Kokeilussa Jensen Omni Mesh Wi-Fi System

Jensen Omni -tuotteita myydään ainakin Giganteissa

Muutin nykyiseen asuntooni joulukuun puolella ja hyvin pian jo selvisi että langattoman verkon kuuluvuuden kanssa on ongelmia niin keittiössä kuin makuuhuoneessakin, sillä langattoman verkon tukiasema sijaitsee olohuoneen nurkassa ja matkalle osuu kiviseiniä sen verran paljon että ne syövät langattoman verkon signaalia todella paljon ja aiheuttaa verkkoyhteyteen ongelmia. Lisäksi alueella on kymmenittäin muitakin langattomia verkkoja jotka eivät ainakaan oman verkkoni kuuluvuutta paranna.

Käytännössä makuuhuoneessa ja keittiössä jääkaapin läheisyydessä langattoman verkon kantama tipahtaa niin paljon että yhteys katkeilee ja toimiessaankin antaa vain muutamaa megabittiä nopeudeksi – toisin sanoen verkko hidastuu sen verran paljon että sillä ei kannattanut edes elättää toiveita monihuoneäänijärjestelmästä jatkuvien pätkimisten vuoksi.

Koska olen nörtti ja haluan että kotona verkko toimii kaikissa huoneissa jäi vaihtoehdoiksi vetää kaapelit jokaiseen huoneeseen (joka olisi paras ratkaisu), hommata sähköverkossa kulkeva ethernet tai hankkia Mesh-verkko. Mesh-verkko kuulosti ainakin teoriassa hyvältä joten hommasin sen muutamia kuukausia takaperin. Nyt kun muutama kuukausi on verkko ollut käytössä pystyn jo toimivuudesta kertomaan hieman tänne blogiinkin.

Mukana tulee kolme pötikkää

Mesh-verkko toimii käytännössä siten että kotona on useampia eri pöniköitä jotka muodostavat keskenään verkon. Eli käytännössä olohuoneessa on yksi tällainen pötikkä, makuuhuoneessa toinen ja keittiössä kolmas. Näiden kolmen pötikän välille sitten muodostuu yksi WLAN-verkko jonka kuuluvuus on merkittävästi parempi. Näin teoriassa ja omien havaintojeni mukaan ilahduttavasti myös käytännössä.

Olohuoneessa oleva pötikkä menee itselläni kiinni nettipurkkiin tavallisella ethernet-kaapelilla joten sitä kautta sitten yhteydet ulkomaailmaan onnistuvat tavalliseen tapaan.

Käyttöönotto Jensenin laitteissa on helppo. Piuhat kiinni, käynnykkäappi kehiin ja konffailemaan. Verkon nimen ja samoin myös pötiköiden nimet voi vaihtaa haluamakseen. Verkon nimi tietenkin vaikuttaa siihen että millä nimellä WLAN näkyy etsiessä verkkoa, pötiköiden nimet vaikuttavat (tietääkseni) ainoastaan siihen että niitä on helpompi hahmottaa hallintaohjelmassa että missä ne ovat. Itse olen nimennyt vähemmän omaperäisesti purkit nimelle Keittiö, Makuuhuone sekä Olohuone.

Jensenin Mesh-verkon purkkien design on miellyttävän hillitty

Kännykkäsoftalla voi tehdä myös jonkinmoista vierasverkkoa ja siellä on myös mahdollista tehdä jonkinmoista lapsilukkoa mutta en ole kumpaakaan ominaisuutta testaillut. Port forwarding -ominaisuus löytyy myös mutta tätäkään en ole tarvinnut vielä käyttää. Tosin omassa käytössäni tästä voisi tulla muutenkin haasteita oman suhteellisen monimutkaisen verkkoinfrastruktuurin vuoksi.

Jokaisen purkin pohjassa on kaksi ethernet-paikkaa – yksi sisään ja yksi ulos. Käytännössä sisääntuloon tulee mikä tahansa tietokone jonka haluaa kaapelilla kiinni ja ulosmenossa on ainoastaan yksi purkeista, eli se joka menee kiinni nettipurkkiini. Sisääntuleva Ethernet-liitäntä on erittäin tervetullut ominaisuus, sillä olen havainnut uudempien OSX-käyttöjärjestelmien kanssa ongelmia näihin langattomiin verkkoihin yhdistäessä. Kuitenkin iMac menee itsellä kaapelilla sitten kiinni makuuhuoneessa olevaan purkkiin eikä ongelma ole enää ollut haitaksi. Samoin keittiössä Raspberry Pi menee kaapelilla kiinni keittiön Mesh-purkkiin joten Ethernet-paikoille on ollut käyttöä. Muutenkin käytän mieluummin aina langallista yhteyttä kaikessa missä voi järkevästi niin tehdä sillä langaton verkko toimii aina merkittävästi varmemmin.

Kotonani on gigabitin sisäverkko ja myös ulkoisen netin nopeus on gigabitti sisään. Käytännössä olen olohuoneessa saanut kaapelilla koko matkan kiinni ollessa jotain 700 MBps -latausnopeuksia testaillessa nopeustestejä, mutta tietenkin oikean elämän tilanteet ovat merkittävästi monimutkaisempia ja vaihteluvälit voi olla ihan mitä vain sillä paljon riippuu myös vastapään palvelimesta. Olen koettanut nopeustestiä iMacilla myös Jensenin Mesh-verkon yli makuuhuoneen peränurkasta, eli makuhuoneen ja olohuoneen välillä on langaton verkko ja nopeudeksi olen saanut sillä 146 Mbps jossa toki välillä nopeus on ollut yli 200 Mbps. Käytännössä verkko hidastuu merkittävästi Mesh-verkosta huolimatta, mutta ei niin paljoa että omassa käytössäni asialla olisi merkitystä sillä makuhuoneen koneella en tarvitse sadan megan nettiyhteyttä, ainoastaan olohuoneessa pelikoneellani on tarvetta nopeammalle netille.

Liitännät on vähäiset mutta onneksi ethernetille löytyy paikka. Oletussalasana löytyy myös pohjasta olevasta tarrasta.

Sisäverkossa Mac miniltä kopioitaessa tiedostoja iMacille Mesh-verkon yli siirtonopeudet olivat samoja lukemia kuin ulkoverkostakin tiedostoja kopioitaessa. Ei mikään maailman nopein verkko mutta silti nopeudeltaan hieman enemmän kuin 100 MBps -verkossa saa. Kauas jäädään siis gigan verkosta ainakin nykyisellä pötiköiden sijoittelulla (nurkissa ja syvennyksissä) mutta kuitenkin yli satamegaisen verkon nopeuteen päästään joten omaan käyttööni nopeus on ollut varsin riittävä sillä monihuone äänijärjestelmä toimii pätkimättä kaikissa huoneissa joka on itselleni yksi tärkeimmistä käyttötarpeista langattomalla verkolla.

Kokonaisuutena useamman kuukauden käyttäneenä Jensenin Omni Mesh-verkko on ollut hyvä. Se on toiminut hyvin omassa verkkoinfrastruktuurissa vaikka laitteita yhdistäneenä verkkoon on yli 10, parhaillaan 13. Monet laitteista eivät käytä verkkoa juuri nimeksikään, esimerkkinä Philips Hue -valojen ohjausyksikkö tai Raspberry Pi siinä käytössä missä se on, mutta kuitenkin ilahduttavasti monen laitteen yhtäaikainen verkkoon kuuluminen ei ole aiheuttanut yskimisiä omassa käytössäni.

Hintaa Jensen Omnilla on ainakin Gigantissa 319 euroa tätä kirjoittaessa eli hinnat ei ole muutamassa kuukaudessa muuttuneet sen osalta mihinkään. Kuitenkin omassa käytössäni Mesh-verkko on ollut hintansa väärti sillä jatkuvasti pätkivä verkko huonolla kuuluvuudella on asia jota en jaksa kovin kauaa kotonani katsella ja tällä moisen murheen sain pois päiväjärjestyksestä.

Kokeilussa: QNAP TS-451A-4G

QNAP TS-451A-4G on monipuolinen verkkolevyasema

Huom! Teksti käsittelee ensisijaisesti tuotetta valokuvaamista harrastavan näkökulmasta eikä se paneudu laitteen monipuolisiin ominaisuuksiin. Laajempia arvioita tuoteesta löytyy muualta internetin syövereistä.

Jo jonkin aikaa olen miettinyt erilaisia vaihtoehtoja valokuvien säilömiseen koneella ja miettinyt erilaisia workflowta mikä toimisi mahdollisimman sujuvasti omassa käyttötarkoituksessani. Käytössäni on useampia eri kameroita ja niillä otettavat valokuvat vievät kiitettävän paljon levytilaa sillä kuvaan aina RAW-muotoisia valokuvia sikäli mikäli kamera sen option itselleni suo.

Valokuvia on kertynyt vuodesta 2004 saakka ja tilaa ne vievät tätä kirjoittaessa yhteensä hieman alle puoli teratavua. Tämä on todella vähän jos katsoo kuinka monta vuotta olen valokuvailua harrastanut ja kuvia talteen ottanut, mutta suunta on selkeästi kasvamaan päin. Uudemmat kamerarungot tekevät kuvia jotka vievät levyltä tilaa kiitettävät määrät ja pelkästään vuoden 2018 valokuvat vievät hieman alle 110 gigatavua. Tämäkään ei ole vielä paljoa mutta kun ottaa huomioon sen että ensisijaisesti kuvankäsittelyssä käyttämäni tietokoneen kiintolevy on teratavun verran ja siihen tarvitsee säilöä kaikkea muutakin kuin vain vanhoja kuvia alkoi levytilaa olemaan enää n. 30 gigaa jäljellä.

Koska on parempi toimia etukäteen eikä vasta siinä vaiheessa kun levytila loppuu kävin Verkkokaupassa pyöriessäni ostamassa QNAPin TS-451A-4G NAS-levyjärjestelmän. Varsinaisesti en tätä sinne mennyt ostamaan mutta koska Outletista tuote irtosi 199,00 euron hinnalla normaalin alkuperäisen 547,90 eur hintaan ei kovin kauaa tarvinnut jäädä miettimään josko laitteen matkaan ottaisin vaiko en.

QNAP tarjoaa monipuoliset liitännät

QNAPissa ei ole mukana lainkaan kiintolevyjä joten kovalevyt on oltava omasta takaa. Levypaikkoja on neljä ja sen saa RAIDaamaan monella eri moodilla. Itse ostin kaksi kappaletta 2 TB levyjä ja laitoin niihin RAID 1:n eli suomeksi selitettynä jos toinen kovalevyistä leviää pitäisi ainakin teoriassa toisessa kovalevyssä olla identtiset datat tallella. Tämä toimii fyysisen vian varalta jonkinlaisena varmuuskopiona mutta ei tietenkään varsinaisena varmuuskopiona – jos menen räpeltäessäni poistamaan vääriä tiedostoja kovalevyltä katoavat ne tietenkin myös tältä kakkoslevyltä. Tämä on hyvä muistaa kun RAIDia ajattelee ainoaksi varmuuskopiokseen sillä se ei suojaa käyttäjää omilta virheiltään vaan ainoastaan levyrikoilta ja vastaavilta.

Laite tarjoaa omaan käyttööni ominaisuuksia paljon enemmän kuin mitä tarvitsen enkä ole vielä jaksanut kovin paljoa perehtyä mitä kaikkea laitteesta löytyy. Kuitenkin se tärkein itselleni löytyy eli verkkolevy johon saan nakattua niin isot levyt kuin haluan ja saan sen peilattua toiselle levylle varmuuskopioita varten. Siinä käytössä laite on tehnyt juuri sen mitä sen pitääkin. Käyttöönotto oli helppo, asema toimii niin Windowsin kuin MacOS:n kautta ja siinä on gigabtin ethernet-liitäntöjä kaksin kappalein. Itselläni on vain toinen liitännöistä kiinni enkä ole jaksanut tutkia mitä etuja toisen Ethernetin kytkemisellä saisin. Ehkä perehdyn tähän joskus tarkemmin.

Limput sisään

Pääasialliseksi käyttötarkoitukseksi olen visioinut siis valokuvien varmuuskopioinnin. Olen koettanut etsiä aikaisemmin myös erilaisia ratkaisuita ja hetken aikaa käytin Google Photos -palvelua mutta sen kanssa ongelmalliseksi tulee omassa käytössäni järjetön datamäärä. Ilmaista levytilaa saa 15 GB joka riittää useaksi kuukaudeksi omalla kuvaustahdillani mutta pian olisi jo pitänyt ostaa lisälevytilaa RAW-kuvien säilömiseen. Vaihtoehtona olisi tietenkin myös se että pistäisin Google Photosiin pelkät JPG-kuvat ja jättäisin pitämättä RAW-kuvat tallessa, mutta en näe siinä juurikaan suuremmin pointtia. Mieluummin pidän RAW-kuvat arkistokappaleina tallessa kuin hävitän niitä vain siksi että en viitsi maksaa paremmasta ratkaisusta.

Vaikka isojen kuvamäärien käsittely RAW-kuvista on tietokoneella yhä helpointa ja nopeinta, käytän myös iPad Pro -tablettia kuvankäsittelyyn. Ajatuksena on pitää workflow reissuissa ollessa sellaisena että siirrän kuvat järjestelmäkameran muistikortilta iPadille ja siitä synkkaan RAW-kuvat Google Photosiin. Kun sitten reissun jälkeen olen taas kotona voin ladata uudet RAW-kuvat Google Photosista iMacille josta sitten Lightroomin kautta siirrän kuvat tälle QNAPille. Tämän jälkeen voin poistaa kuvat Googlen kuvapalvelusta joten 15 GB levytilarajoitus ei pääse tulemaan ongelmalliseksi kun siellä säilöö ainoastaan uusimmat kuvat joita ei vielä ole siirtänyt talteen muualle. Tietenkin iPad Prolla on aikomus jatkossakin blogipostauksia kirjoitella reissuissa ollessa ja samalla käsitellä RAW-kuvista blogipostaukseen sopivat kuvat valmiiksi, mutta pidempää säilytysratkaisua miettiessä on QNAP yksi osa kokonaisuutta.

Kovalevyt on helppo sijoittaa NASiin

Ensituntumat laiteesta harrastelijavalokuvaajan näkökulmasta katsoen ovat hyvät. Laite toimii hyvin verkon yli käytettäessä ja Lightroomista olen siirtänyt kaikki valokuvani pois Macin kiintolevyltä suoraan QNAPiin jättäen ainoastaan Lightroomin kirjastotiedoston omalle koneelle. Generoin myös kuvia importoidessa 1:1 kokoiset Preview-kuvat sekä Smart Previewit joten vaikka sammuttaisin NASin tai verkko-ongelmia tulisi voin hoitaa tärkeimmät kuvankäsittelyoperaatiot siitäkin huolimatta.

Hinta-laatu tuoteessa on varsin kohdallaan ja potentiaalia NASissa löytyy vaikka mihin muuhunkin. Täytynee jatkossa koettaa mitä kaikkea laitteella pystyy tämän peruskäyttönsä lisäksi tekemään, mutta ensituntumat antavat uskoa että laitteesta on iloa pidemmäksikin aikaa ellei negatiivisia ihmeitä tapahdu.

Kuinka blogaaminen luonnistuu tabletilla?

Olut ja tabletti, kaikki valmiina blogipostauksen kirjoittamiseen

Kuten aikaisemmista blogipostauksista on voinut lukea olen siirtynyt matkasetupissa käyttämään ainoastaan iPad Prota ja erillistä casea jossa on mukana myös näppäimistö samassa. Yksi tärkeimmistä asioista tabletin käytössä matkasetupissa itselläni on sen mahdollisuus toimia myös blogaamisessa järkevästi käytettävänä vaihtoehtona tietokoneelle sillä en halua jättää blogaamista tauolle aina reissussa ollessani vain sen takia että ei ole mitään järkevää tapaa sen päivittämiseen.

Blogaaminenhan onnistuu nykyään vaikka kännykälläkin mutta sen käyttömukavuus ei ole vähänkään pidempien tekstien kirjoittamisessa mikään järin mukava kokemus. Ilmeisesti kännykkänkin voisi laittaa Bluetooth-näppimistön mutta sen myötä joutuisi kuitenkin kuljettamaan mukanaan näppäimistöä jolloin päästänkin jo kategoriaan säätäminen jota tabletilla blogaaminen ei ole ainakaan lähellekään samassa mittakaavassa.

Oma blogini pyörii itse hostatulla serverillä ja se käyttää WordPress-blogialustaa. Jatkossakin on tarkoitus käyttää blogialustana WordPressiä mutta mahdollisesti jossain vaiheessa siirryn pois itse hostatusta blogista ja maksan jollekulle muulle siitä että hoitaa kaiken ylläpidon. Tässä vaiheessa kuitenkin tämä on ollut toimiva setuppi mutta iPadille saatavan WordPress Appin kanssa on ollut haasteita. Ohjelma ei toimi omassa blogissani suoraan ilman säätämistä enkä ole jaksanut vielä selvittää syytä tähän. Yksi potentiaalinen syy on se että olen lisännyt kirjautumissivun eteen yhden ylimääräisen autentikaation tietoturvan vuoksi ja tämä voi olla syynä siihen että WordPressin iPad-ohjelmisto ei toimi.

Day One on kätevä ohjelma päiväkirjan kirjoittamisen lisäksi myös blogipostauksien luonnosteluun

Hätä onneksi ei ole kuitenkaan tämän näköinen ja vaihtoehtoisia tapoja löytyy. Yksi tapa olisi sama perinteinen metodi mitä käytän tietokoneellakin eli suoraan WordPressin hallintasivulla tekstin suoltaminen WordPressiin, mutta jostain syystä kuitenkin pidän mukavampana tabletilla kirjoittaa tekstit ensin valmiiksi jossain ohjelmassa ja sen jälkeen käsin kopioida valmiin tekstin blogiin.

Kirjoitan päiväkirjaa Day One -nimisellä ohjelmistolla ja samaa ohjelmistoa onnistuu käyttää hyvin myös blogipostauksien kirjoittamiseen. Ohjelmassa on mahdollista luoda useampia päiväkirjoja joten loin Aleksin blogi -nimisen päiväkirjan jonka alle sitten kirjoittelen tekstit joita aion julkaista blogissani.

Blogipostaksen teko on suhteellisen suoraviivainen prosessi. Kirjotan tekstin Day Oneen, etsin siihen mieluisat kuvat Google Photosista (kirjoitan tästä myöhemmin oman postauksen) ja liitän ne myös luonnosvaiheessa oleviin teksteihin ja kun kaikki on valmista kopioin tekstin sisällön WordPressiin.

Yksi haaste tabletilla blogaamisessa on ollut valokuvien koko. Kuvat ovat monesti aivan järjettömän suurikokoisia (megatavumääräisesti) joten niitä pitää sitten pienentää jollain metodilla jotta ne saa lisätty blogiin. Day onen kautta kuvat vaikuttaisi kutistuvan yhteen megaan jonka myötä ne sitten saan tallennettua takaisin kameran rullaan pienemmässä koossa joten tämäkin ongelma onneksi korjaantuu tämän ohjelman myötä. Muutaman kerran oli haasteita kuvakoon kanssa sen jälkeenkin mutta seuraavassa postaukesssa havaitsin että olin tallentanut kuvat Day Onessa väärästä paikasta kameran rullaan jolloin ne olivat menneet monen megan kokoisena sinne takaisin eikä niitä onnistunut lähettää omaan blogiini kokorajoituksen vuoksi.

Kuvat etsin Google Photosiin tallennetuista kuvista

Pääsäntöisesti blogin kirjoittelu tabletilla on ollut itselleni hyvin samankaltainen prosessi kuin tietokoneellakin mutta selkeitä etujakin on ollut. Kirjoitusvaiheessa käyttämäni ohjelma on koko ajan täyden ruudun kokoisena ja kaikki tabletin ilmoitukset on poissa käytöstä joten keskittyminen kirjoittamiseen on ollut merkittävästi helpompaa. Tällä on myös selkeästi ollut vaikutusta blogipostien pituuksiin sillä tämänkaltaisia pidempiä postauksia on tullut kirjoitettua jo useampia.

Blogaajan työkaluna iPad Pro – tai miksei vaikka normaalikin iPad tai muu tabletti – on mitä kätevin laite. Sillä on mukava kirjoittaa reissuissa ollessa mutta sen lisäksi olen siirtynyt kotonakin kirjoittamaan kaikki blogipostaukset tabletilla tietokoneen sijaan. On mukavaa havaita että siirtyminen tietokoneesta tablettiin blogaamisessa on pienien alun totutteluiden jälkeen miellyttävä, helppo ja suoraviivainen prosessi eikä tietokonetta ole juurikaan tullut ikävä.

Kokeilussa: Apple Smart Keyboard

iPad Pro 12.9” ja Apple Smart Keyboard

Ensikokemuksia iPad Pro Smart Keyboardista

Kuten eilisessä uudesta laukusta kertovasta blogipostauksessa mainitsin hankin itselleni iPad Pro 12.9” -mallin. Kirjoitan kokemuksiani ko. tabletista, sen ostoon liittyvistä syistä ja filosofioista hieman tarkemmin myöhemmin mutta tähän väliin kuitenkin voisin pikaiset ensituntumat kirjoittaa oheistuotteena hankkimastani Smart Keyboardista joka toimii myös tabletin näytön suojana.

Ensimmäiset kokemukset Smart Keyboardista tuli Gigantissa jossa kyseinen vekotin oli esittelyssä olevassa tabletissa kiinni. Koettelin kirjoittelua ja pääsääntöisesti ensituntumat olivat positiivset ja tuntuma näppäimistössä on yllättävänkin hyvä ottaen huomioon kuinka litteä laite on kyseessä.

Smart Keyboard irrallaan

Alussa haasteita on eniten tuottanut backspacen eli ”kumitusnäppäimen” sijoittelu joka jollain tapaa tuntuu hieman etäisemmältä kuin MacBook Pron näppäimistössä mutta jo alle kahdessa päivässä senkään käyttö ei tunnu mitenkään kovin erikoiselta ja sormet löytävät oikeaan paikkaan suhteellisen vaivattomasti.

Näppäimistö iPadin apurina on enemmän kuin sata jänistä mikäli tekstiä aikoo suoltaa yhtään enempää. Itselläni iPadin ensisijainen tarkoitus on toimia läppärin korvikkeena kaikessa mahdollisessa joten näppäimistö oli sijoituksena itselleni varsin perusteltu. Lisäksi Smart Keyboard toimii myös näytön suojana joten tuotteella on muitakin käyttötarkoituksia kuin ainoastaan tarjota ulkoinen näppäimistö.

Näppäimistöstä löytyy myös skandit

iPadien kanssa käsittääkseni on mahdollista käyttää ulkoisia Bluetooth-näppäimistöjä joka on vaihtoehto tälle Smart Keyboardille mutta itselleni merkittävä tekijä tässä on käytön helppous ja mukavuus.

Ulkoisten Bluetooth-näppäimistöjen kanssa parittaminen pitää tehdä erikseen ja sen yhteys pitää katkaista mikäli haluaa käyttää kosketusnäytöllä olevaa näppäimistöä (ellen ole vain käsittänyt väärin!) kun taas tässä parittaminen näppäimistön ja tabletin välillä tapahtuu kun suojan nakkaa tablettiin kiinni tabletin sivussa olevista magneeteista. Myös yhteyden katkaisu tapahtuu helposti kun laitteen vain irroittaa tabletista. Helppoa ja nopeaa – juuri sellaista kuin teknologian kuuluukin olla.

Pikanäppäimet

Smart Keyboard on todella litteä

Yksi tietokoneita paljon käyttäville ilahduttava ominaisuus on pikanäppäimet. Pikanäppäimet tekevät elämästä merkittävästi helpompaa ja teknologian käytöstä parempaa ja siksi on varsin mukavaa havaita että iPadissa ulkoisen näppäimistön kanssa on mietitty tätä aspektia.

Monet Mac-tietokoneista tutut pikanäppäimet toimivat täysin samoin. Cmd + A valitsee kaiken, Cmd + C, Cmd + X, Cmd + V toimii kopiontiin, leikkaukseen ja liittämiseen, Cmd + Space antaa hakuikkunan, Safarissa Cmd + L hyppää osoitepalkkiin, Cmd + Tab antaa hyppiä ikkunasta toiseen, Option + nuoli oikealle/vasemmalle hyppii sana kerrallaan vasempaan tai oikeaan ja monet muut tutut ja hyväksi havaitut pikanapit löytyvät tavalliselta paikaltaan.

Loppupäätelmät

Näppäimistöllä pystyy kirjoittamaan nopean totuttelun jälkeen kohtalaisella vauhdilla

Apple Smart Keyboard vaikuttaa muutaman päivän käytöllä varsin pätevältä ulkoiselta näppäimistöltä. Se on kepeä, sen kosketustuntuma on hyvä, sen saa nopeasti kiinni ja irti ilman säätämistä ja sillä pystyy kirjoittamaan suhteellisen nopeasti – luultavasti ajan myötä kirjoitusnopeus vielä paranee kun pääsee kunnolla sen kanssa sinuiksi.

Tein ensimmäisen netistä löytämäni kirjoitusnopeustestin ja sain tällä toisella yrittämällä kirjoitusnopeudeksi 64 WPM (sanaa minuutissa) ja 275 CPM (merkkiä minuutissa) osumatarkkuudella 95 % joten näppäimistö ei ole kovin suuri hidaste kirjoittamisessa vaikkakin tavallisella perinteisellä näppäimistöllä kirjoitankin nopeammin.

Hintaa Smart Keyboardilla 12.9” malliin oli 179 euroa jota moni on pitänyt suhteettoman kalliina. Kuitenkin muutaman päivän kokemusten perusteella vähänkään enemmän tekstiä kirjoittavalle laite on jokaisen sentin arvoinen.

Kokeilussa: Chromecast audio

Googlen Chromecast audio on pieni ja edullinen pulikka

Viime viikolla tuli hankittua kotiin Googlen Chromecast Audio streameri – tai tarkemmin ottaen hommasin suoraan niitä kaksi kappaletta ja myöhemmin vielä kolmannenkin sillä sillä hetkellä siinä kaupassa ei ollut kuin kaksi hyllyssä joten jouduin kolmannen hankkimaan myöhemmin.

Chromecast Audio on kaikessa yksinkertaisuudessaan pieni laite johon saa kännykältä lähetettyä musiikkia. Laite ottaa virtansa USB-liittimestä ja mukana tulee myös adapteri millä virrat saa otettua pistorasiasta. Äänipiuha laitteesta vetäistään sitten suoraan kaiuttimeen tai vaihtoehtoisesti vahvistimeen.

Olohuoneessa itselläni Chromecast audio menee kiinni suoraan Focal XS Bookin pöytäkaiuttimiin mukana tulleella audiopiuhalla, samoin keittiössä ääni menee suoraan JBL:n kelloradion kaiuttimeen audiopiuhalla mutta tällä hetkellä makuuhuoneessa äänet menevät vahvistimeen.

Chromecast audio ja audiokaapeli

Chromecast audiossa on mielenkiintoisena optiona saada ääniulostulo toslink-liitäntään. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä että jos hommaa pienen adapterin ja toslink-kaapelin saa äänet digitaalisesti ulos. Tämä on se syy miksi itselläni makuuhuoneessa on vahvistin välissä sillä makuuhuoneen Chromecast Audio on kiinni Sonyn vahvistimessa josta Pre-Outista sitten menee äänet Genelecin pikkumonitoreille.

Käyttöönotto oli suhteellisen helppoa. Laite virtoihin, asennetaan Googlen ohjelma iPhonelle App Storesta, seurataan ohjeita, yhdistetään käyttöönoton aikana laitteen luomaan WLAN-verkkoon, otetaan laite käyttöön, määritellään sen jälkeen oma WIFI-verkko johon laite yhdistää, sen jälkeen saadaan ilmoitus epäonnistumisesta (tämä kävi jokaisen laitteen kohdalla) ja valitaan WLAN-verkko uudemman kerran. Tämän jälkeen laite kysyy WLAN-verkon salasanan, yhdistäminen onnistuu, laite hakee päivityksensä verkosta ja sen jälkeen alle 10 minuutin on laite käyttövalmis.

Kun laite on käyttövalmis avataan Chromecast streamausta tukeva ohjelmisto. Itse käytän Google Musicia joka tulee YouTube Redin mukana samaan hintaan. Sen jälkeen etsitään jotain hyvää musiikkia (eli esimerkiksi Tessa Violet on sellainen) ja valitaan ohjelmasta streamauksen kohteeksi äsken määritetty Chromecast-laite ja hetken päästä äänet sitten kuuluvat kaiuttimista. Näppärää.

Mukana tulee myös virransaantiin tarvittava USB-johto sekä seinäadapteri

Toisen laitteen lisääminen oli yhtä mutkaton operaatio. Kun laitteita on useampi kuin yksi voi Google Home -ohjelmistossa iPhonella määritellä kaiuttimet Kotiryhmäksi jolloin saman musiikin saa striimattua kerralla useampaan kaiuttimeen. Tämä oli itselleni se varsinainen syy miksi Chromecast Audioita edes tuli kotiini hankittua. Onneksi tämä toiminnallisuus toimii hyvin ja helposti ja musiikin saa sen ansiosta kerralla soimaan moneen eri huoneeseen.

Taustamusiikkina kun musiikkia kuuntelee on musiikin toisto monessa huoneessa tervetullut ominaisuus sillä kuitenkin kämäpässä tulee liikuttua eri huoneiden välillä eikä musiikkia tarvitse luukuttaa kovalla jotta sen kuulee myös muissa huoneissa, esim. jos menee laittamaan ruokaa ei tarvitse erikseen alkaa säätämään että haluan musiikkia keittiöön enkä makuuhuoneeseen missä kirjoitan blogipostausta jne.

Yksi mistä pidän myös Chromecast audiosta on sen mahdollisuudet ja toimivuus Home Assistantin kanssa kotiautomaatioita tehdessä. Kirjoitan tästä myöhemmin juttua jahka saan aikaiseksi.

Kokonaisuutena Chromecast Audio on näppärä ja toimiva laite josta on iloa mikäli käyttää sellaisia suoratoistopalveluita musiikille jotka tukevat Chromecast Audion streamausta. Toimivuus kannattaa ennen ostamista tietenkin etukäteen selvittää. Hintaa yhdellä laitteella oli uutena 39 euroa joten mikäli edullista monihuone-äänentoistoa etsii on tämä ehdottomasti tutkimisen arvoinen vaihtoehto mikäli entuudestaan ylimääräisiä kaiuttimia pyörii nurkissa.