Perlenbacher Premium Lager on LIDL-myymälöissä myytävää lageria jonka alkoholitilavuus on 5.3 %. Tarkemmin tietoja en netistä tästäkään LIDL-oluesta löytänyt joten kyseessä on sen suhteen varsin tusinalager joita myydään ulos volyymit edellä.
Ulkoasunsa osalta tölkki on tavallisen bulkkiloluen näköinen eli sellainen mikä on omiaan luomaan myös mielikuvaa kohtalaisen halvasta oluesta. Onneksi ei ole olutta tölkkiin katsominen, kuten vanha sanonta kuuluu.
Olut on tuoksultaan suhteellisen mieto eikä sitä kovin selkeästi erota ellei tuoksua erityisesti etsi. Perus miellyttävä lagerin tuoksu kuitekin sieltä etsittyä löytyy. Värinsä osalta kyseessä on tavallinen kohtalaisen kauniin värinen olut. Suutuntuma on melko kepeä ja kesäinen. Maku on lageriksi kohtalaisen kirpeähkö, silti myös raikas mutta kohtalaisen mieto kokonaistunnelmaltaan.
Ilahduttavasti tämä toimi itselleni varsin hyvin perusbisseksi ja se toimii mukavasti vaihtoehdoksi kotimaisille Karhuille ja Koffeille. Esimerkiksi saunassa käydessä tämä on helppoa kuvitella seuralaiseksi.
Musiikiksi sopii mm. Hellacopters – By the grace of God sekä The Queens of Stone Age – No one knows
Kinkku, salami, ananas ja aurajuusto oli tuttuun tapaan täytteinä
Tuusulassa osoitteessa Koskenmäenpolku 1 sijaitseva Marmara Pizza Service päätyi tämänkertaisen ruokapaikkatestin kohteeksi. Kyseessä on kohtalaisen perinteinen kebab-pizzeria jossa valikoimat on normaalit pizzat, kebapit ja salaatit. Firmalla ei näyttäisi olevan nettisivuja muita kuin Pizza-Onlinen kautta joten sitä kautta valikoimaa voi halutessaan käydä katsomassa.
Ulkoa päin paikka näyttää perus siistiltä, eli sellaiselta että sinne uskaltaa mennä syömään. Sisältä paikka vaikutti hieman siistimmältä kuin moni vastaavanlainen kebab-ravintola joita olen lähiaikoina käynyt testailemassa eli hieman viihtyisämpi sisustuksellisesti.
Tilaaminen oli perinteisen suoraviivaista. Tiskille tuli lampsittua, sanottua mitä tilaan ja sen jälkeen mennään pöytään istumaan ja odotetaan että tilaus tulee pöytään. Kauaa ei tilausta joutunut odottamaan ja pian jo pääsikin pizzan syöntiin.
Sisustus oli hieman viihtyisämpi kuin monissa samantyylisissä paikoissa.
Valintani oli tuttuun tapaan pizza vapaavalintaisilla täytteillä ja täytteiksi valikoitui perinteiset kinkku, salami, ananas sekä aurajuusto. Pizza oli omaan makuuni hyvä, siinä oli kokoa sopivasti että sillä nälän sai pois mutta ei ähkyä ja makuakin löytyi eli pizza ei ollut ainoastaan täyttävä mutta mauton kuten toisinaan tulee vastaan joissain paikoissa.
Paikan palvelu oli tavallista tasoa, eli ei mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Hintatasokaan ei yllättänyt vaan hintataso liikkui normaalissa noin 10 euron hintaluokassa. Esimerkiksi fantasiapizza neljällä täytteellä näyttäisi olevan Pizza Onlinestä hintoja katsoessa 9,90 eur ja taisi olla paikan päällä samat hinnat – ainakaan kovin suuria poikkeuksia ei ollut.
Pizzeria ulkoa
Kokonaisuutena Marmara Pizza Service Tuusulassa oli omassa ravintolatyypissään toimiva paikka jossa voin mielelläni syödä toisenkin kerran mikäli jostain syystä Tuusulassa olen liikkumassa enkä ole uutta ruokapaikkaa lähdössä testaamaan.
Hinta-laatu suhde oli toimiva, palvelu oli tavallista tasoa jossa ei ollut mitään valittamista ja mukavana lisänä paikassa oli hieman viihtyisämpi miljöö kuin monissa muissa vastaavan ravintolatyypin ravintoloissa.
Kuten eilisestä postauksestani voi lukea oli viikonlopun autoreissulla epäonnea matkassa renkaan pamahtaessa kotimatkalla. Kuitenkin ajatuksenani oli jo ennen reissua että matkan jälkeen myyn autoni pois ja tänään oli sopivasti aikaa moiselle operaatiolle.
Lähdin tänään aamusta tarjoamaan autoliikkeille autoani, mutta koska kyseessä oli hyvin paljon ajettu auto (yli 450.000 km) jossa oli moottorin vikavalo palamassa, yksi rengas eri sarjaa ja katsastus tulossa heti ensi kuussa oli arvattavaa että suuria summia autosta ei saa ainakaan liikkeessä. Käytettynä netissä samaa ikähaarukkaa olevat vastaavat autot näyttivät olevan 750 eur – 1500 eur haarukassa pääosin ja merkittävästi vähemmillä kilometrimäärillä joten muutamaa satasta enempää ei olisi autosta saanut liikkeeseen myytäessä.
Yksityiselle myyminen oli poissuljettu vaihtoehto sillä arvostan omaa aikaani enkä jaksa renkaanpotkijoita jotka tulevat arpomaan että no olisko vai eikö se olis, onkohan autossa ollut kissoja, koiria, kanoja tai hamstereita, onko omistaja tai joku joskus polttanut tupakkaa, harrastanut takapenkillä tuhmia, onko eturenkaiden pultit valmistettu intiassa lapsityövoimalla tai kuka-ties-mitä joten mieluummin halusin myydä autoni autoliikkeelle suoraan jotka eivät jää kyselemään täysin tarpeettomia vaan osaavat sanoa suoraan että ottavatko autoa vaiko eivät.
Kuitenkin toisessa autoliikkeessä käydessäni ja autoa sinne tarjotessa oli puhetta että ostaessa voidaan antaa noin pari sataa tai vaihdossa voidaan hyvittää hieman enemmän (vaihdokkikohtaisesti) joten kävin katselemassa pihassa olevan tarjonnan. Pihassa oli ainoastaan yksi kaunis auto joka sitten matkaani tarttui kun kauppakirjat saatiin tehtyä joka tietenkin on blogipostauksen alussa näkyvä Mini Cooper vuosimallia 2002.
Kilometrejä mittarissa oli kohtalaisen vähän, 179 250 km. Monia aiemmasssa autossani olleita perusominaisuuksia tästä ei valitettavasti löydy, eli ajotietokone ja ilmastointi loistavat poissaolollaan. Ajotietokonetta mietin että se olisi kyllä hyvä olla, mutta jälkeenpäin mietittynä edellisessä autossanikaan sitä käytin vain muutaman kerran vuoden aikana tarkistaakseni keskikulutuksen joten sinänsä lopputuloksen kannalta menetys ei ole niin suuri. Ilmastointi olisi ollut kyllä mukavampi lisä, mutta tyydyin silti tähänkin jotta sain Minin alle.
En tiedä miksi, mutta Mini Cooperit ovat jollain kierolla tapaa itseäni kiehtovia autoja olleet jo pitkään. Esimerkiksi monissa autopeleissä tykkään pärräillä Mini Cooperilla (toki S-sarjalaisilla mitä tämä ei ole) vaikka tehokkaampiakin olisi tarjolla joten jotain näissä on mikä itselleni kolahtaa.
Annoin vanhan autoni liikkeeseen siis vaihdossa jonka jälkeen hintaa jäi vielä 3900 euroa. Koska autoliikkeellä oli tarjota tolkullinen osamaksusopimus päädyin sitten myynnin sijasta vaihtoon. Sieltä sitten ajoin kotio ja illasta kävin tänään vielä kaverini kanssa ajamassa tällä Keravalla ja Tuusulassa koeajolla joten sen vuoksi tämän päivän blogipostaus on hieman myöhemmässä kuin tavallisesti.
Ensituntumat ovat positiiviset, ajotuntuma on hyvä ja radion ja CD-soittimen äänenlaatu ilahdutti todella paljon. Äänentoisto oli varsin miellyttävää kuunneltavaa joka on aina itselleni iso plussa sillä nautin ajaessa musiikin kuuntelusta enkä jaksa huonon kuuloista äänentoistoa omassa autossani kovin kauaa.
Laitetaan tähän vielä loppuun lisää valokuvia autosta eri puolilta.
Kävin viikonloppuna Joensuun suunnalla kuvailemassa kaverini juhlaa. Lähdin Vantaalta kohden itää kahdentoista maissa ja illalla olin jo perillä. Vanhempien luona tuli käytyä ja sunnuntaina sitten menin kuvailemaan ja juhlimaan. Juhlan jälkeen sitten palasin muiden matkalaisten kanssa kohden pääkaupunkiseutua kun Joensuun ja Varkauden välisellä tiellä rengas meni rikki.
Eipä siinä, haju oli melkoinen mikä renkaasta lähti. Pysähdyimme sitten vaihtamaan vararengasta alle kunnes havaitsimme että liikkeessä on pultit pistetty niin kireälle että renkaan vaihto ei onnistu käsipelissä sillä ristikkoavaimella ei saatu sitä enää auki. Soitimme sitten hinauspalveluun ja sitä kautta tuli jokin heebo availemaan renkaan pultit + vaihtoi vielä samalla renkaan alle. Ikävästi hintaa moiselle operaatiolle kertyi 250 euroa. Auts.
Onneksi vararengas oli mukana ja matka pääsi jatkumaan ja ilman ongelmia meni loppuun saakka. Harmillisesti vakuutuskaan ei korvaa osakaskolla rengasrikkoa joten paska nakki kuten tavataan sanoa.
Kuitenkin tärkeintä on että PK-seudulle pääsimme elossa ja turvallisesti joten huonomminkin olisi voinut käydä.
Kuten aikaisemmin jo täällä blogissa ohimennen mainitsin hankin kesäkuussa Verkkokauppa.comista Nikon D750 järjestelmäkameran. Kamera tuli hankittua kittiversiona eli mukana tuli myös objektiivi joka tässä tapauksessa on 24-120 mm F4 VR. Nyt kun kameraa on jo muutaman kuukauden käyttänyt voisin kirjoittaa lyhyesti kokemuksiani kamerasta ja objektiivista. On hyvä kuitenkin huomioida että valokuvaus on itselleni ainoastaan harrastus eikä työ joten ammattilaisten kannattaa varmasti lukea muualtakin kokemuksia kamerasta sillä arvioin kameraa puhtaasti harrastajan perspektiivistä käsin.
Lyhyesti se tärkein eli kamera on ollut hyvä käytössä ja selkeästi parempi valokuvauksessa kuin aikaisemmin käytössäni ollut Nikon D5300. Suurimmat erot on merkittävästi parempi akkukesto, enemmän automaattitarkennuspisteitä (51 vs 39), tarkempi LCD-näyttö, pieni lisänäyttö josta näkee asetukset yhdellä vilkaisulla, kaksi erillistä rullaa joilla saa vaihdettua nopeasti aukkoa ja valotusaikaa, kaksi muistikorttipaikkaa sekä suurikokoisempi optinen etsin. Ulkoisesti parantuneiden ominaisuuksien lisäksi kuvan dynaaminen alue on merkittävästi suurempi ja antaa jälkikäsittelyssä paljon enemmän pelivaraa.
Nikon D750 ja D5300 ovat kummatkin vuodelta 2014 ja kummassakin on 24 MP kennot. Kuitenkin merkittävä ero löytyy kennon koossa, sillä siinä missä D5300:ssa on croppikenno on D750 täysikennokamera joka on kuvaajalleen joko hyvä tai huono asia, riippuen siitä mitä ensisijaisesti on kamerallaan kuvaamassa. Jos ensisijaisesti kuvailee lintuja tai muita kaukana olevia kohteita on oma suositukseni katsoa croppikennojen suuntaan, jos taas kuvaaminen on samanlaista kuin itselläni eli pääsääntöisesti laajassa päässä tapahtuvaa kuvaamista on täysikenno selkeästi parempi.
Lisänäyttö on hyödyllinen ominaisuus
Mikäli Nikonin kameroita on aikaisemmin käyttänyt ei tämänkään käyttö tuota suuria ongelmia vaikkakin joitain ominaisuuksia jouduin alusa etsimään hieman pidempään kuin tavallisesti. Alussa kuvamoodin valintarulla tuntui hieman erikoiselta käyttää sillä D750:ssä olevaa rullaa ei voi vahingossa pyörittää vaan kuvatilaa vaihtaessa rullan keskellä olevasta napista pitää painaa jotta rulla vapautuu ja kuvamoodin pyöräytys on mahdollista. Käytännössä tämä on hyvä asia, sillä ainakaan vahingossa kuvausmoodia ei vaihda vääräksi.
Kuvamoodin valintarullan alla on toinen pyöritettävä rulla josta voi valita kuvaustavan, eli yksittäiskuvan, hitaamman tai nopeamman sarjakuvausmoodin, hiljaisemman moodin, hiljaisen sarjakuvausmoodin, itselaukaisemin tai mirror up -tilan. Omassa käytössäni ainoa mitä olen tainnut parin kuukauden aikana käyttää on ollut “S” eli yksittäiskuvausmoodi joten tämän toisen rullan pyörittelystä ei ole kokemusta testaamista enempää. Tässäkin on erillinen (suhteellisein jämäkkä) painike jota pitää painaa jotta rullaa voi vaihtaa toiseen asentoon joten tätäkään ei aivan vahingossa pyörittele vääräksi.
Viimeisten parin kuukauden aikana kuvaamiseni on ollut pääpiirteittäin yleisiä räpsimisiä vailla suurempia taiteellisia pyrkimyksiä joten kameran automaattimoodeja on tullut pääsääntöisesti käytettyä. Eniten käytössäni on nykyään ollut tila “A” eli “Aperture Priority” joka tarkoittaa siis sitä että valitsen aukon jolla kuvan haluan ottaa ja kameran automatiikka arpoo tilanteeseen sopivan valotusajan ja ISO-herkkyyden, tietenkin kuvaajan asetuksissa määrittämien arvojen puitteissa. Omassa käytössäni olen asettanut että suljinaika saa olla maksimissaan 1/60 ja ISO-herkkyys 12800 ja pääpiirteittäin tällä on saanut sellaisia kuvia joita olen lähtenyt hakemaankin.
