Star Trek: Beyond on Justin Linin ohjaama toiminnallinen sci-fi-seikkailu vuodelta 2016. Kapteeni James T. Kirkillä (Chris Pine) ja hänen miehistöllään on hallussa omaisuutta jonka tehokkuutta ja vaarallisuutta väärissä käsissä he eivät tiedä. He ottavat vastaan viestin avaruudesta jonka perusteella he lähtevät etsimään viestin lähettäjää tarjotakseen apuaan vain huomatakseen että kaikilla ei ole heitä kohtaan hyviä aikomuksia.
Monien modernien sci-fi elokuvien tapaan myös tämä on miellyttävän kaunista katsottavaa niin värien kuin efektiensä osalta. Harmillista kyllä kaikkein vahvin anti jää ainoastaan näihin elementteihin ja moni kokonaisuuden kannalta olennaisempi asia jättää kylmäksi.
Tarina ajaa asiansa, mutta se ei keskinkertaisuutensa vuoksi erityisemmin herätä suuria tuntemuksia. Näyttelytyö on toimivaa, mutta sillä ei paikata sitä että henkilöhahmoista puuttuu tunnetta ja syvyyttä ja hahmot jäävät etäisiksi ja merkityksettömän tuntuisiksi. Tietenkin tämä on toiminnallispainotteinen sci-fi-elokuva joten mitenkään erityisen syvällistä tarinaa tai hahmoja en odotakaan näkeväni, mutta syvyyttä olisi kaivannut kumpaan jompaan – tai mieluummin molempiin – jotta elokuva olisi noussut harmaan mieleenpainumattoman massan joukosta edes jossain määrin paremmaksi.
Toiminnalliset kohtaukset on onnistuneita ja ne antavat pieniä valonpilkahduksia katsojalle mitäänsanomattoman harmaiden hetkien ja yksittäisten kliseisten dialogien vastapainoksi, mutta kokonaisuus jättää silti lievästi tylsään kalilstuvan keskinkertaisuuden maun suuhun. Ei tämä huono elokuva silti ole, mutta ei tästä paljoa erityistä hyvääkään löydä joten se toimii parhaiten ainoastaan tylsien hetkien pois karkoittamiseen.
Tänään päivällä tuli havaittua että tämä sivusto ei enää ollut pystyssä vaan sivustolla vierailija sai eteensä ainoastaan nettiselaimen antaman virhesivun. Ongelma poistui kun palvelimen käynnisti uudelleen.
Ongelman syy oli mitä luultavamminkin palvelimen muistin loppuminen minkä takia kaikkia tarvittavia palveluita ei enää pystynyt pyörittämään ja sivusto kaatui kun palvelin sulki prosessejaan. Itse palvelin kuitenkin oli käynnissä, mutta aivan järjettömän suurella kuormituksella suhteessa palvelimen tehoihin ja ainakin tietokanta oli jo stopannut muistin vähyydestä.
Virtuaalipalvelin jolla tämä sivusto pyörii on hinnat alkaen -mali ja muistin määrä on vähäinen, joten voi olla että vastaavanlaisia ongelmia tulee jatkossakin. Toisin sanoen jos sivusto joskus on taas nurin, ei kannata ihmetellä sillä tätä pyöritän pienellä budjetilla ja korjaan kun kerkeän. Isommalla rahalla toki saisi parempiakin ratkaisuja jotka toimisivat varmemmin, mutta en kovin suuria summia halua ainakaan tässä vaiheessa käyttää tämän pyörittämiseen, sillä kyseessä on harrastustoiminta eikä mikään business-kriittinen palvelu.
Jos samanlaisia ongelmia alkaa olemaan useamminkin niin luultavasti vaihdan seuraavan hintaluokan palvelimeen tai siirrän koko sivuston toiselle virtuaalipalvelimia vuokraavalle taholle jossa samalla hintaa saa isomman ja tehokkaamman serverin.
Tällä kertaa oli kuitenkin helppo toimenpide tehtävänä joka edes hieman antaa lisäaikaa ennen kuin tarvitsee isompaa palvelinta miettiä. Jostain syystä palvelimella ei ollut konfiguroitu ollenkaan swappia käyttöön, joten kun muisti loppui, se loppui ja lopputulos oli sen mukainen.
Tavallisesti tietenkin swap on käytössä jolloin muistin loppuessa käyttöjärjestelmä alkaa kirjoittamaan muistinsa sisältöä levylle kun muisti loppuu, mutta koska sitä ei ollut niin muistin loppuminen aiheutti sen sijaan vain suoraan prosessien tappamista, järjetöntä hitautta ja sivuston toimimattomuuden.
Koska swappiin kirjoittaminen ja sieltä lukeminen on merkittävästi hitaampaa kuin muistista, alkaa tietenkin hitautta ilmenemään siinä vaiheessa kun muisti seuraavan kerran loppuu. Jospa lisäämäni muutaman gigan swappi kuitenkin auttaisi ja sivusto ei kokonaan kaatuisi vaan ainoastaan hidastuisi siinä vaiheessa kun alkaa taas joku prosessi viemään kaiken tehon.
Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos siis sivusto on aina joskus nurin, ei sitä kannata ihmtellä, teen tässä sitä mukaa tarvittavia toimenpiteitä ja arvioita siitä että kannattaako sijoittaa enemmän rahaa vaiko enemmän omaa aikaa asioiden säätämiseen.
Tanskalaisen Amager Bryghusin panimon World’s Best Imperial Pastry Stout on mielenkiintoinen ja omalaatuinen tuttavuus makunsa puolesta. Vahvuutta löytyy stouteille tyypilliseen tapaan kohtalaisen reippaasti, 11 %, mutta voimakkuus ei nouse silti millään muotoa dominoimaan makukenttää ja käytännössä voimakasta alkoholipitoisuutta ei meinaa edes havaita oluen mausta. Kantavierteeksi on ilmoitettu 30.9 °P ja katkeroiksi 79.0 EBU.
Tuoksu on vahva ja imelä ja myöskin oluen maku on voimakkaan suklainen, leivosmainen ja makea. Suutuntuma on erittäin täyteläinen.
Mielipiteeni on hieman kahtiajakoinen. Maku ja tuoksu ovat hyviä, suutuntuma on pehmeä ja miellyttävä, olut on tummanpuhuvuudessaan kauniin värinen mutta samaan aikaan pian ensimmäisten kulauksien jälkeen makeus alkaa kääntymään jo liiallisenkin imelään suuntaan.
Parhaiten tästä varmaankin nauttii jos puolittaa tölkin toisen maistelijan kanssa jolloin oluen parhaat puolet kerkeää löytämään eikä makeus kerkeä nousemaan tarpeettoman häiritseväksi elementiksi.
Nathan Drake (Tom Holland) vanhojen merirosvolaivojen välissä.
Ruben Fleischerin ohjaama Uncharted on vuonna 2022 julkaistu toiminnallinen seikkailuelokuva joka henkilöhahmojensa ja tyylinsä osalta pohjautuu Naughty Dog -pelistudion suosittuun Playstation-konsoleille löytyvään samaa nimeä kantavaan pelisarjaan.
Alussa elokuva avaa hieman Nathan Draken (Tom Holland) historiaa jonka jälkeen palataan takaisin nykyhetkeen. Historiassa nähdään lyhyt välähdys veljestä joka on lähtenyt mutta luvannut tulla takaisin, mutta josta lupauksista huolimatta ei ole kuulunut enää mitään. Kuitenkin historia avaa hieman myös Nathanin ja veljensä kiinnostusta ja laajaa tietämystä historiaan ja kadonneisiin aarteisiin.
Nykyajassa Nathan on taitava varas joka toimii myöskin baarimikkona. Eräänä yönä baarissa hän kohtaa Victor Sullivan nimisen miehen jolla on jonkinlaista muutaman vuoden vanhaa tietoa hänen veljestään sekä kauan kadoksissa olleesta merirosvojen aarteesta. He yhdistävät voimansa ja päättävät alkaa aarrejahtiin Nathanin elättäessä toiveita veljensä uudelleen näkemisestä.
Jokaiselle 80-luvulla syntyneelle elokuvien katsojalle on varmastikin Indiana Jonesit tuttuja vähintäänkin edes nimen tasolla. Ne ovat ne elokuvat jotka väistämättä tulee mieleen kun katsoo mitä tahansa modernia toiminnallista seikkailuelokuvaa jossa etsitään kadonneita aarteita, eikä Unchartedin kohdalla tapahdu poikkeusta. Onneksi tämä ei itseäni haittaa enkä Unchartedille aseta epärealistisen suuria saappaita täytettäväksi vaan katson jokaisen saman lajityypin tuotoksen omana itsenäisenä teoksena vaikka ajatuksen tasolla olisi helppoa lähteä tätäkin vertaamaan Spielbergin klassikkoteoksiin.
Olen nähnyt Unchartedin jo kerran aikaisemmin vuoden 2022 joulukuussa. Pidin elokuvasta silloin ja pidin siitä yhä. Vaikka tarinalla ja hahmoilla onkin pelimaailmaan sidoksia on tämä tehty kuitenkin siten että katsojalla ei tarvitse olla minkäänlaista pohjatietoa kyseisestä pelisarjasta, vaan koko elokuva seisoo tukevasti omilla jaloillaan.
Tämä on mukaansatempaava elokuva joka on toteutettu tyylillä. Kovin syviä tarinallisia ulottuvuuksia tai hahmojen kehittymistä tästä ei tietenkään kannata lähteä etsimään, mutta rentoa ja helposti katsottavaa hyvän mielen toiminnallista viihdettä tästä onneksi löytää.
Aurinko laskemassa Vantaalla 6.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 3200, 45 mm, F/16, 1/200.
Lyhyesti
Viime vuoden lopulla, 29.12.2023 tilasin uuden kameran Verkkokauppa.comista. Kameraksi valikoitui YouTube-videoiden ja järkevähkön hinnan vuoksi Canon R50 sekä sen mukana tuleva Canonin RF-sarjan kittiputki RF-S18-45 F4.5-6.3 IS STM. Lisäksi samaan tilaukseen laitoin myöskin toisen objektiivin, ns. “nifty-fiftyn” eli Canon RF 50mm F1.8 STM:n.
Kamera kittiputkineen sekä 50 mm objektiivi olivat sopivasti hyvässä tarjouksessa joten ajoitus sattui tilaukselle olemaan mitä otollisin. Tämän kamerahankinnan myötä laitoin myös kaksi vanhempaa kameraani myyntiin ja molemmat jo menivätkin kaupaksi, joten pääsin vielä euromääräisesti plussan puolelle ja sain tavamäärää vähennettyä.
Pois myymäni kamerat olivat Fujifilm X100F sekä Leica X1 jotka molemmat olivat erinomaisia ja joilla kummallakin olin kuvannut paljon, mutta kummatkin ovat kuitenkin sellaisia että mikäli joskus katuman päälle tulee niin niitä kyllä löytyy mitä luultavammin käytetyiltä markkinoilta toisenkin kerran. Kumpikin niistä oli pokkareita kiinteällä objektiivilla kun taas tämä kamera sitä vastoin on järjestelmäkamera johon voi objektiiveja vaihtaa.
Varsinaista tarvetta laitteiston vaihdokselle ja uusien hankinnalle ei toki ollut, mutta yleinen kiinnostus ja harrastuneisuus on ihan hyvä syy itsessään. Olin nähnyt serkullani R-sarjalaisen viimeksi muutamaa päivää ennen tämän ostoa, Canonin R8:n ja pidin sen kuvanlaadusta. Tietenkin R8 on selvästi eri hintaluokassa, teknisesti edistyneempi ja se on myöskin täyden kennon kamera kun taas tämä on crop-kennoinen joten eroja kyllä löytyy.
Kuitenkin R-sarjaa kiinnosti päästä koettamaan itsekin ja etenkin R50:ssä sen pieni koko ja kepeä paino olivat syitä mitkä varsinkin herättivät kiinnostusta. Isoa ja painavaa laitteistoa ei tule niin helposti mukaan otettua moneenkaan paikkaan jonka vuoksi tällainen pieni ja kevyt kamera vaikutti ainakin teoriassa houkuttelevalta vaihtoehdolta. Ilahduttavasti nämä edut eivät ole jääneet ainoastaan teorian tasolle vaan todellisen elämän kokemuksetkin ovat olleet positiiviset.
Peltoa Vantaalla 6.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 100, 25 mm, F/8, 1/200.
Ensimmäiset kokemukset
Viikon ja yhden päivän käytön perusteella kokemukset ovat olleet erittäin positiiviset. Asiat joista olen pitänyt erityisen paljon ovat olleet erinomainen kuvanlaatu, kepeä paino, pieni koko, nopea automaattitarkennus, USB-C lataus sekä hyvin kestänyt akku jopa -17 asteen pakkasessa.
Internetin perusteella runko patterin ja muistikortin kanssa olisi 375 grammaa painoltaan ja kittiputken paino olisi 125.1 grammaa joten kokonaismassa olisi ainoastaan 500,1 grammaa. 50 mm F/1.8 objektiiville on netissä ilmoitettu painoksi 160 grammaa joka sekin on siis melkoisen höyhensarjalainen. Sen kanssa kamera painaa 535 grammaa joka on vielä varsin mukavasti mukana kuljetettavaa sorttia.
Omistan lisäksi toisen järjestelmäkameran, Fujifilm X-T2:n jonka paino rungolle muistikortin ja objektiivin kanssa on netin tietojen perusteella 503.4 grammaa, eli ilman minkäänlaista objektiivia on sillä jo enemmän painoa itsessään kuin Canon R50:llä kittiputkensa kanssa. Yksi lähiaikoina eniten käyttämistäni objektiiveista Fujilla on ollut 23 mm F/1.4 joka painaa 375 grammaa joten runko + tuo objektiivi painaa yhteensä 878,4 grammaa joten painoero on merkittävä.
Tietenkin grammamääräisesti painon ero kuulostaa pieneltä ja sitä se myös on, mutta jos kameraa kuljettaa olallaan tunnin tai pari niin yli 350 gramman ero alkaa jossain vaiheessa jo tuntumaan. Mitä kepeämpi, sitä parempi.
Juna Koivukylän juna-asemalla 2.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 100, 18 mm, F/8, 1/200.
Automaattitarkennus on ollut ilahduttavan nopea ja lähes aina järkevään kohtaan osuva. Tietenkin välillä sekin menee pieleen, mutta useammin sillä oikeaan on osunut kuin väärään.
Akkukesto on ollut myöskin positiivinen yllätys. Olen nyt ollut lomalla muutaman viikon joten se on luonut hyvän mahdollisuuden lähteä kuvailemaan ulos pakkaseen. Tarkoituksena on lähiaikoina tehdä reissu lappiin joten olen halunnut saada vähän alustavaa arviota siitä että onko edes pienessä määrin realistista odottaa pärjäävänsä yhdellä akulla jos aikomuksena on käydä myös pihalla pyörimässä. Kelit ovat olleet lähipäivinä jossain -15 ja -19 asteen välissä ja kertaakaan akku ei ole hyytynyt kuvaussession aikana. Tietenkään ulkona en ole tuntikausia pyörinyt, mutta sen suurempaa aikomusta ulkona tuntien pyörimiselle ei ole lapin pakkasessakaan.
Fujin kameroihin tottuneelle jotkin asiat voisivat olla paremminkin
Vaikka ensimmäiset kokemukset ovat kokonaisvaltaisesti selkeästi positiivisen puolella, on silti joitain asioita joiden toivoisin olevan toisin.
Manuaaliasetuksia käytettäessä kontrollit ovat yhä edelleenkin epämukavassa paikassa kuten ne varmaan on ollut jokaisessa omistamassani Canonissa. Jos Canonin manuaaliasetuksissa rullien pyörittelyt ei ole häirinnyt niin tuskin ne tässäkään alkaa häiritsemään, mutta jos olet käyttänyt Fujifilmin X-T2:ta ja pidät siitä kuinka ISO-arvolle on oma fyysinen rulla, valotusajalle toinen ja lisäksi EV-kompensaatiolle kolmas ja kuinka helposti voi objektiivista pyöritellä aukon haluamakseen nopeilla liikkeillä niin näiden manuaalisten kontrollien järkevyyden jälkeen Canonin toimintalogiikka tuntuu enemmänkin ratkaisulta joka on tehty suunnitteluinsinöörien kosteissa saunailloissa eikä niinkään valokuvaajien ruokapöydässä.
Plussaa tietenkin on se, että tässä kamerassa on koketusnäyttö ja manuaalimoodissa voi suhteellisen nopeasti tökätä objektiivin aukon valintaan itsensä jonka jälkeen pääsee pyörittelemään etusormella pyöritettävästä rullasta haluamansa arvon. Silti tämä on käytettävyydessään kaukana siitä mitä Fujin kameroissa tai Leican X1:ssä olen kerennyt tottumaan.
Pieni rakennus Vantaalla kuvattuna 2.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 100, 18 mm, F/5.6, 1/100.
Manuaaliasetusten epäkäytännöllisyys omaan kuvaustapaani nähden on onneksi realistisesti arvioiden hyvinkin pieni miinus sillä käytän tätä ensisijaisesti automaattiasetuksilla ja toisinaan Av-moodissa eli aukon esivalintatilassa joten kummassakaan näistä tällaista rasittavaa rullailua ei juurikaan tule.
Toinen pienehkö miinus tulee virtapainikkeen sijainnista suhteessa kuuvausmoodin valinnan rullaan, sillä talvikelillä on tullut useammankin kerran hansikkaat kourassa pyöräytettyä rullaa siinä samalla kun olen laittanut kameran päälle tai pois. Olisi kätevä jos rullan asetuksen saisi lukittua samalla tapaa kun Fujin kamerassa saa, mutta tämäkin on ollut onneksi vain pieni miinus eikä tämän kanssa luultavastikaan tule todellista ongelmaa missään vaiheessa kun vain tajuaa katsoa itse missä kuvaustilan valinnassa sillä hetkellä on kun alkaa kuviaan räpsimään.
Kittiputki on valovoimaltaan huono, mutta silti objektiivina hyvä
Yksi mikä on itseni yllättänyt positiivisesti on kittiputken laatu. Vanhoina aikoina Canonilla kittiputki oli 18-55 F/3.5-5.6 ja se oli valovoimaltaan huono. Canon pisti R-sarjan kittiputken osalta vielä tätäkin huonommaksi ja laittoi putkelle valovoima ainoastaan 4.5-6.3 välille. Myösin objektiivi ei enää yllä 55 mm saakka vaan se rajoittuu 45 mm joten senkin suhteen on otettu takapakkia ainakin speksien puolesta.
Ilahduttavaa kyllä, speksit eivät onneksi ole kertoneet koko totuutta. Uudemmat rungot ovat kehittyneet niin paljon että huonon valovoiman linssi ei ole aiheuttanut kertaakaan itselleni harmaita hiuksia vaan linssi on ollut käyttökelpoinen kaikessa peruskuvauksessa niin sisällä kuin ulkona.
Pieni silta Vantaalla kuvattuna 6.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 100, 20 mm, F/6.3, 1/125.
Siinä missä Canon 350D:n aikoina ISO 800 alkoi tekemään jo jossain määrin häiritsevän näköistä kohinaa ja ISO 1600 varsinkin oli kohinaltaan yleensä epämukavan näköistä katsottavaa on tämän rungon osalta ISO 3200 erittäinkin käyttökelpoista jälkeä eikä se häiritse itseäni lainkaan. Samoin ISO-arvolla 6400 en huomaa monessakaan kuvassa järkevässä koossa katsottuna mitään häiritsevää, joten se mitä objektiivin valovoimassa on menetetty on kompensoitu merkittävästi kehittyneemmillä rungoilla eikä tuo huono valovoima enää olekaan niin huono tavallisessa räpsimisessä ainakaan itselleni.
Kittiputkessa on yllättänyt myös iloisesti sen terävyys. Kuvat ovat silmämääräisesti näytöltä katsottuna todella teräviä. Jos kuvissa alkaa zoomailemaan yksityiskohtiin niin tietenkin elämän realiteetit tulevat silloin esiin, mutta itseäni ei pikselien tarkka nyprääminen kiinnosta vaan olen kiinnostuneempi valokuvaamisesta taidemuotona enkä niinkään teknisesti. Toisin sanoen, objektiivi tekee sen verran terävää piirtoa että olen ollut positiivisesti yllättynyt ja se riittää täysin omaan peruskuvailuuni.
Tietenkin tarkoituksenani on hankkia jatkossa myös muita objektiiveja tämän ja RF 50 mm F/1.8 putken lisäksi, mutta syy ei ole siinä että kittiputki olisi tasottoman huono tai sen terävyys ei olisi riittävä. Isoin syy muiden objektiivien hankinnalle tulee enemmänkin valovoimaisempien objektiivien paremmasta bokéhista eli kuvan terävän alueen ulkopuolelle jäävästä epäterävästä alueesta ja sen visuaalisesta miellyttävyydestä. Tavalliselle ihmiselle selostaen valovoimaisemmalla putkella saa kohteen irti taustasta niin että kohde on terävänä mutta tausta on sumea.
Loppusanat
Allekirjoittanut pakkaskelissä menossa kaverin luo tekemään kuvaussessiota 4.1.2024. Canon R50, RF-S18-45 mm F4.5-6.3 IS STM, ISO 800, 18 mm, F/4.5, 1/100.
Canon R50 on ollut nyt käytössäni viikon ja yhden päivän ja kokemukset ovat olleet erittäin hyvät. R50 on ollut mukava käyttää ja sen positiiviset puolet ylittävät selkeästi sen muutamat negatiiviset puolet. Yhden kerran enemmän kuvia räpsiessä kaverista sisätiloissa tuli lämpömittarin kuva näytölle, mutta tälläkään ei ollut mitään vaikutusta käyttöön eikä kuvanlaatuun.
Kepeytensä ansiosta tätä on ollut mukava kuljettaa mukana ja mikä parasta on tämän hankinnan myötä jälleen tullut tehtyä useita erillisiä kuvaussessioita ulkoilmassa pakkasesta huolimatta. Kamera joka innoittaa lähtemään pihalle kuvaamaan säästä riippumatta on itselleni hintansa väärti, joten ainakin lyhyen käytön perusteella olen ostokseen erittäin tyytyväinen.
