Katukuvausta Helsingissä

Katukuvaus on yksi valokuvauksen muoto josta pidän paljon. Monet omaan makuuni miellyttävimmät kuvat ovat olleet katukuvausta, ja yksi nykyisinkin vaikuttava valokuvaaja jonka kuvia voin suositella on Max Gor. Hänen blogissaan on aivan uskomattoman paljon hienoja valokuvia, joten kannattaa käydä katsomassa hänen valokuviaan mikäli aihe lainkaan kiinnostaa.

On kiintoisaa käydä katselemassa kaupungilla maailmaa kameran läpi ja kuvata tilanteita oikeasta elämästä, rikkaana ja monimuotoisena eli sellaisena kuin kaupungin elämä todellisuudessakin on. Rikkaalla ja monimuotoisella tarkoitan sitä mistä toisissa piireissä käytettäisiin ilmaisua “Kaikenlaisia viuhakkeita sitä täälläkin liikkuu, voi herranen aika”.

Yksi hienoimmista asioista Helsingissä on se, että täällä on ihmisiä tarpeeksi paljon että kaupungilla satunnainen kuvaileminen ei yleensä aiheuta ihmisille “Et kai sä mua kuvaa” -fiilistä ja heti sen perään vaatimuksia poistaa kuvia kamerasta. Ihmiset ovat täällä tottuneet siihen, että julkisilla paikoilla liikkuessa ihmisiä on kameran kanssa aina liikenteessä ja milloin tahansa voi päätyä valokuvaan. Turisteja kaupungissa riittää ja turisteilla on tapana ottaa kamerastaan ilo irti reissuissa ollessa, joten olisi sinänsä absurdia olettaa etteikö itse kukin kaupungissa asuva ainakin joskus päätyisi johonkin valokuvaan.

Kaduilla kuvaaminen on hyvin mielenkiintoista myös siksi, että sitä kautta näkee mahdollisesti eri kaupunkien arkkitehtuuria, ihmisiä ja yleisesti ottaen sen kaupungin elämää ja kulttuuria. Tietenkin kaikki kuvat on jonkun ottamia ja valokuva kuvaa mielestäni yleensä enemmän kuvaajaa kuin varsinaista kuvauksen kohdetta, mutta kuitenkin kuvista välittyy jonkinlaista käsitystä millaista missäkin on.

Toinen hyvä puoli isommissa kaupungeissa verrattuna pieniin kaupunkeihin on myös se, että kaduilla riittää aina kuvattavaa. Ihmisiä on joka päivä liikenteessä, jokaisena päivänä löytyy jotain kiintoisaa nähtävää jos vain itse on virittäytynyt oikeanlaiseen tunnelmaan nähdä kaupunkielämän monimuotoisuus.

Samoin väkimäärän ollessa suurempi ei yksittäinen valokuvaaja herätä yleensä kenenkään mielenkiintoa. Ihmisiä tulee ja menee, siellä täällä joku on kameran kanssa räpsimässä ja ihmiset osaavat suhtautua siihen terveellä “Aivan sama, ei kiinnosta” -mentaliteetillä. Pidän siitä.