Kokkailukeskiviikko: Kasviksia ja tofua pannulla

Ateria valmiina

Suura suosiota (…eli ainakin yksi lukija!) saanut Kokkailukeskiviikko on tänään taas linjoilla. Muutamat viikot on vierähtänyt ilman että olisin koettanut mitään erilaista kokkailua laittaa mutta vihdoin tänään sain illalliseksi laitettua itselleni uudenlaista ateriaa josta voin blogata.

Aterialla ei ole sen suurempaa nimeä joten tyydyn tylsästi vain luettelemaan mitä siihen tuli mätettyä. Valmis ateria koostui paprikasta, ananaksesta, tofusta, tonnikalasta sekä sulatejuustosta jonka päällä oli kuivattua minttua. Tämän lisäksi lautaselle tuli laitettua raakaa kurkkua sekä raejuustoa.

Operaatio ruoanlaitto alkoi nälän tunteella joten asia vaati tilanteen korjaamista. Pistin pannun levylle, heitin margariinia pannulle ja pilkoin sekaan paprikaa. Paprikan pilkottua viskasin ne pannulle lämpenemään ja tartuin tofuun ja aloin viipaloimaan.

Tu es tofu? Nej nej nej! Tu es foutu!

Hieman tofua pilkottua viskoin sen pannulle paprikan seuraksi jotta sille ei tulisi niin yksinäinen ja orpo olo. Näiden pannulla lämmetessä viskasin ananaspurkillisen sisällön mukaan seuraan hilpeään ja puoli purkillista tonnikalaa sinne samaan seurueeseen. Tämän jälkeen kaivoin jääkaapista vielä sulatejuustoa ja heitin siitä pienen köntsän pannulle lämpenemään ja sulamaan.

Fiilispohjalla aikaa arvioiden jotain viitisen minuuttia sulatejuuston pannulle viskaamisen jälkeen otin pannun pois levyltä ja annostelin ruoan lautaselle. Odotellessa aterian valmistumista olin kerennyt viipaloida hieman kurkkua lautasen reunalle ja samalla olin viskannut kuvassa näkyvät raejuustot.

Viimeisenä ateriaan tuli pinnalle murennettua kuivattuja mintunlehtiä joita kaverini toi kylässä käydessään. Minttu toimi ihan mukavasti annoksessa antamassa lisämakua.

Aterian ainekset pannulla

Kokonaisuutena ateria maistui hyvälle ja ainekset olivat toimiva kombinaatio. Täytynee koettaa joitain muitakin ruokia tehdä jatkossa jossa tonnikalaa laitetaan pannulla ateriaan mukaan, hyvää vaihtelua jauhelihalle!

Leffojen katalogisointia

Suurin osa elokuvista odottamassa lajitteluaan

Viikonlopun aikana sain viimein aikaiseksi alkaa tekemään listaa omistamistani elokuvista. Löysin iPhonelle mainion My Movies Pro -nimisen softan josta oli saatavana versio myös Mac OSX:lle. Hommasin softan kummallekin alustalle ja aloin listailemaan leffoja.

iPhone-versiossa (taitaa olla myös OSX-versiossakin) oli kätevänä ominaisuutena lisätä leffoja viivakoodin perusteella. Tietenkään kaikkia ei löytynyt sillä tapaa tietokannoista, mutta puuttuvista elokuvista pystyi jättämään ilmoituksen jonka perusteella tekijätiimi sitten pyrkii etsimään elokuvan tiedot. Kuitenkin samoja leffoja on myyty muissakin maissa joten monien elokuvien tapauksessa tyydyin lisäämään väärällä kansikuvalla olevan version eri maasta koska olennaisin tieto itselleni on yleensä vain onko jokin leffa itsellä vaiko ei.

Kätevästi ohjelma tunnistaa myös duplikaatit jos samalla viivakoodilla on jo elokuva aiemmin lisätty. Harmillisesti mutta ymmärrettävästi kuitenkin monissa elokuvissa on eri viivakoodi erilaisessa painoksessa joten jotkut leffat on katalogissa kahteen tai useampaan kertaan mikäli niistä sattuu olemaan useampia eri painoksia.

Yllätyin kuinka paljon elokuvia itselläni oli. Tämän hetken saldona on 1145 elokuvaa mutta toki vielä puuttuu joitain televisiosarjojen ja leffojen bokseja. Muutama musiikki DVD tuli siinä sivussa myös lisättyä mutta loput odottavat yhä katalogisointiaan. BluRay-elokuvat on jo tässä mukana joita niitäkin on useampia kymmeniä.

Kaksi täysin erilaista leffaa ympättynä samoihin kansiin on taiteen häpäisyä

Jätin myös useita elokuvia lisäämättä jos niissä on samoissa kansissa kaksi elokuvaa, esim. kahden DVD:n kombinaatio joissa on elokuvat Jennifer’s Body / The Girl Next Door on sellainen mitä en lisännyt. Nämä ovat sellaisia joita en aio keräilykappaleena itselleni jättää sillä leffat on aina oltava yksittäin omassa kotelossaan omana tuotteenaan jotta ne voin harkita jättäväni keräilykappaleeksi itselleni hyllyyn. Joitain tällaisia leffoja tuli epähuomiossa alussa lisättyä mutta pitänee jossain vaiheessa käydä läpi ja poistella ne katalogistakin sillä en ole tällaisten fyysisen median irvokkaan häpäisyn kannattaja.

Seuraava lähiviikkojen operaatio olisi alkaa lajittelemaan näitä aakkosjärjestykseen, varmistaa että duplikaatit tulee poistettua ja laitettua kiertoon ja sen jälkeen miettiä teetätänkö uuden hyllyn näille vai millä tapaa nämä olisi tehokasta säilöä niin että niitä voi helposti löytää katsomista varten.

Fyysinen media elää ja voi hyvin vielä vuonna 2018. 🙂

Leffalauantai: No man’s land (Ei kenenkään maa)

Nino ja Ciki

No man’s land (IMDB) on vuonna 2001 julkaistu Danis Tanovicin ohjaama sotadraama. Pääosarooleissa nähdään Branko Djuric ja Rene Bitorajac.

Tarinansa osalta No man’s land sijoittuu bosnialaisten ja serbien väliselle rauhoitetulle alueelle, ei kenenkään maalle. Bosnialaisten sotilaita eksyy alueelle ja heidät ammutaan mutta yksi heistä pääsee pakenemaan juoksuhautaan turvaan. Vastapuolelta lähetetään kaksi miestä tarkistamaan tilannetta onko kaikki varmasti kuolleet mutta selvinnyt sotilas pääsee yllättämään heidät. Toinen paikalle tulleista sotilasta menehtyy taistelussa mutta toinen jää eloon ja pian juoksuhaudassa on kummaltakin yksi sotilas elossa.

Hetken päästä jo kuolleeksi luultu ja maassa makaava bosnialainen sotilas kuitenkin herää mutta hän ei pysty liikkumaan paikaltaan sillä kuolleita tarkistamaan tulleet serbit ovat laittaneet maassa maanneen sotilaan alle hyppymiinan joka räjähtää ja tappaa heidät kaikki mikäli hän nousee miinan päältä pois. Tämän jälkeen tilanne käy haastavaksi kaikkien osapuolten osalta sillä myös reportterit ja YK saavat tietää tilanteesta ja tilanne muovautuu eloonjäämiskamppailun lisäksi myös poliittiseksi konfliktiksi siitä kuinka YK:n pitäisi toimia haastavassa ongelmassa.

Reportteri ja YK:n miehet

No man’s land on verkkainen elokuva jossa koko elokuvan tapahtumat sijoittuvat yhden päivän sisälle. Siinä ei ole kovin paljoa merkittäviä henkilöhahmoja ja tarinaa rakennetaan vahvasti muutaman vastapuolien sotilaiden ympärille. Tässä elokuvassa valittu tarinankerrontatapa toimii hyvin sillä henkilöhahmot ovat aidon tuntuisia ja näyttelytyö ja tapahtumat uskottavia.

Sotilaat ovat vihamielisiä toisiaan kohtaan mutta kuitenkin vihollisuuden väliltä löytyy sekaan myös inhimillisiä puolia. Välillä tapellaan siitä kuka on aloittanut sodan mutta välillä taas jo jutellaan yhteisestä naispuoleisesta tuttavasta toisen sotilaan kotikylästä ja mitä hänelle tätä nykyä kuuluu. Kaikista eroista huolimatta ihmisissä on aina jotain yhteistä myös sodan vihollisten kanssa.

Juonessa myös on tuotu mielenkiintoisella tapaa esiin YK:n osallistuminen taistelukentillä konflikteihin. Mihin voi osallistua ja miten voi osallistua olematta puolueellinen. Samaan aikaan taustalla käytävä YK:n sisäinen poliittinen vääntö joutuu haastetuksi reporttereiden ottaessa esiin hankalia kysymyksiä joihin ei voida suoraan vastata sisäisten prosessien ja päätösten vuoksi.

Miinan päällä ei levätä rennosti

Kokonaisuutena No man’s land on hyvä ja mielenkiintoinen elokuva jossa on saatu puettua kompaktiin pakettiin inhimillisyyden ääni sodan keskellä. Se näyttää kuinka vihollisuudesta huolimatta ihmisyys on aina yhdistävä tekijä mutta näyttää myös sen kuinka vihamielisyys elää syvässä eikä sitä karisteta kovin helpolla pois edes vaikeissakaan tilanteissa.

Pidin elokuvan rauhallisesta kerrontatyylistä missä katsojalle jää aikaa pysähtyä elokuvan äärellä. Se ei nojaa visuaalisiin tehosteisiin eikä dramaattiseen taustamusiikkiin vaan se toimii sellaisenaan hyvän käsikirjoituksensa ansiosta. Elokuva on saanut yleisesti ottaen paljon kehuja ja voittanut useampiakin palkintoja, mm. parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin vuonna 2002.

Itse päädyn kuitenkin antamaan arvosanaksi 7 (asteikolla 0-10) sillä henkilökohtaisesti en ole erityisen kiinnostunut sota-aiheisista elokuvista. Siitä ei toki elokuvaa voi syyttää että en ole otollisinta kohdeyleisöä mutta tässä blogissa annan arvosanoja elokuville subjektiivisen tuntemuksen pohjalta enkä pelkän rationaalisen analyysin perusteella. Kokonaisuutena elokuva on siis hyvä ja taidokkaasti toteutettu ja ainoat miinukset sille tulee itseni henkilökohtaisista mieltymyksistä erityylisiä elokuvia kohtaan.

Arvosana: 7/10 (IMDB: 8,0/10)

Perjantaipullo: Buster-Jangle American IPA

Buser-Jangle American IPA

Tämänkertainen perjantaipullo on Radbrewin panimon Buster-Jangle American IPA. Alkoholitilavuus on 7,0 %, katkerot 70 EBU ja tyypiltään olut on pale ale. Lisätietoja löytyy oluesta Alkon sivuilta sekä Radbrewin omilta sivuilta.

Pullon aukaistua ja nuuhkaistessa erottaa hyvin miellyttävän raikkaan hedelmäisen IPA-oluelle tyypillisen tuoksun joka säilyy myös lasissa miellyttävänä. Olut vaahtoaa kauniin kermaisesti lasiin kaadettaessa. Vaahto on yleiseen tapaan varsin pistävän makuista mikäli sitä haluaa maistaa.

Maku on raikas mutta siinä on yllättävän vahvasti erottuva alkoholin maku joka nousee läpi suutuntumaan. Suutuntuma on kuitenkin kokonaisuutena raikas vaikkakin voimakas. Jälkimaku jättää suuhun vahvasti alkoholin tunnun.

Omaan makuuni tämä meni kategoriassa juomakelpoinen pienissä määrin mutta ei mikään erityisen hyvä. Maun raikkaus on toimivaa tasoa mutta liiallisen vahvasti korostuva alkoholin maku vähentää juomanautintoa.

Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin punk rock, mm. The Offspring – The Kids aren’t alright sekä Nollaseiska – Mun Hollywood.

Kävinpä pitkästä aikaa elokuvissa

Finnkinoon mennessä

Eilen tuli käytyä pitkästä aikaa elokuvateatterissa. Viimeisin elokuva jossa muistan käyneeni ennen tätä on The Dark Knight vuodelta 2008 joten olihan tuo hyvä aika käydä jälleen kokemassa elokuvaa suuremmalta screeniltä.

Elokuva jota menin kaverini ja hänen kaverinsa kanssa oli Ready Player One (IMDB) joka oli todella ilahduttava yllätys. Pidin elokuvasta todella paljon. Se oli visuaalisesti näyttävä, kaikilta perusasioiltaan toimiva elokuva josta nörttäilystä tai nörttikulttuurista pitävät saavat paljon irti ja jonne mahtuu paljon elokuva- ja peliaiheisia viittauksia katsojansa bongattavaksi.

Ready Player One oli myös tarinansa osalta kiintoisa ja siitä jäi yleisesti fiilis että tekijätiimillä olisi ollut ymmärrystä peli- ja nörttikulttuurin syvemmästä olemuksesta siinä missä “isot pahat korporaatiokihot” eivät vain tajua sitä sillä siinä missä toiset keräävät rahaa ostaakseen asioita jotta elämästä voi tehdä mukavampaa, toiset keräävät kolikoita lisäelämien vuoksi.

Elokuvaa on helppo suositella jokaiselle jolla on edes jollain tapaa ymmärrystä ja kiinnostusta nörttikulttuuriin. Kaikille muille tätä onkin jo sitten vaikeampaa suositella sillä monet kohtaukset jättävät katsojan kylmäksi mikäli pelaamista ei ole tullut paljoa harrastettua eikä pelimäiset viittaukset aukea.