Kokkailut: Pekonia ja herkkusieniä ruokakermassa

Valmis ateria

Tämänkertaisena kokkailuna on pekonia herkkusienien kera valmistettuna ruokakermaan. Lisukkeeksi ja visuaalisesti edes jonkinmoista kauneutta tuomaan aterian kanssa laitoin muutaman siivun tomaattia sekä ruukkusalaattia. Aterian pintaan heitin Grana Padano juustoraastetta.

Idea tähän kokkailuun lähti siitä, että jääkaapissa oli entuudestaan vielä jäljellä edellisestä kokkauksesta pekonia ja juustoraastetta, joten tietenkin halusin käyttää niitä pois jotta ne eivät pilalle.

Nämä blogipostaukset ovat siis kirjoitettu ainoastaan pari päivää välissä pitäen, eli en ole viikkoa seisottanut aineksia jääkaapissa. En tiedä kuinka kauan pekoni edes kestää jääkaapissa avattuna, mutta en halua myöskään empiirisellä tutkimuksella havaita milloin se on mennyt pilalle. Mieluummin siis kokkailen näitä lähipäivinä kun ainekset ovat vielä tuoreena.

Ruokaan käytetyt ainekset. Pekoni ja Grana Padano juustoraaste oli jäänteitä edellisestä kokkailusta.

Ensimmäisenä vaiheena oli pistää voita pannulle ja pannu lämpiämään. Jos olisin pelkät pekonit tarvinnut pannulla laittaa, olisi pekonin oma rasva riittänyt. Kuitenkin tarkoitus oli pannulla laittaa herkkusieniä, joten lisärasva ei tehnyt lainkaan pahaa.

Pannun kuumetessa on aikaa leikellä valmiiksi herkkusienet siihen muotoon missä ne haluaa tarjota aterialla. Itse pistin simppelisti vain sienet keskeltä halki ja siitä sitten nostelin ne pannulle lämpenemään.

Omaan ateriaan laitoin kolme pientä herkkusientä.

Herkkusienet pilkottuna

Kun herkkusienet oli saanut nostettua pannulle lämpenemään tuli mukaan heitettyä myös pekonia. Tälläkin kertaa käytin kaksi pekonisiivua joka on sopivan kokoinen annos yhteen ateriaan.

Pekonien ja herkkusienien kuumetessa pannulla on hyvin aikaa viipaloida tomaatti valmiiksi. Omaan ateriaani käytin puolikkaan tomaatin josta sai muutaman siivun lautasen reunalle väriä ja raikkautta tuomaan.

Välillä on hyvä vähän myös muistaa kääntää pannulla olevia pekoneita ja herkkusieniä jotta ainoastaan toinen puoli ei lämpeä.

Pekonit ja herkkusienet pannulla voissa paistumassa

En ottanut aikaa kuinka kauan pekonit ja sienet olivat pannulla, mutta fiilispohjalta arvioiden ehkä kymmenisen minuuttia. Loppuvaiheessa heitin sekaan pienen määrän ruokakermaa. Ruokakerman lisäämisen jälkeen lämmitin pannua vielä minuutin tai kaksi jonka jälkeen otin aterian pois pannulta ja annostelin lautaselle.

Annokseen heitin ensin tomaatit reunoille ja sen jälkeen annostelin pannulta valmiin aterian niiden keskelle. Viimeisenä silauksena heitin mukaan hieman vihreää ruukkusalaattia väriä tuomaan ja juustoraastetta pinnalle antamaan lisämakua.

Puolikas tomaatti viipaloituna. Muutamasta siivusta valui sisällöt pois joten niitä en lisännyt lautaselle.

Alla vielä ruoka-aineiden hinnat eriteltynä. Lasken näissä hintoihin mukaan myös pekonin ja juustoraasteen jotta aterian hinnasta saa realistisemman käsityksen. Itselläni nämä olivat siis entuudestaan, mutta hinnoissa en halua lähteä oletuksesta että jotain aineita löytyy entuudestaan kaapista.

Raaka-aineiden hinnat eriteltynä:
– Tomaatti 0,45 eur
– Pirkka ruokakerma 0,79 eur
– Pirkka herkkusienet 2,95 eur
– HK Amerikan pekoni 1,99 eur
– Pirkka Grana Padano juustoraaste 2,19 eur

Yhteensä hintaa olisi kertynyt siis 8,37 euroa mikäli kaikki raaka-aineet joutuisi ostamaan.

Pekonit ja herkkusienet pannulla ruokakermassa

Käytetyt raaka-aineiden määrät kuitenkin olivat todella pienet joten käytettäväkseni jäi vielä pekonipaketista reilusti pekonia, juustoraastepussi on lähes täysi yhä, ruokakermaa meni n. neljäsosa tai viidesosa, tomaatista meni vain puolikas ja onpa herkkusieniä ja salaattiakin vielä moneen ateriaan.

Käytännössä tämäkin ateria tulee halvaksi laittaa kotona jos ottaa huomioon kuinka paljon raaka-aineita jää seuraavaan ruokaan jäljelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *