Joitain viikkoja takaperin hankin olohuoneeseeni pimentävät verhot. Pimentävät verhot ovat tässä kuvassa siis nuo tummemmat verhot jotka ovat noiden vaaleiden verhojen takana. Syynä pimennysverhojen laittamiseen myös olohuoneessa on halu katsoa päivälläkin leffoja vaikka aurinko paistaisi sekä tietenkin se että asunto pysyy hieman viileämpänä kun verhoja pitää kiinni ainakin sinä aikana kun ei ole kotona.
Kuten kuvasta voi havaita sälekaihdin repsottaa varsin rumasti ikkunassa ja melkein jossain vaiheessa olisi hyvä nähdä sen verran vaivaa että ottaisi sen pois kokonaan. Tuollaisena se on yksinkertaisesti ruma ja sitä katsellessa tulee mieleen lähinnä Neuvostoliitto ja pula-ajat. Ehkä jossain vaiheessa skarppaan siis sen verran että sen alas kiskaisen.
Nykyisellään asunnossani on huonona puolena verhokiskojen toimimattomuus. Käytännössä verhoja ei voi vain aukaista ja laittaa kiinni kovin triviaalisti vaan sitä varten kuvassa Skyrim-julisteen vieressä on tikkaat. Aina kun haluan avata verhot tai laittaa ne kiinni joutuu tikkaille kiipeämään ja klipsejä siirtämään käsipelissä auki ja kiinni. Ei ole siis kovin vaikea arvata että verhot pysyvät pääsääntöisesti kiinni.
Ostaessani pimennysverhoja en tajunnut mitata kuinka monta niitä pitäisi olla vierekkäin jotta saan olohuoneen ikkunan peitettyä. Tämän seurauksena jäi yksi ylimääräinen verho joka onneksi nopeasti löysi tiensä käyttöön. Tajusin että tämähän olisi enemmän kuin hyvä laittaa “oveksi” (jotta saa pimeäksi huoneen leffojen katsomiseen) ja aikani fundeerailtuani keksin myös tavan miten sen saan värkättyä.
Tein itse ja säästin – moppitanko tunkattuna verhotangoksi. Verhoissa vasemmassa ylänurkassa ketsuppia 😀
Kaapissani oli muutamia metallisia jalustoja kiinni puulevyssä (joskus puulevy oli korokkeena näytölle jotta syntikka mahtui sen alle) joten irrotin niistä muutaman ja vetäisin kaksipuoleisella teipillä seinään. Näiden varaan sitten sain tungettua moppitangon (!) johon verhon virittelin.
Kuten kuvasta voi havaita ei tällä luultavasti sisustuskilpailuissa ensimmäistä sijaa ansaittaisi, mutta siihen asti tämä saa kelvata kunnes olen saanut tähän mietittyä nätimmän ratkaisun.
Tarkkaavaiset saattoivat myös huomata tuosta kuvasta että verho kaipaa pesua sillä vasemmassa ylänurkassa on ketsuppia. Tämä on seurausta siitä kun kävelin makaronilautasen ja lasin kanssa olohuoneeseen ja siirsin verhoa katsomatta onko se kunnolla kiinni ja perinteiseen tapaan räveltäen sain verhotangon alas, makaroneja puolet lattialle ja verhon ketsuppiin. Se meni varsin hyvin, 5/5. Pitääkin muistaa laittaa tämä joku päivä pesuun.
Pitää vielä jossain vaiheessa tehdä jonkinlaiset stopparit jotta moppitanko ei tule alas. Kerran se putosi omaan päähäni ja kerran kaverikin sen sai alas pudotettua joten ehkä tätä voisi vielä funtsailla josko hieman hioisin käytettävyyttä. Siihen asti näillä mennään 🙂
Bewitched (IMDB) joka suomeksi on käännetty muoton Vaimoni on noita on vuonna 2005 julkaistu koko perheen romanttinen fantasiakomedia. Sen on ohjannut Nora Ephron joka tunnetaan myös Sleepless in Seattle sekä You’ve got mail -elokuvien ohjauksesta. Pääosarooleissa nähdään Nicole Kidman sekä Will Ferrell.
Alunperin Bewitchedistä on tehty televisiosarjaa 254 episodin verran vuosina 1964-1972 johon tämä elokuva myös viittaa, sillä tämän vuoden 2005 Bewitched-elokuvan teemana onkin kyseisen televisiosarjan uudelleenfilmatisointi.
Uudelleenfilmatisoinnin tähdeksi Darriniksi on valikoitunut Jack Wyatt (Will Ferrell). Jackin edellinen elokuvarooli on mennyt pieleen jonka vuoksi hän on joutunut lähtemään televisiosarjojen tekemiseen. Sarjan ohjaajilla on naispääosan Samanthaksi useita hyviä ehdokkaita, mutta Jackin manageri Richie (Jason Schwartzman) saa Jackin ymmärtämään että on parempi saada Samanthan rooliin jokin tuntematon täysin pystymetsästä jotta Jackin oma ura ei vaarannu eikä hän jää Samanthan varjoon.
Jack törmää sattumalta Isabeliin (Nicole Kidman) jonka elehdinnässä on täydellisesti rooliin sopivia piirteitä. Hän saa puhuttua Isabelin elokuvastudiolle ja pian Isabel onkin jo noidan roolissa Samanthana. Sarjan tarinassa (tai ainakin tämän elokuvan perusteella) mies rakastuu naiseen ja vasta myöhemmin hänelle selviää että hänen rakkautensa kohde on noita. Kuinka ollakaan myös Isabel sattuu olemaan noita joka on vasta hetkeä aikaisemmin päättänyt lopettaa noitakeinojen käytön ja ruveta elämään tavallisten ihmisten tavoin. Kuten odottaa voi ei vanhat tavat katoa nopeasti ja astuminen ihmisten elämään ihmisenä vaatii Isabelilta monien uusien asioiden opettelua joita normaalit ihmiset joutuvat päivittäin tekemään.
Jack Wyattin roolissa nähdään Will Ferrell
Vähitellen noidan roolissa esiintyvä Isabel alkaa rakastumaan näyttelijäpariinsa Jackiin eikä tunne jää yksipuoleiseksi – noiduttuna eikä ilman. Mutkia kuitenkin mahtuu matkaan kun ihminen ja noita rakastuvat toisiinsa.
Monelta kantilta ajaltetuna Bewitched on omassa lajityypissään tyypillinen elokuva. Se on koko perheen elokuva ja sen mukaisesti kyseessä on hyvin kepeä ja hyvän mielen hömppäfilmi josta on turhaa edes lähteä etsimään sen suurempaa merkitystä tai tarkoitusta kuin puhdas viihdearvo. Tämä ei tietenkään ole mikään moite vaan ainoastaan huomio, sillä tämänkaltaisille elokuville on oma paikkansa siinä missä muillekin.
Itselleni tämäntyyliset elokuvat toimivat hyvin niinä hetkinä kun haluan katsoa jotain kepeää ja harmimtonta, sellaista mitä katsoessa tulee vain hyvät fiilikset. Tässä Bewitched onnistuukin hyvin. Sen tarina on tarpeeksi vetovoimainen pitääkseen yllä viihdearvoa, siinä on pintapuoleista opetusta ja ennalta arvattavaa rakkaustarinaa sekä tietenkin hyvää näyttelytyötä joita Ferreliltä ja Kidmanilta osaa odottaakin.
Erityisesti pidin Kidmanin roolisuorituksesta. On sangen ilahduttavaa nähdä kuinka moneen täysin erilaiseen rooliin hän on osallistunut ja saanut silti rooleihinsa uskottavuutta ja aitouden tuntua olipa lajityyppi ollut mikä hyvänsä. Tämä elokuva myös vahvistaa omaa vähitellen kasvanutta mielikuvaani siitä että Kidman on ehdottomasti yksi parhaimmista naisnäyttelijöistä mitä Hollywood-filmeissä on totuttu näkemään.
Kokonaisuutena Bewitched on hyvä elokuva mikäli sen osaa suhteuttaa sen omaan viihteellisen kevyen filmin viitekehykseen.
Tämänkertainen perjantaipullo tulee Irlannista Boyne Brewhousen panimolta kuten nimi Boyne Brewhouse Irish Craft Pale Ale varmaan monelle jo antoi jonkinlaista osviittaa. Kyseessä on 4.8 % vahvuinen pale ale. Kantavierrettä oluessa on 11.6 °P ja katkeroaineita 53.0 EBU. Olutta myydään ainakin Alkoissa.
Oluen aukaistua erottaa aleille ominaisen raikkaan hedelmäisen tuoksun. Tämän oluen tapauksessa tuoksu ei hyppää kuitenkaan kovin vahvasti esiin mutta helposti löydettävästi kuitenkin. Tuoksu säilyy miellyttävänä myös tuopin puolella. Väri on pale alelle varsin tavallinen kultaisen kellertävä.
Olut vaahtoaa kaadettaessa maltillisesti, mutta kuitenkin sen verran että kovin nopealla ranneliikkeellä ei olutta tuoppiin saa menemään ellei aikomuksena ole järjestää pienimuotoisia vaahtobileitä.
Suutuntuma on keskitäyteläinen, raikas ja greippinen eli varsin IPAmainen. Suussa hetken olutta pidettyä greippimäisen maun kuivuus ja kitkeryys alkavat täyttämään makukenttää vahvasti ja omaan makuuni se taipuu jo liiaksi kitkerän puolelle. Onneksi tästä ongelmasta pääsee kun ei pyörittele olutta tarpeettoman kauan suussa vaan lähettää sen jatkamaan matkaansa kurkusta alas eli sinne minne oluen on tarkoituskin mennä.
Maku on voimakkaasti humaloitu. Alkon kuvauksen mukaan maku on “hunajamaltainen, greippinen, hedelmäinen, kermainen, havuinen”. En valitettavasti itse löydä mausta mitään muuta kuin greippimäisen ja hedelmäisen maun johtuen joko omasta makuaististani, tietämättömyydestäni mille hunajamaltaat maistuvat tai yksinkertaisesti siksi että greippinen maku dominoi suussa niin kovasti että heikommat vivahteet jättäytyvät suosilla taka-alalle.
Kokonaisuutena tämä on kuitenkin juomakelpoinen olut vaikka ei mikään erityisen loistava. Kyllä tästä nauttii, mutta en nauti siten että haluaisin kovin pitkään suussa olutta pyöritellä. Onneksi tällainen oluenjuontitapa ei ole muutenkaan itselleni normaali ja teen niin ainoastaan uusiiin oluihin ja niiden makukenttiin tutustuessa joten perus nautintojuomaksi tämä kyllä uppoaa. Ruoan kanssa uskoisin tämän toimivan vielä paremmin.
Musiikiksi menee kepeän rento hipsterikama, mm. Angus & Julia Stone – Chateau tai Vance Joy – We’re going home.
Koneeni päivittämisen yhteydessä tuli Verkkokauppa.comista ostettua samalla myös Xbox Wireless Adapter for Windows 10. Käytännössä kyseessä on siis pulikka joka menee USB-liitäntään koneessa ja sen avulla sitten tietokoneeseen voi liittää jo omistamansa Xbox Onen ohjaimen langattomasti.
Xboxin ohjaimia myydään valmiiksi myös tämän adapterin kanssakin, mutta koska itselläni oli entuudestaan jo kaksi Xboxin ohjainta en halunnut ostaa kolmatta pelkästään PC:tä varten.
Adapterin asennus oli suhteellisen suoraviivaista. Tikku koneeseen kiinni, Windowsin asetuksiin, sieltä laitteen lisääminen ja Xboxin ohjaimesta paritusmoodi päälle. Pian kone yhdistääkin tikkuun ja yhteys toimii juuri kuten sen odottaakin toimivan eli hyvin.
Ohjain yltää tikkuun kätevästi sohvalta käsin joten nyt voi videotykin kautta pelata pelejä ja silti käyttää Xboxin ohjainta niin halutessaan. Varsin kätevä kapistus tuntuisi olevan näin lyhyen käytön perusteella 🙂
Kuten jokunen tovi takaperin kirjoitin on tarkoituksenani ollut päivittää Windows-pöytäkonettani uudempaan uskoon. Alunperin koneeni on ollut vuodelta 2014 ja sieltä saakka mukana on kulkenut emolevy, muistit sekä prosessori ja kovalevy. Koska vuoden 2014 prosessorivalintani on ollut jo omana aikanaan kohtalaisen nuhapumppu oli vähitellen aika ruveta päivittämään konetta nykyaikaisempaan kuosiin jotta koneen näytönohjaimestakin saa kaiken sen potentiaalin käytettyä ja jotta tietenkin pelit toimivat paremmin ja normaali tietokoneen käyttökin olisi sujuvampaa ilman ylimääräisiä hidasteluita.
Koneeseen tuli hankittua uusi emolevy, prosessori, prosessorin tuuletin, muistit sekä levyt. Käytännössä siis lähes kaikki sisuskalut. Tämä toki on ymmärrettävää, koska jos emolevyn vaihtaa on (yleensä) pakko vaihtaa myös prosessoria koska prosessorin kanta on erilainen eri prosessoriarkkitehtuureissa. Eli suomeksi sanoen kun ostaa prosessorin pitää katsoa että sopiiko se oman koneen emolevylle vaiko ei.
Emolevy
Emolevyksi tarttui Asus Prime Z370-P II. Hyvät puolet siinä on edullinen hinta, kaksi m.2 paikkaa, mahdollisuus pistää muistia halutessaan vaikka 64 GB ja 4 SATA-paikkaa. Niin ja tietenkin sen tuki LGA1151-kannalle eli Coffee Lake -prosessoriarkkitehtuurille.
Huonot puolet – joita en tietenkään tajunnut ennen ostamista – on RGB-värien ja niiden ohjaamisen puute. Käytännössä en voi ohjelmistolla värkätä sisällä olevien komponenttien ledien värejä, mutta värit niihin toki tulevat muuten ja ne vaihtelevat väriään asteittain.
Samoin emolevyn miinuspuoliin kuuluu se, että siinä ei ole sisäänrakennettuna suoraan optista ääniulostulomahdollisuutta. Käytännössä siis äänet joutuu vetämään USB-kaapelilla audio interfacelle tai kuljettamaan HDMI-kaapelia pitkin muille laitteille. Tämä onneksi ei ole kovin iso miinus, mutta miinus kuitenkin.
Prosessori
Ennen kun emolevyä oli päättänyt tuli tietenkin mietittyä mille alustalle koneen haluaa kasata. AMD on tehnyt kovaa tuloaan Ryzen-prosessoreillaan, mutta YouTubesta pelivideoita katsoessa huomasi että monesti Intel vielä vie ja AMD vikisee. Tämä tosin vaikuttaisi enemmän olevan optimoinneista johtuvaa syytä sillä monesti loadit prosessorissa näytti monessa videossa olevan todella alhaiset. Harmillista kyllä potentiaalinen tykki tulevaisuudessa ei lämmitä mieltä tässä vaiheessa joten päädyin pelaamaan varman päälle ja pysymään Intelin kelkassa.
Pelikäyttöön i5-9600K on hinta-laatu suhteeltaan pätevä prosessori
Intelin leirissä pysymisessäkin oli sitten monta päätä vaivaavaa asiaa. Käytännössä siis mennäänkö i5, i7 vai i9:llä ja millaisella sellaisella. Katselin monia videoita ja paikoitellen i7 löi pöytään selkeitä eroja i5:een verrattuna, mutta lähes kaikissa erot olivat todella maltilliset eikä pelikäyttöä ajatellen niin merkittäviä että montaa sataa olisi kannattanut lisää maksaa. Päädyin siis valitsemaan Intel i5-9600K:n koska ensisijaisena käyttötarkoituksena oli kasata PC joka pyörittää pelejä edes kohtalaisen hyvin.
Tässä täytyy vielä huomauttaa että kun käytän termiä “kohtalaisen hyvin” se tarkoittaa sitä, että Full HD -tasolla suurin osa peleistä pitää pyöriä parhailla grafiikoilla siten että saa 60 FPS. Tietenkin aina tulee vastaan pelejä joissa ei mitenkään tuohon päästä, mutta suurin osa peleistä edes. Normaalisti kyllä pelaan paremmilla resoluutioilla, mutta kohtalaisen hyvän määritelmänä tässä siis on jos toimii edes noilla määrityksillä.
Muistit
Aikaisemmin koneessani oli 8 GB DDR3-muistia mutta tällä kertaa pistin 16 GB DDR4-muistia. Muistit tuppaavat olemaan jostain syystä melkoisen hinnoissaan, mutta koneen kasaamisessa hyvänä puolena on se että voin myöhemmin sitten erikseen hankkia lisää muistia jos siltä tuntuu ja vaihdella muitakin komponentteja vähän kerrallaan.
Muistikammat tuli valittua siten että niissä on värilliset ledit koska pitäähän se olla bling blingiä koneessa.
Muisteista ei ollut juurikaan tietoa muuta kuin että pitäisi sopia emolevylle, sitä on tarpeeksi edes peruskäyttöön ja peruspeleihin, se on tarpeeksi nopeaa ja lisäksi siinä on värejä. Ajattelin että kun kerta konetta kasataan ja muisteja on olemassa missä on RGB niin miksikpäs en sellaiseen kerralla sitten sijoittaisi kun hintaero kuitenkin oli vain parisenkymmentä euroa lisää.
M.2 levy ja SSD
Alunperin mielessäni oli että en laita tähän mitään M.2 levyä kun SSD on peruskäytössä tarpeeksi nopea. Verkkokaupalta tilausta tehdessäni valitsin koneeseen Kingston A400 480 GB SSD-levyn ja ajattelin sillä pärjätä.
Kuitenkin odotellessa tilauksen noutamista ja etsiessäni vielä muita osia paikan päältä havaitsin että M.2 levy oli todella edullinen joten hetken mielijohteesta ostin vielä sitten sellaisen pääasialliseksi kovalevyksi johon Windowsin asentelin.
Kingston A1000 240 GB M.2 SSD-kovalevy
M.2 levyksi tarttui Kingston A1000 jossa tilaa oli 240 GB. Tarpeeksi paljon jotta sinne saa hyvin Windowsin sekä suurimman osan perussoftista asentumaan. 480 GB SSD tuli sitten pistettyä pelien asennuksille, joten hukkaan ei toki sekään SSD-levy mennyt.
Prosessorin tuuletin
Prosessorin tuuletin aiheutti hieman tutkailemista myöskin, sillä koskaan aikaisemmin en ole tainnut moista ostaa erikseen. Monessa prosessorissa tulee mukana jonkinlainen tuuletin, mutta i5-9600K:ssa ei. Käytännössä asiaan joutui itse siis perehtymään että mitä eroja näissä on, minkälainen on hyvä ja mitä eroja niissä alunperinkään on peruskäyttöä ajatellen. Peruskäytöllä viittaan siis siihen että ei lähde prosessoriaan ylikellottamaan vaan vetää pakasta vedetyllä prosessorilla oletusarvoilla menemään.
Lueskelin nettiä ja monet kehuivat Noctuan tuulettimia. Desibelilukemat olivat tolkullisen kuuloiset ja keskusteluissa ihmiset kehuivat Noctuaa myös sen äänen taajuuden osalta – toisin sanoen suhteellisen matalaa pöhinää eikä korkeaa sirkkelimäistä ujellusta. Vaikutti hyvältä joten ostin Noctua NH-U9S:n.
Noctua NH-U9S prosessorituuletin. Melkoinen peto.
Asennus selvisi kuvien avulla helpohkosti, mutta serkulle tuli soiteltua kuitenkin mihin suuntaan hän pisti ilmavirran menemään. Aikaisemmissa käyttämissäni prosessorituulettimissa on ollut täysin erilainen suunnittelu eikä tällaista ole tarvinnut miettiä, mutta yleisellä pähkäilyllä sitten tuulettimen sai asennettua sen verran tolkullisesti että lämmöt eivät ole olleet ongelma.
Ensiboottaukset ja benchmarkkaukset
Kun kone oli saatu kasaan oli aika käynnistää kone, asentaa Windows ja ruveta testaamaan paljonko koneen Benchmarkit antavat tulosta.
Ensimmäinen buuttaus tuotti mustan ruudun näytönohjaimesta vaikka prosessorin tuuletin pyöri, näppäimistöön ja hiireen tuli valot jne. Koetin varuilta näytön kaapelin pistää toiseen porttiin näytönohjaimessa mutta silti mustaa ruutua tuli lopputuloksena. Koetin sitten heittää televisiossa kiinni roikkuneen HDMI-kaapelin ja pistää sen tietokoneen emolevyllä olevalle näytönohjaimelle ulkoisen GeForce RTX 2060:n sijaan ja kappas sinappia, kuva tuli suoraan televisiolle ilman mitään ongelmia.
Katselin emolevyn BIOS-asetuksia yleismääräisesti ja sen jälkeen laitoin koneeseen USB-tikun jossa oli Windows 10:n asennusohjelma. Olin tehnyt tikun Microsoftin tarjoamalla työkalulla jonka löytää heidän sivuiltaan. Asennus oli nopea ja mutkaton eikä mitään ongelmia ilmennyt. Muutaman boottuaksen tein, asentelin näytönohjaimen ajurit ja pian jo näyttöönkin tuli kuva eikä ainoastaan televisioon. Televisiosta kuva sitten hävisikin jossain vaiheessa kunnes vaihdoin kaapelin emolevyltä näytönohjaimelle.
Heti kun kone oli käytössä piti hakea Chrome, 1Password, GeForce Experience, Steam, EA Origin ja muut perusohjelmistot. Steamista tuli laitettua heti ensimmäiseksi 3DMark jotta saan ajettua koneen benchmarkit.
TimeSpy benchmarkit antoivat pistelukemaksi 7137 pistettä. Vertailun vuoksi edellisellä prosessorilla, emolevyllä ja muisteilla mutta samalla RTX 2060 näytönohjaimella pistelukema oli 5714 joten 1423 pistettä kasvoi tulokset edellisiin verrattuna.
Merkittävästi isomman eron sai toki kun vaihtoi näytönohjainta GTX 980:sta RTX 2060:een jolloin benchmarkit hyppäsi 3504:stä tuohon 5714:ään. Kuitenkin benchmarkkeja katsoen on koneen tehot yli kaksinkertaistuneet parin kuukauden sisällä. Not bad.
Windowsin lisenssi ei enää kelvannut
Yksi yllätys matkalle vielä sattui jota en osannut lainkaan ottaa etukäteen huomioon. Kun olin kasannut koneeni ei Windows enää hyväksynytkään vanhaa aktivointiani liiallisesti muuttuneen laitteistokokoonpanon vuoksi. Käytännössä tämä tarkoitti uuden Windows-lisenssin ostamista. En tosin tiedä olisiko miten pitkään Windowsia voinut käyttää siten että alalaidassa lukee ilmoitus koko ajan näkyvissä että Windows ei ole aktivoitu, mutta en jaksanut ottaa selvää vaan hankin uuden lisenssin.
Tässäkin on hyvä muistaa se, että lisenssi joka itselleni Windowsiin tuli on alunperin ollut Windows 8.1 josta Microsoft antoi päivittää Windows 10:een. Kuitenkin kone jossa lisenssi oli on nyt muuttunut kaikilta muilta osiltaan paitsi ulkoisen näppäimistön ja hiiren osalta jotka toimivat kakkosnäppiksenä ja hiirenä sohvapöydällä, joten ei sinänsä mikään ihme että uutta lisenssiä jo haluttiin.
Tutkailin netistä josko jostain löytäisi järkevään hintaan näitä lisenssejä, mutta lopulta tulin tulokseen että en jaksa ruveta säätämään ja arpomaan ja selvittämään niiden laillisuutta ja toimivuutta sillä omalle ajallenikin annan arvoa että en päivää jaksa kuluttaa tämänkaltaiseen roskaan. Ostin sitten lisenssin Windowsin storesta jolloin voin luottaa siihen että kyseessä on aito ja laillinen lisenssi.
Loppupäätelmät
Kone on vaikuttanut hyvältä käytössä. Se on ollut kohtalaisen hiljainen, pelaamani pelit toimivat asiallisesti (60 FPS tai lähes) parhailla detaileilla. Resoluutiota en ole joutunut pudottamaan vielä Full HD -tasoon missään koettamassani pelissä liian matalan FPS:n takia vaan olen voinut pelata esim. Withcher 3:a ja Battlefield V:tä 2560×1440 reosluutiolla parhailla detaileilla.
Myönnettäköön että näissä välillä on tipahdellut alle 60 FPS mutta silmämääräisesti en ole huomannut mitään nykimistä joten itselleni se on riittänyt. Jos alkaa häiritsemään jossain vaiheessa niin aina resoluutiota voi tiputtaa – siihen asti että on rahaa ostaa GeFore RTX 2080 Ti 😉
