Leffalauantai: King Arthur – Legend of the sword

Kuningas Arthurin roolissa nähdään Charlie Hunnam

King Arthur – Legend of the Sword (IMDB) on Guy Ritchien ohjaama toiminnallinen fantasiaelokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään Charlie Hunnam, Astrid Bergès-Frisbey, Jude Law sekä Djimon Hounsou.

Maagien ja ihmisten välillä on ollut pitkään jatkunut rauha joka kuitenkin järkkyy. Kuningas Uther Pendragon (Eric Bana) ja vaimonsa menehtyvät mutta heidän poikansa Arthur (Charlie Hunnam) pääsee turvaan. Arthur näkee ja kokee lapsuudessa vääryttä itseään ja läheisiään kohtaan ja niinpä hänestä kasvaa oikeudenmukaisempi sankari.

Eräänä päivänä vesiä väistyy läheisestä järvestä ja legendaarinen Excalibur-miekka ilmestyy näkyviin kiveen iskettynä. Tarina kertoo että seuraava kuningas on se kuka pystyy irroittamaan miekan kivestä ja niinpä tämän tunnetun legedan mukaisesti Arthur on se kuka tuon ihmeen pystyy tekemään.

Vallassa oleva kuningas Vortigern (Jude Law) haluaa raivata Arthurin tieltään mutta tätä yrittäessään hän vain onnistuu luomaan Arthurista sen kuninkaan joksi hänen on määrä tulla.

Valtaa pitävä kuningas Vortigern (Jude Law) ei halua Arthuria kuninkaaksi

Kuningas Arthurin tarina on vuosisatoja vanha legenda ja Wikipedian mukaan ensimäisen kerran hänet saatetaan mainta jo 600-luvulla walesilaisessa runoelmassa nimeltä Gododdin. Arthur ja hänen pyöreän pöydän ritarinsa ovat kiehtova myytti joka jo lapsena on itseäni kiinnostanut. Ikävä kyllä tämä elokuva ei tee millään muotoa kunniaa kiehtovalle legendalle, enemmänkin päin vastoin.

Tarina jonka pohjalle elokuva on rakennettu antaa hyvät raamit joiden sisälle voi tehdä monipuolisen ja kiinnostavan juonen. Näkymättömät rajat ovat muutenkin niin laveat että niiden ylikin voi hyppiä reilusti sivuun ja silti onnistua vielä tekemään mielenkiintoisen mutta legendaa kunnioittavan elokuvan, mutta jostain syystä tämän filmatisoinnin kohdalla on astuttu niin kauas ohi polulta että tarina ei enää tunnu arvokasta nimeään kunniakkaasti kantavalta elokuvalta.

Vaikka sivuuttaa täysin tuon osuuden että tarina ei juurikaan sovi legendaansa ja pyrkii näkemään tämän itsenäisenä tarinana ei siltikään liian paljoa hurraamista löydy. Tarina on tylsä, mitäänsanomaton ja täysin merkityksettömän tuntuinen. Tietenkin isossa kuvassa sillä on selkeä merkitys, mutta tapa miten se on toteutettu jättää niin rikkonaisen kokoneisuuden että iso kuva hukkuu kaiken toiminnan taakse.

Toimintaelokuvissa on tietenkin hyvä olla toimintaa, mutta liiallinen toiminnallisuus eri muodoissaan aiheuttaa sen että kohtauksien vaikutuksen arvo vähenee ja jokainen kohtaus alkaa nopeasti tuntumaan samalta. Siihen turtuu. Näin käy myös tämän elokuvan kohdalla eikä mikään kohtaus lopulta enää tunnu miltään tarinan kannalta. Näyttäviä kohtauksia kyllä elokuvassa nähdään ja niistä voi kyllä helposti ohjausta ja erikoistehosteita kiittää, mutta kaunis kuori vailla merkitystä ei kauaa jaksa viihdyttää.

Kuningas Arthurin legenda kerrottuna King Arthur – Legend of the Swordissa on tylsä ja mitäänsanomaton toiminta jonka ainoat hyvät apektit löytyvät sen teknisessä toteutuksessa. Tehosteet ja paikoitellen käytetyt hidasteet ovat toimivia ja näyttäviä katsoa. Kaiken kaikkiaan tätä elokuvaa en silti voi suositella katsottavaksi ja se jääkin keskivertoa huonommaksi elokuvaksi.

Arvosana: 4/10 (IMDB: 6,7/10)

Leffalauantai: Sleepless

Vincentin roolissa nähdään Jamie Foxx

Sleepless (IMDB) on vuonna 2017 julkaistu toiminnallinen rikostrilleri. Sen on ohjannut Baran bo Odar ja sen pääosissa nähdään Jamies Foxx, Michelle Monaghan, David Harbour, Scoot McNairy sekä Dermot Mulroney.

Huumeiden noutokeikka ei suju Vincentillä (Jamie Foxx) ja Seanilla (T.I.) suunitelmien mukaan ja välejä selvitellään pian jo aseellisesti muiden asianomaisten kanssa. Tapahtuman seurauksena asiasta tulee normaali rikostutkinta, mutta asiaa kuitenkin laitetaan tutkimaan samaiset Vincent ja Sean jotka olivat jostain syystä itse olleet rikospaikalla huumeita noutamassa.

Samaan aikaan poliisivoimissa on käynnissä sisäinen tutkinta likaisten poliisien vuoksi joita virantoimituksessa epäillään olevan. Bryant (Michelle Monaghan) huomaa että Vincentin käytöksessä on jotakin epäilyttävää ja pian epäonnisen huumekeikan jäljet näyttävät johtavan Vincentin suuntaan.

Keikan seuraukset leviävät alamaailmassakin odotettua laajemmalle ja pian Vincentin poika otetaan panttivangiksi huumeiden palauttamista vastaan.

Bryant (Michelle Monaghan)

Huumerikollisuuteen itse sotkeutuvien poliisien kuvaus ei ole mitenkään erityisen uniikkia eikä myöskään Sleepless erityisemmin siihen mitään lisämausteitakaan tarjoile. Sen juoni ja toteutus on suoraviivaista ja tasaisen varmaa toimintaa joka viihdyttää ja jota on miellyttävää katsoa oikeassa mielentilassa, mutta mitään erityisen mieleenpainuvaa tästä ei löydä.

Yleisellä tasolla tarina ja hahmot toimivat, mutta päähenkilöiden lisäksi tapauksista osalliseksi joutuvat Vincentin perheenjäsenet tuntuvat tarpeettomalta ja teennäiseltä lisältä. Tietenkin perheenjäsenet antavat Vincentille insentiivin toimia tavalla miten hän toimii, mutta tällaisenaan hahmot jättävät kuitenkin vain tuntemuksen siitä että hahmoilla ei ole minkäänlaista muuta tarvetta kuin toimia käsikirjoituksen selittävänä tekijänä toimintamalleille. Vincentin, hänen poikansa ja lapsensa äidin välinen dynamiikka tuntuu kliseiseltä ja merkityksettömältä.

Ohjauksellisesti asiat toimivat sitä vastoin mukavasti. Toiminnassa on toiminnan tuntua ja kaikki yleiset elementit on tässä kohdallaan. Pidin myös juonen käänteistä mitkä saa miettimään kuka lopulta on kaiken takana.

Kokonaisuutena Sleepless on mukava perustoimintaa tarjoileva viihde-elokuva joka toimii hyvin silloin kun etsinnässä on helposti lähestyttävä toimintaelokuva jonka kanssa ei joudu liiaksi pohtimaan elokuvan taiteellisia ansioita. Se on omassa lajityypissään tasaisen varma elokuva joka kuitenkaan ei anna mitään sen enempää.

Arvosana: 5/10 (IMDB: 7,0/10)

Leffalauantai: Lady Bird

Lady Bird (Saoirse Ronan)

Lady Bird (IMDB) on Greta Gerwigin käsikirjoittama ja ohjaama kepeitä komediallisiakin elementtejä sisältävä draamelokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään Saoirse Ronan, Laurie Metcalf, Tracy Latts sekä Benie Feldstein.

Elokuvan tarinassa kerrotaan Sacramentossa asuvasta 17-vuotiaasta teinitytöstä Christinestä jota kuitenkin puhutellaan hänen keksimällään Lady Bird -nimellä. Hänellä on viimeinen high school -vuosi menossa jota hän käy paikallisessa katolisessa koulussa jonka jälkeen onkin aika suunnata elämää kohden collegea.

Harmillisesti haaveet haettavista collegeista ovat törmäyskurssilla äitinsä Marionin (Laurie Metcalf) toiveiden kanssa, sillä opiskelu joissain näissä halutuissa oppilaitoksissa on kallista, se ei ole taannut hyvää uraa tai työpaikkaa Lady Birdin veljelle Miguelillekaan (Jordan Rodrigues) eikä Lady Birdin isän työttömyys ja sen myötä perheen hieman niukahko toimeentulo myöskään auta äitiä olemaan kannustavampi tyttärensä haaveita kohtaan.

Marion McPherson (Laurie Metcalf)

Vaikka tarina lyhyesti kerrottuna kuulostaakin suhteellisen tylsältä ja mitäänsanomattomalta on ilahduttavaa että varsinainen toteutus on kuitenkin merkittävästi kiinnostavampi. Muutenkaan tämän elokuvan mielenkiintoisuus ja puhuttelevuus ei tule suoranaisesti sen juonesta vaan sen kuvaamista kasvutarinoista, ihmissuhteista ja niiden haasteista sekä ennen kaikkea oman paikkansa etsimisestä ja löytämisestä elämän paikoitellen kivikkoisillakin poluilla.

Lady Bird on 17-vuotias ja ikänsä puolesta jo lähestymässä aikuisuuden kynnystä. Hän kaipaa erilaista elämää kuin mitä on saanut elää vanhempiensa ja perheensä kanssa jonka seurauksena hän joutuu kohtaamaan elämän ristiriitaisuuksien luomat kasvukivut. Samaan aikaan kun hän haluaa irtaantua omille poluilleen ja lähteä kotiseuduiltaan kauas pois satuttaa se samalla hänen perhettään, luo riittämättömyyden ja kiittämättömyyden tunteita ja aiheuttaa tappeluita kotona.

Myös ihmissuhderintamalla tapahtuu muutoksia, uusia poikaystäviä tai poikaystäväehdokkaita ilmaantuu ja muiden uusien kavereiden seuraan hakeutuessa vanhat kaverit jäävät vähemmälle huomiolle ja välit alkavat viilentyä.

Lady Bird ja Danny (Lucas Hedges)

Lady Bird on monella tapaa erinomainen elokuva. Sen tarina on toimiva, hahmot ja heidän kasvutarinansa ovat mielenkiintoisia ja kokonaisuus pysyy alusta loppuun saakka hyvin kasassa. Se antaa kyllä katsojalleen tarpeeksi palapelin osia jotta niistä on helppoa kasata eheä kuva mutta se ei kuitenkaan missään vaiheessa rakenna koko kuvaa katsojalle valmiiksi katsottavaksi.

Elokuva päätyi myös Suosituksia-sivulleni.

Arvosana: 8/10 (IMDB: 7,4/10)

Leffalauantai: A ghost story

M:n roolissa nähdään Rooney Mara

A ghost story (IMDB) on David Loweryn ohjaama romanttinen fantasiadraama vuodelta 2017. Pääosarooleissa nähdään Rooney Mara ja Casey Affleck.

Tarinan pääpiirteinen kuvio kertoo nuoresta pariskunnasta jossa mies menehtyy traagisesti. Vaikka nainen jääkin yksin ei tämän mies kuitenkaan katoa kokonaan vaan jää aaveena seuraamaan hänen elämäänsä vaikkakaan nainen ei tästä tiedä mitään. Aika kuluu eteenpäin ja lopulta nainen muuttaa pois heidän yhteisestä talostaan mutta mies jää silti aaveena katsomaan maailmaa.

Tämän elokuvan tapauksessa on hankalaa kertoa tarinasta selkeästi juurikaan enempää sillä hyvin helposti liikutaan jo tulkinnallisella puolella siitä mitä tarinassa muuten tapahtuu. Toisin sanoen elokuva on sellainen jossa tulkinta jää enemmänkin katsojalle itselleen eikä sitä tarjoilla valmiina helposti purtavana annoksena kaikkea etukäteen selittäen.

A ghost story on useammallakin tapaa omalaatuinen ja persoonallinen elokuva. Se erottuu massasta erityisesti omalaatuisella tarinallaan ja kerronnallisella tyylillään. Tarinallisesti tässä huokui paikoitellen vivahteita niin Interstellarista, Donnie Darkosta, Arrivalista kuin myös A man fom earthista, ohjauksen verkkaisesta kerrontatyylistä sitä vastoin tuli vahvasti Sofia Coppolamaisia vivahteita.

C:n roolissa on Casey Affleck

Omaan makuuni elokuva toimi todella hyvin. Se on ajatuksia herättävä teos joka jättää katsojalle reilusti tilaa tulkinnalle kaiken merkityksestä. Oman ensimmäisen tulkintani mukaan elokuvan aaveksi jäänyt mies oppii ajassa eteen- ja taaksepäin liikkuessaan näkemään lopulta kaiken sen mikä todellisuudessa on merkityksellistä ja tärkeää, eli kuinka lähimmäiset, rakastaminen ja rakastettuna oleminen on se mikä tekee ihmisyydestä elämisen arvoista eikä niinkään aika tai paikka.

Pidin elokuvassa myös sen hidastempoisesta kerronnasta. Oli mukavaa nähdä että myös joku muukin ohjaaja kuin ainoastaan Sofia Coppola uskaltaa tehdä myös nykyaikana muutamia todella pitkiä paikallaan junnaavia ottoja joissa ei näennäisesti tapahdu juurikaan mitään. Toki niissä tapahtuu jotain ja niillä on oma tarkoituksensa elokuvassa, mutta keskivertoon isohkoon elokuvaan verrattuna näin pitkiä ottoja ei tule juuri missään vastaan. Viimeksi muistelen nähneeni näin silmin pistävän pitkiä otoksia Sofia Coppolan elokuvassa Somewhere.

A ghost story on erinomainen elokuva joka kannattaa katsoa mikäli yhtään omaperäisemmät elokuvat kiinnostavat. Elokuva pääsi suoraan myös Suosituksia-sivulle.

Arvosana: 10/10 (IMDB: 6,8,0/10)

Leffalauantai: mother!

Jennifer Lawrence roolissaan äitinä

mother! (IMDB) on Darren Aronofskyn ohjaama kauhu/draama/mysteerielokuva vuodelta 2017. Sen pääosarooleissa nähdään mm. The Hunger Gamesista tuttu Jennifer Lawrence sekä Vicky Christina Barcelonssakin nähty Javier Bardem.

Elokuvan tarinassa kerrotaan pariskunnasta joka asuu kahdestaan omassa rauhassa sivussa kaikesta hälinästä. Pariskunnan mies on runoilija ja nainen hoitaa kotia. Arki on rauhallista eikä siinä tapahdu mitään ihmeempiä kunnes eräänä päivänä ovelle saapuu vieras joka jää runoilijamiehen luvalla oleskelemaan kylään vastoin vaimonsa tahtoa.

Vieraasta paljastuu vähitellen erikoisia piirteitä jotka saavat talon rouvan olon epämukavaksi. Oloa ei helpota myöskään se että pian taloon tulee myös tuon vieraan miehen vaimo ja hänkin asettuu taloksi. Miehen vaimo on monin paikoin varsin tyly talon emäntää kohtaan mutta talon isäntää kohtaan hän sen sijaan käyttäytyy varsin hyvin.

Vähitellen taloon alkaa tulemaan yhä enenevissä määrin ventovieraita ihmisiä ja meno alkaa käymään aina vain villimmäksi. Vähitellen vieraiden käytös talon isäntää kohtaan alkaa saavuttamaan aina vain hurmoksellisempia piirteitä ja talo alkaa vaikuttamaan yhä enemmän kultin kokoontumispaikalta kuin kodilta.

Javier Bardem roolissaan Hänenä

mother! on omalaatuinen ja ajatuksia herättävä elokuva. Elokuvan katsottua on vaikea sanoa suoraan varmaksi mistä tässä kaikessa on edes kyse, sillä metaforia ja symboliikkaa tarjoillaan katsojalle kasvavassa määrin tarinan edetessä.

Elokuva ammentaa tarinaansa symboliikkaansa vahvasti kristinuskon viitekehyksestä joka monelle länsimaalaisessa kulttuurissa kasvaneelle on tuttua jo lapsuudesta asti. Esimerkiksi runoilijan kohtaama ihannointi ja jopa vieraiden häntä kohtaan suorittama suoranainen palvonta, syntymä, kuolema sekä anteeksiantamus ovat vahvasti tarinassa läsnä.

Lisäksi Aronofskyn mukaan elokuvan pienellä alkukirjaimella kirjoitettu nimi ei ole pelkästään tyylikeino ja onpa myös elokuvan lopputeksteissä kaikki muut roolihahmot kirjoitettu pienellä kirjaimilla paitsi Javier Bardemin roolihahmo johon viitataan lopputeksteissä nimellä Hän. Kaikki roolihahmot jäävät myöskin nimettömiksi joka tuskin sekään aivan sattumaa on.

Kiintoisana piirteenä tarinan merkityksestä voinee mainita sen, että oma tulkintani oli ainakin poikkeava kollegani tulkinnasta tästä elokuvasta ja sen merkityksestä. Tästä voinee ainakin päätellä sen että elokuva ei ole ainakaan katsojalleen liian valmiiksi purekseltua tavaraa.

Mies (Ed Harris) ja nainen (Michelle Pfeiffer)

Omaan makuuni tämä elokuva toimi todella hyvin. Pidin sen monitulkinnallisesta tarinasta ja tavasta jolla se ohjauksellisesti katsojille kerrottiin. Tämän elokuvan myötä vahvistui myös mielikuvani siitä, että Jennifer Lawrence on varsin osaava näyttelijä jonka roolisuorituksia seuraa mielellään jatkossakin. Pidin erityisesti siitä kuinka hän osasi myös paikoitellen vähäeläisellä sekä hienovaraisellakin tulkinnalla välittää roolihahmonsa tunteita siten että katsojakin pystyy ymmärtämään hänen tunnetilojaan.

Darren Aronofskyn mother! on erinomainen todiste siitä että Black Swanin ja Requirem for a Dreamin ohjaajalla on kykyä luoda useitakin ajatuksia herättäviä mestariteoksia. Mikäli elokuvan paikoitellen ahdistava ja painostava tunnelma sekä muutama vastenmielinen kohtaus ei järkytä on tämä elokuva ehdottomasti katsomisen arvoinen. Itselläni tämäkin elokuva meni suoraan Suosituksia-sivulle.

Arvosana: 9/10 (IMDB: 6,6/10)