Oulussa majaansa pitävän Sonnisaaren panimon Mulkero on mieto 5.5 % vahvuinen porter. Katkeroita oluessa on 49.0 EBU ja kantavierrettä on 14.9 °P. Olutta myydään Alkojen erikoiserän tuotteena. Lisää tietoa oluesta löytää mm. Alkon nettisivuilta (lue täältä).
Etiketti on mielenkiintoinen ja nimikin jää helposti mieleen joten plussaa siitä. Oluen aukaistua erottaa hienoisesti porterin tuoksun joka säilyy yhtä mietona myös tuoppiin kaadettuna. Tuoppiin kaatessa kaunis lähes musta väri pääsee hyvin esille. Vaahtoaminen on maltillista eikä ylitse kuohumisen kanssa tarvitse olla varovainen.
Suutuntuma on puolitäyteläinen ja kepeä ja mausta löytää helposti hennon paahteisen maltaisen tunnun. Kuten muissakin tähän mennessä maistamistani vähäisen alkoholitilavuuden portereissa on harmillisesti tässäkin tunne että vahvempaa tuntumaa jää kaipaamaan. Miedot porterit ovat olleet yleensä juomakelpoisia oluita – kuten myös tämäkin – mutta ne eivät pääse silti täysin oikeuksiinsa ilman vahvempaa otetta. Kyllä tämän juo ja siitä pystyy nauttimaankin mutta oma mieltymykseni portereiden osalta nojaa tuhdimpiin suuntiin.
Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin mm. The Wraith – Barbed wire somber tai Skeletal Family – Promised land
Kirjoittelin joitain kuukausia takaperin tietokoneeni päivittämisestä (lue täältä). Päivityksen yhteydessä asensin koneeseeni Kingston A1000 M.2 levyn johon asensin käyttöjärjestelmän.
Viime aikoina olen enemmän taas opetellut videoeditointia ja uudenlaisia haasteita on alkanut sen myötä suorituskykyyn liittyen ilmenemään. Aikaisemmin olen editoinut pääsääntöisesti Mac-koneella käyttäen Final Cut Pro X -ohjelmistoa, mutta jostain syystä käyttämäni mLut plugin tuntui aiheuttavan ongelmia käyttämäni OSX:n ja Final Cutin version kanssa joten päätin siirtyä videoeditoinnissa Windows-koneen puolelle DaVinci Resolven pariin.
Koska videoeditointi on nopeasti hyvinkin tehoja ja levytilaa imevää puuhaa oli tarvetta lisälevytilalle joka on ensisijaisesti vain ja ainoastaan väliaikaiseen editointikäyttöön tarkoitettu. Windows-koneeni kovalevyt olivat suhteellisen täynnä entuudestaan ja editointia tuli tehtyä ulkoiselta USB-kovalevyltä. Kuten arvata voi ei suorituskyky ole tällaisessa mitenkään optimaalinen joten päätin hankkia Gigantista M.2 levyn vain ja ainoastaan väliaikaistiedostojen käyttöpaikaksi.
Väliaikaisia tiedostoja videoeditoinnin osalta ovat projektitiedostot, mediatiedostot ja optimoidut mediatiedostot sekä proxytiedostot. Ajatuksena on siis se että siirrän editoinnin alkuvaiheessa alkuperäiset videotiedostot tänne M.2-levylle sekä varmuuskopiona vaikkapa USB-kovalevylle. Sen jälkeen projektin kun luon teen kaiken käsittelyn käyttäen tätä M.2-levyä. Projekteissa tulee nopeasti paljon tavaraa etenkin jos tiedostoista tarvitsee generoida ns. proxy-tiedostoja joten isompikin M.2 levy olisi kelvannut. Kuitenkin Gigantissa löytyi ainoastaan hyllystä 500 GB kokoinen levy näin nopealla luku- ja kirjoitusnopeudella joten päädyin ostamaan sellaisen.
Levyn asentaminen oli helppoa heti kun löysin emolevyltä paikan minne tämän sai asennettua. Tässä oli hieman haasteita koska johtoja pyörii koneen sisällä niin paljon että en niiden takaa meinannut paikkaa löytää. Kuitenkin emolevyn ohjekirjaa vilkaisemalla tiesi minkä johtojen takaa kannattaa kurkistella liittimen paikkaa. Paikan löydettyä oli asennus helppoa – levy sisään liittimeen ja se on siinä. Sen jälkeen vain ruuvi paikalleen joka pitää tämän pulikan kiinni nätisti emolevyssä.
Jotta asiat ei menisi liian helposti ei tätä ruuvia tietenkään löytynyt mistään ja käytin varmaankin tunnin asunnossa sen etsimiseen. Emolevyn mukana tällainen ruuvi varmasti on tullut, mutta koska emolevyn laatikko on jo päätynyt jätelavalle oli mahdollista että ruuvit sen myötä on samaan paikkaan löytänyt. Tongin kaappejani etsien ruuvia mutta ilman tulosta – jos tulokseksi ei lasketa sitä että sain samalla heitettyä isot määrät ylimääristä roinaa roskiin kun kävin läpi laatikoita ja erinäisiä muovipusseja kadonneen ruuvin metsästyksessä.
Levy ennen asennusta
En löytänyt ruuvia joten koetin onneani ja laitoin koneen käyntiin ilman ruuvia. Kone käynnistyi hyvin, levy tunnistui nätisti, sain alustettua sen ja siirrettyä videoprojektin tiedostot kovalevylle. Renderöin testivideon pari eri kertaa eri asetuksilla ja kaikki näytti toimivan nätisti. Hetken päästä kuitenkin levyltä ei enää onnistunut lukea ja levy jökkäsi. Käynnistin koneen uudelleen ja koko levy oli kadonnut kuin ninja yön pimeyteen.
Tässä vaiheessa sitten alkoi koneen boottailu, levyn kiinnityksen tarkistamiset ja yhdessä vaiheessa jopa teipillä levyn kiinnittäminen että se varmasti on kunnolla kiinni mutta Windows ei enää löytänyt koko levyä.
Päähän hiipi tietenkin ajatus josko olen onnistunut jo kärväyttämään koko levyn. BIOSista kävin tarkistamassa josko se löytäisi kuitenkin levyn vielä koneesta ja kuinka ollakaan, siellähän se komeili. Tässä vaiheessa hieman tuli huokaistua helpotuksesta sillä tiesi että levy ei ole hajonnut säätämisen seurauksena ainakaan kokonaan. Windows ei kuitenkaan levyä löytänyt joten BIOS-asetuksia joutui tutkimaan lisää.
Lopulta BIOS-asetuksista löytyi kohta missä M.2 levyjen tyypin pysyi asettamaan joko moodiin Auto, PCIe tai joku muu. Oletuksena valintana oli Auto jonka vaihdoin PCIe. Tallensin asetukset ja boottasin koneen jonka jälkeen Windowsissa levy oli jälleen näkyvissä. Jeih!
Tämän jälkeen kone onkin sitten maannut pöydällä kyljellään että kovalevy ei pääse irtoamaan 😀 Soittelin Asuksen tukeen (koska omistan Asuksen emoelvyn) ja sen jälkeen laitoin vielä sähköpostia ja kyselin mistä näitä ruuveja voisin ostaa. Heillä sattui olemaan tähän malliin ruuveja myös tuessa ja he lupasivat ilokseni myös lähettää noita ruuveja. Toivon mukaan lähipäivinä posti tuo ruuvin perille ja pääsen kiinnittämään kovalevyn kunnolla kiinni ja koneen saa takaisisin pystyasentoon.
Ei se aina mene nörtilläkkään putkeen nämä tietokoneiden rassaamiset 🙂
Parina aikaisempana viikkona on täällä blogissa ollut keikkakuvat niin Vornan kuin Kauniin Kuolemattomankin keikalta joten pistetään vielä tänne näkyviin kyseisen keikan ensimmäisen lämppärin Voidfallenin kuvat. Bändi oli itselleni tuntematon suuruus mutta täytynee jossain vaiheessa tutustua heidänkin musiikkiinsa.
Kuvat on otettu tuttuun tapaan Fujifilm X-T2:lla käyttäen Fujinon 18-55 F/2.8-F/4.0 objektiivia.
Office Christmas Party (IMDB) joka suomessa on nähty myös nimellä Firman pikkujoulut on komedia vuodelta 2016 jonka on ohjannut Josh Gordon ja Will Speck. Pääosarooleissa on mm. Horrible Bosses -elokuvista tuttu Jason Bateman, Deadpoolissa nähty T. J. Miller, Frendeistä ja Horrible Bosses -elokuvista tuttu Jennifer Aniston sekä X-Men Apocalypsessäkin nähtävä Olivia Munn.
Juonessa kerrotaan IT-firma Zenotekistä jonka CEO:na toimiva Carol (Jennifer Aniston) ei ole tyytyväinen firman nykyiseen tulokseen. Hän aikoo laittaa toimipisteen kiinni mikäli firman CTO:na toimiva veljensä Clay (T. J. Miller) ei onnistu saamaan isoja kauppoja suuren asiakkaan kanssa parin päivän aikana. Carol myös ilmoittaa että toimiston suunnitellut pikkujoulut täytyy perua vastoin Clayn ja kumppaneiden ilmoituksia ja järkkäilyitä tapahtuman eteen.
Koska elokuvan nimikin antaa osviittaa pikkujoulut kuitenkin järjestetään vastoin Carolin tahtoa. Clayllä on kuitenkin ylevänä ajatukesna kutsua tärkeän asiakkaan edustaja Walter (Courtney B. Vance) katsomaan pikkujoulujen meininkiä siinä toivossa että asiakas näkisi kuinka hieno meininki firmalla on ja saisi sen myötä myös hierottua kaupat pelastaakseen toimipisteen tulevaisuuden ja työntekijöidensä työpaikat.
Bileiden meininki alkaa hitaan ja maltillisen alun jälkeen ottamaan elon merkkejä kiihtyen kohden hillitöntä dokaamista ja joraamista saavuttaen lopulta sen pisteen kun humalaiset toimistotyöntekijät pääsevät erinäisten ruumiinosiensa kopiokoneella kopioinnin vauhtiin ja siitä vielä paljon pidemmälle kauas kohtuuden suomista rajoista.
Pikkujoulujen meininki meinasi lähteä väellä lapasesta
Office Christmas Party on suoraviivainen ja helposti lähestyttävä aivot nollille -tyylin komedia jonka vahvuuksia ei kannata lähteä kaivamaan ainakaan juonen omaperäisyydestä tai yllättävyydestä. Juoni on perinteinen sankaritarina jonka loppuratkaisun tietää jo samassa vaiheessa kuin ongelmankin. Toiselta konttorilta tuleva ilkeä CEO uhkaa laittaa firman kiinni heikon kannattavuuden vuoksi ja on enää pari päivää aikaa saada hänet muuttamaan mielensä. Katsojan ei liene ole kovin vaikeaa arvata miten loppuratkaisussa käy.
Onneksi tämän tyylin elokuvissa vetovoima ja viihdearvo löytyy aivan muista piirteistä. Lähtökohtaisesti pidän tämän tyylin elokuvissa siitä että ne vetävät bilettämisen meiningin niin reilusti överiksi että se saavuttaa absurdiudellaan jo koomiset mittasuhteet. Ilahduttavasti näissäkin pikkujouluissa niin tapahtui ja humoristisia aspekteja irtoaa niin vahvasti stereotyyppisistä hahmoista ja heidän todellisen persoonansa esiin kuoriutumisesta, hahmojen koomisista hämäristä persoonallisuuksista kuin myös reilusti yli kohtuullisuuden rajojen vedetyistä toimenpiteistä joita konttorin johtajat ovat valmiita tekemään pelstaakseen alaistensa työpaikat.
Tekniseltä puoleltaan elokuvassa ei ole mitään valittamista ja se on lajityypissään varsin tuttua kauraa. Näyttelytyö on perinteisen hyvää mitä tämän tasoluokan näyttelijöiltä osaa odottaakkin joten ei mitään poikkeavaa senkään suhteen.
Clay (T. J. Miller) ja Josh (Jason Bateman)
Omaan makuuni Office Christmas Party oli viihdyttävä elokuva joka kestää useammankin katselukerran. Tämä on kuitenkin niitä elokuvia että sitä varten täytyy olla virittäytyneenä oikealle taajuudelle missä liiallisesti ei aivotoiminta pääse häiritsemään puhtaan viihteellistä elokuvakokemusta.
Tarinan kokonaishumoristisuus toimii vaikkakin yksittäiset läpät siellä täällä olivatkin lähinnä vaivaannuttavan huonoja. Tästäkin huolimatta kokonaiskuva elokuvasta vääntyy positiivisen puolelle.
Mikäli elokuvan katsomiselle ei keksi muita syitä niin ainahan sen voi katsoa jo siksi että siinä on mukana aina yhtä tyylikäs Jennifer Aniston jonka vuoksi voi katsoa leffan kuin leffan vaikka useampaankin otteeseen.
Amager Bryghusin panimon Talents & Legends Brewski on IPA-tyylinen olut. Oluen alkoholitilavuus on 6.0 %, katkeroaineita on 88.0 EBU ja kantavierrettä on 16.0 °P. Suomalaisen alkoholipolitiikan seurauksena olutta myydään vahvuutensa vuoksi ainoastaan Alkoissa ja sielläkin olut on erikoiserän tuotteena. Lisää tietoja löytää Alkon sivuilta.
Oluen aukaistua erottaa raikkaan vaikkakin vähemmän perinteikkään IPAn tuoksun ja ainakin itselleni enemmän tuoksusta tuli mieleen muut raikkaat alet. Kaadettuna tuoksu säilyy miellyttävästi mukana tuopin loppuun saakka.
Olut ei vaahtoa juuri lainkaan ja pinnalle muodostunut kevyt harsomainen vaahto katoaa nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa. Väri oluessa on suhteellisen samea ja tämäkin tuo väriltään mieleen enemmän kiljun kuin laadukkaan oluen ainakin omaan värisilmääni.
Suutuntuma on puolitäyteläinen, raikas ja vahvan greippinen joten maussa IPAmaiset ominaispiirteet kyllä nousevat selkeästi esiin. Maku on aavistuksen pistävä hetken suussa pidettyä mutta ei kuitenkaan häiritsevä. Jälkimaku on korostunut ja väkevä ja pistävä ja kuiva tuntu nousee kohtalaisen dominoivasti makukenttään. Omaan mieltymykseeni jälkimaku voisi olla aavistuksen maltillisempi mutta ei tämän nauttiminen ongelma ole. Juomakelpoinen olut vaikkakaan ei mitenkään erityisen hyvä omaan makuuni.
Musiikiksi tämän kanssa menee hyvin mm. dodie – Sick of losing soulmates tai Conan Gray – Comfort crowd.
