Category: Teknologia

Yleistä höpinää ostotapahtumasta

Viime viikolla tiistaina töiden jälkeen kävin paikallisessa Hifistudiossa katselemassa vinyylisoittimia. Ajatuksena on ollut jo jonkin aikaa että “sitten joskus” hankin vinyylisoittimenkin ja katson innostunko sellaisesta vekottimesta vaiko en.

Ennen Ruotsiin muuttoa itselläni oli jokin halpis stereosysteemi missä oli mukana vinyylisoitin ja silloin tuli vinyyleitäkin soiteltua. Kuitenkin kun muutin vähäksi aikaa ulkomaille möin vinyylit ja soittimen pois enkä ole soitinta sen jälkeen omistanutkaan (mutta yhden vinyylin kylläkin olen pari vuotta nyt omistanut).

Liikkeessä myyjältä kyselin onko vinyylisoittimia kuultavana ja nähtävänä jossain ja alakerrastahan näitä löytyi. Ilmoitin budjettini ja kyselin mikä olisi tähän hintaan hyvä soitin. Myyjä sitten suoraan suositteli tätä joten menimme sitten kuuntelemaan. Toki ennen sitä vielä kyselin yleiskysymyksiä mitä eroa seuraavalla mallilla on jne. ja onko tällaisen käyttöönotto vaikeaa, mutta sen jälkeen kävimme viereisessä kuunteluhuoneessa testaamassa lähes samaa versiota. Lähes sama tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että muuten sama malli oli paikallaan mutta siitä tuli ulos valmiiksi ääntä kai vahvistimeen linjaan sopivalla voimakkuudella eikä ole tarvetta Phono-liitännälle. Omassa vahvistimessani oli kuitenkin Phono-liitäntä joten asialla ei ollut itselleni merkitystä.

Kuuntelua kuunteluhuoneella

Kuunteluhuoneessa myyjä pisti piuhat kiinni ja laittoi jotain itselleni tuntemattomia vinyyleitä soimaan. Jotain kepeää jazzia se taisi olla, mutta koska en mennyt sinne kuuntelemaan musiikkia vaan sitä miltä se soitin voisi edes suunilleen kuulostaa asialla ei ollut kovinkaan suurta merkitystä.

Kokemus oli hyvä. Soundit kuulosti elävältä ja hengittävältä, mukavan menevältä ja rytmikkäältä. Tasapainoiselta kaikin puolin. Tietenkin tähän vaikuttaa myös huoneen hyvä akustiikka, kaiuttimien laatu ja monet muut tekijät, mutta tärkeintä oli päästä kuulemaan että tämänkin hintaluokan vinyylisoitin pystyy tuottamaan hyvän kuuloista ääntä kun muut puitteet ovat kunnossa. Ei siis muuta kuin tuotetta ostamaan ja kotiin kantamaan.

Ajatuksena oli ostaa musta, mutta koska ne olivat varastosta loppuneet ostin valkoisen. En jaksanut odottaa että sitä tilattaisi ja se tulisi joskus sillä kärsivällisyys ei kuulu tämänkaltaisissa asioissa vahvimpiin hyveisiini vaan halusin päästä kotiin kuuntelemaan vinyyleitä. Valkoinen värikin on tässä soittimessa klassisen tyylikäs ja hienostunut ja sisustuksellisesti kaunis, joten miksikäpäs ei. Lisäksi bonuksena valkoisessa ei näy pölykään niin helposti jos “joskus” sattuu unohtamaan pyyhkiä pölyjä. Näinhän ei tietenkään käy – pois se minusta – mutta jos sattuisi niin käymään niin se ei näkyisi niin hyvin.

Soitin matkaan ja Levykauppa Äxään

Soittimen kanssa sitten lähdin suunnistamaan Levykauppa Äxälle etsimään musiikkia kuunneltavaksi. Koska halusin kotonakin päästä kuuntelemaan alussa itselleni entuudestaan tuttuja levyjä jotta saa paremmin käsitystä miltä soitin kuulostaa kotona kuunneltuna kävin ostamassa kaksi vinyyliä. Levyt jotka matkaan tarttuivat olivat Britney Spears – Baby one more time kuvavinyylinä ja Madonna – True Blue tavallisena vinyylinä.

Kuvavinyylit eivät ole kuuntelun ja testaamisen kannalta käsittääkseni mitään parhaita levyjä sillä niiden pinnassa oleva kuva taitaa aiheuttaa omat haasteensa äänenlaatuun vinyylien soitossa, mutta olisi ollut suorastaan rikollista ja häpeällistä jättää Britney Spearsin ensimmäisen levyn kuvavinyyli ottamatta mukaan kun sellainen kuitenkin kaupassa oli.

Madonnan kolmas täysipitkä levy taas oli normaali musta kiekko joten se sopi testaamiseen muuten hyvin sillä levy on entuudestaan jo tuttu, se on hyvää musiikkia ja 80-luvun musiikilla pääsee varmasti vinyylin tunnelmaan. Näillä eväillä oli sitten hyvä suunnata kotiin laitetta asentamaan.

Laitteen käyttöönotto oli suhteellisen helppoa jopa ummikolle

Aikaisemmin en ole koskaan ottanut tämänlaisia vinyylisoittimia käyttöön. Soitin joka oli itselläni vuosia sitten oli täysin erilainen, eli sellainen että mitään säädettävää tai asetettavaa ei ollut – ainakaan koska se oli käytetty vekotin joten joku muu oli tarvittavat toimenpiteet tehnyt. Ilahduttavasti tämän käyttöönotto oli inhimillistä ja ymmärrettävissä olevaa vaikka itselleni hieman mietintää aiheuttikin.

Käytännössä asennus meni siten että levari ulos paketista, muovit ja muut himmelit ympäriltä mäkeen, neulan päästä suoja pois, levylautasen alta pahvi pois, piuhat kiinni ja menoksi. Ei siis montaa vaihetta, mutta tarpeeksi monta että sain hieman pähkäillä että mitäs nyt.

Alussa en tajunnut että levylautasen alla on pahvi joka pitää ottaa pois. Se esti lautasen pöyrimisen. Toinen mitä en meinannut huomata oli neulan päällä oleva muovi. Toki sen sitten tajusin jo ennen kuin levyä yritin pistää soimaan kun luin ohjeita, mutta meinasi silti alussa jäädä sekin huomaamatta.

Seuraavaksi jouduin pähkäilemään kuuluuko mukana tullut kangas olla levyn alla vaiko ei kun sitä pyöritetään sillä ohjeissa ei ollut mitään mainintaa enkä entuudestaan ole tällaista nähnyt. Löysin internetistä tietoa että kyllä sitä monet käyttävät joten jätin sen paikoilleen. Hieman piti myös fundeerata kuinka neula saadaan irti paikaltaan sillä siinä on lukitus. Käytännössä siis klipsi joka vain nostetaan, mutta koska tällaistakaan ei ollut aikaisemmin tullut vastaan sai vähän aikaa katsoa mistä moinen otetaan pois ilman että pistää laitteen heti romuksi vääränlaisella käytöllä.

Ja vihdoin kuuntelemaan!

Koska ensimmäinen täydellä hinnalla ostamani CD-levy oli Britney Spearsin oops!..I did it again oli hyvä aloittaa myös uuden vinyylisoittimen kanssa tuttavuuden teko Britney Spearsin tahtiin – siitäkin huolimatta että kyseessä on kuvavinyyli eikä sen suhteen paras mahdollinen testilevy.

Kylmä Sandels jääkaapista, vinyyli lautaselle, neula päälle ja sohvalle odottamaan jännityksellä miltä soitin kotona kuulostaa. Pian levyn alkutahdit ja Oh baby baby lähtikin jo kaiuttimista soimaan svengaavan rytminsä kanssa ja musiikki täytti niin huoneen, ruumiin kuin sielunkin.

Ensimetreiltä asti levy imaisi mukaansa ja viimeistään Born to make you happy -kappaleen kohdalla olin jo myytyä miestä. Regan vinyylisoitin vaikutti jo tässä vaiheessa erinomaiselta tuttavuudelta.

Kiintoisasti Baby one more timen vähemmän tunnetuissa kappaleissakin löytyi itselleni aivan uudenlaista särmää vinyylin kautta kuunneltuna. Tämä toki menee luultavasti erilaisen masteroinnin ansioksi tai sitten vain itselleni vinyylin uutuudenviehätyksen piikkiin, mutta kokonaisuutena tämä levy toimi varsin mainiosti.

Britneyn levyn jälkeen oli aika kaivaa Madonna esiin. Levy soittimeen, neula paikalleen ja sohvalle nauttimaan True Bluesta. Edellisen levyn tapaan tässä oli menevyyttä ja elävyyttä alusta asti. Levy svengasi kasarisoundiensa kanssa erinomaisesti vielä näinäkin päivinä. Hieno albumi joka on kestänyt aikaa.

True Bluekaan ei jättänyt kylmäksi ja viimeistään La Isla Bonitan pyöriessä on vaikeaa olla heiluttamatta jalkaansa musiikin tahtiin ja hymyilemättä leveästi. Tämä on subjektiivisesti omaa korvaa miellyttävän kuuloisen äänentoiston idea ja tarkoitus – ei toimia itseistarkoituksena vaan tuottaa hyvää mieltä ja riemua jonka musiikin kuuntelusta saa.

Hyvällä äänentoistolla ei tee mitään jos ei ole hyvää musiikkia, ja hyvä musiikki on hyvää vaikka sitä kuuntelisi huonollakin soittimella ja huonoilla kaiuttimilla. Kuitenkin hyvä musiikki yhdistettynä hyvään äänentoistoon on niitä elämän hienoja hetkiä jolloin maailma ympäriltä katoaa, on vain hetki jossa on minä ja musiikki. Se on hiljaisuuden retriitti vailla hiljaisuutta. Se on Nirvana.

Onko se siis hyvä soitin? Onko vinyylissä järkeä? 

Kumpaankin väliotsikon kysymykseen vastaus on “on ja ei”. Minulle vastaus on “on”, mutta jollekin toiselle kuuntelijalle vastaus on “ei”. Kyseessä on subjektiivinen kokemus jonka arvoa toiselle ihmiselle on mahdotonta sanoa. Parhaiten asia selviää kun menee itse hifiliikkeeseen, käy siellä kuuntelemassa tai ottaa soittimen kotiin lainaksi koekuunteluun ja kokeilee.

Kuitenkin itselleni vinyylien kuuntelu on nyt parin päivän ajan ollut elämäys ja kokemus joka on tuottanut hyvää mieltä ja iloa eikä ostoa ole siis tarvinnut missään vaiheessa katua. Ensisijaisesti musiikista nauttiessa tärkeintä on nautinto ja kokemus, joten tästä perspektiivistä katsoen soitin on siis hyvä ja vinyyleissä on järkeä.

Helppoutta, mukana kuljetettavuutta ja monia muita asioita miettien vinyyli ei tietenkään voita Spotifyä ja muita suoratoistopalveluita. Itselleni näiden käyttötarkoitus on kuitenkin täysin erilainen ja niillä on aivan eri paikat. Lenkillä laitan Spotifystä musiikin jatkossakin soimaan.

Äänenlaatukysymykset on tietenkin yksi aspekti josta hifimaailmassa on tapeltu vuosikymmeniä – onko vinyyli parempi kuin CD vai toisinpäin. Itse kuulun niihin jotka uskovat että digitaalinen on ylivoimainen äänenlaadullisesti ja teknisesti mitattuna. Levyt äänitetään, miksataan ja masteroidaan lähes aina kuitenkin digitaalisesti joten ketju on käynyt jo digitaalisessa muodossa ennen kuin se levylle painetaan joten siitäkin perspektiivistä mitattuna en näe syytä uskoa analogisen maailman autuuteen autenttisimpana mahdollisena kokemuksena.

Lisäksi digitaalisessa muodossa olevat levyt antavat paljon enemmän potentiaalisia etuja oikein käytettynä – kuten vaikkapa laajempi mahdollinen dynaaminen alue, erottelevampi stereokuva jne. Samoin koneella oleva musiikki ei naarmutu, ei rahise, ei poksu ja on kerta toisensa jälkeen yhtä hyvän kuuloinen. Ihmiskorva ei erota niin korkeita taajuuksia mihin tavallinen CD-levykin jo kykenee joten sekään ei käy itselleni argumenttina miksi vinyyli olisi ylivoimainen äänenlaadullisesti.

Tästä kulmasta miettien voi kysyä onko vinyyleissä todellakaan mitään järkeä, mutta vastaus on itselleni siltikin on, ehdottomasti. Musiikissa ei itelleni ole kuunnellessa kyse teknisestä erinomaisuudesta ja matematiikasta, desibelien mittauksista ja taajuuskäyrien katselemisesta (vaikka nämä kiehtovia asioita ovatkin), vaan subjektiivisesta kokemukseta jonka ainoa tarkoitus on tuottaa nautintoa ja hyvää mieltä tavalla tai toisella, syystä tai toisesta johtuen. Vinyyli onnistuu siinä ainakin itselleni erinomaisesti.

Samoin äänenlaadullisesti vinyyli voi kuulostaa paremmalta. Syynä tähän on tietenkin se, että paremmalta kuulostaminen on puhtaasti subjektiivinen kokemus. Vinyyleiden ja CD:iden masteroinnit ovat erilaisia ja niissä tulee varmasti eroja myöskin miksi levyt kuulostavat erilaiselta eri mediassa. Lisäksi loppupeleissä asialla ei ole yhtään mitään merkitystä. Jos joku nauttii enemmän vinyyleiden soundista ja pitää sitä parempana ja toisen mielestä CD ja high resolution filet kuulostavat paremmalta, entä sitten? Mitä väliä, eikö tärkeintä ole se musiikki ja siitä nauttiminen eikä se minkä kautta sitä kuuntelee?

Muutaman päivän ahkeran kuuntelun jälkeen uskallan jo omalta kohdaltani sanoa että jatkossa tulen ostamaan hyvinkin paljon vinyyleitä.