavuus. Mikäli oikein muistan taisin löytää yhtyeen musiikin vuonna 2017. Hämärä mielikuva on että tämän yhtyeen musiikki tuli löydettyä jonkun randomin blogin perusteella kun etsin naisvokaaleilla olevaa extreme metallia. Myöhemmin YouTubesta sitten bändin musiikkivideo I’m after you iski kovasti ja yhtyeeseen tuli tutustuttua tarkemminkin.

Levy on parin vuoden aikana soinut useammat kerrat ja tämä sekä yhtyeen uusin Out of mind molemmat edustavat itselleni yksiä tärkeimmistä metallimusiikin levyistä viime vuosina. Näiden kautta on tullut itselleni vielä uskoa ja toivoa siihen että vielä nykyäänkin suhteellisen uusien bändien osalta osataan tehdä hyvää metallimusiikkia jossa kiteytyy ne elementit jotka itselleni metallimusiikissa on tärkeää – toimivat biisit, tunteen välittyminen kuuntelijalle, paikoitellen sopiva aggressiivisuus, melodisuus ja sopivan rujo äänimaailma joka tukee musiikkia ja sen tunnetta.

Henkilökohtaisesti pidän metallimusiikissa siitä että äänimaailma on tarpeeksi raaka ja kylmä eikä tarpeettoman sliipattu ja “radioystävällinen”. Tietenkin sellaisillakin hyvin hiotuilla äänimailmoilla on tehty todella paljon hienoja metallimusiikin levyjä mutta ne menevät äänimaailmansa vuoksi lähes aina itselleni kategoriaan jota on enää vaikea mieltää edes metallimusiikiksi. Karkeasti tiviistäen jos levy on sellainen että sen voisi heittää radioon soimaan sellaisenaan eikä se aiheuttaisi metallia kuuntelemattomien keskuudessa halua vaihtaa kanavalta toiselle en kyseistä levyä osaa itsekään mieltää kunnolla metalliksi.

Oblivion on itselleni alusta loppuun asti aivan täyttä timanttia joka paranee jokaisella kuuntelukerralla. Kappaleet ovat monipuolisia ja tarjoaa vaihtelua kappaleiden sisällä sopivassa mittakaavassa käymättä missään vaiheessa itseistarkoituksellisen vaihteleviksi, niiden äänimaailma iskee itselleni hyvin eikä missään vaiheessa levyllä tule heikkoja hetkiä.

Mikäli etsinnässä on täydellinen metallilevy joka on tehty vuoden 2010 jälkeen on tämä levy ainakin allekirjoittaneelle sellainen. Levy löytyy myös Spotifystä joten sieltä kannattaa levyyn tutustua mikäli ei vielä ole tätä kuullut. Laitan tähän vielä pari biisiä YouTubestakin kuultavaksi.