Tämänkertainen ruoka on kaupan pussiruokana myytävä versio Napolitan padasta. Spoilerina voin kertoa mausta suoraan sen verran että enpä erottanut mausta miten tämä eroaa italian padasta, mutta tulipahan testattua. Kaupasta ruokatarvikkeita ostaessa sattui tällainen tulemaan vastaan ja ajattelin jotta tuotahan voisi testata. Pidän kuitenkin kaupan italian padasta joten sama se on koettaa myös muita pussiruokavariaatioita.
Kokkailu alkoi taas perinteiseen tyyliin eli pannu lämpenemään, öljyä pannulle ja sipulia pilkkomaan odotellessa. Monet sanovat että sipulia pilkkoessa tulee helposti itku silmään, mutta tähän on onneksi pro tip miten sen voi välttää – älä ota sitä vain liian henkilökohtaisesti.
Cut my life into pieces / this is my last resort!
Sipulien pilkkomisen jälkeen se tietenkin viskataan pannulle kärventymään ja heitetään mukaan sekaan seuraan hilpeään myös paketillinen jauhelihaa. Oma valinta oli luomu naudanjauheliha joka toimii hyvin tällaisessa ruoassa. Eipä siinä tuskin kaupasta edes löytyy sellaista jauhelihaa jolla ei tästä saisi syömäkelpoista evästä.
Vettä on hyvä aika kiehauttaa noin seitsemän desiä tässä vaiheessa ja kun vesi kiehuu voikin heittää sekaan napolitan pata -pussin sisällön.
Jauheliha ja sipuli on hyvä kombinaatio
Muiden eväiden valmistuessa pannulla ja kattilassa on sopivasti aikaa viipaloida kurkut ja tomaatit valmiiksi jos sellaisia haluaa ruokansa kanssa tarjoilla. Suositeltavaa on syödä kasviksia jokaisen aterian kanssa joten mikäli se on mahdollista kannattaa niitä muistaa pistää lautaselle.
Viipaloinnin jälkeen on sitten aika asetella kaikki muutkin lautaselle tulevat ainekset mukaan, omassa tapauksessani raejuusto ja ananas joita heitin lautaselle mukaan.
Kasviksia on hyvä syödä
Tämäkin ruoka oli hyvä ja toimiva kotiruoka, helppoa, maukasta edullista ja täyttävää eikä tämän kanssa kovin pahasti voi epäonnistua jos ei kärvennä ateriaa kattilassa pohjaan. Siksi on tietenkin hyvä muistaa aina välillä käydä hieman edes hämmentämässä kattilaa.
Kokonaisuutena toimiva perusruoka josta riittää moneksi päiväksi syömistä.
Viikonloppuna lauantaina oli itselläni saunavuoro ja tällä kertaa muistin jopa mennä sinne paikalle. Ensimmäistä kertaa kun saunavuoro olisi ollut tammikuun ensimmäisenä lauantaina olin unohtanut koko saunavuoron olemassaolon ja saunomiset jäi saunomatta. Eipä siinä onneksi vahinkoa tullut ja jos jostain syystä tulikin tuli se otettua takaisin heti seuraavalla kerralla. Laitoin myös kännykkään muistutuksen siltä varuilta että illan mittaan olisin onnistunut unohtamaan koko asian ja jäänyt jumittamaan jonkun pelin pariin. Kuten monesti muulloinkin muistutuksen laitettua asian muistaa kuitenkin ilmankin ja niin tälläkin kertaa.
Otin pesutiloihin mukaan myös kameran jotta saan räpsittyä kuvia blogiin minkä näköiset saunatilat täällä on. Oma vuoroni on lauantaisin kello 21:00 – 22.00 ja se onkin illan viimeinen vuoro joten kiirettä ainakaan ei tarvitse pitää.
Pukuhuone
Pukuhuoneen tilat olivat isot ja niissä on tilaa missä pyöriä ja myös suihkutilat on sitä kokoluokkaa jotta sen voisi kuvitella olevan suunniteltu isommillekin väkimäärille. Kuitenkin varsinaisen saunan koko yllätti pienuudellaan. Saunaan mahtuu inhimillisesti luultavastikin kaksi ja jos tiivistää niin saattaa siinä kolmekin mahtua saunomaan, mutta mistään hehtaarihallista ei voi kyllä puhua. Ehkä saunan suunnittelija on halunnut että siellä ei kukaan innostu pelaamaan klonkkua ja tehnyt siitä sen vuoksi pienemmän.
Löylyä saunassa ainakin piisasi sillä asteita oli mittarissa 80 ja kuumuus sen mukainen. Isommassa saunassa 80 astetta on vielä asiallinen mutta tässä kokoluokassa se vaatii itselläni kyllä hieman totuttelua. Kyllä siellä kuitenkin pystyi saunomaan mutta ei sinne asumaan halunnut jäädä eikä vettä tullut viskottua aivan järjetöntä määrää.
Suihkutila on kohtalaisen suuri
Kuvassa ei erotu suihkun paikkaa, mutta käytännössä se on yllä olevassa kuvassa heti oikealla puolella kun huoneen sisälle astuu. Suihkuja on vain yksi joka tuntuu sinänsä mielenkiintoiselta ratkaisulta ottaen huomioon kuinka suuri tila olisi ollut käytettävissä. Ehkä tässä on takana jotain suurempaa logiikkaa jota en vain ymmärrä.
Hyvä homma että saunavuoro tuli otettua, ehkäpä tästä saan tehtyä itselleni kätevän viikottaisen rutiinin jonka mukaan on näppärä pyörittää arkeaan.
Call of Duty: Infinite Warfare on ensimmäisen persoonan kuvakulmasta kuvattu ammuntapeli (eli FPS) vuodelta 2016. Sen on kehittänyt useammasta vanhemmastakin Call of Duty -pelistä tutuksi tullut jenkkiläinen pelitalo Infinity Ward ja sen on julkaissut Infinity Wardin emoyhtiö Activion. Infinity Warfare on saatavana PC:lle, Xbox Onelle sekä Playstation 4:lle joista alustavalintana itselläni oli postauksen otsikon mukaisesti Xbox One X.
Vaikka olin pelannut tämän pelin läpi aikaisemmin jo kaksi kertaa eri vaikeusasteilla oli hyvä aika ottaa peli kolmannen kerran käsittelyyn sillä Infinite Warfare on saanut päivityksen Xbox One X -pelikonsolille. Päivitys toi peliin natiivin 4K-resoluution Xbox One X -konsolin omistajien iloksi.
Tasapaksu tarinaa
Ampuako vai ei, kas siinä pulma
Tarina sijoittuu tulevaisuuteen jossa UNSAn erikoisjoukot lähetetään salaiseen aseiden tutkimuslaitokseen tutkimaan SDF:n hyökkäystä ja pelastamaan salaisen aseen prototyyppi. Kuitenkin asiat ei mene putkeen ja pahan puolen amiraali Kotch teloituttaa paikalle saapuneita sotilaita. Kotchille tullaan tietenkin antamaan ajan mittaan opetus että tällaista toimintaa ei erikoisemmin arvosteta. Siinä sivussa sitten estetään isompia tuhoja eikä henkilövahingoilta vältytä edes sankareiden puolella.
Kolmannella pelikerrallakaan tämän pelin juoni ei sytyttänyt millään muotoa. Se oli ja meni kaiken muun ohessa eikä siitä saanut oikein minkäänlaista kosketuspintaa. Pelimaailman ihmiset ovat geneerisiä pulliaisia eikä niihin synny tunnesidettä ja pelin mielenkiintoisimmaksi hahmoksi itselleni muodostui robotti E3N eli tuttavallisemmin “Ethan”.
Se mikä tarinassa hävitään voitetaan muualla
Anarkistit on tainneet tuikata autoja taas tulille
Onneksi tämäkin Call of Duty ammentaa voimansa aivan muista lähteistä kuin eeppisestä tarinankerronnasta. Sen vahvuudet löytyvät allekirjoittaneelle sen mainiosta pelattavuudesta ja upeasta visuaalisesta tyylistä. Kontrollit on toteutettu hyvin eikä niistä löydä moitteen sijaa ja pelin nopeatempoisuus imaisee helposti mukaansa. Se on mukavan suoraviivaista räimettä jollaisen pariin on mukavaa heittäytyä aivoja nollatakseen.
Aikaisemmilla pelikerroilla olen pelannut tämän ensin vaikeustasolla Normal, seuraavalla kerralla vaikeusasteella Hardened ja nyt vihdoin viimein vaikeustasolla Veteran. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun pelaan mitään konsoliräiskintäpeliä Veteran-vaikeustasolla loppuun ja täytyy myöntää että yllätyin kuinka inhimillisesti tämä oli läpi pelattavissa myös sillä. Muutamia junnauskohtia lukuunottamatta Veteran-vaikeusaste antoi sopivan paljon haastetta käymättä kuitenkaan rasittavaksi. Se pakotti itseni muuttamaan pelityyliäni erilaiseksi mutta kokemus oli hyvä sillä sitä kautta jouduin enemmän hyödyntämään kentästä löytyviä avusteita kuten kranaatit ja robottien hakkerointi omaan käyttöön.
Avaruudessa on elämää
Visuaalinen puoli Infinite Warfaressa teki itseeni vaikutuksen jo Xbox One S:llä pelatessa ja Xbox One X -päivityksen myötä tullut 4K-päivitys laittoi vielä hieman lisää pökköä pesään. Ilahduttavasti 4K-päivitys ei aiheuttanut missään vaiheessa peliä kuitenkaan konsolille köhimistä joten päivitys tuntui loppuun asti viimeistellyltä.
Toimiva peli
Infinite Warfaren asevalikoima on kohtalaisen monipuolinen ja se tarjoaa mahdollisuuden tehtävän alussa aseen jonkinmoiseen kustomointiin. Vihollisia löytyy niin ihmisiä kuin robottejakin joista etenkin isommat robotit ovat tappavan tehokkaita vihollisina. Onneksi vihollisten variaatioiden määrä on silti mukavan maltillinen eikä siis jokaisen vihollisen kohdalla joudu miettimään erilaista taktiikkaa kuinka sen saa siirrettyä manan maille.
Kuumat paikat
Kentät on tarpeeksi vaihtelevia mutta missään vaiheessa ei tullut vaihtelevuuden vuoksi pelattavuuteen rikkonaista tunnelmaa. Erilaiset taistelut maan pinnalla ja avaruudessa tuovat hyvää vaihtelua eikä tylsä juoni pääse latistamaan tekemisen meininkiä.
Kokonaisuutena Infinite Warfare on hyvä ja toimiva peli jota on miellyttävä pelata.
Koivukylästä löytää myös joutsenlammen joka ei ole lampi eikä siinä ole joutsenia
Kuten tiistaina Kuvia Koivukylästä, osa 2 -postauksessa lupasin on tänään taas vuorossa lisää kuvia lähialueilta. Nämä kuvasarjan kuvat on otettu vielä samalla kävelyreissulla kuin aikasemmatkin. Enää samalta kuvausreissulta ei ole tulossa kuvia, mutta jos käyn muualla päin kuvailemassa lähiaikoina niin laitan lisää sitten kuvia.
Huomioitavaa näissä kuvissa on se, että suurin osa näistä ei enää ole varsinaista Koivukylää vaan ne kuuluvat Koivukylän suuralueeseen. Varsinainen Koivukylä on siis varsin pieni alue jossa asukkaita on Wikipedian mukaan ollut vuonna 2010 ainoastaan 2608 kun taas Koivukylän suuralueella on ollut vuonna 2015 kuitenkin 27 068 asukasta.
Itse miellän Koivukyläksi nämä kaikki siihen suuralueeseen kuuluvat alueet eli Koivukylä, Ilola, Asola, Rekola, Havukoski ja Päiväkumpu eli kun puhun Koivulylästä tarkoitan mitä tahansa sen suuralueeseen kuuluvaa aluetta, en vain tätä pientä länttiä jossa on vain muutamat hassut kerrostalot.
On kätevää että K-Citymarket löytyy aivan kävelymatkan päästäS-Marketin nurkalta kuvattuna. S-Market on heti Citymaketin vieressä tien toisella puolen.Citymarketin ja S-Marketin jäädessä taakse nousee mäki ylös jossa on jo erilaista asuinaluettaTämä puoli Koivukylästä näyttää enemmän perheystävällisemmältä alueeltaLenkkipolkuja löytyy inhimillisen matkan päästäLenkkipolku vaikutti varsin pätevältä ja sitä täytyy joku kerta lähteä kiertämään isommalla kaarellaIlta alkaa laskemaan ja maassa on rauha ihmisten keskenCitymarket iltahämärässä
Saphiralla oli selkeästi vaikeuksia ymmärtää mitä sillä tarkoitetaan jos baarissa joku kysyy olisiko tulta tarjota
Eragon (IMDB) on vuonna 2006 julkaistu Stefen Fangmeier ohjaama seikkailullinen koko perheen fantasiaelokuva. Elokuva on Fangmeierin ainoa ohjaus mutta hänen kädenjälkeään on nähtävissä visuaalisten tehosteiden puolella, mm. Terminator 2:ssa, Jurassic Parkissa sekä uudempana Game of Thronesissa. Pääosaroolissa Eragonina Ed Speleers.
Tarinassa kerrotaan kuinka pienestä kylästä oleva nuori mies, Eragon, löytää lohikäärmeen munan. Alussa hän ei tiedä mikä se on kunnes sieltä pykäisee pihalle pieni ja söpö lohikäärme. Kuinka ollakaan lohikäärmeen munan joutuminen Eragonin löydettäväksi ei tietenkään ole sattumaa vaan lohikäärmeet valitsevat itse kenen hallittavaksi ne haluavat tulla jonka vuoksi Eragonilla ei käynyt hyvä mäihä vaan hänet oli valittu lohikäärmeratsastajaksi.
Juonen edetessä selviää että käynnissä on hyvän ja pahan taistelua ja Eragon pääsee itsekin osaksi tsembaloihin pistämään kapuloita pahan rattaisiin. Pahat tyypit eivät lepää laakereillaan vaan pistävät Eragonille tärkeitä asioita sileäksi joten mikäpäs sen parempi keino radikalisoitua ja lähteä itse mukaan antamaan pahalle samalla mitalla takaisin.
On helppoa hymyillä kun on käynyt lohikäärmeineen pistämässä paikkoja palamaan
Mukaan tarinaan on saatu mahtumaan kaikki tutut ja kliseisetkin hahmot – paha pääpahis joka tietenkin on oikeasti vain jonkun vielä isomman pahiksen pikkukätyri, mystinen hahmo joka tietää enemmän kuin alussa tiedetään, poika joka on alussa täysi vössykkä mutta josta kasvaa kunnon taistelija sekä tietenkin kaunis neito jonka vuoksi on hyvä taistella. Niin ja tietekin mahtui mukaan myös lohikäärme joka alussa ei kykyene iskemään tulta mutta joka sekin tarinan edetessä pääsee M2:n korvaajaksi taistelukentille.
Muina elementteinä tarinassa on kevyenä sivujuonteena myös jonkinlaista rakkaustarinaa vaikkakin sen muoto on hyvin etäinen ja enemmänkin aistittava kuin havaittava eikä magiaakaan ole elokuvassa kokonaan unohdettu.
VR:n ja Finnairin neuvottelut matkustajamuavuudesta on pian alkamassa
Yksin elokuvia katsovalle aikuiselle Eragon on suhteellisen tylsä ja ennalta arvattava eikä siinä oikeastaan ole mitään erityistä hyvää sen enempää kuin mitään erityisen huonoakaan. Se on kaikilta osiltaan tuttu ja turvallinen ja ennalta arvattavan kliseinen fantasiaelokuva. Sen kyllä jaksaa katsoa kerran ja ehkä hyvässä seurassa vaikka toisenkin kerran mutta ei tämä mitään pakko nähdä -fiilistä aiheuta.
On mahdollista että perheellisten katsoessa tätä koko lapsiköörin kanssa siitä irtoaa enemmän iloa sillä perheen pienempiä ajatellen elokuva voi olla jopa viihdyttäväkin kokemus ja tarina jännittävä.
Olin kallistumassa arvosanassa viiteen mutta elokuvan lopputaistelu vähän nostatti fiilistä ja annoin yhden pisteen lisää.
