Leffalauantai: Dracula III: Legacy

Rutger Hauer vampyyri Draculana

Dracula III: Legacy (IMDB) on Patrick Lussierin ohjaama vapyyrikauhuelokuva vuodelta 2005. Pääosissa nähdään Jason Scott Lee sekä Jason London.

Elokuva on kolmas osa Wes Cravenin vampyyritrilogiasta jonka muista osista en kuitenkaan täysin varmuuteen päässyt – ainakin Dracula II: Ascension tähän trilogiaan kuuluu mutta ilmeisesti myös Dracula 2000. Olen aikaisemmin katsonut Dracula 2000:n (mutta en ole siitä tänne arvostelua tehnyt, pitänee jossain vaiheessa korjata tämä epäkohta) mutta sen yhteys tähän elokuvaan on todella vaikea yhdistää sillä mitään yhteistä tarttumapintaa näillä elokuvilla ei löydy.

IMDB:ssä on tätä samaa asiaa ihmetelty ja siellä on annettu selitys Dracula 2000:n lopun ratkaisun ja tämä Dracula-trilogian toisen osan välillä. Yhteys selviää ilmeisesti vain kommenttiraidoista DVD:llä joten aivan parhaalla mahdollisella tavalla tarinaa ei ole kuljetettu trilogian läpi että siitä osaisi yhdistää elokuvien liittyvän toisiinsa.

Isä Uffizi

Tarinassa kerrotaan kuinka Isä Uffizi (Jason Scott Lee) lähtee Luken (Jason London) kanssa Itä-Eurooppaan jossa on meneillään sisällissota. Heille selviää että Dracula on tehnyt diilin paikallisten sotilaiden kanssa että he toimittavat tuoreita ihmisiä Draculan ravinnoksi. Tarinassa matkaan tulee myös uutisreportterit jotka ovat lähteneet tekemään uutisointia paikan tapahtumista mutta ovat kuitenkin jääneet paikkaan jumiin asioiden mentyä epäsuotuisasti.

Vamyyreiden ja sotilaiden luoman uhkan lisäksi myös itse Isä Uffizilla on ikävästi vampyyrivirus jonka kanssa hän joutuu taistelemaan jotta se ei ottaisi voittoa ja tekisi hänestäkin vampyyria.

Kokonaisuutena Dracula III: Legacy on kohtalaisen mitäänsanomaton vampyyrielokuva. Myönnettäkköön että se olisi saattanut olla parempi mikäli ennen tätä osaa olisin katsonut toisen osan tästä trilogiasta jolloin tarinaan tulleet henkilöt olisivat saattaneet käydä järkeen. Yksittäin tämän osan katsottuna heräsi vain kysymyksiä että keitä nämä henkilöt ovat ja miten he liittyvät mihinkään mistä tässä elokuvassa on kyse.

Luke joutui keskelle vampyyrien verikekkereitä

Näyttelytyö oli suhteellisen tasapaksua ja paikoitellen hyvinkin teennäisen tuntuista ainakin rikollisjohtajan sekä myöskin reportterinaisen toimesta. Henkilöhahmoista Lukesta syntyy mielikuva typeryksestä joka ei ota opikseen virheistä joita hän tekee. Humoristisia vivahteita elokuvassa on kuitenkin jonkin verran mukana mutta valitettavasti nekin on kohtalaisen kliseisellä tyylillä toteutettuja.

Useammatkin elokuvan kohtaukset tuntuvat hieman irtonaisilta joiden tarkoitus herättää ajatuksen siitä että ne kohtaukset ovat tarkoitus itsessään vailla sen suurempaa merkitystä kokonaisuuden kannalta. Täytekohtauksia joilla saadaan vähän verta, vampyyreitä ja actionia mukaan. Loppuratkaisu oli sinänsä kuitenkin ihan mukiinmenevä.

Pidin elokuvassa siitä että paikoitellen oli käytetty kamerakulmia joita kovin usein ei tule elokuvissa nähtyä. Kuitenkin jotkut kohtaukset joissa auton ajoa kuvataan paikasta A paikkaan B tuntuivat tarpeettoman pitkiltä ja niissä oli käytetty tarpeettoman monia kuvakulmia ilman että sillä sai mukaan varsinaista lisäarvoa tarinankerrontaan.

Tikun nokassa olevat ihmiset eivät paljoa katsojiaan järkyttänyt

Kokonaisuutena Dracula III on elokuva jonka katsoo kerran tai parikin kertaa mikäli on vampyyrielokuvien ystävä mutta kaikille muille tämä elokuva tuskin tarjoaa juurikaan mitään sellaista mistä saisi paljoa iloa irti.

Vaikka itse pidänkin vampyyrielokuvista (myös B-luokan sellaisista) ei tämä ollut sieltä parhaasta päästä. Perinteisiä vampyyrielokuviin kuuluvia elementtejä siinä kyllä oli kohtalaisesti eli siinä oli verta, tissejä, teräviä kulmahampaita, veren imemistä, kristinuskon tematiikkaa ja vampyyrien tappamista mutta silti elokuva oli omaan makuuni kohtalaisen tylsä sen liiallisen actionmaisuuden ja kankean elokuvallisen tyylin vuoksi.

Arvosana: 4/10 (IMDB: 4,7/10)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *