Yökuvaustesti Panasonic Lumix GX80:lla

Lauttasaaressa meren rannassa yöllä. ISO 200, 12-32 mm, aukko F/7.1, valotusaika 8 sekuntia.

Yön pimeinä tunteina sain idean lähteä pienelle kävelylenkille kameran kanssa. Aikaisemmin olen blogissa näkyvät kuvat kuvannut pääsääntöisesti päiväsaikaan, ja niinä kertoina jolloin olen kuvannut yöllä, olen kuvannut ilman jalustaa. Halusin kuitenkin koettaa minkälaisia kuvia GX80:lla saisi mikäli ulos lähtisi jalustan kanssa.

Ennen pihalle lähtemistä testasin manuaalisia asetuksia. Koetin asettaa valotusaikaa yli sekuntiin, mutta jostain syystä kamera ei antanut asettaa sitä pidempää valotusaikaa. Internetistä asiaa selvittelin ja löysin tiedon, että kamerasta pitää ottaa hiljaisen tilan asetus pois päältä jotta saa pidemmät valotusajat käyttöön. En tiedä miksi ihmeessä, mutta näin ilmeisesti on useammassakin pienessä järjestelmäkamerassa. Otin Hiljainen tila -asetuksen pois päältä, jonka jälkeen pääsinkin vääntämään valotusta yli sekuntiin.

Espoo kuvattuna Lauttasaaresta. ISO 200, 12-32 mm, aukko F/7.1, valotusaika 8 sekuntia.

Pihalle tuli lähdettyä ja pistettyä samalla Sports Tracker käyntiin. Lähdin tuttuun tapaan tuohon meren rannalle kuvailemaan. Otin muutaman kuvan siinä ja lähdin kävelemään lenkkipolkuja pitkin. Kuvia tuli otettua aina sieltä täältä, mutta hyvin useassa kuvassa huomasin ongelmia tarkkuuden osalta. Kuvista tuli suttuisia siitäkin huolimatta että kamera oli jalustassa eikä se heilunut ja huojunut. Myös valotusaika oli lähes aina 8 sekuntia, joten laukaisnta painettaessa syntyvä pieni tärähdys ei voinut myöskään selittää kyseistä ongelmaa.

Pantuani merkille tuon suttuisuusongelman kävin asetuksista ottamassa kuvanvakaajan pois käytöstä. Tämän jälkeen ongelma poistui. Jostain syystä pitkillä valotusajoilla kuvanvakaaja tuntui aiheuttavan pelkästään haittaa. Eipä siinä, jalustan kanssa kuvanvakaajalle ei ollut lainkaan tarvetta.

Meren rannalla. ISO 200, 12-32 mm, aukko F/7.1, valotusaika 15 sekuntia.

Pitkällä valotusajalla kuvattaessa oli tässä kamerassa mielenkiintoisena ilmiönä jokaisen kuvan jälkeen kohinanpoisto-operaatio tai jokin muu sellainen lisävaihe jota en ole aikaisemmin havainnut tällä kameralla kuvattaessa, enkä koskaan myöskään Nikon D5300:lla kuvattaessa. Eli kun otin kuvan johon laitoin valotusajaksi 8 sekuntia, kesti ensin 8 sekuntia että kamera otti kuvan ja vielä sen jälkeen toinen 8 sekuntia ennen kuin kuva oli nähtävissä. Odotellessa tuli teksti jostain kohinanpoistosta ja näyttöön tuli laskuri joka kesti aina yhtä kauan kuin valotusaikakin oli ollut. Hämmentävää.

Tyylikäs auto kadun varressa. ISO 200, 12-32 mm, aukko F/7.1, valotusaika 8 sekuntia.

Alkuhankaluuksien jälkeen kuvaaminen onnistui pimeässä aivan yhtä hyvin kuin Nikon D5300:lla ja muilla aiemmin omistamillani järjestelmäkameroilla. Kuvanlaatu on omaan makuuni täysin riittävä myös pimeässä kuvattaessa maisemia tai muita paikallaan olevia kohteita. Mitään liikkuvaa en koettanut kuvata, mutta en sellaisia kohteita koskaan muulloinkaan kuvaa, joten siihen en osaa sanoa kameran riittävyydestä mitään.

Myös 12-32 mm F/3.5-5.6 kittiputken automaattinen tarkennus toimi pimeässä hyvin. Maisemia kuvatessa kamera osasi tarkentaa hyvin ja nopeasti, eikä kertaakaan tullut ikävä manuaalista tarkennusmahdollisuutta.

Taloja lenkin varrelta. ISO 200, 12-32 mm, aukko F/7.1, valotusaika 8 sekuntia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *