Aleksin Blogi

  • Kuukausikatsaus toukokuuhun

    Koivukylässä on kesäistä

    Toukokuu vaipui unholaan ja kesäkuu saapui ajallaan joten maailman kirjoissa kaikki on ainakin sen suhteen radallaan. Tavalliseen tapaan tälläkin kertaa on aika tehdä lyhyt katsaus taakse jääneeseen kuukauteen.

    Kuten yleensä, myöskään viime kuussa ei tapahtunut omassa elämässäni mitään kovin suurta tai maata mullistavaa vaan arki rullasi tasaisesti eteenpäin kuin ihmisletka ilmaista ämpäriä jonottaessaan. Suomi sentään voitti MM-kultaa joka tietenkin on jossain määrin yhteiskunnallisesti jotain poikkeuksellista 🙂

    Tuttuun tapaan tein töitä, näin kavereita ja vietin aikaa seurakuntayhteydessä, katselin leffoja, soittelin aina joskus pianoa ja kirjoittelin tätä blogia. Lisäksi myös valokuvia tuli otettua poikkeuksellisen paljon, sillä tavallisten kuvailujen lisäksi kävin katsomassa cheerleadausta (lue täältä) missä kameralla oli paljon käyttöä sekä myöskin töissä oli pienimuotoiset tupajaiset missä oli itselläni kamera mukana ja ahkerassa käytössä. Valtakunnassa kaikki siis hyvin.

    Toukokuussa pidin elämäni toisen saarnan (lue täältä) ja kävin myös Adventtikirkon Uudenmaan aluejuhlilla missä tuli oltua mukana tuotantotiimissä (lue täältä). Tällä kertaa tuotantoa tuli tehtyä yhdellä kameralla joka oli itselleni uudenlainen juttu 🙂

    Elokuvia katsoin tavallista ahkerammin sillä kerkesin katsomaan yhteensä 32 elokuvaa viime kuun puolella. Ei pöllömmin, etenkään kun jokaisena päivänä en ole leffoja kerennyt katsomaan. Joinain päivinä sitten on katsonut kaksikin leffaa ja parhaimpina päivinä jopa kolme. Myös tuhannen uniikin katsotun ja katsotuksi merkityn elokuvan raja tuli viime kuussa rikottua (lue täältä).

    Työporukan kanssa tuli käytyä keilaamassa

    Viime kuussa kävin myös pitkästä aikaa keilaamassa. En edes muista milloin olisin viimeksi keilannut, mutta aikaa siitä on vuosikausia. Kuten kuvasta näkyy, ensimmäisellä kierroksella onnistuin pistämään 57 pistettä kun toisella kierroksella pääsin jo sataan. Ei pöllömmin! 🙂 Keilaamassa voisi kyllä käydä joskus toisenkin kerran.

    Isommallakin työporukalla tuli käytyä myös elokuvateatterissa katsomassa The Northman (IMDB) joka oli muutamia tarpeettoman brutaaleita kohtauksia lukuunottamatta ihan asiallinen leffa.

    Töissä kävin paikan päällä myös muutaman kerran Pasilassa osan päivää sillä yhtenä päivänä oli myös linkkitornissa vierailu. Se oli mielenkiintoinen ja sieltä pääsin näkemään kauas.

    Ilahduttavasti aikaa jäi hieman myös pelaamiselle ja sainkin pelattua Horizon: Zero Dawnin loppuun (lue arvostelu).

    Linkkitornista näki kauas

    Kokonaisuudessaan toukokuu oli kohtalaisen tavallinen kuukausi, mutta näin jälkeenpäin kun sitäkin jäi miettimään tätä kuukausikatsausta kirjoittaessa huomasi että kerkesi kuuhun kuitenkin mahtua monenlaista arkista mutta silti mukavaa vaihtelua tasaiseen rytmiin.

    Tästä on hyvä jatkaa kohden alkanutta kesäkuuta. Toivon mukaan myrskykelit helpottuvat pian ja kesäisistä keleistä pääsisi nauttimaan täysin siemauksin. Oikein mukavaa alkanutta kuukautta jokaiselle! 🙂

  • Peliarvostelu: Horizon: Zero Dawn (PS4 Pro)

    Horizon: Zero Dawnin grafiikat ovat silmiä hivelevän kauniita

    Aloy!

    Horizon: Zero Dawn on vuonna 2017 julkaistu avoimen maailman toimintaseikkailupeli. Sen on kehittänyt Guerrilla Games ja sen on julkaissut Sony Interactive Entertainment. Peli oli alkuun saatavana ainoastaan Playstation 4:lle, mutta vuonna 2020 se on löytänyt tiensä myös Windowsille. Oma arvioni pohjautuu kokemukseeni Playstation 4 Prolla pelattuna.

    Pelin protagonistina toimii nuori nainen Aloy joka lähtee selvittämään omaa ja maailmansa historiaa. Tarinan alussa Aloy on vielä pieni lapsi joka kasvaa Rost-nimisen miehen opastuksessa nora-heimon kyläyhteisön ulkopuolella. Rost ja Aloy ovat hylkiöitä joita kyläläiset eivät arvosta. Aloy kasvaa Rostin avustuksella taitavaksi soturiksi ja kun oikea hetki on tullut ottaa hän osaa heimon soturikoetukseen ansaitakseen paikkansa heidän joukossa. Koetuksen loputtua tapahtuu odottamaton hyökkäys jonka seurauksena Aloyn tutkimusmatka maailmaansa alkaa.

    Maailma jossa eletään on satojen vuosien päässä nykyisyydestä. Vaikka kyläyhteisöjen ihmiset elävät hyvinkin samaan tapaan kuin nykyaikaiset alkuasukasheimot, on tulevaisuuden maailmassa vahvasti robotit ja tekniikka läsnä monen elämässä. Erilaisia taistelurobotteja vaeltaa ympäri maailmaa luoden mielenkiintoisen kontrastin kyläläisten primitiiviseen ja taikauskoiseenkin elämään.

    Tarina imaisee mukanaan

    Ihmiset ja koneet vaeltavat yhdessä maan päällä

    Heti alkumetreiltä Horizon: Zero Dawn vaikuttaa miellyttävältä ja kiintoisalta peliltä eikä sen vetovoima katoa missään vaiheessa pelaamista. Tarina avautuu sopivalla tahdilla ja herättää vain lisää halun tutkia pelimaailmaa ja sen juonta.

    Tarinassa on paljon kysymyksiä jotka on mielenkiintoista selvittää. Kuka on Aloy ja mistä hän on tullut? Mikä on saanut ennen rauhallisena pysyneet koneet menemään sekaisin ja tulemaan vihamieliseksi? Miten näinkin primitiivisten heimojen läheisyydessä on niin kehittynyttä teknologiaa, miksi monet koneet muistuttavat eläimiä, minne on ihmiskunnan sivistys kadonnut ja miksi jäljellä on enää yhtä alkukantaisen oloisia ihmisiä kuin ihmiskunnan alkuhämärässä on ollut?

    Kysymyksiin saadaan vastauksia ja uusia kysymyksiä avautuu. Tarina on hyvin käsikirjoitettu ja samalla se toimii jossain määrin myös varoittavanakin esimerkkinä teknologian vaaroista mikäli se valjastetaan vääränlaiseen käyttöön.

    Täydellisyyttä hipova kokemus

    Toisinaan kuljetaan myös aavikoilla

    Hyvän tarinan lisäksi pelin tekniset aspektit ovat myös hyvin otettu haltuun. Kontrollit toimivat hyvin ja ovat loogiset, peli on vakaa (ainakin Playstationilla) eikä se ainakaan itselläni kaatunut kertaakaan ja grafiikat ovat huikeaa katsottavaa. Pelasin tämän käyttäen OLED-televisiota ja ainakin sillä katsottuna grafiikat olivat uskomattoman upeaa katsottavaa. Kauniisti punaisen sävyyn värjääntyvät iltaiset taivaanrannat, öiset tähtitaivaat sekä tummemmanpuhuvat miljöötkin ovat jokainen niin kauniita katsella että toivon mukaan joskus virtuaalitodellisuuslasit kehittyvät niin paljon että tällaisia maisemia pääsisi fiilistelemään ihan vain maisemien katselun ilosta.

    Vaikeusaste on hyvin mitoitettu, vaikkakin paikoitellen joitain kohtia sai junnata hyvinkin monet kerrat. Kuitenkaan missään vaiheessa ei päätehtävää tehdessä noussut seinä totaalisesti vastaan vaikeutensa vuoksi. Erityisesti viimeisessä pelin taistelussa kuolema koetti Aloylle todella monet kerrat ja tuntui että aseiden tehot eivät riitä millään kukistamaan isoa metallista petoa, mutta pelkän räiskinnän sijaan olennaista oli löytää vihollisen heikommat kohdat ja vaihtaa aseitaan tarpeen mukaan. Siinä missä tavallisella jousella viholliseen teki vahinkoa vain 2 HP oli oikeaan kohtaan osuttuna samalla aseella vahinko 38 HP. Taistelumekaniikka oli sen suhteen tehty hyvin sillä se vaati hieman pelaajaltakin pohdintaa pelkän räiskinnän lisäksi – etenkin kun panoksien riittävyys aseissa oli useammankin kerran ongelmana ja jokainen vihollisen tekemä ammus osuttuaan teki todella paljon vahinkoa.

    Ainoa mitä itse jäin hieman kaipaamaan olisi ollut parempi ja monipuolisempi aseiden tuunaaminen sekä laajamittaisempi asevalikoima, mutta myönnettäköön että en pelissä mennyt metsästyskiltaan enkä ole varma olisiko sitä kautta repertuaari laajennut kuinka paljon paremmaksi. Kuitenkin perustarinan aikana aseiden sekä suojien kehittäminen olisi voinut olla aavistuksen laajamittaisempaakin omaan makuuni, mutta tällaisenäkin toki se on jo toimivaa tasoa.

    Loppusanat

    Visuaalinen puoli ansaitsee erityisen kiitoksen

    Pelasin tämän läpi vajaassa 37 tunnissa, mutta mukana oli myös jonkin verran sivutehtäviä. How Long To Beatin mukaan (katso täältä) keskimäärin päätarinan on ihmiset pelanneet 22 h 47 minuutissa joten pelattavaa riittää sopivasti mutta ei kuitenkaan puuduttavuuteen asti.

    Horizon: Zero Dawn on loistava peli. Se on ehdottomasti niitä pelejä joita Playstationin omistajien kannattaa pelata edes kerran elämässään, mikäli avoimen maailman seikkailupelit millään tapaa on itseään kiinnostava lajityyppi. Sen tarina on mielenkiintoinen, pelimekaniikat hyvin hiotut, grafiikat todella kauniita katsoa ja vaikeusastekin on sopivan tasapainoinen jotta se antaa haastetta ajamatta hulluuden partaalle – vaikkakin paikoitellen se eteen lyökin kovan vastuksen.

    Kokonaisuutena tämä oli niin loistava että se pääsi suoraan myös Suosituksia-sivulleni (katso täältä).

    Arvosana: 9,5/10

  • Leffalauantai: Bring it on (Anna palaa)

    Koreografiat on tyylikkäitä

    Bring it on (IMDB) joka on käännetty muotoon Anna palaa on samaa nimeä kantavan elokuvasarjan ensimmäinen osa. Elokuva on julkaistu vuonna 2000 ja sen on ohjannut Peyton Reed. Pääosissa nähdään Kirsten Dunst, Eliza Dushku sekä Jesse Bradford. Täällä blogissa olen aikaisemmin arvostellut elokuvasarjan toisen osan jonka arvostelun voi lukea täältä.

    Urheilua, komediaa ja romantiikkaa yhdistävä Bring it on kertoo high schoolin cheerleader-ryhmän matkasta kohden cheerleadauksen mestaruuskisoja. Joukkueen uudeksi kapteeniksi valitaan Torrance Shipman (Kirsten Dunst) jonka ollessa johdossa joukkueessa tapahtuu heti yhden cheerleaderin loukkaantuminen minkä vuoksi joukkue joutuu etsimään uuden henkilön paikkaamaan häntä.

    Monenlaisia ehdokkaita nähdään mutta sopivaa ei tunnu löytyvän ennen kuin Missy Pantone (Eliza Dushku) astelee ehdokkaaksi. Torrance tietää heti että Missy on oikea henkilö tähän paikkaan, mutta kaikki muut eivät kuitenkaan ole yhtä vakuuttuneita hänen sopivuudestaan.

    Lisää takaiskuja on joukkueelle luvassa sillä Torrance saa Missyn kautta kuulla että heidän joukkueensa koreografiat on varastettu toiselta vähemmän tunnetulta joukkueelta. Aikaisempi kapteeni on häpeilemättä ottanut toisten joukkueen koreografioita mutta tällä kertaa asiaan on tulossa muutos.

    Cheerleader-joukkueen kapteenin Torrance Shipmanin roolissa nähdään Kirsten Dunst

    Amerikkalaisia high school -elokuvia katsoneille cheerleaderit ovat varmasti tulleet tunnetuksi valkokankaalla kauniina mutta älyllisesti heikkolahjaisina tanssityttöinä joiden perään koulun miesväki katselee ja jotka aina päätyvät ihmissuhteissaan koulun urheilullisten atleettien seuralaiseksi. Bring it onissa kyllä on samankaltaisia high school -komedioista tuttuja vivahteita, mutta tässä cheerleadereiden älykkyyttä tai muuta olemusta ei tuoda samalla tapaa negatiiviseen valoon kuin yleensä on tapana.

    Cheerleadaus on fyysinen rytmitajua ja voimaa vaativa laji joka vaatii harrastajaltaan hyvää kuntoa. Vaikka tätä aspektia ei kovin suorasti elokuvassa esiin tuodakaan on se kuitenkin havaittavissa välillisesti monissakin kohdin. Tämä on hyvä asia, sillä tällä joukkueurheilun muodolla on ainakin elokuvissa kohtalaisen negatiivinen kaiku ja sen raskaus ja haasteellisuus usein sivutetaan täysin fokuksen ollessa tanssijoiden ulkoisessa viehättävyydessä ja järjen puutteessa. Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä joskus myös vakavamielisempi draama tämän aihepiirin ympäriltä.

    Viihdyttävä, komediallinen ja ennen kaikkea mukaansatempaava ovat sanat joilla parhaiten tätä elokuvaa kuvaisin. Kaikki lajityyppinsä elementit on tehty hyvin ja toimivasti. Hahmoja avataan hieman jotta heistä saa muodostettua kuvan, ryhmädynamiikka on tarpeeksi selkeää ja juoni etenee tasaisen varmasti eteenpäin sopivalla tempolla. Lopun cheerleadauskilpailu on ilahduttavaa katsottavaa tyylikkäine koreografioineen ja tarinan kliseinenkin romanttinen suhdekuvio ajaa asiansa oman lajityyppinsä viitekehyksessä.

    Näyttelytyö on hyvää kautta linjan ja Kirsten Dunst on uskottava myös tämänkaltaisessa kepeämmässäkin roolissa. Tämä sinänsä ei yllätä ja onhan Dunst ehdottomasti yksi omista suosikkinaisnäyttelijöistäni. Mitä enemmän hänen elokuviaan on nähnyt, sitä vakuuttuneemmaksi hänen kyvyistään tulee.

    Kokonaisuutena Bring it on kuuluu kepeisiin hyvän mielen elokuviin jonka moni voi katsoa luultavasti kerran tai kahdesti, mutta itselleni tämä jostain syystä silti ylittää kynnyksen että voisin tämän katsoa monet kerrat useamminkin. Ehkä kokonaisvaltainen elokuvasta huokuva hyvä ja innoittava fiilis nostaa tämän itselleni kuitenkin “guilty pleasure” -elokuvaksi jollaiseksi päädytään emotionaalisesti eikä rationaalisesti elokuvaa arvostellen. Arvosana perustuu kuitenkin elokuvallisiin ansioihin eikä siihen että se itselleni irrationaalisesti toimii merkittävästi paremmin kuin arvosanasta voisi kuvitella.

    Arvosana: 7/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 00000 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Perjantaipullo: Olo Creative Kitchen Gastronomic Ale

    Kotimaisen Malmgårdin panimon Olo Creative Kitchen Gastronomic Ale on 4,6 % vahvuinen ALE jota myydään hyvin varustelluissa marketeissa. Katkeroaineita siinä on 26 EBU, väriarvoksi on ilmoitettu 12 EBC ja kantavierteeksi 10.5 °P. Lisää tietoa löytyy panimon sivulta (katso täältä).

    Pullo on ulkoisesti mukavan pelkistetty ja tyylikäs. Aukaistua löytää miellyttävän hedelmäisen ja raikkaan tuoksun missä yhdistyy aavistus hiivaista tuoksua. Väri on miellyttävä kullankeltainen ja kaadettaessa muodostuu pinnalle kaunis vaahto joka katoaa kuitenkin suhteellisen nopeasti jo pois.

    Suutuntuma on keskitäyteläinen. Maussa löytyy kirpeyttä ja hapokkuutta, kenties johtuen siinä löytyvästä punaherukasta jota ainakin panimon omien sivujen mukaan tässä sanotaan olevan. Maku on aavistuksen laimea olemukseltaan omaan mieltymykseeni mutta samalla hieman liian korostuneen pistävä jotta iskisi itselleni, mutta kokeilemisen arvoinen olut kuitenkin vaikka ei erityisesti omaa sydäntäni valloittanutkaan.

    Musiikkina tämän kanssa toimii hyvin kesäinen kepeä poppi, mm. Anitta – Envolver (lukuunottamatta ylikorostuneen seksualisoitua musiikkivideota) tai vaikkapa kesäiseen iltaan sopivampi Sabrina Carpenter – Skin.

  • Tuhannen uniikin elokuvan raja rikki!

    Tuhannen elokuvan rajapyykki rikkoutui vuoden 2002 Shi mian mai fu -kohdalla.

    Taustaa

    Tuhannen uniikin leffapäiväkirjaan merkityn elokuvan rajapyykki rikkoutui maanantaina kun katsoin Shi mian mai fu -elokuvan (Lentävien tikarien talo).

    Olen merkinnyt katsomiani elokuvia vuodesta 2013 saakka, tosin silloin olen merkinnyt ainoastaan 29 elokuvaa. Joskus ennen vuotta 2013 olin kyllä merkinnyt IMDB:hen katsomiani leffoja luultavasti kohtalaiset määrät, mutta tuolloin nollasin katseluhistorian ja aloitin puhtaalta pöydältä merkintöjen tekemisen. Olen siis elämässäni nähnyt enemmänkin leffoja kuin vain nämä 1000 kappaletta.

    Jostain syystä vuoden 2013 jälkeen seuraavat katselumerkinnät on vasta joulukuulta 2016 jolloin olen merkinnyt 7 elokuvaa. 2017 alkoi merkintöjen määrä jo hieman kasvamaan sillä tuolloin olen merkinnyt katsotuksi 38 filmatisointia, mutta vasta vuonna 2018 alkoi katsominen olemaan selkeästi kappalemääräisesti suurempaa sillä vuoden 2018 saldona olikin jo 187 katsottua teosta.

    Käytännössä katsoen siis 926 elokuvaa näistä tuhannesta on katsottu vuoden 2018 jälkeen eli hieman vajaassa neljässä ja puolessa vuodessa.

    Sekalaisia tilastoja

    Tilastojen mukaan eniten katsomani genret on olleet draama (343 kpl), komedia (333 kpl) ja toiminta (315 kpl). Tietenkin yksi elokuva on useasti montaa eri lajityyppiä, joten esimerkiksi toimintakomediat päätyvät luultavasti tilastoissa kumpaankin genreen.

    Maat joissa elokuvia on tuotettu on häpeällisen korostuneesti olleet amerikkalaisia – 842 filmiä on Amerikasta ja seuraavaksi tuleva Englanti on ollut ainoastaan 133 elokuvassa merkittynä maaksi. Tässäkin luultavasti pätee se että yksi elokuva voi kuulua kahteen eri maahan, mutta tilastoista on helppoa havaita että amerikkakeskeisesti on tullut filmejä katsottua. Kolmantena paikkaa pitää Ranska jossa on tehty ainakin jossain määrin 70 näkemääni teosta.

    Natasha Henstridge vuoden 1995 elokuvassa Species.

    Puhutuista kielistä on englanti ollut vahvasti ykkösenä 931 filmissä, ranska 98:ssa ja espanja 89:ssä. Kuten näistä voi nopeasti laskea niin tietenkin useammassakin elokuvassa on ollut useampaa kieltä sekaisin.

    Parhaan elokuvan Oscarin kahmineista filmatisoinneista olen nähnyt 29, IMDB:n 250:n parhaan elokuvan listalta olen nähnyt 78, 1001 elokuvaa jotka jokaisen pitäisi nähdä edes kerran elämässään -listalta olen nähnyt 92 kpl ja kaikkien aikojen sadan suurimman kassamagneettielokuvan joukosta olen nähnyt 42 kpl.

    Näyttelijöiden osalta ykköspaikkaa pitää Jennifer Aniston jonka filmejä olen nähnyt 36 kpl. Toisella sijalla on Willem Dafoe (17 kpl) ja kolmannella paikalla on Samuel L. Jackson (16 kpl). Seuraavia sijoja pitää Johnny Depp (15 kpl) ja J. K. Simmons (13 kpl). Näyttelijöitä joilta olen nähnyt 12 elokuvaa on ollut Morgan Freeman, Robert De Niro, Matt Damon, Natalie Portman, James Franco, Paul Rudd sekä Warwick Davis. Näyttelijöitä joita olen nähnyt 11 elokuvassa on ollut Kirsten Dunst, Seth Rogen, Hugo Weaving, Brad Pitt, Michael Peña sekä Michael Papajohn.

    Arly Jover elokuvassa Vampires: Los Muertos vuodelta 2002

    Ohjaajien ykköspaikkaa pitää Steven Spielberg (9 kpl) ja heti hänen vanavedessään tulee Stanley Kubrick sekä Christopher Nolan (8 kpl kummallakin). Naisohjaajista eniten olen nähnyt Sofia Coppolan elokuvia, yhteensä 6 kpl.

    Eniten olen nähnyt vuoden 2006 filmejä (51 kpl), toiseksi eniten vuoden 2017 filmejä (49 kpl) ja kolmanneksi eniten vuoden 2010 tuotoksia (46 kpl).

    Miten tästä eteenpäin

    Jos mitään maata mullistavaa ei tapahdu on elokuvia tarkoitus yhä jatkossakin katsoa. On luultavaa että katsominen pysyy kutakuinkin samanlaisena, mutta jossain määrin olisi tarkoitus pyrkiä lisäämään muidenkin kuin vain amerikkalaisten elokuvien katsontaa. Lisäksi pitkän ajan tavoitteena on katsoa kaikki parhaan elokuvan Oscarin voittaneet filmatisoinnit joissa riittää vielä myöskin paljon tekemistä.

    Jatkossa toivon mukaan myöskin elokuvien vuosikymmenet tulevat laajemmin edustetuksi, sillä nyt painopiste on selvästi vuoden 2000 jälkeisissä filmeissä.

    Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, millä tyylillä tahansa. Kuitenkin elokuvien katsomisessa olennaista on viihde joten turha tästäkään tehdä mitään liian tavoitteellista toimintaa 🙂