Aleksin Blogi

  • Peliarvostelu: Call of Duty: Modern Warfare 2 (Remastered, PS4 Pro)

    “Jäämeren tuulet saapuu aina yllättäin” – Yö

    Vanhan versio uusissa vaatteissa

    Call of Duty: Modern Warfare 2 on Infinity Wardin kehittämä ja Activisionin julkaisema ensimmäisen persoonan kuvakulmasta koettava sotapeli. Alkuperäinen ei-remasteroitu versio on julkaistu vuonna 2009 Windowsille, Playstation 3:lle sekä Xbox 360:lle mutta pelasin itse kuitenkin Beenoxin remasteroiman vuoden 2020 version Playstation 4 Prolla.

    Remasteroitu versio on käsittääkseni päivitetty ainoastaan grafiikoidensa osalta eikä siinä muita parannuksia ilmeisesti ole alkuperäiseen nähden. Alkuperäisessä pelissä mukana olleet moninpelit kuitenkin on jätetty tästä remasteroidusta versiosta pois, mutta tällä ei ole itselleni mitään merkitystä kun en yleensä koskaan moninpelejä jaksa pelata muutenkaan.

    Tämänkaltaisille peleille yleiseen tapaan tarina on suoraviivainen ja suhteellisen mitäänsanomaton ainakin omaan makuuni. Jenkkisotilas laitetaan soluttautumaan venäläisen terroristin Makarovin joukkoihin mutta hänet kuitenkin tunnistetaan ja tapetaan moskovalaisella lentokentällä tapahtuvan verilöylyn lopussa. Venäjä syyttää Yhdysvaltoja tapahtumista ja pian näiden kahden välillä käydäänkin jo sotaa.

    Tarinassa on useampia jopa yllättäviäkin käänteitä, mutta kokonaisuutena se tuntuu perinteiseltä täytemateriaalilta jolla kuitenkin saadaan tapahtumat nivottua toiseensa tarpeeksi toimivalla tapaa. Se ei erikoisemmin säväytä ja niinpä se menee ainakin itselläni yhdestä korvasta sisään ja toisesta samantien ulos jättämättä sen suurempia mielikuvia mihinkään suuntaan. Onneksi tämä ei itseäni haittaa sillä Call of Dutyjen ja Battlefieldien viehätys tulee rennon rempseästä räiskinnästä eikä vetovoimaisesta tarinasta.

    Mukavan mutkatonta menoa

    “The roof, the roof, the roof is on fire” – Bloodhound Gang

    Mikäli kourat on koskaan kosketellut konsolin ohjainta FPS-pelin merkeissä on tämänkin CoDin kohdalla heti kuin kotonaan. Kontrollit on ne tutut ja turvalliset joihin on jo kerennyt tottua ja jotka tulevat lihasmuistista vailla ponnisteluita.

    Pelattavuus on kautta linjan hyvää tasoa. Suoraviivaista etenemistä pitkin vaihtuvia maisemia, sekalaista selostusta tapahtumista aina välillä jonka jälkeen taas mennään aseiden kanssa pitkin maita ja mantuja jahtaamaan ja lahtaamaan pahoja poikia.

    Alkuperäistä versiota en ole pelannut, mutta ainakin remasteroidussa versiossa grafiikat ovat silmää miellyttävää tasoa. Samoin kaikki muutkin tekniset ominaisuudet ovat toimivalla tasolla, vaikkakin yhden tehtävän kohdalla meinasin jumittaa NPC:n antamien epäselvien ohjeistuksien vuoksi tarpeettoman kauan.

    Alussa NPC:n ohjeistuksen vuoksi vaikutti siltä että itseni pitää kämpätä lumihangessa pusikossa vihollisilta piilossa, mutta jos sinne jäi kämppäämään sai siellä kyykkiä vaikka hamaan tuomiopäivään saakka. Tätä tapausta lukuunottamatta muita pelillisiä rasittavuuksia tai ongelmia ei tullut havaittua.

    Sitä saa mitä tilaa

    Hyvälle idealle näytettiin vihreää valoa

    Kampanja on How Long To Beat -sivuston (katso täältä) mukaan kestänyt monella alle kuuden tunnin ja niilläkin jotka ovat hieman ylimääräistä pyöriskelleet on päästy ainoastaan hieman yli seitsemän tunnin joten pitkästä pelistä ei ole kyse. En mitannut käyttämääni aikaa, mutta fiilispohjaisesti arvioiden samoja lukemia luultavasti on tullut kellotettua.

    Kokonaisuutena Modern Warfare 2:n remasteroitu versio on hyvä ja viihdyttävä räiskintäpeli josta on helppoa pitää mikäli CoD:it lähtökohtaisesti kuuluu niihin peleihin joiden ääressä on mukava viettää aikaansa. Jos tämän lajityypin pelit ei iske niin en usko että tästä tulee saamaan yhtään mitään irti sen enempää kuin mistään muustakan saman sarjan peleistä.

    Omaan makuuni hyvä peli jonka ääressä sai mukavasti kulutettua useammankin tunnin.

    Arvosana: 8/10

  • Leffalauantai: Legally Blondes 3 (Blondien kosto)

    Annie ja Izzy (tai Izzy ja Annie)

    Legally Blondes (IMDB) joka suomalaisittain tunnetaan myös nimellä Blondien kosto on Savage Steve Hollandin ohjaama koko perheen komedia vuodelta 2009. Sen pääosarooleissa nähdään Milly Rosso, Becky Rosso, Brittany Curran, Christopher Cousins sekä Bobby Campo.

    Tarinan keskiössä on sisarukset Annie (Milly Rosso) ja Izzy Woods (Becky Rosso) jotka muuttavat isänsä kanssa englannista yhdysvaltoihin uusiin kuvioihin. Tytöt pääsevät siellä osittaisella stipendillä opiskelemaan hienoon ja arvostettuun kouluun jonka hienous valitettavasti jää elitistisen snobeilun asteelle ja koulumaailman raadollisuus tulee sisaruksille pian tutuksi.

    Sisarukset saavat nopeasti huomiota vastakkaisen sukupuolen edustajilta eikä heidän saamansa huomio jää myöskään rikkaalta ja suositulta Tiffanyltä (Brittany Curran) huomaamatta. Alussa kylmäkiskoisesti käyttäytynyt Tiffany päättää noudattaa “pidä ystävät lähelläsi mutta viholliset lähempänä” -periaatetta ja pian hän ja sisarukset liikkuvat yhdessä. Vähitellen Tiffanyn petollisuus valkenee sisaruksille ja lopulta kamppaillaankin jo koulun sisäisen oikeusistuimen kautta kuka lopulta ansaitsee erotuksen koulusta ja kuka ei.

    Tiffany (Brittany Curran)

    Legally Blondes on jollain muotoa jatko-osa elokuville Legally Blonde sekä Legally Blonde 2: Red, White & Blonde. Mikäli aikaisempia osia ei ole nähnyt on tämä omana itsenäisenä elokuvanakin toimiva elokuva ainakin sen suhteen että liiaksi historiatietoa ei tarvitse olla. Yksittäiset viittaukset aikaisemmissa elokuvissa Reese Witherspoonin tähdittämään Elle Woodsiin ei ilman aikaisempia osia aukene, mutta tällä ei ole tämän elokuvan kannalta suuremmin merkitystä.

    Tarinassa on kaksi stereotyyppistä hieman yksinkertaisen ja naiivin oloista teiniblondia jotka kuitenkin shoppailun ja kaupoissa alennuksia hakiessaan ulkonäköään hyödyntävien toimintamalliensa takaa paljastuvat lopulta sympaattisiksi, fiksuiksi ja osaaviksi oppilaiksi. Hahmojen korostetun stereotypiset luonteet bimbomaisella olemuksellaan voi helposti käydä rasittamaan, mutta mikäli jo alunperin on asennoitunut sen mukaisesti on tämä kuitenkin helppoa hyväksyä lajityyppinsä olennaisena piirteenä.

    Viihteelliseltä arvoltaan tämä on mukiinmenevä elokuva jonka jaksaa katsoa kerran tai pari mikäli aivoilleen haluaa antaa lepotauon turhalta pohdinnalta. Elokuvalliselta anniltaan mitään mestariteosta ei tästä kannata lähteä etsimään, mutta mikäli mitkään teinikomediat edes jollain tapaa itselleen toimii on tämä lajityypissään keskinkertainen tuotos. Omaan makuuni tämä ainakin toimi kepeänä hyvän mielen hömppäelokuvana.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 4843 annettuun ääneen”]3,7/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Lapland Red Ale

    Tornion panimon Lapland Red Ale on 5.2 % vahvuinen gluteeniton olut. EBU-arvo on 20 ja EBC 29. Olutta myydään ainakin joissain hyvin varustelluissa marketeissa. Lisää tietoja oluesta löytää panimon sivuilta (katso täältä).

    Ulkoisesti tölkki on omaan silmääni mukavan näköinen kenties johtuen sen kauniista metsäisestä iltamaisemasta ja sen värimaailmasta.

    Tölkin avattua löytää tummasävyisen marjaisan tuoksun joka erottuu selkeästi ja miellyttävästi. Tuoksu myös pysyy seuralaisena pidemmän ajan myös tuopissa joten siitä pääsee nauttimaan vielä olutta siemaillessakin.

    Kaataessa olut vaahtoaa suhteellisen runsaasti ja ainakin allekirjoittaneella meni tuoppiin saattamisessa useampi kaatokerta ennen kuin koko tölkki oli löytänyt tiensä lasin pohjalle. Tuopissa erottaa oluen kauniin tummahkon kuparinpunaisen sävyn.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maku on hienostuneen marjaisa ja maltillisen tasapainoinen, helposti nautittavissa oleva olut joka persoonallisen makunsa vuoksi erottuu selkeästi monesta muusta oluesta. Toimiva kokonaisuus.

    Musiikkina tämän kanssa kuuntelee mielellään rentoa musiikkia, mm. Zhavia – 17 tai Cher Lloyd – Lost.

  • Kokeilussa: ZyXEL PLA5456 Powerline-adapteri

    TLDR: Omassa asunnossani tuote oli liian hidas ja se tuli palautettua takaisin kauppaan.

    Taustaa käyttötarpeista

    Kotonani on vähitellen tullut tarvetta saada nopeampi verkkoyhteys matalammalla latenssilla makuuhuoneeseen nykyisen langattoman verkon sijaan.

    Käytännössä syynä tällaiselle tarpeelle on ainoastaan nörttäämisen ilot ja oman osaamisen kehittämiseen liittyvät syyt, eli tarkoituksenani on perehtyä paremmin jo nyt käytössä oleviin audion ja videon siirtämiseen liittyviin tekniikoihin verkon yli jotka tulevaisuudessa tulevat olemaan merkittävästi suuremmassakin roolissa.

    Testauksia tietenkin pystyn tekemään kotona metrin tai parin päähän jo yhdessäkin huoneessa, mutta haluan kuitenkin saada todellisen elämän kokeiluita tehtyä jotta pystyn arvioimaan miten nykyiset tekniikat toimivat erilaisten siirtotapojen välityksellä.

    Sähköverkon yli kulkevan verkon osalta odotukset tietenkään eivät olleet kovin korkeat latenssien ja siirtonopeuksien osalta, mutta luettuani netistä on näillä ihmiset kuitenkin saaneet sen verran hyviä tuloksia että tuote vaikutti kokeilemisen arvoiselta kaapeleiden vetelemisen sijaan.

    Käyttöönotto ja testaus

    Käyttöönotto pulikoissa oli erittäin yksinkertaista. Toinen vekotin tökätään seinään ja RJ45-liitin tungetaan switchiin tai nettiboksiin ja toinen vastaavanlainen pulikka sijoitetaan toiseen paikkaan ja sieltä sitten RJ45-kaapeli haluamaansa laitteeseen, omassa tapauksessa testien ajan MacBook Prohon.

    Ensin käytin laitteet saman huoneen pistorasioissa ja otin käyttöön suojauksen. Suojaus otetaan käyttöön painamalla fyysistä painiketta ensin toisesta pulikasta ja vähän ajan sisällä myös toisesta jonka jälkeen laitteet tunnistuvat. Suojauksella on merkitystä, sillä asun kerrostalossa enkä halua lähtökohtaisesti koko naapurustolle avata mahdollista pääsyä sisäverkkooni mikäli samanlaisia laitteita olisi muillakin käytössä ja suojaus olisi poissa päältä.

    Testejä toimivuudesta tein kahdella tavalla. Ensimmäinen testi oli ajaa nopeus.dna.fi sivuston kautta netin nopeustesti. Tämä tietenkään ei kerro suoraan sisäverkon toimivuudesta ja nopeudesta koska tähän vaikuttaa oman ulosmenevän Internetin nopeus, matkalle osuvien palvelinten nopeudet ja muut sellaiset, mutta siitä saa kuitenkin perspektiivin paljonko nopeus hidastuu verrattaen siihen mitä nopeus on ilman tätä pulikkaa välissä.

    Toinen testi oli kopioida sisäverkossa olevalta verkkolevyltä isokokoinen videotiedosto koneelle joka oli kiinni pulikan toisessa päässä.

    Testituloksia

    Jotta alla esitetyistä lukemista saa jotain perspektiiviä on hyvä mainita että kotini netin nopeus on 400 Mbit sisään. Ulospäin menevää nopeutta en muista, mutta nopeustestien perusteella on aina pysytty alle 30 Mbit lukemissa. Käyttämäni switchit on Ubiquitin gigabittisiä samoin kuin Ubiquitin Secure Gateway ja kaapeloinnit on Cat6-tasoa eli näistä ei tule hitautta joka näissä testeissä vaikuttaisi.

    Sama huone, vastakkainen seinä.

    Ensimmäisenä pistorasiana käytin samassa huoneessa olevaa seinää mikä oli vastapäätä sitä seinää missä toinen pulikka oli kiinni. Tämä antoi suhteellisen hyvät lukemat, vaikkakin vauhti hidastui tavallisesta n. 380 Mbit/s sisääntulevasta vauhdista merkittävästi. Upload-kaista ei aiheuttanut hidastumista eikä pingistäkään kovin pahaa mieltä saanut.

    Keittiössä mentiin hitaasti.

    Seuraavana kokeilu tapahtui keittiössä heti oven vieressä keittiökaapin alla olevasta pistorasiasta. Siellä vauhti tipahti jo omassa käytössäni käyttökelvottomalle tasolle. Tämän lisäksi sisäverkossa olevalta NASilta kopiointi scp:llä tökki ja monien sekuntien ajan oltiin täysin pysähdyksissä, joten keittiössä tämän käytöstä ei tullut mitään.

    Makuuhuoneessa oven luona

    Makuuhuoneessa koetin kahta eri pistorasiaa. En muista kumpaa koetin ensin eikä sillä ole väliäkään, mutta oven luona olevasta pistorasiasta vauhdissa mentiin sämpylätasoa, ainoastaan 34.2 Mbps. Käytännössä siis omaan käyttööni riittämätöntä vauhtia, mutta tietenkin perus nettisurffaukseen täysin riittävää tasoa monelle.

    Makuuhuoneessa jatkoroikassa peränurkassa

    Neljäs pistorasia missä testasin oli jatkoroikassa makuuhuoneen nurkassa. Siellä ei sen suuremmin ollut sijaa hurraa-huudoille ja vauhdin osalta tuntui samalta kuin Ladalla moottoritien ohituskaistalla.

    Kaikissa kokeilluissa paikoissa sisäverkossa kopiointi ei mennyt sen nopeampaa vauhtia joten hitaus ei johtunut oman nettiyhteyden hitaudesta vaan ainoastan tämän pulikan heikosta toimivuudesta omassa kerrostalohuoneistossani.

    Omaan käyttööni sopimaton, mutta monelle luultavasti sopiva

    Testailuiden loppupäätelmäksi jäi laitteen sopimattomuus omiin käyttötarpeisiini. Ubiquitin laitteilla luodulla mesh-verkolla saan nopeampia lukemia tai vähintäänkin samansuuntaisia, joten lisäarvo omaan käyttööni on olematon. Nopeus oli aivan liian hidas jotta olisin voinut käyttää sitä mihinkään järkevään, joten tuote tuli valitettavasti palautettua takaisin kauppaan.

    Vaikka omaan asuntooni ja käyttötarpeisiini tämä ei soveltunut, on tämä kuitenkin tuote joka on kokeilemisen arvoinen mikäli käyttövaatimukset ovat erilaiset. Esimerkiksi jos kodin netin nopeus on 10 Mbit eikä sisäverkon nopeudella ole merkitystä voi tämä pulikka toimia monelle käyttäjälle tarpeeksi hyvin.

    Lisäksi on hyvä muistaa että eri asunnoissa on erilaiset sähkövedot ja niiden suojaukset ja eri pistorasiat voivat olla eri sulakkeiden takana jotka vaikuttavat näiden toimivuuteen, joten huono toimivuus itselläni ei tarkoita että tämä ei toimisi jollakulla muulla merkittävästi paremmin.

    Harmillisesti allekirjoittaneelle hitaat nopeustulokset käytännössä tarkoittaa kaapeleiden fyysistä vetelemistä pitkin poikin asuntoa.

  • Peliarvostelu: Assassin’s Creed (Xbox 360/Xbox One)

    Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu

    Vanha klassikko uusintakierroksella

    Lähes kuusi vuotta on kulunut siitä kun ensimmäisen kerran tahkosin tämän Assassin’s Creed -pelisarjan ensimmäisen osan läpi. Tuolloin läpipeluu tapahtui Xbox 360 -pelikonsolilla ja tällä uusintakierroksellakin konsolin kautta pelasin sen lävitse. Tällä kertaa pelaaminen tapahtui kuitenkin Xbox Onen kautta käyttäen konsolin taaksepäin yhteensopivuusmoodia, eli Xbox One emuloi Xbox 360:tta jonka kautta sitten vanha klassikko pääsi uudelleen pelattavaksi.

    Assassin’s Creed on julkaistu vuonna marraskuussa 2007. Sen on kehittänyt Ubisoft Montreal ja julkaissut Ubisoft. Peli on saatavana Xbox 360:lle, Playstation 3:lle sekä PC:lle.

    Koska edellisestä läpipeluusta oli kulunut jo monta vuotta oli mielenkiintoista nähdä uusin silmin kuinka hyvin aikaisemmat muistikuvani pelistä sopivat enää nykysilmin katsoen. Aikaisemmasta läpipeluusta muistiini oli jäänyt peli joka tarjoaa kiehtovan tarinan joka tempaisee mukaansa, mutta jonka tekninen toteutus kuitenkin jätti toivomisen varaa etenkin paikoitellen epäselvästi pyörivän kameran ja saman toistamisen osalta.

    Salaliittoja kaikkialla

    Kun järkipuhe ei auta, on aika tarttua kättä pidempään

    Assassin’s Creedissä pelataan kahta erillistä aikajanaa. Historiassa vuodessa 1191 päähahmona on assasiini Altaïr Ibn-La’Ahad ja vuodessa 2012 pelaajan ohjaamana on Desmond Miles.

    Abstergo-niminen yhtiö on kehittänyt Animus nimellä tunnetun laitteen jonka avulla siihen menevä henkilö voi päästä esi-isiensä muistoihin. Koska Desmond on kaukaista sukua Altaïrille, kaappaa Abstergo Desmondin ja laittaa hänet auttamaan Edenin omenan etsinnässä josta hänen esi-isällään on ollut jonkinlaista tietoa. Edenin omena on Assassin’s Creedissä myyttinen artifakti jonka avulla sen käyttäjä saa yliluonnolliset voimat.

    Assassiinien killan johtaja Al Mualim antaa Altaïrin tehtäväksi tappaa yhdeksän ristiretkissä toimivaa merkittävää henkilöä. Tapon seurattua toistaan Altaïr saa vähitellen kuitenkin havaita että kaikki mitä hänelle kerrotaan Al Mualimin toimesta ei ole kuitenkaan kaikki mitä hänen pitäisi lopulta tietää.

    Historiassa assasiinien lisäksi on ollut myös temppeliritareita joiden kanssa välejä on selvitelty verta vuodattamalla. Desmond saa huomata että temppeliritareiden ja assasiinien välinen taistelu ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään ja nykyisyydessäkin molemmat järjestöt ovat toiminnassa ja käyvät taisteluita keskenään, joten yleisesti salaliittoteorioista kiinnostuneille peli tarjoaa varsin mielenkiintoista tarinaa.

    Kontrolleista huolimatta hyvä peli

    Mystisiä näkyjä

    Paikoitellen huonosti toimiva kamera aiheutti aikoinaan harmaita hiuksia ja turhaantumisen tunteita, mutta uudelleen pelattuna samanlaista tunnetta ei tullut juuri koskaan. Mene tiedä onko pelaamistapani muuttunut erilaiseksi vuosien saatossa vai kärsivällisyyteni vain kasvanut, mutta onneksi muistikuva oli nykyistä todellisuutta vastaavaa huonompi jolloin uusi pelikierros tarjosi paremman kokemuksen eikä muistikuvat rasittavasta kamerasta enää ole ehkä jatkossa ensimmäisenä mielessä kun tätä peliä mietin.

    Kontrollit sitä vastoin aiheutti vieläkin paikoitellen tuskastumisen tunteita, mutta suurimmaksi osaksi nekään ei koetellut kärsivällisyyttäni suhteettoman paljoa. Rasittavin piirre kontrolleissa oli se, että juostessa saattaa helposti törmätä seinään ja lähteä tahattomasti kiipeämään sitä pitkin vaikka tarkoituksena on ollut juosta sen vierestä.

    Nihkeistä kontrolleista ja ohjattavuudestaan huolimatta pelikokemus jäi onneksi plussan puolelle.

    Loppupäätelmät

    Väkeä odottamassa ilmaista muoviämpäriä

    Assassin’s Creed on hyvä peli. Se oli hyvä kun ensimmäisen kerran sen pelasin, mutta uudelleen pelattuna se tuntui jopa paljon paremmalta.

    Aikaisemmalla kerralla kontrollit ja kamera aiheutti turhaantumista, uudelleen pelattuna samanlaisia tunnetiloja ei juuri päässyt syntymään. Syynä voi olla se, että tiesin mitä odottaa ja osasin pelata sen mukaisesti sen rasittavat piireet huomioonottaen tai sitten vain vanhemmiten kärsivällisyyteni on kasvanut. Oli miten tahansa, pääasia on että kokemus pelissä jäi aikaisempaa positiivisemmaksi.

    Tarina oli hyvä ja siinä oli yhä sitä imua mitä vuosia sitten. Tehtävät ja sivutehtävät sitä vastoin ovat pelilliseltä anniltaan suhteellisen tasapaksuja ja samaa toistavia, mutta hyvän tarinan ansiosta tätä puutetta pystyin katsomaan läpi sormien. Eivät päätehtävät niin huonoja olleet, vaikkakaan ei niitä kokonaisuutena voi erityisen hyvänäkään pitää.

    Kokonaisuutena tämä oli miellyttävä peli ja mielenkiintoinen nostalgiatrippi menneisyyteen muistelemaan mistä oma suosikkipelisarjani on saanut alkunsa.

    Arvosana: 8/10