Aleksin Blogi

  • From Fatness To Fitness – viikko 11

    Maanantai 2019-04-15

    Viikko on taas vierähtänyt lenkkeilyssä ja painonpudotuksessa joten on aika tehdä perinteinen vilkaisu kuinka viikko eteni.

    Kuten viime viikolla kirjoitin oli lenkkien osalta tarkoitus yhdistää kävelyitä enemmän hyötyliikuntaan, sillä nyt olen asiakasprojektissa Salmisaaressa missä sen vuoksi työmatkoissa tulee muutama kilometri vähintään kävelyä työpäivän aikana.

    Osittain kyseinen ratkaisu oli toimiva, osittain ei. Toimiva puoli siinä oli se, että kävelyä tulee tehtyä. Vähemmän toimivana ratkaisuna on että hyötyliikunnoista en yleensä saa aikaiseksi pistää reitin seurantaa päälle, katkaisen sen jossain vaiheessa vaikka mieli saattaa muuttua vielä myöhemmin minne jatkan kävellen. Esimerkiksi torstaina tuli pari kilometriä hyötyliikuntaa jota ei kuitenkaan näy näissä missään (paitsi tietenkin askelmittarissa) kun en jaksanut laittaa lenkkiä kellosta päälle.

    Toinen huono puoli on se, että se tärkein liikunnassa motivoiva tekijä jäi puuttumaan eli fiilis. Aamulenkeissä on jotain maagista jota ei vain löydy hyötyliikunnassa päivällä, vaikka lenkin suhteen asia sama onkin. Näistä syistä johtuen jatkan ensi viikolla normaalisti taas aamulenkkejä, koska niissä on paljon enemmän fiilistä ja ne antavat hyvän boostin aamuun.

    Sunnuntai 2019-04-14

    Lisäksi kolmas haastava elementti on siinä mitä aikaisemmin arvelin jo illasta tehtävissä lenkeissäkin, eli asia mitä kutsutaan termillä sosiaalinen elämä. Sosiaalinen elämä rajoittuu lähes aina iltoihin ja tälläkin viikolla parina päivänä oli heti töiden jälkeen menoja joten illasta tapahtuvat lenkkeilyt senkään suhteen ei onnistu omassa elämän rytmissäni kovin helposti.

    Tällä viikolla on vain pari lyhyttä kävelyä träkätty joten ehkä ensi viikolla sitten taas paremmin mennään. Täytyy kuitenkin huomauttaa että nyt pääsiäisenä en käy lenkillä tänään enkä huomenna – tai ainakaan siten että trackerin pistän päälle. Syynä on ihan se, että haluan joskus viettää vapaapäivät täysin puhtaasti lorvien, nauttien elämästä tekemättä mitään tavoitteellista toimintaa. Olla vain. Tsillata. Nauttia elämästä. Pelata. Pelata lisää. Pelata aamuyön pimeisin tunteihin asti tietäen että ei tarvitse aamulla herätä ihmisten aikaan vaan voin goisia puolille päivän jos siltä sattuu tuntumaan 🙂

    Näillä puheilla siis tiistaina jatkan lenkkejä. Pistän vielä muutaman kuvan parista lenkistä tähän kuitenkin viime viikolta jotka träkkäsin ainakin osittain.

    Paino tuli hieman alas. Ilman tiistain ja keskiviikon järjettömiä pomppauksia olisi keskiarvo ollut selvästi alhaisempi.

    Mitä taas painoon tulee meni se parempaan suuntaan. Siinä missä viime viikolla se oli 105,28 kg oli se tällä viikolla 105,18 kg. Vähän siis alaspäin, mutta mittauksia katsoessa selkeästi oikeaan suuntaan. Käytännössä tällä viikolla kahden päivän todella korkea aamupaino nosti koko viikon keskiarvoa. Monena aamuna oli paino 105 kg tuntumissa tai sen alle, mutta kahtena päivänä aamusta paino oli vain niin paljon korkeampi että se nosti koko viikon keskiarvoa reilusti.

    Tästä siis on hyvä jälleen jatkaa kun suunta on oikea ja tämänkin aamun aamupaino oli vähemmän kuin viime viikon keskiarvo. Ei muuta kuin uudella innolla uuteen alkavaan viikkoon sitten tiistaina. Sitä ennen pääsiäinen saa olla lepoa varten.

  • Leffalauantai: The Cell

    Catherine Deanen roolissa nähdään Jennifer Lopez

    The Cell (IMDB) on vuonna 2000 julkaistu sci-fin, kauhun ja trillerin sekoitus. Sen on ohjannut mm. myöhemmästä Mirror Mirror -elokuvasta tunnettu Tarsem Singh. Pääosarooleissa nähdään Jennifer Lopez, Vince Vaughn sekä Vincent D’Onofrio.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan mieleltään sairaasta rikollisesta Carlista (Vincent D’Onofrio) jolla on tapana tappaa naisia, tehdä heistä nukkemaisia ja kuvata heidän kuolemastaan myös snuff-filmi jota hän voi myöhemmin katsella samalla kun roikottaa itseään metallisissa ketjuissa kehossaan olevista koukuista ruumiin yllä luultavasti siitä seksuaalisia nautintoja hakiessaan. Uusimman uhrin ollessa vielä kateissa mutta oletettavasti yhä elossa poliisi ja FBI pääsevät hänen jäljilleen. Virkavallan harmiksi Carl on kuitenkin mieleltään niin järkkynyt että hän ei ole enää kiinni tässä ajassa ja todellisuudessa ja niinpä uhrin löytämiseksi ja pelastamiseksi joudutaan etsimään uudenlaista apukeinoa.

    FBI on yhteydessä kokeellista hoitomuotoa käyttävään yritykseen jossa hoitavan henkilön ja potilaan mielet yhdistyvät teknologian keinoin ja he kokevat yhteisiä kokemuksia yleensä potilaan mielessä. Hoitohenkilökuntaan kuuluva Catherine (Jennifer Lopez) astuu skitsofrenisen Carlin mieleen pyrkien selvittämään viimeisen uhrin olinpaikan ennen kuin ajastettuna tapahtuva hukuttamiskuolema lasisessa kopissa videoituna päättää vielä yhden ihmisen hengen.

    Carl Stargher (Vincent D’Onofrio)

    Matka sairaan ja häiriintyneen mielen syövereihin on vaarallisuudestaan huolimatta kiehtova kokemus Catherinelle, sillä hän saa nähdä Carlin historiaa ja löytää sieltä traumoja joiden vuoksi miehestä on tullut niin mielenvikainen yksilö.

    The Cell yllätti itseni positiivisesti mielenkiintoisella tarinallaan. Pidin kuinka siinä oli kiintoisalla tavalla saatu yhdistettyä toimivalla tapaa Sci-Fi-elementtejä perinteiseen kauhu/trilleri-elokuvaan ja sitä kautta saatu luotua monipuolisempi ja syväluotaavampi tarina. Juonen mielenkiintoisuutta lisäsi myös tapa kuinka sairaita tekoja tekevästä Carlista annetaan kuitenkin inhimillinen ja persoonallinen kuva ja avataan sitä mitkä asiat ovat johtaneet hänen mielensä järkkymiseen ja sitä kautta myös mielipuolisiin ja sadistisiin tekoihin.

    Elokuvan onnistuminen alitajunnan ja todellisuuden välisen suhteen ja niistä toiseen siirtymisen kuvaajana uskottavasti on iso vahvuus, sillä sitä kautta tarinassa mielikuvituksen luomalle epätodelliselle maailmalle jää enemmän liikkumatilaa tarinan miljöön rakentamisessa. Mielipuolen kuin terveemmänkin yksilön alitajunnan maailmaan mahtuu monenlaista erikoista asiaa ja niiden kuvaus oli omaan makuuni tyylillisesti miellyttävää. Ne antoivat elokuvalle persoonallisuutta ja vapaammat kädet kuvata hieman taiteellisempiakin visioita rikkomatta elokuvan realistisempia aspekteja.

    Alitajunnan maailmassa nähdään visuaalisesti mielenkiintoisia kohtauksia

    Kokonaisuutena The Cell on omalaatuinen ja mielenkiintoinen kauhutrilleri jossa on paljon kiehtovia piirteitä. Vaikka elokuvan tarina onkin häiriintynyt ja sairas oli ilahduttavaa nähdä kuinka siinä ei lähdetä nojaamaan perinteiseen pahat on pahoja vain pahuuttaan -tyyliseen ajatteluun vaan siinä avataan Carlin hamoa siten että hänestäkin tulee käsitys ihmisestä joka kokemansa kaltoinkohtelun seurauksena on tullut sairaaksi persoonaksi.

    Pidin myös elokuvan visuaalisesta tyylistä sci-fi-maailman kohtauksissa missä nähdään eksoottisia ja astetta taiteellisempiakin mielen maisemia. Esimerkiksi kaikki asiat mitä Carlin mielessä näkyi eivät olleet synkkiä vaan osa oli enemmänkin puhtaan taiteellisia hakien ympäristöönsä surrealistisia vivahteita.

    Loppupäätelmänä The Cell on lajityypissään näkemisen arvoinen elokuva. Sen sairas maailma voi olla paikoitellen ahdistava joillekin katsojille joten aivan varauksetta elokuvaa en uskalla jokaiselle suositella, mutta mikäli tämän tyylin elokuvat kuuluvat niihin joita pystyt katsomaan ja pidät niistä on tämä leffa jota ei kannata ohittaa.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 88 192 annettuun ääneen”]6,3/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Pyynikin Vahvaportteri

    Pyynikin Vahvaportteri on kotimaisen Pyynikin käsityöläispanimon panemaa 7,5 % vahvuista imperial porteria. Katkeroita siinä on 44.0 EBU ja kantavierrettä 18.6 °P. Olutta voi ostaa Alkosta. Lisää tietoa löytää myös panimon omilta sivuilta osoitteesta pyynikin.com.

    Oluen aukaistua erottaa miellyttävän ja aromikkaan perinteisen porterin tuoksun joka onneksi säilyy myös tuoppiin kaadettuna seuralaisena koko oluen nauttimisen ajan. Kaataminen tuoppiin on helppo prosessi vähäisen vaahtoavuuden vuoksi eikä tuoppiinkaatovauhtia tarvitse sen vuoksi rajoittaa.

    Suutuntuma oluessa on helposti lähestyttävä. Se on pehmeä, aistikas ja täyteläinen. Maku on kepeän paahteinen ja tasapainoinen ja siitä on löydettävissä myös suklaista makua.

    Maun osalta kyseessä on hyvinkin perinteikäs porter ilman suurempia ihmeitä, mutta pehmeän tuntumansa vuoksi tämä voi olla monelle keskimääräistä helpommin lähestyttävä tuttavuus. Jälkimaku jättää mukavan tunnun ja halun ottaa toinenkin kulaus.

    Kokonaisuutena tämä on varsin hyvä olut portereiden ystäville.

    Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin metallimusiikki, mm. Mustan Kuun Lapset – Ikaros tai Saor – Bròn.

  • Uusi sohva

    Maskusta tuli hankittua uusi sohva

    Kuten jotkut YouTube-kanavaani seuraavat ovat saattaneet havaita ohimennen videoiden taustalla olen hankkinut uuden sohvan olohuoneeseen. Posti toi sohvan perjantaina ja samalla veivät vanhan ja raihnaisen sohvavanhuksen viimeiselle leposijalleen sohvien taivaaseen. Tai kaatopaikalle. Mene tiedä, kuitenkin pois asunnostani.

    Aikaisempi sohva oli joitain vuosia itselläni käytössä. Ostin sen aikoinaan kaveriltani asuessani Lauttasaaressa joten aika-akseli sijoittuu näin ollen parin vuoden taakse. Hyvä sohva se oli ja palveli uskollisesti tarkoitustaan, kahden istuttava ja mukava siihen saakka kunnes kilometrit tulivat täyteen ja sinne alkoi vähitellen uppoutumaan aina vain syvemmälle. Ehkä jonakin päivänä sohva olisi tehnyt kuten tähdet kuollessaan ja synnyttänyt mustan aukon ja imaissut minutkin mukanaan joten oli parempi pelata varman päälle ja vaihtaa sohvaa ennen sitä.

    Uusi sohva tuli tilattua Maskusta. Tuotteen nimi on Airton ja hintaa oli tarjouksessa 399 eur. En tiedä kyllä onko tätä oikeasti koskaan myynnissä ilman että olisi jokin tarjous voimassa, mutta väliäkö hällä. Lisäksi kuljetuspalvelu oli mahdollista tilata sekä lisäpalveluna vanhan pois vienti joten tietenkin otin molemmat joista sitten lisähintaa tuli noin satanen, taisi olla hieman yli. Ei paha hinta jos miettii sitä kaikkea vaivannäköä ja säätämistä mitä aiheeseen liittyisi jos itse lähtisi värkkäilemään.

    Ensituntumat sohvasta on hyvät. Se on jämäkkä, siinä mahtuu olemaan pitkällään mukavasti (johtuen että olen itse suhteellisen hobitti, 172 cm tai 173 cm), siinä on käsinojat joita vasten voi mukavasti laittaa tyynyn jos pötköttelee ja selkänojat saa pois viskattua jos haluaa nukkuakin. Toki niiden kanssakin voi nukkua jos mahtuu, mutta omaan makuuni sohva tuntuu aika kapealta tyynyjen kanssa nukuttavaksi.

    Vielä en ole koettanut millaista tässä on päiväunet kiskaista, mutta jonakin päivänä vielä sekin pitää koettaa.

    Ensituntumat siis sohvasta on hyvät. Useampi tunti tuli sohvalla sitten istuttuakin kun pidin puoleen yöhön saakka venyneen pelisession. Sohva kesti ja oma takalisto myös joten 5/5, tällä mennään siihen asti että sohva joskus lahoaa ja uutta pitää vaihtaa.

  • Peliarvostelu: Adventure Time: Pirates of the Enchridion (Xbox One)

    Finn seikkailemassa karkkimaassa

    Adventure Time: The Pirates of the Enchridion on Climax Studion kehittämä ja Outright Gamesin/Bandai Namco Gamesin vuonna 2018 julkaisema avoimen maailman seikkailupeli roolipelillisillä elementeillä. Se on saatavana Xboxin lisäksi myös PC:lle, PS4:lle sekä Nintendo Switchille.

    Tarinassa kerrotaan kuinka pelimaailma on joutunut yllättäen kohtaamaan vedenpinnan merkittävän nousun. Sankarit Finn ja Jake lähtevät selvittämään syytä ja käyvät kyselemässä tietäisikö jääkuningas asiasta jotakin. Jääkuninkaan kanssa jutusteltua seikkailu pääsee kunnolla vauhtiin ja pian sankarit seilaavatkin pitkin pelimaailmaa selvittämässä ongelman syytä.

    Vaikka pelin tarina onkin luultavasti suunnattu perheiden pienempiä silmällä pitäen oli tarina toimiva ja viihdyttävä myös omaan makuuni.

    Tarinan edetessä matkaseurueeseen tulee mukaan myös muita hahmoja ja lopulta seikkailua koetaan neljän hahmon voimin. Jokaisella hahmolla on omat kykynsä ja pelimaailmassa liikkuesta hahmosta toiseen voi vaihtaa milloin tahansa. Esimerkiksi yksi hahmoista osaa viskata koko porukan korkeiden esteiden yli hyppykohdissa kun taas toinen hahmoista kykenee kirveellä aukaisemaan aarrearkkuja joten hahmoista toiseen tulee vaihdettua kohtalaisen useasti. Pelillisesti tämä on onneksi toteutettu hyvin ja vaihto tapahtuu ohjaimen ylempiä liipaisimia painamalla.

    Taistelut ovat vuoropohjaisia

    Peliin on otettu paljon roolipelillisiä elementtejä jotka itselleni iski todella hyvin ja varmasti oli yksi suurimmista syistä miksi pidin tästä pelistä niinkin paljon kuin pidin. Hahmot saavat taisteluista perinteiseen tapaan kokemuspisteitä (XP) jota tarpeeksi kerättyä hahmo siirtyy seuraavalle tasolle. Hahmon tason noustessa myös uusia erikoisiskuja aukeaa joita voi sitten vuoropohjaisessa taistelussa käyttää. Samoin totuttuun tapaan myös mahdollinen HP kasvaa kuten myös mahdollinen damagen määrä jne.

    Taisteluissa pelaajat voivat tehdä suojauksen lisäksi myös lyöntejä tai hahmokohtaisia erikoislyöntejä. Erikoislyönnit tarvitsevat jonkinlaista chargea (eli asia jota kutsuttaisiin termillä “mana” muissa peleissä) joka kasvaa jokaisen alkavan kierroksen myötä yhdellä. Tehokkaammat iskut vaativat tietenkin enemmän näitä palkkeja. Charge-palkki taisteluissa on kaikkien hahmojen kesken jaettu eli jos yhdellä tekee erikoislyönnin joka vie koko kerätyn chargen ei muillakaan hahmoilla ole sitä enää käytössä ennen kuin se on latautunut uudelleen.

    Hyvänä puolena taisteluissa oli myös mahdollisuus käyttää esineitä. Jokainen hahmo pystyy ennen varsinaista liikettään käyttämään matkalla kerättyjä asioita. Esimerkiksi jos taistelutoveri on vieressä kaatunut vihollisen hyökkäyksessä voi hänelle antaa muffinssin ja herättää hänet takaisin eloon ja mukaan taisteluun. Erilaisia esineitä on kohtalaisen paljon ja niillä voi esimerkiksi vaikuttaa että seuraavat iskut mitä haluttu hahmo tekee antavatkin vaikkapa jäädamagea. Eri vastustajiin tehoaa paremmin erilaiset iskut joten taistelua on mahdollista hioa paremmaksi oikeanlaisia apuja käyttäen.

    Pelimaailmassa on myös synkempiä alueita.

    Kokonaisuutena Pirates of the Enchridion oli todella hyvä peli. Sen tarina on mielenkiintoinen ja viihdyttävä, siinä oli humoristisia piirteitä, graafinen ilme on mukava, pelin taistelut olivat hyviä ja tarpeeksi monipuolisia ja muutkin roolipelilliset elementit antoivat siihen mukavaa imua. Päätarinan lisäksi mukana on myös kepeitä sidequesteja niitä kaipaaville.

    Ainoa mistä peliä voin moittia oli paikoitellen satunnaiset tekniset ongelmat. Peli ei kaatunut kertaakaan, mutta pieniä nykimisiä ilmeni ainakin Xbox One X:llä toisinaan kun merellä seilasi ja saapui toisen saaren lähistölle. Nämä ovat pieniä mutta silti kokonaisuutena rasittavia piirteitä.

    Mikäli lapsenmieliset ropellukset millään muotoa on vaihtoehto pelattavien pelien listalle on Adventure Time: Pirates of the Enchridion niitä pelejä joille ainakin kannattaa antaa mahdollisuus. Tiedä vaikka peli imaisisi otteeseensa.

    Arvosana: 9/10