Jokin tovi takaperin tilasin jälleen värifilmien kehittämiseen käypäiset kemikaalit sillä entiset kemikaalit olivat jo menneet vanhaksi. Nämä kemikaalit odottivat kaapissa hetken aikaa ennen kuin sekoitin ne käyttöön sillä en ole paljoakaan kuvaillut värifilmejä.
Aikaisemmin olin käyttänyt CineStillin jauhemaista versiota, tällä kertaa käytin saman valmistajan nestemäistä versiota (lue täältä aikaisemmasta kerrasta). mutta muuta eroa kai näissä ei ole kuin se missä muodossa aineet tulevat.
Nyt olen kaksi rullallista kuvannut värillistä filmiä joten laitan tähän muutamia satunnaisia räpsäisyitä lähiajoilta.
Aulangon NäkötorniPunto e Pasta ravintolassa TikkurilassaNäkymää Aulangan näkötornin vieressä olevalta näköalatasanteelta Tämäkin on näkymää Aulangan näkötornin viereiseltä näköalatasanteeltaAulangan näköalatornin läheisen parkkipaikan vierellä kulkeva tiePunto e Pasta -ravintolan pizzaPunto e Pasta -ravintolaa sisältäKuva parvekkeeltaAutoni Aulangan näkötornin parkkipaikalla odottamassa
Kuten kuvista huomaa on joissain ihmeellisiä valkoisia jälkiä. En vielä osaa sanoa varmaksi mikä ne aiheuttaa mutta voisin veikata pölyä tai huolimatonta negatiivin käsittelyä sillä samassa rullassa lähellekään kaikissa kuvissa ei moisia jälkiä näy.
Eiköhän nekin ajan kanssa vähene kun ensin saan selville mikä ongelman aiheuttaa ja osaan jatkossa sitten paremmin hoitaa kokonaisprosessin.
Filmikameran kuvat – niin värillisenä kuin mustavalkoisenakin – monesti saa tuntumaan aivan kuin kuva olisi otettu kauan sitten historiassa. Näistä kuvista Aulangan näkötornilta otetut kuvat on otettu kuitenkin eilen ja parvekkeltani oleva kuva on otettu tänään eikä Punto e Pasta -ravintolassa otetut kuvatkaan ole montaa viikkoa vanhoja.
On mahdollista että kuvista saisi paremman näköisiä (tai sitten vain modernimman näköisiä) säätämällä valkotasapainoja ja muita sellaisia, mutta sellaisten miettimisten aika on vasta paljon myöhemmin, eli sitten kun prosessini on kehittynyt siten että saan sen toimimaan johdonmukaisesti samalla tapaa samanlaisilla tuloksilla.
Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu Kodak Gold 200 -filmille käyttäen kameroina Pentax MG:tä sekä Leica M6:tta.
Tekoälyn kehittyminen on viimeiset vuodet ollut nopeaa, eikä vauhti näytä hidastuvan. Hyvänä puolena tekoälyn kehityksessä on se, että monet työkalut julkaistaan avoimena lähdekoodina jolloin niiden käyttömahdollisuudet ovat monien ihmisten saatavilla ja niitä voi käyttää omalla tietokoneellaan mikäli koneessa tehot riittävät.
Aikaisemmin olen koettanut omalla koneellani AI-työkaluja joilla voi tehdä kuvien generointia, kuvassa olevien pään asentojen ja ilmeiden muokkaamista, lyhyiden videoiden generointia, ääniefektien luomista ja tietenkin perinteistä tekstin tuottamista. Uusimpana kokeiluna tänään koetin kuvasta 3D-mallin tekemistä käyttäen Hunyuan3D:tä.
Teknologisesti orientautuneille (eli nörteille) suhteellisen suoraviivaisen asennuksen jälkeen käyttö on erittäin yksinkertaista. Käyttöliittymään valitaan kuva ja generoidaan siitä napin painalluksella 3D-malli. Mallin voi tehdä joko tekstuurilla tai ilman.
Generoin tätä testiä varten ensin omalla koneella ajettavassa Stable Diffusionissa kuvan Ferrarista jonka jälkeen latasin generoidun kuvan Hunyuan3D:hen jota myös pyöritin omalla koneellani. Tämän jälkeen klikkasin vain nappia ja odottelin muutaman minuutin verran jonka jälkeen 3D-malli oli valmis.
Koneessani on näytönohjaimena NVidia RTX 4070 Ti jossa on muistia 16 GB ja sillä ainakin generointi oli omaan kärsivällisyyteni ja käyttööni nähden tarpeeksi nopeaa.
Malli avattuna Windowsin 3D-katseluohjelmaan. Kuten kuvasta näkee, on malli nähtävänä eri kuvakulmasta kuin alkuperäinen Stable Diffusionilla generoitu kuva.
Generoitu malli on GLB-formaatissa ja sen voi avata suoraan Windowsin 3D-katseluohjelmalla katselemista varten tekstuureiden kanssa.
Todellista hyötyä luodusta 3D-mallista on yleensä monelle varmaankin vasta kun mallin tuo johonkin oikeaan käyttötarkoitukseen 3D-mallinnusohjelmaan. Asensin testiä varten vapaan lähdekoodin ohjelmiston Blenderin ja importoin siihen generoidun mallin.
Varsinainen malli onnistui tuoda helposti ilman mitään ongelmia, mutta tekstuurin kanssa olisi joutunut säätämään enemmänkin. Säätämisellä tarkoitan siis sitä, että tekstuuri ei latautunut malliin suoraan siten että sen olisin nähnyt tekstuurin kanssa renderöitynä koska en osaa käyttää Blenderiä kun erittäin pintapuoleisesti.
Katsoin netistä ohjeita ja tekstuurin liittäminen olisi ollut kohtalaisen iso operaatio tätä testausta varten joten jätin koettamatta.
Koetin kaiken kaikkiaan neljällä eri kuvalla 3D-mallin tekemistä ja olin vaikuttunut laadusta jota tällä saa luotua äärimmäisen helposti. Hunyuan3D osasi luoda erittäin hyvin kuvassa näkymättömän osan eli objektin taustapuolen siten että se oli sellainen kuin sen voisin itsekin kuvitella olevan.
Mallin sai importoitua Blenderiin ilman ongelmia. Tekstuureita en saanut helposti käyttöön koska en jaksanut alkaa opettelemaan syvemmin Blenderin käyttöä.
On tietenkin tärkeää huomauttaa että en ole 3D-mallien osaaja enkä niitä sen syvemmin ymmärrä, joten ammattilaiset voivat olla näistä malleista toistakin mieltä. En esimerkiksi tiedä luoko tämä sellaisia malleja mitkä kuluttavat suhteettoman paljon muistia, tekeekö tämä ratkaisuita joita ihmiset eivät mallia luodessaan tekisi tai muuta vastaavaa.
Nämä mallit luultavasti toimisivat omiin tarpeisiini mikäli haluaisin generoida yksinkertaisia pelejä esimerkiksi Unreal Enginellä, sillä 3D-mallintamalla vaikkapa auton luonti on sen verran hidasta puuhaa omalla osaamisellani että pelin luominen tyssäisi siihen paikkaan. Tämänkaltaisella työkalulla on harrastelijoillakin mahdollisuus päästä helposti eteenpäin toteuttamaan itseään ja luovuuttaan uusilla tavoilla.
Loviisa. Filminä HP5 Plus 400 pushattuna ISO 1600:aan. Kontrastia säädetty skannatessa.
Pari viimeisintä postausta olen tänne kirjoittanut siitä kuinka olen innostunut koettamaan filmikuvaamisessa itselleni uutta asiaa, eli filmin pushaamista. Ensimmäinen pushaaminen tapahtui Kentmere Pan 400 -filmillä jonka pushasin ISO 800:aan (lue täältä) ja seuraava Ilford HP5 Plus 400:lla jonka myöskin pushasin samaiseen ISO 800:aan (lue täältä).
Koska kummankin filmin kohdalla pushaamalla saamani tulokset olivat itseäni miellyttävät päätin koettaa kuinka hyvin Ilfordin HP5 Plus 400 -filmi taipuisi jos sitä pushaisin yhden pykälän sijasta kaksi pykälää, eli kuvaisin kamerassa ISO 1600 -arvoa käyttäen ja antaisin valotusmittarin asettaa arvonsa sen mukaan ja sitten kehitysvaiheessa vain kehittäisin pidempään.
Ensimmäinen testirulla tällä tapaa kuvattuna osoittautui positiiviseksi kokemukseksi ja kuvan laadullisesti kuvat ovat sellaisia että suurimpaan osaan niistä olen tyytyväinen.
Kuvauksellisesti monet kuvat olivat toki huonoja eli tarkennus saattoi olla kohteen sijaan taustalla olevassa seinässä, mutta tämä on täysin irrelevantti asia pushaamisen jäljen arvioinnissa. Kiinnostavin aspekti itselleni oli siis siinä, että onko kuvissa niin paljon kohinaa että kuvista tulee käyttökelvottomia siten että terävyys katoaa kokonaan tai onko kontrastia liiaksi, tai tuleeko muuten jotain kuviin mikä häiritsisi.
Ilahduttavaa kyllä, mitään itseäni häiritsevää elementtiä ei kuviin tullut joten jatkossa voin huoletta kuvata useamminkin tällä filmillä käyttäen ISO-arvoa 1600:ssa aina tarpeen niin vaatiessa. Käytännössä sisätiloissa kuvatessa tai muuten vain hämärässä.
Kaikki kuvat on otettu Chinon CA-4s kameralla käyttäen 50 mm F/1.7 objektiivia. Kehityksessä on käytetty tälläkin kertaa Rodinalia lantraussuhteella 1:50 ja kuvat on otettu käsivaralta.
Edellisessä blogipostauksessa kirjoitin tänne blogiin siitä että koetin ensimmäistä kertaa Kentmere Pan 400 -filmiä ja samalla myös ensimmäistä kertaa filmin pushaamista (lue blogipostaus tästä). Koska Kentmere on itselleni uusi filmi enkä ole sillä vielä kuvannut sen vakionopeudella lainkaan, koetin heti perään pushaamista tutummalla Ilfordin HP5 Plus -filmillä.
Samoin kuin Kentmeren kohdalla, myös tässä koetin pushaamista yhden pykälän verran eli kuvasin ISO 400 -filmiä käyttäen kamerassa ISO 800 -valintaa ja säädin kehitysvaiheessa kehitysaikaa pidemmäksi. Tämänkin filmin kohdalla kehityksessä käytin Rodinalia lantraussuhteella 1:50.
Olen varsin tyytyväinen näihin tuloksiin mitä pushaamalla Ilfordia sain. Kuviin tuli luultavastikin hieman tavallista enemmän kontrastia ja varmaankin myös kohinaa kuten yleensä pushaamalla ilmeisesti tulee, mutta silmämääräisesti itseäni ei häiritse kumpikaan. Kontrasti on muutenkin itselleni asia josta pidän enkä ainakaan tämän rullan kuvissa kokenut että kontrastia olisi ollut missään vaiheessa liiaksi.
Modernin teknologian kautta – eli näytöiltä – katsottuna kuvissa oleva kohina kyllä on hyvinkin selkeää ja sellaista että se voi häiritä mikäli preferenssi on saada kuvia vailla kohinaa tai erittäin minimaalisella sellaisella, mutta itse onneksi olen jo vuosien mittaan päässyt eroon tämänkaltaisista mieltymyksistä.
Kuvassa on selkeästi kohinaa, mutta sen verran että se ei häiritse itseäni.
Nuorempana mieltymykseni oli ainakin digitaalisissa kuvissa sellaisiin kuviin joissa ei ole kohinaa juuri lainkaan, mutta nykyään kohinan häiritsevyys on tapauskohtaista. Kenties siinä vaiheessa kun rupesin tulostamaan valokuvia aloin myös pitämään kohinastakin eri tavalla, sillä esimerkkinä keikkakuvat metallibändien keikoilta jotka ovat täysin kohinattomia tuntuvat toisinaan suhteettoman steriileiltä ja sieluttomilta.
Valokuvien tarkoitus (taiteellisessa mielessä) on itselleni enemmänkin välittää tunnetta ja tunnelmaa ja liiallisen sliipattu versio vaikkapa metallibändin keikkakuvasta toisinaan saa kuvasta katoamaan kokonaan kaiken mystiikan tunnun. Vähän samalla tapaa kuin liian steriili miksaus ja masterointi metallibändien levyissä pilaa toisinaan tunnelman kokonaan ja saa sen vain tuntumaan kädenlämpöiseltä ja salonkikelpoiselta radiopopilta jota voi nelikymppinen toimistotyöntekijä kuunnella työviikolla bändin keikalla samalla kun ottaa yhden oluen ja miettii että olikohan yksi olut liikaa vai kärsiiköhän koko loppuviikon yöunet nyt tästä arjen poikkeavasta villistä valinnasta ja äärirajoilla elämisestä.
On mahdollista että mielipiteeni kohinasta on muuttunut myös vuosien myötä myös siksi, että digitaalisten kameroiden kohina on aikoinaan ollut erilaista kuin nykyään. Voi olla että ennen aikaan digitaalinen kohina on ollut aivan kauheaa katsottavaa ainakin näytöllä ja sen vuoksi preferenssi on jäänyt suosia kohinattomia kuvia. Mene tiedä mikä on ollut syynä, mutta nykyään kohina kuvassa voi olla upea kuvaa kaunistava asia tai se voi olla koko kuvan tunnelman pilaaja. Kohina itsessään ei ole siis enää mitään muuta kuin ominaisuus ja vasta lopputulos määrittää sen onko kohina hyvä, huono vai neutraali asia.
Muutenkin nykyään kuva on itselleni enemmänkin “valmis” vasta siinä vaiheessa kun se on paperilla tulostettuna, joten kohinakin näyttää paperilla aivan erilaiselta kuin näytöltä katsottuna.
Onko tällainen hanskasi kadonnut? Tämä hanska on nähty Klaukkalassa 26.01.2025.Täällä voinee hiuksiaan trimmailla. En koettanut. Paikka oli kyllä myös kiinni sunnuntaina päivällä.Klaukkalan kirkon pihalla oleva tolppa. Kohinan määrä väheni skannauksen asetuksien exposurea lisäämällä Silverfast 9 SE -ohjelmistossa.Pieni talo preerialla – Suomi edition.Eilen 25.01.2025 jossain päin Vantaata tai jotain lähialuetta. Pärräilin Kuusijärveltä lähdön jälkeen pitkin poikin sinne sun tänne katselemassa mitä mistäkin löytyy. Tällainen tie löytyi jostain.
Kuten näistä kuvista voi havaita, on kuvissa selkeästi nähtävää kohinaa. Mikäli kohina kuuluu niihin asioihin joita et kuviisi tahdo (etkä tahdo vähentää sitä tietokoneella), ei pushaaminen luultavastikaan ole asia jota tahdot koettaa kovin usein tehdä.
Mikäli suhtautumisesi on sallivampi ei HP5 Plus 400 -filmi pushattuna yhdellä pykälällä välttämättä ole lainkaan huono asia. On luultavaa että itse tulen jatkossa pushaamaan Ilfordin filmiä (sekä Kentmere Pan 400:aa) varsin surutta 800:aan asti tarpeen vaatiessa, eli ainakin silloin kun aikomuksenani on kuvata sisätiloissa jossa valaistus ei riitä antamaan tarpeeksi lyhyitä suljinaikoja. Näitä tilanteita on itselläni useasti joten on hyvä että jatkossa näihinkin löytyy keinot saada parempia kuvia.
Pushaamisessa (sekä pullaamisessa) on kuitenkin hyvä muistaa se, että koko filmi täytyy kuvata samalla tapaa, eli tätä ei voi tehdä vain yksittäisille kuville rullassa. Tämä ei ole itselleni ongelma sillä useimmiten kuvaan filmin täyteen suhteellisen lyhyessä ajassa (päivässä tai parissa) ja kuvatessa voi sitten valottaa kuvansa tarpeisiinsa sopivaksi.
Kaikki tämän postauksen kuvat on kuvattu Chinon CA-4s järjestelmäkameralla käyttäen 50 mm F/1.7 objektiivia. Filminä oli postauksessakin mainittu Ilford HP5 Plus 400 jonka pushasin 800:aan. Kehitteenä oli Rodinal lantringilla 1:50.
Tänään kehitin ensimmäistä kertaa pushatun filmirullan ja samalla se oli myös ensimmäinen kuvaamani Kentmere Pan 400 rulla. Ostin PhotoStellalta entuudestaan itselleni tuntematonta mustavalkoista Kentmereä testiin 10 rullaa jotta saan jonkinlaisen käsityksen minkälainen filmi on kyseessä.
Kentmere Pan on suhteellisen edullinen filmi etenkin tarjouksessa, sillä rullia sai tarjoushintaan 4,99 EUR/rulla normaalin 6,99 EUR/rulla sijaan. On kuitenkin hyvä huomata että rullakoko oli näissä 24 kuvaa, ei 36 kuvaa. Aikaisemmin olen kuvannut pääsääntöisesti Fomapanin filmille sekä Ilfordin HP5 Plussalle joten oli mielenkiintoista koettaa Fomapanin lisäksi myös jotain toista huokeaa filmiä.
Tähän mennessä olen aikaisemmin aina kuvannut ns. box speedillä, eli kun filmissä lukee ISO 400, olen kuvannut sen ISO 400 -arvolla jolloin kameran valotusmittari osaa laskea valotusajat sen mukaan sopivaksi.
Filmikuvauksessa on olemassa kehitystapa jota kutsutaan filmin pushaamiseksi. Käytännössä se tarkoittaa siis sitä, että filmille on kuvausvaiheessa annettu filmin herkkyyttä korkeampi ISO-arvo millä kuvataan ja sen jälkeen kehitysvaiheessa annetaan myös eri arvot minkä mukaan kehitys tehdään.
Esimerkkkinä tässä tapauksessa siis filmin ISO-arvo on 400, mutta olen kameraan laittanut ISO-arvoksi 800. Tämä antaa mahdollisuuden ottaa hämärämmässä käsivaralta kuvia kun kameran automatiikka antaa lyhyemmän valotusajan. Tietenkään valoa ei filmille ilmesty mistään enempää, mutta kehitysvaiheessa sitten kehitin filmin siten kuin se olisi ollut ISO 800, eli ei siten mitä se oikeasti oli (eli ISO 400). Kehitysajasta tuli hieman normaalia pidempi tämän prosessin vaikutuksesta mutta tulokset vaikuttivat ensikokeilulta positiiviselta.
Keskiviikko-iltana Joensuussa.
Filmin pushaamisessa on omat etunsa ja omat haittansa. Hyöty on tietenkin siinä, että kuvaajan on mahdollista ottaa kuvia hämärämmässä käsivaralta kuin mitä normaalisti onnistuisi sillä kamera kuvittelee filmin olevan herkempää kuin onkaan. Haittana tai hyötynä – tapauksesta ja preferenssistä riippuen – on se, että negatiiviin tulee normaalia voimakkaampi kontrasti.
Tavallista voimakkaammat kontrastit on itseäni kiinnostava aspekti sillä pidän yleisesti ottaen voimakaskontrastisista kuvista, joten oli mielenkiintoista huomata että tällä tekniikalla ainakin ensimmäisen koettamani rullan osalta sain positiivisia tuloksia. Tietenkin vähemmän kontrastikkaaseen kuvaan voi helposti tietokoneella lisätä kontrastia, mutta itseäni kiinnostaa pyrkiä saamaan kuviin haluamanilainen ulkonäkö jo suoraan negatiiviin.
Tietokoneella jos kontrastia lisää niin se on kyllä monessa mielessä parempi tapa, sillä kontrastia voi kyllä aina lisätä jälkeenpäin niin paljon kuin sielu sietää, mutta jos se on jo kuvassa kiinni sitä ei enää saa pois. Kuitenkin omaan kuvaustyyliini ja mieltymykseeni muutenkin sopii silti paremmin se että kontrasti on suoraan jo kehitysvaiheessa tullut mukaan eikä kuvia käpistellä enää tietokoneella yhtään enempää kuin skannaaminen.
Pushaaminen käsittääkseni myös nostaa filmin kohinaa, mutta ainakaan mitenkään suhteettomasti ei ensimmäisen testirullan kohdalla kohinaa ilmennyt lukuunottamatta kuvia jotka on kuvattu todella valoisassa. Näin on käynyt kyllä normaalisti aina silloinkin kun olen kuvannut filmin todellisella ISO-arvolla, joten täytynee perehtyä jossain vaiheessa mikä on paras keino kuvata kirkkaissa olosuhteissa.
Sisällä otetuissa kuvissa näkyy kohtalaisen voimakas kontrasti joka miellyttää omaa silmää. En ole vielä koettanut Kentmere Pan 400 -filmiä ilman pushaamista joten en osaa verrata onko kontrasti kuinka paljon voimakkaampaa normaaliin box speedillä kuvattuihin kuviin nähden.
Yllä olevissa kuvissa kohina on suhteellisen maltillista eikä se itselleni pistä silmään mitenkään häiritsevästi, mutta tietenkin sitä on sen verran että se toisille voi olla jo häiritsevän paljon.
Laitan tähän alle vielä muutamia kuvia joissa kohinaa on jo paljon. Näin tosin itselleni käy muutenkin kun kuvaan valoisassa ulkona vaikka kuvaisin oikealla ISO-arvolla ja kehittäisin box speediä käyttäen, joten vika luultavamminkin on joko kuvaajassa tai mahdollisesti kameran valotusmittarin taipumuksessa valottaa liiaksi. Tämä täytyy selvittää jotta osaan huomioida tällaiset olosuhteet jatkossa paremmin ja saan otettua kuvia joissa ei ole aivan näin paljoa kohinaa mikäli joskus niin haluan.
Lisäksi on hyvä mainita että kaikki nämä kuvat on kehitetty käyttäen Rodinalia 1:50 laimennuksella. Mikäli olen käsittäny valokuvausaiheisista nettikeskusteluista oikein on eri kehitteillä erilaiset ominaisuudet kohinan suhteen ja Rodinal on kohtalaisen kova tekemään kohinaa, eli yksi vaihtoehto voi joskus olla koettaa kehittää kuvia jonkin muun valmistajan kehitteellä. Tämä ei kuitenkaan ole itselläni vielä pitkään aikaan näköpiirissä oleva asia mitä tahdon koettaa, sillä Rodinalia on purkissa vielä suhteellisen paljon eikä mielenkiintoa ole ainakaan vielä niin paljoa että jaksaisin alkaa perehtymään eri kehitteisiin sillä olen yleisesti tyytyväinen kehittämiini kuviin.
Ensimmäinen kuva missä aurinkolasit roikkuvat puun oksalla on sellainen missä kohina ei vielä ole kovinkaan häiritsevää omaan makuuni, mutta se on silti sellainen missä kohinaa on jo paljon.
Tässä kuvassa näkyy jo kohtalaisen paljon kohinaa.Tämä kuva on luultavastikin pahin esimerkki siitä kuinka paljon joihinkin kuviin tulee valoisassa kuvatessa kohinaa. Lisäksi muita häiriöitä on myös nähtävissä eli ainakin filmin kuivumisessa on negatiiville kuivahtanut vesipisaroita, mutta ne pystyisi kyllä tarpeen mukaan saamaan pois pesemällä ja kuivattamalla filmin uudelleen. Itseäni ei niin paljoa asia häiritse joten asia on yhdentekevä.
Kokonaisuutena ensimmäinen pushaus-testaus meni hyvin ja olen kuviin yleisesti ottaen erittäin tyytyväinen. Tälläkin hetkellä kamera on säädetty ISO 800 -arvoon vaikka kamerassa on nyt ladattuna Ilford HP5+ 400 joten seuraavakin filmi menee pushaamisen testaamiseen.
Ilfordin filmin etuna pushaamisen testaamisessa on se että olen kuvannut aikaisemmin monia rullia vakionopeudella joten luultavasti erot on helpompaa hahmottaa. Kentmere Pania en ole koskaan aikaisemmin kuvannut, joten olisi ollut tietenkin viisaampaa kuvata ensimmäinen rulla box speedillä. En kuitenkaan asiaa kovin suuresti miettinyt kun filmin latasin sisään ja väänsin ISO-arvon 800:aan joten ensimmäinen rulla sai kerralla toimia myös ensimmäisen pushaamisen testirullana.
Positiivinen mielikuva ainakin itselleni jäi niin pushaamisesta kuin Kentmere Pan 400 -filmistä, joten mielenkiinnolla odotan millaiseksi Ilfordin kuvat muodostuvat pushattuna kun saan rullan kuvattua ensin täyteen ja pääsen sitä kehittämään.
Kaikki tämän blogipostauksen kuvat on kuvattu Chinon CA-4s kameralla käyttäen 50 mm F/1.7 objektiivia.
