Pyynikin White Lager on 5.0 % vahvuinen lager. Sen IBU-arvo on 30 ja EBC-arvo on 8. Olutta myydään tämän kirjoittamisen hetkellä valmistajan omien nettisivujen mukaan (katso täältä) ainoastaan LIDL-kaupoissa.
Tölkki on ulkoisesti neutraali ja varsin tavanomainen herättämättä suuremmin ajatuksia puolesta tai vastaan. Jostain syystä tölkin olemus kuitenkin loi ensisilmäyksellä itselleni mieleen vehnäoluen.
Olut kuohuaa runsaasti tuoppiin kaadettaessa ja paksu kermaisa vaahto pysyy pinnalla hyvän hetken ennen haihtumistaan. Tuoppiin kaadettua oluesta erottaa hyvin sen haaleahkon kullan sävyisen värin joka ainakaan itselleni ei näyttäytynyt mitenkään erityisen kauniina.
Tuoku on voimakas ja hyvä, raikas ja sitruksinen. Terävä ja pistävä suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on tuoksun mukaisesti sitruksisen raikas greippisellä ja appelsiinimaisella vivahteella. Maukas, vaikkakin aavistuksen liian kuiva jälkimaku omaan mieltymykseeni. Tästä huolimatta nautinnollinen kokemus.
Musiikkina tämän kanssa menee kepeä musiikki, mm. Ashley Tisdale – Love me & Let me go tai Vanessa Hudgens – Say Ok.
Makuuhuoneen musiikkipiste sai uuden hyllyn ja kasveja
Kodin sisustaminen jatkuu yhä ja tällä kertaa makuuhuone sai kokea uutta tuulta purjeisiinsa. Koska laitoin olohuoneeseen takaisin 5.1 surround-setupin uuden videotykin myötä siirtyi isot kaiuttimet takaisin makuuhuoneeseen.
Makuuhuoneessa oli kuitenkin tärkeää saada mahdollisimman paljon elektroniikkaa piiloon. Haluan että elektroniikkaa on tukemassa elämisen viihtyvyyttä mutta haluan että se on monin paikoin poissa silmistä ja poissa mielestä. Näinpä tähän ratkaisuksi tuli jälleen IKEAn huonekalut.
Olohuoneessa olen jo pitkään käyttänyt IKEAn televisiotasoa (tai tarkemmin ottaen kahta tällaista vierekkäin) joten oli luonnollinen jatkumo hakea tällainen samanlainen hyllykkö makuuhuoneeseenkin sillä tähän kaappiin saa näppärästi elektroniikkaa piiloon. Käytännössä jätin toisen puolen takalevyn pois jotta sille puolelle sain laitettua hifilaitteet ilman että ne pääsevät kaapissa lämpenemään. Lisäksi laitteet ovat sen verran syviä johtojen kanssa että ilman takalevyä oli helpompaa mennä senkin osalta.
Kuten kuvasta voi havaita vinyylisoittimen jätin näkyviin. Tähän on syynä käytännöllisyys sekä se, että vinyylisoitin on visuaalisesti myös miellyttävän näköinen. Myös kasveja tuli soittimen ympärille hankittua antamaan vähän elävyyden tuntua makuuhuoneen visuaaliseen ilmeeseen.
Kodin ihanteita joka tunnetaan alkukielellä The Adventist Home -nimellä on yhdysvaltalaisen Ellen Gould Whiten teos joka on julkaistu ilmeisesti ensimmäisen kerran vuonna 1952. Sivuja suomenkielisessä käännöksessä on 522 + hakemistot.
Kuten teoksen englanninkielisestä nimestä voi päätellä on sen sisältö kerätty ensisilmäisesti Seitsemännen päivän adventistien perheihanteita silmälläpitäen, mutta suomalaisessa käännöksessä on päädytty syystä tai toisesta yleismaailmallisempaan nimeen. Kirjan luettua on helppo ymmärtää suomalaisittain tehtyä nimivalintaa, sillä aihealueet ovat yleisiä ja sisältävät opetuksia ja neuvoja joista mitä tahansa kristillisen uskon suuntausta tunnustava voi saada jotain opetusta elämäänsä.
Kirjassa käsitellyt ajatukset ovat toki sellaisia että niistä kuka tahansa kristillistä uskoa tunnustamatonkin voisi saada paljon irti mikäli niitä lukisi ja pohtisi nykyaikaan soveltuvalla tavalla, mutta teoksessa vahvasti esiin tuodut hengelliset piirteet luultavasti ohjaa ensisijaiseen kohdeyleisöön kuulumattomat pois teoksen ääreltä.
Teoksen sisältö on koottu Whiten kirjoituksista useista eri lähteistä ja monissa teksteissä on helppoa huomata että ne on suunnattu vastaukseksi johonkin jonkun ihmisen esittämään kysymykseen. Tekstit ovat kuitenkin sellaisia että niistä käy ilmi selkeästi mihin vastaus liittyy ja mitä ongelmaa siinä on käsitelty johon White on antanut oman näkemyksensä.
Aihealueita joita teoksessa käsitellään on mm. ihannekoti, elämäntoverin valinta, uusi koti, onnellinen perhe, isä, äiti, lapset, ohjeita perhe-elämää varten, rahan käyttö jne. joista jokaisen aiheen alle kuuluu useampia tekstejä.
Omat ajatukset teoksesta
Vaikka monet Whiten kirjaan valikoiduista teksteistä ovat hyviä ja sellaisia että niistä voi ottaa oppia vielä nykyäänkin, on hänen kirjoituksissaan mukana kuitenkin monia näkemyksiä joiden soveltaminen sellaisenaan nykypäivään ja ympäröivään kulttuuriin tuntuisi sopimattomalta. Monet tämänkaltaisista neuvoista kuitenkin voisivat olla hyvin sovellettavissa myös nykypäivänä kunhan huomioon otettaisi aikakauden ja kulttuurin vaikutus toteutuksessa ja pyrittäisi ainoastaan säilyttämään Whiten opetuksen ydin ja ajatus sovellettuna nykypäivän viitekehykseen.
Esimerkkinä tämänkaltaisesta osuudesta on vaikkapa Whiten näkemykset aiheesta “Lukeminen ja sen vaikutus”. Ymmärrän ja allekirjoitan itsekin tiettyyn rajaan asti näkemyksen punaisen langan, sillä on paljon kirjallisuutta – tai nykyaikana laajemminkin myös audiovisuaalista materiaalia – joiden sisältämät ajatukset ja toimintamallit eivät ole kristilliseen etiikkaan soveltuvia. Tätä taustaa vasten peilaten ymmärrän kyllä viihteen ja taiteen mahdollisen negatiivisen vaikutuksen yksilötasolla mikäli kaikesta näkemästään, lukemastaan, kuulemastaan tai kokemastaan viihteestä tai taiteesta ottaa haitallisia vaikutteita. Yleensä peleissä ja ohjelmissa on nykyaikana ikärajoitukset aivan syystä niihin laitettu.
Samaan aikaan oma näkemykseni on silti hyvinkin vahvasti tästä Whiten ajatuksesta poikkeava, sillä taidetta ja viihdettä voi lähestyä niin monesta eri tulokulmasta että kaiken moraalisesti arveluttavan kirjallisuuden niputtaminen yhteen ja samaan laariin sen moraalisen dekadenssin toimiessa ainoana yhteisenä nimittäjänä tuntuu kirjallisuuden rikkauden ja monimuotoisuuden hukkaan heittämiseltä. Sama pätee toki kaikkeen muuhunkin viihteeseen ja taiteeseen.
Mikäli elokuviakin katsoo vain ja ainoastaan sen sisältämän tarinan kautta ymmärtämättä tai edes yrittämättä ymmärtää sen tarinan merkitystä, yhteiskunnallista vaikutusta tai muita vastaavia aspekteja ei teoksen merkitys välttämättä katsojalle aukea. Mikäli kristillisestä näkökulmasta arvioiden moraalisesti arveluttavia kirjojakin lukee vain moraalisesti arveluttavana tekstinä arvostamatta vaikkapa sen potentiaalisesti kielellisesti monivivahteista ja lahjakasta ilmaisua, monipuolista sanojen käyttöä yms. menettää lukijana paljon siitä kaikesta kauneudesta jota hyvällä tekstillä voidaan tuottaa. Kun näkee ja osaa arvostaa vaikkapa kaunista tekstiä voi siitä pyrkiä oppimaan sen muodon ja pyrkiä itse kirjoittamaan moraalisesti ja hengellisesti rakentavampaa tekstiä yhtä kauniisti ilmaistulla tavalla. Miksi heittää suotta lapsi pesuveden mukana kun voi oppia ja pitää sen mikä on hyvää ja hylätä sen joka huonoa on?
Whiten kirjoituksista on helppoa havaita miehen ja naisen sukupuoliroolien erilainen asema nykyiseen kulttuuriin verratuna, sillä teksteistä ainakin itselleni syntyi mielikuva siitä että naisen paikka on olla kotona hoitamassa kotia ja lapsia ja miehen tehtävä on käydä töissä muualla ja huolehtia perheensä taloudellisesta hyvinvoinnista. En itse näe tämänkaltaista arvomaailmaa vääränä tai huonona ja uskon että se on varmasti hyvä ja toimiva malli monelle perheyksikölle, mutta uskon että sen toimivuus on vahvasti riippuvainen siitä haluavatko kummatkin osapuolet itse tämänkaltaista perhemallia vaiko eivät.
Vuoden 2020 suomalaiseen yhteiskuntaan tällaisenaan tämänkaltaisen perheen toimintamallin sovittaminen ilman muutoksia voisi olla haasteellista, sillä moni nainen opiskelee, käy töissä ja haluaakin käydä töissä mieluummin kuin olla koko ikäänsä kotiäitinä. Samoin moni mieskin haluaa nykyään olla enemmän aikaa lastensa kanssa kotona eikä moni ilmeisestikään koe halua olla koko perheen taloudellisen hyvinvoinnin järjestäjänä. Yhteiskunta ympärillämme on hyvinkin erilainen kuin Whiten teoksen aikana ja uskon että ihmisten on tärkeää pyrkiä etsimään toimintamalleja jotka on sovellettavissa realistisesti nykyiseen yhteiskuntaan huomioiden ympäristön luomia mahdollisuuksia ja yksilöiden toiveita niin kauan kunhan toimintamallit ovat terveitä ja sellaisia joilla pyritään etsimään perheyksikölle parhaiten soveltuvat ratkaisut ja joissa etsitään Jumalan tahdon toteutumista.
Whiten kirjan hengelliset näkemykset
Ennen tätä teosta olen lukenut Ellen Whiteltä kirjat Suuri taistelu (lue täältä) ja Tie Kristuksen luo (lue täältä) ja niiden tapaan myös tässä teoksessa koin että hengellinen opetus oli pääsääntöisesti tervettä ja hyvää, mutta paikoitellen kirjailija ottaa hieman itsensä luomia olettamuksia kertomuksista mistä Raamattu ei puhu mitään.
Esimerkiksi sivulla 271: “Vapahtajan varhaiset vuodet olivat työnteäyteisiä vuosia. Kotona hän auttoi äitiään ja suoritti tehtävänsä kodin piirissä ja höyläpenkin ääressä yhtä tunnollisesti kuin myöhemmin julkisen julistustyönsä”. Asia on mahdollisesti ja jopa luultavasti ollutkin niin, mutta koska Raamattu ei tästä kerro yhtään mitään en pidä hyvänä että tällaisia tulkintoja luodaan omien olettamuksien pohjalta, olipa sillä totuuspohjaa tai ei. On parempi pysyä siinä mitä Raamattu meille kertoo ja jättää yli sen menevät tulkinnat tekemättä, sillä on mahdollisuus että tulkinnat menevät väärin.
Tämän esimerkin tapauksessa en pidä todennäköisenä että tulkinta olisi mennyt väärin tai että siitä olisi varsinaista haittaakaan vaikka olisi mennyt, mutta yleisenä periaatteena itselle hengellisessä kirjallisuudessa on se että pitäisi pysyä siinä mitä Raamattu meille kertoo esimerkiksi Jeesuksen luonteesta ja toiminnasta eikä lisätä sinne osuuksia jotka menevät yli sen mitä kirjoitettu on. Isoin haitta tämänkaltaisista osuuksista on siinä, että Raamattua vähemmän lukenut lukija ei välttämättä erota mikä on Raamatun näkemys ja mikä on Raamattua lukeneen kirjoittajan omaa tulkintaa tai päätelmää.
Loppupäätelmät
Vaikka Kodin ihanteita -teoksessa oli useitakin aspekteja joista en ole samaa mieltä ja monia sellaisia näkemyksiä joiden soveltaminen sellaisenaan nykyaikaan ei kovin helpolla toimisi, oli tämä silti lukemistani Whiten kirjoista kokonaisuutena eniten itseäni puhutellut julkaisu.
Opetuksissa on paljon hyvää ja sellaista mitä soisi näkevän jokaisessa tervehenkisessä kodissa. Lasten oikeamielisyyden ja terveiden arvojen kasvatus, vanhempien molemminpuoleinen kunnioitus ja rakkaus tosiaan sekä lapsiaan kohtaan, kodin paikan oikeanlainen valinta, hyvät käytöstavat, läheisten auttaminen ja muut asiat joista kirjassa puhutaan ovat sellaisia joita jokaisen perheen olisi hyvä miettiä ja pyrkiä aina kehittämään asioita parempaan suuntaan.
Whiten näkemyksissä on luettavissa helposti paikoitellen hyvinkin mustavalkoisia näkemyksiä joiden kanssa olen eriävää mieltä, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita että kirja sen takia olisi huono tai sitä ei kannattaisi mielestäni lukea. Ensinnäkään en itse ole mikään moraalin ylimmäinen tuomari jonka tehtävä on sanoa miten ihmisten pitäisi uskoa tai ajatella ja toisekseen elän niin täysin erilaisessa yhteiskunnassa kuin missä valikoidut tekstit on kirjoitettu että oma tulkintani ei luultavasti tee oikeutta Whiten tekstien alkuperäiselle kontekstille.
Ymmärrän että on monia tilanteita joissa näkemyksien ilmaisun on oltava suoraviivaisia ja jopa mustavalkoistakin, sillä aina ei ole tilaa käytettävissä asian syväluotaavampaan analyysiin. Esimerkiksi jos lukijan esittämään kysymykseen annettava vastaus kirjoitetaan yhdelle A4-sivulle on kirjoittajan annettava lyhyesti ja suoraviivaisesti ohjeet ja kehoitukset jäämättä selittämään asian monitahoisia vivahteita 30 sivullisen verran. Whitellä tuskin on ollut jokaiseen antamaansa vastaukseen tilaa yhtä paljon käytettävissä kuin allekirjoittaneella on tämän blogin kanssa, joten on sen vuoksi hyvä muistaa että kaikki hänen kirjalliset näkemyksensä eivät välttämättä ole olleet niin suoraviivaisia ja yksioikoisia universaalisti, vaan niiden suoraviivainen ja yksipuoleisen kuuloinen näkemys voi johtua hyvinkin myös kontekstista jossa vastaus on julkaistu.
Kokonaisuutena Kodin ihanteita on mielestäni hyvä ja lukemisen arvoinen kirja josta voi saada paljon hyviä ajatuksia elämäänsä.
Perjantaina illalla työpäivän jälkeen hyppäsin autooni ja suuntasin keulan kohden Tamperetta. Tampereella illalla majoituin kaveripariskunnan luokse ja samalla tuli nähtyä myös heidän noin kuukauden ikäinen tyttövauvakin ensimmäistä kertaa. Illalla kävimme porukalla ruokailemassa jossakin viereisessä nepalilaisessa ravintolassa ja myöhemmin kävimme vielä katsomassa jonkinlaista valotaidetta mitä kaupungilla oli nähtävillä.
Varsinainen syy Tampereen reissulleni oli kuitenkin Aitolahden adventtiseurakunnalla vierailu sapattina. Muutaman viikon päästä on tarkoitus olla jossain päin järjestettynä seurakunnan nuorten aikuisten päivä joka striimataan nettiin ja näillä näkymin olen menossa itse paikan päälle nettistriimiin robottikameroita ohjailemaan mikäli mitään muutoksia ei tule.
Entuudestaan allekirjoittaneella ei ollut aiheesta mitään kokemusta joten sovimme Aitolahden seurakunnalla näitä hoitavan henkilön kanssa että menen sinne paikan päälle katsomaan ja perehtymään miten näitä hoidetaan jotta saan käsityksen miten robottikameroita ohjataan, miten haluttu kamera voidaan hallintapaneelista valita ja muita vastaavia toimenpiteitä.
Operaatio oli mielenkiintoinen ja meni ilman suurempia ongelmia. Muutama moka sattui kun kerran vahingossa rupesin liikuttamaan sitä kameraa joka striimasi enkä sitä mitä katsoin esikatselukuvasta ja pari kertaa ristiinhäivytyksessä jäi pari kuvaa hetkeksi päällekkäin, mutta tekemällä näitä vain oppii ja pääsääntöisesti lähetys näytti menneen tolkullisesti. Onneksi vierellä oli melkein koko ajan henkilö keneltä pääsin aina kysymään näissä ongelmatilanteissa mitä tässä tapahtui jonka jälkeen sitten selvisi mistä ongelma juontui ja miten sen sai korjattua.
Haastavammissa striimauksen aikaisissa operaatioissa puikkoja kontrolloi henkilö kuka näitä normaalistikin hoitaa, eli kun tarvitsi yhtä aikaa useammasta eri lähteestä liittää kuvia päällekkäin. Tällaisia oli mm. pieni kuva erillisenä tasona tai laulujen sanat valittujen kamerakuvien päälle.
Itse varsinaiseen saarnaan en kerennyt paljoa keskittymään koska oli niin paljon uutta opittavaa, mutta mikäli tämänkaltaisia asioita enemmänkin tekisi luultavasti jossain vaiheessa aikaa jäisi ajatella muutakin 🙂
Clash of the Titans (IMDB) joka suomeksi tunnetaan nimellä Titaanien taistelu on vuonna 2010 julkaistu toiminnallinen seikkailu/fantasiaelokuva jonka on ohjannut mm. The Transporterin ohjauksestakin vastannut Louis Leterrier. Pääosissa nähdään Sam Worhington, Liam Neeson, Ralph Fiennes sekä Gemma Arterton.
Tarina alkaa kun laivan väki löytää merellä ollessaan arkun. Nostettuaan arkun kyytiin ja avattuaan sen löytävät he sieltä menehtyneen naisen ja elossa olevan pienen vauvan. He ottavat Perseus-vauvan huostaansa ja pian ajassa hypätäänkin jo vuosia eteenpäin ja ohimennen näytetään hetkiä pojan nuoruudesta ja kuinka pojasta kasvaa nopeasti isänsä jalanjälkiä seuraava mies.
Perheensä kanssa ollessaan merillä he huomaavat kuinka sotilasjoukko tuhoaa Zeuksen patsaan joka saa jumalat raivostumaan. Pian jumalat tuhoavat nuo sotilaat eikä Perseuksen aluskaan välty samalta kohtalolta. Jumalien raivon tuhoaman laivan mukana menee myös Perseuksen perheen jäsenet vetiseen hautaan ja ainoastaan hän selviää elossa kun jokin paikalle osuva laiva poimii hänet kyytiinsä.
Hänet viedään laivalla Argokseen jossa ei sen suuremmin jumalia arvosteta. Argoksen kuningatar ylistää tyttärensä kauneutta ja nosta ihmiset jumalia suuremmaksi jonka seurauksena Manalan herra Hades tulee paikalle ja näyttää kuolevaisille sieluille heidän todellisen paikkansa. Argos uhataan tuhota ellei kuningattaren tytär Andromeda uhraa itseään kuolemaan määräaikaan mennessä.
Argoksessa ollessa Perseukselle selviää että hänen todellinen isänsä on Zeus ja hän itse on näin ollen puolijumala. Hän lähtee muiden kanssa taistellen vastustamaan jumalia jotta prinsessan ei tarvitsisi uhrautua kuolemaan.
Perseus ja Io (Gemma Arterton)
Kuten mytologiat, uskonnot ja uskomukset yleisestikin on myös Kreikan mytologia lähes loputon aihepiirien aarreaitta tarinankertojille. Ihmisten ja jumalien kyllästämässä mytologian maailmassa on kiintoisia hahmoja joista voi ammentaa tuhansia tarinoita ilman että aihepiiri olisi sen jälkeenkään vielä läpeensä kaluttu. Koska mytologiat kiinnostavat itseäni muutoinkin oli Titaanien taistelun mielenkiintoisin anti sen tarinan tapahtumakenttä missä tarinoista tuttuja hahmoja nähtiin runsain joukoin.
Kiintoisasta tapahtumaympräristöstä ja kohtalaisen toimivasta tarinasta huolimatta jätti kokonaisuus harmillisesti katsojan kylmäksi. Perseuksen tarinassa ei ollut juuri minkäänlaista ulottuvuutta ja hahmo sellaisenaan tuntui yhdentekevältä tusinahahmolta joka Zeuksen veren virratessa suonissaan omasi luontaisesti sellaisia kykyjä taisteluun että moni kuolevainen jää kateelliseksi. Vuosikausia miekan käsittelyä harjoitellut sotilas sai ensikertalaiselta suoraan opetuksen kuinka miekkaa kuuluu käyttää, joten syntyjään ylivoimaiset geenit perittyään Perseuksella oli kaikki edellytykset lähteä näyttämään jumalille että nykyisenkaltainen meno ei vetele.
Kuten monesti muutoinkin on suoraan ylivoimainen hahmo hankala elementti elokuvassa, mikäli sille ei ole jonkinlaista voimia heikentävää kryptoniittia. Mitä jännitystä jäljelle jää, mikäli ylivoimainen hahmo tulee taistelukentälle kohtaamaan toisia samanlaisia?
Erikoistehosteet oli monin paikoin näyttävät ja tyylikkäät, vaikkakin muutamissa kohtauksissa tehosteet ja näyttelijät eivät tuntuneet täysin sopivan kohtaukseen. Näitä onneksi oli vain muutama kohtaus koko elokuvan aikana ja luultavasti nekin ovat sellaisia että suurin osa katsojista ei asiasta ajattele samalla tapaa.
Kokonaisuutena Clash of the Titans jättää lopulta katsojan käteen ainoastaan keskinkertaisen elokuvan. Sen tarinan näyttämö on kiehtova ja täynnä mahdollisuuksia, sen erikoistehosteet ovat tyylikkäitä ja pääpiirteittäin tunnelmaan sopivia, mutta kaikista hyvistä piirteistään huolimatta se ei onnistu rakentamaan järin toimivaa ja vaikuttavaa tarinaa joka tempaisisi katsojan mukaansa. Sen kyllä katsoo kerran tai vaikka parikin, mutta mistään erityisen merkittävästä viihde-elokuvasta ei valitettavasti voi puhua.
