Aleksin Blogi

Tag: Vuoden 2017 elokuva

  • Elokuva: Wonder Woman

    Wonder Woman on vuonna 2017 julkaistu toiminnallinen supersankari-seikkailuelokuva ja sen on ohjannut Patty Jenkins.

    Diana (Gal Gadot) on amatsonin nainen joka elää yhdessä muiden samaan heimoon kuuluvien naisten kanssa pienellä muusta maailmasta eristyksissä olevalla saarella. Eräänä päivänä hän näkee kuinka lentokone syöksyy veteen ja hän menee auttamaan koneessa ollutta miestä. Hänen perässään kuitenkin seuraa muitakin ja heidän on käytävä taisteluun. Taistelun jälkeen Diana kuulee mieheltä, Steveltä (Chris Pine), muualla menossa olevasta sodasta jonka hän kuvittelee olevan seurausta Artemiksen, sodan jumalan vaikutuksesta. Diana lähtee taisteluretkelle Artemista vastaan.

    Pidän yleisesti toiminnallisista supersankarielokuvista niissä hetkissä kun haluan nähdä näyttävän näköistä ja helposti pureksittavaa viihdettä. Wonder Woman kuuluu itselleni tämän lajityypin parhaimmistoon.

    Diana on lapsesta asti tahtonut tulla taistelijaksi ja vähitellen hän sellaiseksi kasvaa. Kun hän kohtaa Artemiksen – vihollisen jonka hän on uskonut lapsena kuultujen kertomusten vuoksi olevan ihmiskunnan korruption takana – saa hän havaita että kaikki tarinat eivät olekaan olleet tosia. Ihmisten pahuus ei katoa minnekään vaikka Artemista ei olisi heidän sydämiään ohjaamassa pahuuteen.

    Jokaisen kristinuskoa tuntevan on helppoa nähdä Dianassa ja Artemiksessa analogioita Kristukseen ja Saatanaan ja paikoitellen käsittääkseni mormonien uskon mukaista kuvausta heistä. Mielenkiintoista on myös se, että roomalaisen mytologian Diana on itse jonkinsortin vastine kreikkalaisten Artemikselle. Olipa viittaukset ja merkitykset tarkoituksellisia viittauksia kristilliseen käsitykseen tai eivät, ovat ne kuitenkin melenkiintoisia havaita.

    Tietenkin hyvän ja pahan välinen taistelu, kohdattava arkkivihollinen, viha, rakkaus ja petos ovat myös universaaleja teemoja uskon ulkopuolellakin joten sinänsä tematiikan yhdenmukaisuus ei ole ihme itsessään, etenkin kun tarinassa on suoria viittauksia mytologioihin.

    Taistelukohtauksissa on paikoitellen omaan makuuni hivenen liiaksi modernien toimintafilmien leikkaustyyliä eli todella nopeita leikkauksia joissa on vaikeaa paikoitellen pysyä perässä. Onneksi näitä ei ole liiaksi joten kokonaisuus pysyy katsottavana.

    Tarina on toimiva, erikoistehosteet näyttäviä, äänimaailma on hienoa kuultavaa ja humoristisia elementtejä on kohtalaisen paljon joten kokonaisuus pysyy kepeänä viihteenä. Omassa lajityypissään tämä on omaan makuuni yksi parhaista elokuvista.

  • Leffalauantai: Spider-Man: Homecoming

    Hämähäkkimies uhkaa jäädä alakynteen

    Spider-Man: Homecoming (IMDB) on vuonna 2017 julkaistu toimintaseikkailu jonka on ohjannut Jon Watts. Pääosissa nähdään Tom Holland, Michael Keaton, Robert Downey Jr., Marisa Tomei, Laura Harrier, Jacob Batalon sekä Jon Favreau.

    Hämähäkkimies eli Peter Parker (Tom Holland) elättelee toiveita pääsystä osaksi Avengers-tiimiä. Jostain syystä isompaan supersankarin rooliin ei tunnu hänelle kuuluvan kutsua mutta pienempiäkin rikollisia on onneksi kiinni otettavana. Peterin lähinurkilla tapahtuu erikoisia sillä avaruusteknologialla varustettuja aseita käytetään ryöstössä ja niitä myöskin kaupataan pimeästi.

    Peter koettaa varoittaa Tony Starkia (Robert Downey Jr.) mutta varoitukset vaikuttavat menevän kuuroille korville. Hämähäkkimiehenä asiaan puuttuminen ei tuota haluttua tulosta ja niinpä Tony ottaa Peterille antamansa hämähäkkimiespuvun pois sillä hän ei vaikuta tarpeeksi kypsältä sopiakseen rooliinsa supersankarina.

    Rikolliset eivät kuitenkaan lepää ja pian Peter joutuu vanhaan asuunsa varustautuneena tarttumaan toimeen estääkseen rikollisten isompia rötöksiä.

    Liz (Laura Harrier) ja Peter (Tom Holland) menossa tanssiaisiin

    Hämähäkkimies-elokuvia on vuosituhannen vaihteen jälkeen tehty jo Sam Raimin toimesta kolme kappaletta, Marc Webbin toimesta kaksi kappaletta ja Marvelin studion kanssa kolme kappaletta. Näiden varsinaisten Spider Man -elokuvien lisäksi Peter Parkeria on nähty myös muutamissa muissakin Marvelin elokuvissa joten hahmo on Batmanin tapaan laitettu mahtumaan moniin filmatisointeihin. Siinä missä Batmanin uudemmatkin elokuvat olleet hyviä ei samaa voi hyvällä tahdollakaan valitettavasti sanoa tämän supersankarin vierailusta valkokankaalla.

    Homecoming on huono elokuva. Sen tarina on kyllä perus toimivaa tasoa, mutta kaikki sen ympärille rakennettu erikoistehosteita lukuunottamatta on yksinkertaisesti keskinkertaista huonompaa tasoa.

    Tarinan iso kuvio kulkee tomivasti ja siihen keskittymällä tästä olisi kyllä saanut asiallisen elokuvan, mutta ikävä kyllä tämä ei ole riittänyt tekijöille vaan sekaan juoneen on liimattu väkisin typerän teennäistä silppua joka ei tue millään tapaa tarinaa vaan lähinnä aiheuttaa turhautumista.

    Henkilöhahmot ovat mitäänsanomattomia, kenestäkään ei saa mitään kunnollista otetta sillä ketään ei avata eikä rakenneta missään vaiheessa edes auttavasti ja väkisin vääntämällä väännetty Peterin ja Lizin välinen kömpelösti kuvattu ihastuminen ja suhteen eteneminen edes jossain määrin jättää vain katsojan miettimään miksi ihmeessä tällaista roskaa on pitänyt ympätä mukaan.

    Huonosti rakennetut hahmot ja heidän etäisesti kuvatut keskinäiset suhteensa maustettuna ajan hengen mukaisilla woke-kulttuurin elementeillä laittaa muistelemaan vuoden 2002 erinomaista Spider-Man elokuvaa samalla kun mielessään miettii Kummisedästä tuttua “Look how they massacred my boy” -siteerausta.

    Erikoistehosteet onneksi edes olivat toimivat. Ne on kautta linjan tyylikkäät eikä perusasioissa kuten leikkauksissa, valaistuksissa, puvustuksissa tai kameratyöskentelyssä kuitenkaan onneksi ole mitään valittamista. Tekijätiimi on ollut osaavaa tasoa joten sitäkin enemmän tämänkaltainen riman alitus tuntuu harmilliselta.

    Kyllähän tämän loppuun pystyi katsomaan, mutta ei tätä valitettavasti voi mitenkään suositella.

    Arvosana: 3/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 642 206 annettuun ääneen”]7,4/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: King Arthur – Legend of the sword

    Kuningas Arthurin roolissa nähdään Charlie Hunnam

    King Arthur – Legend of the Sword (IMDB) on Guy Ritchien ohjaama toiminnallinen fantasiaelokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään Charlie Hunnam, Astrid Bergès-Frisbey, Jude Law sekä Djimon Hounsou.

    Maagien ja ihmisten välillä on ollut pitkään jatkunut rauha joka kuitenkin järkkyy. Kuningas Uther Pendragon (Eric Bana) ja vaimonsa menehtyvät mutta heidän poikansa Arthur (Charlie Hunnam) pääsee turvaan. Arthur näkee ja kokee lapsuudessa vääryttä itseään ja läheisiään kohtaan ja niinpä hänestä kasvaa oikeudenmukaisempi sankari.

    Eräänä päivänä vesiä väistyy läheisestä järvestä ja legendaarinen Excalibur-miekka ilmestyy näkyviin kiveen iskettynä. Tarina kertoo että seuraava kuningas on se kuka pystyy irroittamaan miekan kivestä ja niinpä tämän tunnetun legedan mukaisesti Arthur on se kuka tuon ihmeen pystyy tekemään.

    Vallassa oleva kuningas Vortigern (Jude Law) haluaa raivata Arthurin tieltään mutta tätä yrittäessään hän vain onnistuu luomaan Arthurista sen kuninkaan joksi hänen on määrä tulla.

    Valtaa pitävä kuningas Vortigern (Jude Law) ei halua Arthuria kuninkaaksi

    Kuningas Arthurin tarina on vuosisatoja vanha legenda ja Wikipedian mukaan ensimäisen kerran hänet saatetaan mainta jo 600-luvulla walesilaisessa runoelmassa nimeltä Gododdin. Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat kiehtova myytti joka jo lapsena on itseäni kiinnostanut. Ikävä kyllä tämä elokuva ei tee millään muotoa kunniaa kiehtovalle legendalle, enemmänkin päin vastoin.

    Tarina jonka pohjalle elokuva on rakennettu antaa hyvät raamit joiden sisälle voi tehdä monipuolisen ja kiinnostavan juonen. Näkymättömät rajat ovat muutenkin niin laveat että niiden ylikin voi hyppiä reilusti sivuun ja silti onnistua vielä tekemään mielenkiintoisen mutta legendaa kunnioittavan elokuvan, mutta jostain syystä tämän filmatisoinnin kohdalla on astuttu niin kauas ohi polulta että tarina ei enää tunnu arvokasta nimeään kunniakkaasti kantavalta elokuvalta.

    Vaikka sivuuttaa täysin tuon osuuden että tarina ei juurikaan sovi legendaansa ja pyrkii näkemään tämän itsenäisenä tarinana ei siltikään liian paljoa hurraamista löydy. Tarina on tylsä, mitäänsanomaton ja täysin merkityksettömän tuntuinen. Tietenkin isossa kuvassa sillä on selkeä merkitys, mutta tapa miten se on toteutettu jättää niin rikkonaisen kokoneisuuden että iso kuva hukkuu kaiken toiminnan taakse.

    Toimintaelokuvissa on tietenkin hyvä olla toimintaa, mutta liiallinen toiminnallisuus eri muodoissaan aiheuttaa sen että kohtauksien vaikutuksen arvo vähenee ja jokainen kohtaus alkaa nopeasti tuntumaan samalta. Siihen turtuu. Näin käy myös tämän elokuvan kohdalla eikä mikään kohtaus lopulta enää tunnu miltään tarinan kannalta. Näyttäviä kohtauksia kyllä elokuvassa nähdään ja niistä voi kyllä helposti ohjausta ja erikoistehosteita kiittää, mutta kaunis kuori vailla merkitystä ei kauaa jaksa viihdyttää.

    Kuningas Arthurin legenda kerrottuna King Arthur – Legend of the Swordissa on tylsä ja mitäänsanomaton toiminta jonka ainoat hyvät apektit löytyvät sen teknisessä toteutuksessa. Tehosteet ja paikoitellen käytetyt hidasteet ovat toimivia ja näyttäviä katsoa. Kaiken kaikkiaan tätä elokuvaa en silti voi suositella katsottavaksi ja se jääkin keskivertoa huonommaksi elokuvaksi.

    Arvosana: 4/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 212 145 annettuun ääneen”]6,7/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Sleepless

    Vincentin roolissa nähdään Jamie Foxx

    Sleepless (IMDB) on vuonna 2017 julkaistu toiminnallinen rikostrilleri. Sen on ohjannut Baran bo Odar ja sen pääosissa nähdään Jamies Foxx, Michelle Monaghan, David Harbour, Scoot McNairy sekä Dermot Mulroney.

    Huumeiden noutokeikka ei suju Vincentillä (Jamie Foxx) ja Seanilla (T.I.) suunitelmien mukaan ja välejä selvitellään pian jo aseellisesti muiden asianomaisten kanssa. Tapahtuman seurauksena asiasta tulee normaali rikostutkinta, mutta asiaa kuitenkin laitetaan tutkimaan samaiset Vincent ja Sean jotka olivat jostain syystä itse olleet rikospaikalla huumeita noutamassa.

    Samaan aikaan poliisivoimissa on käynnissä sisäinen tutkinta likaisten poliisien vuoksi joita virantoimituksessa epäillään olevan. Bryant (Michelle Monaghan) huomaa että Vincentin käytöksessä on jotakin epäilyttävää ja pian epäonnisen huumekeikan jäljet näyttävät johtavan Vincentin suuntaan.

    Keikan seuraukset leviävät alamaailmassakin odotettua laajemmalle ja pian Vincentin poika otetaan panttivangiksi huumeiden palauttamista vastaan.

    Bryant (Michelle Monaghan)

    Huumerikollisuuteen itse sotkeutuvien poliisien kuvaus ei ole mitenkään erityisen uniikkia eikä myöskään Sleepless erityisemmin siihen mitään lisämausteitakaan tarjoile. Sen juoni ja toteutus on suoraviivaista ja tasaisen varmaa toimintaa joka viihdyttää ja jota on miellyttävää katsoa oikeassa mielentilassa, mutta mitään erityisen mieleenpainuvaa tästä ei löydä.

    Yleisellä tasolla tarina ja hahmot toimivat, mutta päähenkilöiden lisäksi tapauksista osalliseksi joutuvat Vincentin perheenjäsenet tuntuvat tarpeettomalta ja teennäiseltä lisältä. Tietenkin perheenjäsenet antavat Vincentille insentiivin toimia tavalla miten hän toimii, mutta tällaisenaan hahmot jättävät kuitenkin vain tuntemuksen siitä että hahmoilla ei ole minkäänlaista muuta tarvetta kuin toimia käsikirjoituksen selittävänä tekijänä toimintamalleille. Vincentin, hänen poikansa ja lapsensa äidin välinen dynamiikka tuntuu kliseiseltä ja merkityksettömältä.

    Ohjauksellisesti asiat toimivat sitä vastoin mukavasti. Toiminnassa on toiminnan tuntua ja kaikki yleiset elementit on tässä kohdallaan. Pidin myös juonen käänteistä mitkä saa miettimään kuka lopulta on kaiken takana.

    Kokonaisuutena Sleepless on mukava perustoimintaa tarjoileva viihde-elokuva joka toimii hyvin silloin kun etsinnässä on helposti lähestyttävä toimintaelokuva jonka kanssa ei joudu liiaksi pohtimaan elokuvan taiteellisia ansioita. Se on omassa lajityypissään tasaisen varma elokuva joka kuitenkaan ei anna mitään sen enempää.

    Arvosana: 5/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 31 976 annettuun ääneen”]7,0/10[/simple_tooltip])

  • Leffalauantai: Lady Bird

    Lady Bird (Saoirse Ronan)

    Lady Bird (IMDB) on Greta Gerwigin käsikirjoittama ja ohjaama kepeitä komediallisiakin elementtejä sisältävä draamelokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Tracy Latts sekä Benie Feldstein.

    Elokuvan tarinassa kerrotaan Sacramentossa asuvasta 17-vuotiaasta teinitytöstä Christinestä jota kuitenkin puhutellaan hänen keksimällään Lady Bird -nimellä. Hänellä on viimeinen high school -vuosi menossa jota hän käy paikallisessa katolisessa koulussa jonka jälkeen onkin aika suunnata elämää kohden collegea.

    Harmillisesti haaveet haettavista collegeista ovat törmäyskurssilla äitinsä Marionin (Laurie Metcalf) toiveiden kanssa, sillä opiskelu joissain näissä halutuissa oppilaitoksissa on kallista, se ei ole taannut hyvää uraa tai työpaikkaa Lady Birdin veljelle Miguelillekaan (Jordan Rodrigues) eikä Lady Birdin isän työttömyys ja sen myötä perheen hieman niukahko toimeentulo myöskään auta äitiä olemaan kannustavampi tyttärensä haaveita kohtaan.

    Marion McPherson (Laurie Metcalf)

    Vaikka tarina lyhyesti kerrottuna kuulostaakin suhteellisen tylsältä ja mitäänsanomattomalta on ilahduttavaa että varsinainen toteutus on kuitenkin merkittävästi kiinnostavampi. Muutenkaan tämän elokuvan mielenkiintoisuus ja puhuttelevuus ei tule suoranaisesti sen juonesta vaan sen kuvaamista kasvutarinoista, ihmissuhteista ja niiden haasteista sekä ennen kaikkea oman paikkansa etsimisestä ja löytämisestä elämän paikoitellen kivikkoisillakin poluilla.

    Lady Bird on 17-vuotias ja ikänsä puolesta jo lähestymässä aikuisuuden kynnystä. Hän kaipaa erilaista elämää kuin mitä on saanut elää vanhempiensa ja perheensä kanssa jonka seurauksena hän joutuu kohtaamaan elämän ristiriitaisuuksien luomat kasvukivut. Samaan aikaan kun hän haluaa irtaantua omille poluilleen ja lähteä kotiseuduiltaan kauas pois satuttaa se samalla hänen perhettään, luo riittämättömyyden ja kiittämättömyyden tunteita ja aiheuttaa tappeluita kotona.

    Myös ihmissuhderintamalla tapahtuu muutoksia, uusia poikaystäviä tai poikaystäväehdokkaita ilmaantuu ja muiden uusien kavereiden seuraan hakeutuessa vanhat kaverit jäävät vähemmälle huomiolle ja välit alkavat viilentyä.

    Lady Bird ja Danny (Lucas Hedges)

    Lady Bird on monella tapaa erinomainen elokuva. Sen tarina on toimiva, hahmot ja heidän kasvutarinansa ovat mielenkiintoisia ja kokonaisuus pysyy alusta loppuun saakka hyvin kasassa. Se antaa kyllä katsojalleen tarpeeksi palapelin osia jotta niistä on helppoa kasata eheä kuva mutta se ei kuitenkaan missään vaiheessa rakenna koko kuvaa katsojalle valmiiksi katsottavaksi.

    Elokuva päätyi myös Suosituksia-sivulleni.

    Arvosana: 8/10 (IMDB: [simple_tooltip content=”Perustuu 193 438 annettuun ääneen”]7,4/10[/simple_tooltip])