Jos jokin on varmaa, niin romun kaivautuminen näkyville pimeistä koloistaan sillon jos ei ole valppaana. Kun jättää yhden asian hetkeksi johonkin, kohta siinä on jo toinenkin asia ja pian kaaos ottaakin jo muotoaan. Naulakko on yksi niistä asioista joissa tämä sama tapahtuu ainakin itselläni todella helposti.
Muutama takki, muutamat paidat, muutamat päähineet ja muuta rompetta oli päätynyt naulakkoon ja sinne jäänyt. Lisäksi muutama rikkinäinen ja kierrätykseen vientiä odottava ilmankostutin odotti muovipussissa lattialla eteenpäin vientiä ja olipa kenkähyllyllä myös talvijalkineet.
Koska suuri osa näkyvissä olleista tavaroista on sellaisia että niille on jatkossakin käyttöä, en niitä viskannut pois kotoa mutta siirsin ne pois eteisen naulakosta. Esineiden ei siis aina tarvitse lähteä kiertoon, vaan ne voi myös sijoittaa hyvin jonnekin muuallekin kuin naulakkoon jos niillä ei ole kuitenkaan käyttöä jokaisena päivänä tai useana päivänä viikossa. Kaksi takkia naulakossa riittää itselleni. Toinen takki on mitä käytän arjessa ja huppari on mitä käytän aamuisin kävelyllä käydessä.
Talvikengätkin siirtyivät kaappiin odottamaan talvea, sillä en keskellä kesää niillä kuitenkaan tuolla pihalla pyöri. Kaksia kävelykenkiä käytän yhä eri tilanteissa, tennareita käytän päivittäin tai lähes päivittäin lenkeillä ja lipokkaitakin käytän useamman kerran viikossa joten ne saavat olla kenkätelineessä.
Naulakko siivoamisen jälkeen
Muut tarvikkeet siirtyivät yläkaappeihin, sillä niille on luultavasti tulossa tarvetta taas. Jos huomaan kuitenkin myöhemmin että tarvetta käytölle ei enää tule, on nekin sama laittaa jossain vaiheessa kiertoon. Tässä vaiheessa ne saavat kuitenkin odottaa yläkaapissa.
Viherkasvi jossa vihreyttä ei enää ole nähtävissä kuin pieni määrä.
Matka minimalistisempaan suuntaan on jatkunut selkein askelin. Pitkään nurkassani pyörinyt viherkasvi joka oli jo jokin aika takaperin lakannut olemasta viherkasvi ja muuttunut lähinnä kuolleeksi, ruskeaksi kasviksi päätyi vihdoin roskiin.
Lisäksi kuten kirjoitin blogipostauksessani pikaisesta visiitistäni Tampereelle (lue täältä), kamerakalustoon oli tulossa radikaaleja muutoksia. Radikaalit muutokset kamerakalustossa on olleet siis sitä, että olen vienyt lähes kaikki kamerani sekä kaikki objektiivit kiertoon Kamerastoreen.
Ainoastaan eri Leicat, isäni vanha filmikamera sekä seurakuntaveljeltä saamani filmikamera ovat ne mitä olen jättänyt jäljelle (sekä yksi pokkari, mutta se on menossa takaisin kaverilleni jolta sen alunperin sain).
Tänään muutama tunti takaperin kävin viemässä viimeisen erän kalustoa Helsingin Kamerastoreen, joten muutaman viikon sisällä pitäisi sieltä saada jonkinlainen vaihtohyvitystarjous. Helsingistä tavarat lähtevät keskiviikkona kohden Tamperetta missä he sitten katsovat tuotteiden kunnot ja sen mukaan sitten tietenkin vaihtohyvityskin annetaan.
Koko ajatus jatkaa matkaa kohden minimalismia lähti kuitenkin siis tästä Leica Q2:n ostosta. Lisäksi tämä ei jäänyt vain ajatuksen tasolle, vaan se potkaisi itseni jälleen liikkeelle siihen suuntaan mihin haluan elämässä mennä.
On kiintoisaa ollutkin huomata vuosien ja vuosikymmenten aikana kuinka helposti kaaos hakeutuu oletusarvoiseksi tilaksi elämässään, mikäli ei ole mitään selkeää suuntaa mihin haluaa mennä. Tämä ei rajoitu pelkästään romun määrään, vaan esimerkiksi myös painonhallintaan.
Kun ei selkeästi tiedä mitä asioita elämäänsä haluaa eikä aikaansa käytä sen miettimiseen, asiat tuppaavat ajautumaan oletusarvoisesti johonkin mikä on helppoa ja mukavaa, mutta pitkään jatkuvana haitallista. On esimerkiksi paljon helpompaa lösähtää sohvalle ja syödä pussillinen mässyä kuin käydä ulkona kävelyllä. Toisinaan ensimmäinen vaihtoehto onkin järkevämpi vaihtoehto, mutta jos siitä tulee lähes poikkeuksetta ensisijainen vaihtoehto alkaa tuo vaihtoehto jossain vaiheessa luultavasti olemaan ainoastaan elämää tuhoava tie. Jos kaikessa menee mistä aita on matalin, ei lopulta jaksa edes sitä matalaakaan aitaa enää ylittää.
Yhtä kaikki, kyseinen kamera on ollut sellainen jota muistan jo vuosia takaperin katselleeni, mutta se on jäänyt silloin vain kaukaiseksi ajatukseksi. Kuitenkin nyt kun kyseisen kameran hankin päätin jo ennen ostoa että myyn lähes koko kamerakalustoni pois. En tee valokuvausta työkseni enkä rahasta, joten vaatimukset kamerakalustolleni on ainoastaan se, että se miellyttää itseäni tavalla tai toisella. Tietenkin kaikki käytössäni olleet kamerat ovat miellyttäneet itseäni jollain tasolla, mutta tämä kuitenkin miellyttää enemmän.
Kamerakalustoa lähti kiertoon repullinen ja kaksi kameralaukullista. Lisäksi ennen tätä oli jo mennyt osa ja kuvan ottamisen jälkeen myös lisääkin on lähtenyt.
Hyvänä puolena näissä vanhoissa kiertoon menneissä kameroissa on se, että näitä löytyy käytettynä pilvin pimein. Jos tulenkin jostakin syystä jossain vaiheessa tarvitsemaan jotain niistä takaisin, voin mennä ja ostaa sellaisen luultavasti 48 tunnin sisällä siitä kun ajatus sen tarpeesta tulee esiin. Lisäksi niiden hintaluokat ovat pääsääntöisesti sellaisia että myöskin se on taloudellista realismia.
Yksittäiset kamerat ja yksittäiset objektiivit ovat olleet kyllä hinnakkaampia, mutta keskimäärin näiden hinnat ovat sellaisia että jos taloudellisesti ei ole myöhemmin rahaa niitä takaisin ostaa jos tarve tulee, on silloin syytä itseni arvioida kriittisemmin omaa rahankäyttöä enemmänkin kuin kameran tai objektiivin hintaa.
Muutenkin jos miettii vuosien mittaan pois myymiäni kameroita, ainoastaan yhden olen ostanut myöhemmin takaisin kun olen sitä kaivannut. Kyseinen kamera on Leica X1 ja se on siis itselläni yhä eikä sitä ole aikomus myydä.
Voi tietenkin olla että Leica Q2 paljastuukin myöhemmin omaan käyttöön sopimattomaksi, mutta useamman päivän perusteella mitään sen suuntaista merkkiä ei ole ollut. Päinvastoin. Kamera on ollut omaan kouraan juuri niin hyvä kuin olen sen toivonut olevankin.
Tästä siis matka jatkuu kohden yksinkertaisempaa ja minimalistisempaa elämää!
Kävin kaveripariskunnan kanssa viime perjantaina iltapäivästä Helsingin keskustassa Rautatientorilla järjestetyssä Craft Beer -tapahtumassa. Paikalla oli panimoita eri paikoista ja olipa niitä ulkomailtakin saakka. Tässä postauksen kuvassa oleva herra oli (käsittääkseni) kanadalaisen panimon väkeä eikä hän puhunut suomea, mutta mukana ollut rouva sitä vastoin puhui suomea ja käsitteli maksupäätetä.
Ehkä muutama tunti tuli tapahtumassa oltua ja taisin kolmea eri olutta maistaa joten sain siitä mukavaa vaihtelua tavalliseen iltapäivään.
Saksalaisen Hohenthannerin panimon Furth Kloster Dunkel on 5,7 % vahvuinen tumma lager. Kantavierrettä on 12 °P ja katkeroita 11 EBU.
Väriltään olut on kastanjanruskea. Vaahto on vähäistä ja nopeasti pinnalta katoavaa. Tuoksu on mieto ja vähäinen enkä siitä osannut muodostaa mielipidettä mille se tuoksuu ennen kuin se jo katosi kokonaan hajukentästä.
Suutuntuma on täyteläinen ja mielyttävän pehmeä. Mausta löytää luumuistuutta ja mausteisuutta. Jälkimaku on mieto ja nopeasti katoava.
Vaikka maku on miellyttävä ja suutuntuma on hyvä, silti olisin kaivannut tähän hieman voimakkaampaa otetta sillä kokonaisuus jättää lopulta hivenen laimean yleiskuvan omaan mieltymykseeni. Ei tämä silti huono olut ole tämäkään.
Aikaisemmin pitkähkö aika takaperin kirjoitin tänne blogiini paluusta minimalismiin, mutta jossain vaiheessa matka jäi kesken ja romua jäi siltikin paljon nurkkiin pyörimään. Sen lisäksi romua on tullut yhä vain lisääkin, joten on jälleen aika jatkaa matkaa minimalistisempaan suuntaan.
Tänään aloitin tavaran vähentämistä viemällä vanhoja pelikonsoleita ja pelejä Vantaan Tikkurilassa sijaitsevaan pelikauppa VPD:hen. Konsoleista sinne lähti Xbox 360, Xbox Series X, Playstation 3 ja Nintendo DS Lite.
Vuosien ajan suurin osa näistä konsoleista on ollut aivan liian vähällä käytöllä, joten jossain vaiheessa vain on hyväksyttävä että en niillä tule mitä luultavammin pelaamaan seuraavinakaan vuosina. Lisäksi kaikki nämä ovet sen hintaluokan laitteita, että jos jostain syystä jossain vaiheessa tuleekin palava halu päästä jollain näistä pelaamaan voi kyseisen konsolin ostaa käytettynä nopeasti ja suhteellisen edullisella hinnalla.
Tästä on siis hyvä jatkaa matkaa askel kerrallaan kohden minimalistisempaa suuntaa.
