Musamaanantai: Lacrimas Profundere – Bleeding the stars

Vinyyliversio Bleeding the Starsista

Tämänkertainen musamaanantain levy on saksalaisen Lacrimas Profunderen uusin, vuonna 2019 julkaistu Bleeding the Stars. Aikaisemmin olen täällä blogissa kirjoittanut samaisen yhtyeen albumista Burning: A wish jonka julkaisusta on kerennyt vierähtämään jo 18 vuotta.

Burning: A wishin jälkeiset albumit eivät ole missään vaiheessa itselleni lähtenyt niin hyvin aukeamaan lukuunottamatta vuonna 2002 julkaistua Fall, I will followia jossa vielä oli sitä jotakin mikä itseäni puhutteli. Sitäkin suuremmalla syyllä tämän levyn kohdalla yllätykseni oli todella suuri ja ainoastaan positiivinen sillä minkäänlaisia odotuksia levyn suhteen ei ollut ja kuultuani sinkkubiisit YouTuben kautta ennen levyn julkaisua heräsi mielenkiinto ja into tehdä levyyn tuttavuutta.

Kun levyn löysin Spotifystä tuli albumia soitettua monet kerrat. Käytännössä niin paljon että levy on tätä kirjoittaessani viimeisen 180 päivän ajalta ollut toiseksi kuunnelluin albumi. Tästä on hyvinkin helppoa havaita että albumi on iskenyt itselleni kovaa.

Tyylillisesti albumi on goottirockia. Mikäli bändi ei ole tuttu sanoisin lähimmäksi samaa tyylilajia edustavaksi bändeiksi kotimaiset The 69 Eyesin tai HIMin. Suoraviivaista menevää rockia jossa vielä on kepeän melankolista pohjavirettä, matalahkoa mieslaulua ja tämän levyn tapauksessa mausteena myös metallimusiikista tuttua huutovokaalia.

Erityisesti huutovokaalien sopivan tasapainoinen paluu muutamien kappaleiden äänimaailmaan oli se mikä toi mieleen vanhat hyvät ajat tämän yhtyeen kohdalla. Levystä huokuu niin vahvasti Burning: A wishin tuntu että väkisinkin albumi menee tossun alle ja saa hyvälle fiilikselle.

Tämä levy kuuluu itselleni ehdottomasti uusklassikoiden kategoriaan – eli niihin jotka on iskenyt heti mutta joita on tullut sitten puhkiluukutettua ja vielä sen jälkeenkin jatkettu albumin kuuntelua. Niitä levyjä joihin on rakastunut yhtä kovasti kuin nuoruusvuosinaan levyihin rakastui – eli niitä albumeita jotka muistuttavat kuinka kovaa musiikki voi vielä säväyttää.

Laitetaan vielä loppuun YouTubesta videot pariin tämän levyn kappaleeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *