Aleksin Blogi

  • Leffalauantai: Dark shadows

    Kulmahampaat kehiin ja verta imemään

    Tämän viikon elokuva jatkaa viime viikon Bloodraynen tapaan vampyyrileffojen hengessä. Elokuvaksi valikoitui vuodelta 2012 Tim Burtonin ohjaama kauhukomedia Dark Shadows (IMDB).

    Kuten monessa aikaisemmin näkemässäni Tim Burtonin elokuvassa myös tässä on tuttu näyttelijäkaarti kasassa. Elokuvan pääosaroolin Barnabas Collinsina esittää Johnny Depp ja muissa pääosissa nähdään Eva Green, Michelle Pfeiffer sekä Helena Bonham Carter. Myös musiikkirintamalla on kuultavana Burtonin hovisäveltäjä Danny Elfmanin taidetta joten ainekset onnistuneelle elokuvalle on ilmassa.

    Kaikkien muiden näkemieni Tim Burtonin elokuvien tyyliin myös tämä elokuva on hyvin tummanpuhuva. Visuaalinen puoli ja vahvat kontrastit on lähes Burtonin tavaramerkki ja samalla linjalla mennään tässäkin elokuvassa. Hyvä niin sillä pidän itse paljon senkaltaisesta tyylistä.

    Jokaisessa vanhassa talossa on salaisia huoneita, niin myös Collinsien kartanossa

    Tarinassa kerrotaan Barnabas Collinsista ja hänen epäonnisesta rakkaudestaan ja elämästään vampyyrinä. Noita Angelique (Eva Green) rakastuu häneen, mutta Barnabas torjuu hänen rakkautensa toisen naisen vuoksi. Tämä ei kuitenkaan ole noidan mielestä sopivaa ja niinpä hän edesauttaa Barnabaksen rakastetun kuolemaan ja tekee Barnabaksesta vampyyrin. Koska vampyyriksi muuntaminen ei olisi ollut vielä tarpeeksi paha kosto saa Angelique kylän ihmiset vielä hautaamaan vampyyrin elävältä maahan.

    Parisataa vuotta kuluu haudassa maaten kunnes vuonna 1972 työmiehet onnistuvat osumaan arkkuun jossa vampyyri viettää pitkää untaan. Vapauteen päästyä jano on kova ja raatoja tulee siinä sivussa useampia. Angelique joka itse on yhä elossa saa kuulla tapahtumista ja tajuaa että tutut kasvot vuosisatojen takaa on jälleen kuvioissa mukana.

    Barnabas etsii kotikartanonsa ja havaitsee siellä asioiden muuttuneen. Kartanossa pitää majaansa sukulaisia ties monennestako polvesta ja tänne hän itsekin jälleen majoittuu. Aikomuksena hänellä on palauttaa Collinsien suku jälleen kukoistukseensa.

    Angelique (Eva Green)

    Barnabas rakastuu talossa majaansa pitävään vasta saapuneeseen työntekijään Victoria Wintersiin (Bella Heathcote). Tämäkään ei sovi Angeliquelle ja vuosisatojen takaiset kuviot alkavat toistumaan muodossa tai toisessa.

    Vaikka tarina on synkähkö eikä visuaalinen puolikaan liiemmin iloisuudellaan hehku on elokuvaan saatu mukaan toimivaa komiikkaa. Huumori on kepeää mutta toimivaa ja nojaa pitkälti kulttuurillisiin eroihin joita parissa sadassa vuodessa on tapahtunut mutta joista Barnabas ei ole tietoinen. Esimerkiksi kuinka nykyajan naisiin tehdään vaikutus verrattuna kuinka ennen tehtiin sekä kuinka Alice Cooper on rumin nainen jota Barnabas on saanut nähdä.

    Fritsut on kevyttä settiä tämän käsittelyn jälkeen

    Kokonaisuutena Dark Shadows on kaikesta tummasta tunnelmastaan huolimatta kohtalaisen kepeä ja viihdyttävä elokuva. Se seuraa kauhuelokuvien vanavedessä jättäytyen kuitenkin turvallisen etäälle lajityyppinsä pelkotiloja aiheuttavista filmatisoinneista. Sen paikoitellen viljelty huumori on hyvällä maulla tehtyä ja toimii mukavasti tasapainottamaan elokuvan synkkyyttä tekemättä elokuvasta kuitenkaan puhdasta komediaakaan. Näyttelytyö on pääsääntöisesti hyvää ja luontevaa, vaikkakin muutamissa kohtauksissa jotain häiritsevää luonnottomalta tuntuvaa kehonkieltä oli aistittavissa.

    Ennakko-olettamukseni oli että tämä ei olisi lähelläkään vampyyrifilmiä mutta ilahduin positiivisesti. Kulmahampaita nähtiin ja veri virtasi kuten kunnon vampyyrielokuvaan kuuluu. Kuitenkaan ristejä, valkosipuleita, alastomuutta, seiväitä ja muita vastaavia lajityypille kohtalaisen yleisiä elementtejä ei tässä nähty.

    Katsomisen arvoinen elokuva jokaiselle vampyyrielokuvien ja/tai Tim Burtonin elokuvien ystävälle.

    Arvosana: 8/10

  • Perjantaipullo: Brooklyn Hecla Iron Ale

    Brookyln Hecla Iron Are on kaunis väriltään ja pulloltaan mutta makua ei valitettavasti voi kehua

    Tällä kertaa perjantaipulloksi päätyi dark ale nimeltään Brooklyn Hecla Iron Ale. Olut on väriltään kauniin tumma 90 EBC ja siinä on katkeroiden määränä 35 EBU. Vahvuutta oluella on ainoastaan 3,4 %. Tarkempia tietoja voi lukea Sinebrychoffin sivuilta.

    Olut on tuoksultaan mieto ja neutraali eikä siitä tullut mitään mielikuvia itselleni. Lasiin kaadettaessa olut ei vaahtoa juuri nimeksikään. Vähäinen muodostunut vaahto myös haihtui nopeasti pois joten oluesta pääsee pian jo nauttimaan.

    Niin, nauttimaan. Pääsisi nauttimaan mikäli tämä olut olisi nautinto. Harmillisesti tämän oluen tapauksessa oma kokemukseni on kaikkea muuta, sillä mausta tulee ainoastaan mieleen laiha tiskivesi. Olut on aivan käsittämättömän laimean makuinen (joka voi selittyä pienellä alkoholitilavuudella), makua ei ole juuri nimeksikään ja se mitä jäljelle on jäänyt ei valitettavasti aiheuta suurta hurraamista. Tätäkin ostin kaksi pulloa testiä varten ja kummankin pullon tapauksessa tuli sama fiilis. Tämä olut on jotain sellaista mitä en vain voi suositella millään muotoa jos haluaa nauttia hyvästä oluesta.

    Oluen seuraksi oli vaikea löytää mitään musiikkia joka sopisi tunnelmaan, sillä on vaikea keksiä mitään niin latteaa tunnelmaa. Onneksi musiikkia on montaa eri sorttia joten otin oluen maun tuomaan pettymykseen sitten musiikkia jota fiilistellessä pettymys unohtui edes musiikin kuuntelun tuomaan fiilikseen – etenkin Immortalin kohdalla, sillä musiikkivideo edelleenkin huvittaa itseäni ja saa miettimään ovatkohan nämä miten vakvasti tehtyjä. Kuitenkin kummatkin valitut biisit on ihan toimivia ralleja ja niillä saa kätevästi huljautettua alas pettymyksen ikävän maun.

  • Ruokapaikat: Vapiano Helsinki

    Pastaa Vapianon tyyliin

    Tämänkertaisen ravintolatestauksen paikaksi päätyi Helsingissä keskustassa rautatieaseman läheisyydessä sijaitseva italialaista ruokaa tarjoileva Vapiano. Osoitteena on Mikonkatu 15 ja se siis löytyy aivan Rautatientorin nurkalta Casinon läheisyydessä mutta toisella laidalla.

    Vapiano on maailmalla useammassakin maassa vaikuttava ketju jonka ensimmäinen ravintola avattiin lokakuun 22 päivä vuonna 2002 Hampurissa. Ravintoloita on jo yli 185 kappaletta joten mistään pienestä paikallisravintolasta ei todellakaan ole kyse. Tarkemmin tietoja ravintolasta ja ketjusta löytää heidän verkkosivultaan osoitteesta http://www.vapiano.fi/vapianosta/tarina/

    Kävin testaamassa ravintolaa serkkuni ja hänen kumppaninsa kanssa ja hyvä niin sillä tapa jolla ravintolassa aterian tilaus hoidetaan on hyvin erilainen kuin muissa aikaisemmin käymissäni paikoissa. Serkku onneksi tiesi kertoa miten tilaus tapahtuu joten en onnistunut hoopoilemaan sen ihmeemmin.

    Tilaus tapahtui siten että kassalta sai jonkin lätkän/kortin jonka kanssa mentiin sitten jonottamaan ja tekemään tilausta suoraan ruokaa valmistavalle henkilökunnalle. Heille sanottiin mitä haluttiin ottaa jonka jälkeen itse pystyi katsomaan kun henkilökunta valmisti ruoan suoraan siinä aivan lähietäisyydellä keittiön puolella. Mielenkiintoinen konsepti.

    Tilauksessa kortille/lätkälle/mikä liekään oli sitten annettiin aterian hinta jonka kanssa aterian jälkeen mentiin kassalle ja maksamaan.

    Vapiano ulkoa käsin

    Pöytään mentiin sitten aterian kanssa ja syötiin. En enää varmaksi muista minkä annoksen otin koska otin saman annoksen kuin serkkuni koska hän sitä suositteli enkä sen suuremmin jäänyt päätäni vaivaamaan mitä sieltä tulee. Yhtä kaikki tälläkin aterianvalintametodilla se tärkein asia ruokapaikan testaamisessa toteutui eli ruoka maistui todella herkulliselle. Aterian koko oli hyvä sillä ruokaa oli riittävästi mutta ei missään nimessä niin paljoa että sillä olisi ähkyyn itsensä saanut.

    Myös aterian lisäksi hyvään ruokapaikkaan vaikuttaa yleinen tunnelma ja ilmapiiri joiden osalta Vapianossa ei onneksi ollut mitään valittamisen sijaa. Paikka oli rauhaisa, viihtyisä ja tunnelmallinen illanistujaispaikka.

    Hintataso on laatuun ja viihtyvyyteen nähden edullinen. Ateria jonka valitsin oli jotain 14-15 euron tietämillä joten itseään ei tarvitse maksaa kipeäksi vaikka ruokapaikakseen valitsee aterian maun lisäksi myös muuten kokonaisuutensa osalta viihtyisän paikan.

    Vapiano oli hyvä kokemus ja tänne tulen mielellään myös toisen kerran.

  • Kokkailut: Takuumurea nauta pippuripihvi persiljalla

    Askeettinen annos – pihvi persiljalla ja hieman maustettua fetajuustoa

    Tämänviikkoisessa kokkailussa ateria on hyvin kepeä ja yksinkertainen naudan pippuripihvi jonka laitoin persiljan ja maustetun fetajuuston kera.

    Alunperin ateriaan oli tarkoituksena tulla myös keitetty peruna pienemmäksi siivuttuna, mutta perunan keittäminen meni totaalisen pieleen ja peruna jäi keskeltä raa’aksi. Perunan keittäminen selvästi kaipaa siis treenaamista. Eipä sillä, en ole perunan erikoinen ystävä muutenkaan, joten eipä tuossa maailman suurinta vahinkoa päässyt sen suhteen onneksi käymään.

    Kuten ateriasta voi päätellä, oli kokkaileminen hyvinkin suoraviivaista. Alussa heitin pannulle oliiviöljyä ja kun pannu oli lämmin nakkasin toisen paketin pihveistä pannulle lämpenemään. Pihviä paistelin varmaankin noin kymmenisen minuuttia välillä pihviä pannulla kääntäen.

    Pihvin lämmetessä pannulla heitin perunan kiehumaan ja annoin sen kiehua siellä aikansa. Kun pihvi oli valmis ja syömakuntoinen heitin vedet pois perunasta ja rupesin pilkkomaan sitä pienemmäksi. Peruna oli tosiaan keskeltä aivan raaka joten roskiin se sitten päätyi ilman että kävi lautasen kautta.

    Tarvikkeet joista peruna jäi lopullisesta annoksesta pois epäonnistuneen keiittämisen seurauksena

    Lautaselle sitten viskasin vain valmiin pihvin, laitoin päälle hieman persiljaa ja hieman makua ja sävyä tuomaan annokselle laitoin maustettua fetajuustoa. Se oli kyllä toimivan makuista eikä sen suhteen ole mitään valittamista. Myös pidin sen koostumuksesta ja sopivuudesta pihvin kanssa, joten se oli ihan mukava lisä. Samoin persilja antoi mukavasti väriä lautaselle pihvin päällä, joten sekin oli ihan toimiva valinta.

    Aineksilla oli tällä kertaa hieman enemmän hintaa kuin aiemmissa kokkailuissa, mutta hinta oli makuun nähden sopiva. Alla vielä erittely tuotteista ja niiden hinnoista.

    Naudan pippuripihvi 6,98 eur
    Oliiviöljy 6,55 eur
    Persilja 1,29 eur
    Peruna 0,14 eur
    Maustettu juusto snack aurinkokuivattu tomaatti -rasia 1,95

    Yhteensä hinnaksi tuli siis 16,91 eur. Kuitenkin iso osa menee oliiviöljyn hintaan ja siitä ei tietenkään mennyt kuin murto-osa ja siitä riittää vielä kymmeniksi kokkailukerroiksi joten lopulta aterian hinnaksi ei jääne kuin alle 10 euroa, sillä toinen pihvi on vielä kaapissa odottamassa seuraavaa kokkailua.

  • Kokeilussa: SNES Classic Mini

    Super Nintendo Mini Classic odottamassa avaamistaan

    Perjantaina odotellessa kaverini junan saapumista Helsingin päärautatieasemalle menin aikaa tappamaan asematunnelin GameStoppiin. Mielessä ei ollut mitään ostettavaa, ainoastaan harkinnassa oli josko olisin ostanut toisen ohjaimen Xbox One -konsolille. En sitä kuitenkaan vielä tehnyt mutta heräteostoksena matkaan tarttui SNES Classic Mini. En tiennyt edes että tämä on jo julkaistu, mutta koska hyllyssä oli vielä muutama kappale päätin ostaa yhden pois pyöriskelemästä.

    Sunnuntaina sitten kerkesin paketin aukaisemaan ja ottamaan unboxing-kuvat. Sen jälkeen konsoli kiinni televisioon ja pelit pyörimään. Koska kaverini on käymässä pelasimme toki heti alussa Super Mario Worldia. Sen lisäksi Street Fighteriä tuli mätettyä, Mario Kartia ajeltua ja myös Donkey Kongia tuli tahkottua.

    Ensituntumat on positiiviset. Laite oli helppo ottaa käyttöön, ohjaimet tuntuvat mukavalta kouraan ja pelaaminen oli viihdyttävää. Ainoa negatiivinen asia mikä on hyvä tietää on se että laitteen mukana ei toimiteta seinään tulevaa virta-adapteria. Laite toimii Micro USB:stä virran ottamalla ja ainakin Huawei P10:n seinäpistoke antoi sopivan virtamäärän tälle vekottimelle.

    Laitetaan loppuun vielä lisää kuvia tästä härpättimestä.